keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

"Järjen on pakko voittaa jossakin vaiheessa"

Ennen kuin aloitin tämän blogin kirjoittamisen, olin miettinyt jo pidemmän aikaa mahdollisen blogin perustamista. Olin hyvin tietoinen siitä, että minulla on jonkin verran varsin ”epäsuosittuja” mielipiteitä. Mietin myös, lukisiko kukaan juttujani. Lopulta päätin perustaa blogin, koska olin totaalisen kyllästynyt valtamedian luomaan varsin yksipuoliseen mielikuvaan transsukupuolisuudesta.

Blogini tarkoituksena on tuoda omalta osaltani ilmi, etteivät kaikki transsukupuoliset ole yksimielisiä nykyisestä transsukupuolisuuteen liittyvästä keskustelusta. Osa transsukupuolista minä mukaan luettuna ei voi sietää nykyistä transaktivismia, joka kääntyy itseään vastaan. Olen aiheesta puhunut enemmän täällä.

Suomessa nykyinen transkeskustelu pyörii hyvin vahvasti translain uudistamisen ympärillä. Itse en kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Olen perustellut näkemykseni täällä ja täällä.

Eräällä keskustelupalstalla (jonne blogini on linkattu muutaman kerran) törmäsin hyvään kommenttiin, jonka oli kirjoittanut transnainen. Minusta on todella helpottavaa huomata, etten ole mielipiteiltäni yksin.

Päätin kopioida kyseisen transnaisen kommentin tänne, sillä mielestäni ihmisillä on oikeus tietää sellaisten transsukupuolisten näkemyksistä, jotka eivät ole yhteneviä nykyisen transaktivismin kanssa. Tummennetut kohdat ovat omia merkintöjäni:

 

 Transnainen:

”Kiitos asiallisesta vastauksesta. Sanomattakin on selvää, että ymmärrän. Tämä ketju oli mielenkiintoinen löytö. Ihan oikeasti haluan alleviivata sitä, että tämä nykyhullutus on todella vastenmielistä myös meille, jotka oikeasti täyttävät transsukupuolisuuden (tähän saakka) yleisesti hyväksytyn lääketieteellisen määritelmän. Lopullisesti tämä homma ajettiin päin seinää väittämällä, ettei minkäänlainen dysforia ole transsukupuolisuuden edellytys.

Minua hirvittää ja kammottaa tämä ja se on minusta yhtä loogista kuin se, ettei murtunut luu enää olisikaan luunmurtuman edellytys. Samoin nämä yhtäkkiä ilmestyneet höpinät "ei-binäärisyydestä" ja lukemattomasta määrästä eri sukupuolia, jotka voivat henkilön pään sisällä vaihdella myös päivästä tai hetkestä toiseen. Ihan oikeasti, voiko joku näyttää yhdenkin vaikka "genderfluidiksi" itseään kutsuvan ihmisen, joka muuten on edes auttavasti tasapainossa itsensä ja elämänsä kanssa?

Yhtäkkiä minunkin viiteryhmäkseni ollaan Setasta ja muualta pakottamassa tällaista mitä ilmeisimmin epävakaasta persoonallisuudesta kärsivää hörhöpoppoota. Todellakin olemme ihan samassa veneessä kritisoidessamme tätä kehitystä, vaikka emme muuten kaikesta ihan samaa mieltä olisikaan.

Minä olen biologisesti mies, sosiaalisesti ja juridisesti nainen. Fyysisesti näytän naiselta, enkä aiheuta minkäänlaista hämminkiä missään. Jos jossain paikassa aiheuttaisin, niin jättäisin menemättä. Tässä ei ole itselleni mitään epäselvää, mitään mikä olisi vaikea sanoa ääneen, eikä kyse ole millään lailla minun tai kenenkään muunkaan mielipiteistä vaan tosiasioista.

Kaikilta osin en tietenkään ole enkä voikaan olla samalla viivalla niiden kanssa, jotka ovat sosiaalisen naiseuden saaneet jo syntymässä biologian myötä. Joistakin naisten asioista ja ongelmista en ymmärrä yhtään sen enempää kuin miehetkään, vaikka monet esimerkiksi turvallisuuteen ja fyysiseen koskemattomuuteen liittyvät ovat toki samojakin.

 Hyväksyn sen, kunnioitan sitä ja pystyn sen kanssa elämään oikein hyvin. Sosiaalisen naiseuden edellytyksenä taas on onnistunut transitio, onhan se ihan päivänselvää ettei kyseessä ole mikään ilmoitusasia.

Vaikka mitä väitetään niin jokainen tietää, minkä näköistä ja oloista ihmistä pidetään miehenä tai naisena. "Leidipenikset" ja muut tämmöiset jutut herättävät minussa vain ja ainoastaan sen tunteen, että voiko tämä oikeasti olla totta. Tiedän, että hyvin monet kaltaiseni jo aikoja sitten transitioituneet ihmiset ajattelevat ihan samalla lailla. Huh huh, ei voi muuta sanoa. Järjen on pakko voittaa jossakin vaiheessa.

 

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Vastine Kehrääjän artikkelin nuorten transhoidoista

Sateenkaarimedia Kehrääjä julkaisi artikkelin transnuorten hoidoista ”Kuvaile minulle miten masturboit?” – transnuorten asema hoitojärjestelmässä on synkkä.

Olen jo aikaisemmin blogissani tuonut ilmi, ettei lapsen kohdalla transsukupuolisuutta voi diagnosoida luontevasti. Suhtaudun varsin kriittisesti nuorten transhoitoihin, mutta tässä kohtaa luotan minua fiksumpiin asiantuntijoihin.

Artikkelissa erään nuoren vanhemmat toteavat, kuinka vaihtoehto, että transsukupuolisuus olisi synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi muuttaa, tulee vasta viimeisenä mahdollisuutena. Mielestäni on kyllä ihan perusteltua selvittää mahdollisia syitä transkokemukselle, kun harkitaan transhoitoja. Fakta on, että kaikki eivät hyödy transhoidoista toivotulla tavalla, ja jotkut myös katuvat transhoitoja.

Nuoren mieli ei myöskään toimi samalla tavalla kuin aikuisen mieli, eikä transhoidot korjaa henkilön muita ongelmia. Meillä ei myöskään ole edelleenkään ehdottoman varmaa tietoa, mistä transsukupuolisuus johtuu, vaikka joitakin teorioita on olemassa. Wikipedia toteaa transsukupuolisuudesta seuraavasti:

”Transsukupuolisuudelle ei ole löydetty yksiselitteistä aiheuttajaa. Vallitsevan käsityksen mukaan sukupuoli-identiteetin kehittyminen ja muuttuminen on useiden sikiö- ja nuoruusajan hormonaalisten, geneettisten sekä joidenkin psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden summa. Varsinaista aikuisiän transsukupuolisuutta selittänevät kuitenkin yksinomaan geneettiset ja sikiöajan hormonaaliset tekijät eikä sosiaalisen kasvuympäristön yhteyttä transsukupuolisuuteen ole pystytty osoittamaan.”

Tässä tarkoitetaan sitä, että joidenkin tutkimuksien mukaan transsukupuolisen aivorakenne olisi joltain osin samankaltainen kuin heidän oikeaksi kokemalla sukupuolella on. Toisaalta tähän aivoteoriaan liittyy aukkoja, joista aion myöhemmin kirjoittaa oman aiheen. Kuitenkaan transpolilla ei kuvata kenenkään aivoja, joten diagnosointi perustuu siihen, mitä potilas kertoo itsestään.

Transsukupuolisuus on ns. erotusdiagnoosi, eli toisin sanoen poissuljetaan muut tekijät, jotka voivat olla transkokemuksen taustalla. Mainittakoon toki, että lääkärit ovat ihmisiä, joten inhimilliset virheet ovat mahdollisia.

Lisäksi transhoitojen suhteen pitää olla realistinen, koska koko sukupuolenkorjausprosessi on eräänlainen kompromissi biologian ja lääketieteen välillä. Nuorten kohdalla diagnosointi on haasteellista, koska nuorilla itsetuntemus on harvoin tarpeeksi kehittynyt. Ei ole myöskään mitenkään tavatonta, että nuoret käyvät erilasia vaiheita ja identiteettikokeiluja läpi.

Artikkelissa tuodaan ilmi, että nuorten kanssa on keskusteltu seksuaalisuudesta ja kyselty masturboinnista. Ymmärrän, että aiheesta on varsin haastavaa keskustella nuorten kanssa. Ei tarvitse olla edes nuori, jos kokee ahdistavana kertoa omasta seksuaalisuudestaan ja itsetyydytyksestä tuntemattomille ihmisille. Kuitenkaan näitä kysymyksiä ei kysytä uteliaisuudesta.

Mielestäni transpolilla voisi myös seksuaalisuuden ohella käsitellä, miten transsukupuolisuus vaikuttaa ihmisen deittipooliin, ja millaisia ongelmia mahdolliseen seuranhakuun voi liittyä. Oman havaintoni mukaan erittäin moni ei tätä selkeästi ole miettinyt etukäteen kunnolla. 

On fakta, että transsukupuolisuus on ominaisuutena sellainen, että se rajaa aina jonkin verran deittipoolia. Toki toisilla transsukupuolisilla on enemmän vientiä kuin toisilla, eivätkä deittailu-vaikeudet ole pelkästään trans-liitännäinen ongelma.

Aikuisten puolella mahdollisesta itsetyydytyksestä ja seksuaalisuudesta kysytään myös sen takia, koska halutaan selvittää, kuinka paljon sukupuolidysforia vaikuttaa näihin seikkoihin. Todennäköisesti nuortenkin kohdalla tätä halutaan selvittää. Tämän lisäksi nuorten kohdalla halutaan selvittää, millainen käsitys heillä on seksuaalisuudesta. Ylilääkärit vastineessa mainitsevatkin:

”Puhuttaessa mahdollisista masturbaatiokyselyistä ylilääkärit esittävät näkemyksen, että asia olisi esitetty ”tarkoitushakuisesti vääristellen” ja kyseenalaistavat sen eettisyyden. Muotoilu pohjautuu usean perheen sekä nuoren toisistaan erillisinä toteutettuihin haastatteluihin ja niissä annettuihin vastauksiin.

– Nuoren suhde omaan kehoonsa on nuoruusiän kehityksen tärkeä osa-alue, josta keskusteleminen on normaali osa nuorisopsykiatrista arviointia ja nuoruusikäisen terveyden laajaa arviointia yleensä. Nuoret tutustuvat kehoonsa myös itsetyydytyksen kautta. Itsetyydytyksestä keskustelu on normaali osa nuoruusikäisen terveyden arviointia. Itsetyydytyshän on positiivinen ja turvallinen tapa tutustua omaan seksuaalisuuteensa, ylilääkärit jatkavat.”

 Mielestäni on myös varsin oleellista kysyä, onko nuorella ollut kokemusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ylilääkärit mainitsevatkin vastineessaan seuraavasti:

 ” – Lasten kanssa saattaa olla aihetta, erityisesti mielenterveyden kontekstissa, selvittää mahdollisia kokemuksia vahingoittavista seksuaalisista rajanylityksistä. Nuoruusikäisten kohdalla on kuitenkin aina terveydenhuollossa tärkeää tarjota mahdollisuus seksuaalisuuden teemojen käsittelyyn, ylilääkärit toteavat.”

 Huomasin Kehrääjän artikkelissa erittäin hyvän kommentin, jonka allekirjoitan täysin. Kopioin kommentin tänne:

”Kysymykset esimerkiksi raiskauksesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat ihan relevantteja, sillä tuollainen trauma voi vaikuttaa henkilöön hyvin eri tavoin. Raiskattu nainen voi esimerkiksi omaksua miehisiä piirteitä estääkseen vastaavan tapahtumista uudestaan sekä vihata omaa kehoaan, myöskin erilaiset dissosiaatiohäiriöt ovat seksuaalisen väkivallan uhreilla yleisiä. Siksi kai näitä kysytään ja pitääkin kysyä. Kyseessä on kuitenkin päätökset, jotka vaikuttavat henkilön loppuelämään. Ehkä siinä esitystavassa olisi parannettavaa.”

 

Artikkelissa mainitaan, että ”transpoleilla oli tapana kirjata vääriä kirjauksia potilaskertomuksiin – kirjauksia, jotka olivat ristiriidassa tosiasioiden kanssa.” Tämä on kieltämättä ongelma terveydenhuollossa, eikä ole yksinomaan transpolien ongelma.

Monella tutullani ja myös itselläni on kokemusta siitä, kuinka Omakannassa on vääriä merkintöjä, ja näiden korjaaminen on ollut haastavaa tai mahdotonta. Joskus potilas ei ilmaise itseään tarpeeksi selkeästi, minkä vuoksi hoitava taho tekee väärän tulkinnan potilaan puheista. Myös hoitava taho voi joskus ymmärtää potilaan puheet väärin. Joskus mahdolliset kirjoitusvirheet saattavat muuttaa jonkun sanan merkitystä sen verran, että potilastiedoissa on väärää tietoa.

Nuorten kohdalla ongelma on myös siinä, koska nuoren omat puheet ja vanhempien puheet saattavat erota toisistaan. Vanhemmat eivät välttämättä näe omaa lastaan täysin objektiivisesti. Tällainen ristiriita todennäköisesti vaikuttaa siihen, mitä potilastietoihin kirjataan.

 

Seuraavaksi nostan esille artikkelissa olevia kohtia, joita aion kommentoida.

 

Kehrääjä:

Keskustelun lomassa mieslääkäri kääntyy tytön puoleen ja vaatii tätä selittämään, mitä tämä ajattelee alastomasta kehostaan katsoessaan peiliin. Tyttö alkaa itkeä, ja tämä hämmentää henkilökunnan, joka ei voi ymmärtää tytön reaktiota. Milla on tapahtuman ajankohtana 13-vuotias.

Henkilökunta ei myöhemminkään ymmärrä, miksi Millan reaktio oli niin voimakas. Samoin henkilökunta ei voi ymmärtää, miksi alle 15-vuotiasta tyttöä ahdistaa kertoa erektioistaan, peniksestään tai virtsaamisestaan tuntemattomille aikuisille.

 

Oma kommentti:

 Tämänkaltaisten kysymysten tarkoituksena on selvittää sukupuoliristiriidan vakavuutta. Ymmärrän, että tuntemuksistaan on epämukava puhua, mutta itkeminen ei riitä vastaukseksi. Itse kävin aikoinaan transpolin tutkimukset aikuisten puolella, ja minuakin pyydettiin kuvailemaan kehoani, ja millaisia tuntemuksia se herättää. Lisäksi minulta kysyttiin, millä tavalla kehoni hankaloittaa elämääni, ja pystynkö peseytymään normaalisti.

 Minulta myös kysyttiin, olinko koskaan harrastanut seksiä ja masturboinko. Seksuaalista suuntautumista kysyttiin myös, vaikka transsukupuolisuus ei kerro mitään seksuaalisesta suuntautumisesta. Joskus aikoinaan transhoidoissa on ollut vaatimus ”heteroseksuaalisuudesta”, eli toisin sanoen transmiehen täytyi pitää naisista ja transnaisen miehistä. Nykyään tällaista vaatimusta ei ole enää.

Tiedän, että on eri asia kysyä vastaavia kysymyksiä aikuiselta, mutta toisaalta tämä herättää kysymyksen, onko alle 15-vuotias tarpeeksi kypsä transhoitoihin? Tai ylipäätään alle 18-vuotias? Kun lääketieteelliset transhoidot aloitetaan, kehostaan joutuu puhumaan jatkuvasti hoitavalle taholle.

 

Kehrääjä:

-Miltä sinusta tuntuu kun joudut olemaan aina oikeasti poika?

-Miltä sinusta tuntuu, kun et tule koskaan olemaan yhtä hyvä kuin oikeat miehet?

 

Oma kommentti:

Kieltämättä on mielenkiintoista, että kysymykset on muotoiltu tällä tavalla. Olen sosiaalisessa mediassa nähnyt pöyristyneitä kommentteja, kuinka ihmiset ovat suuttuneet oikea mies-termistä. Kysymykset eivät toki ole kaikista trans-sensitiivisimpiä, mutta transhoitojen suhteen pitää olla realistinen. Jos näiden kysymysten sanamuotoihin takertuu liiaksi sen sijaan, että vastaisi itse kysymyksiin, on melko selvää, ettei ole tarpeeksi kypsä tai tasapainoinen aloittamaan transhoitoja.

Mielestäni näiden nuorten olisi hyvä tottua sietämään kieltä, joka ei ole trans-sensitiivistä. Transsukupuoliset eivät voi tuudittautua siihen, että muut ihmiset tietäisivät aina korrektit sanat. On itsestään selvää, että transpoli tarkoittaa "oikealla sukupuolella" biologista sukupuolta.

Fakta on, että biologinen sukupuoli ei muutu transhoidoilla. Ei ole mahdollista rakentaa toimivaa vastakkaisen biologisen sukupuolen lisääntymiselimistöä, eivätkä kromosomit muutu mihinkään. 

Mielestäni transpoli tekee oikein, kun painottaa nuorille, että heidän biologinen sukupuolensa on muuttumaton. Jos tätä faktaa ei voi hyväksyä, tällöin ei ole valmis transprosessiin. Artikkelissa kerrotaan myös, että transpoli oli kertonut ”raadollisesti” leikkauksista ja niiden riskeistä. Mielestäni näin kuuluukin toimia.

Aikoinaan, kun itse hakeuduin transprosesiin aikuisten puolelle, äitini totesi minulle, että eihän minusta oikeaa miestä tule. Hän kyseenalaisti muutenkin erittäin vahvasti minua. Olin kuitenkin jo miettinyt transprosessin haittapuolia varsin perusteellisesti. Minä tiesin, että tulen aina olemaan biologisesti nainen, ja suhtauduin transprosessiin varsin inhorealistisesti.

Mietin jopa, että vaikka koko maailma pitäisi minua oikeasti naisena ja olisin sinkku loppuelämäni, niin kuitenkin haluan elää sellaisessa kehossa, jossa minulla on parempi olla. Olen myös aina ollut varma, etten halua lapsia, koska en erityisemmin pidä lapsista, eikä minulla ole hoivaviettiä.

Lisäksi ajatus, että olisin ollut raskaana, on jotain sellaista, mitä en kykene ymmärtämään mitenkään. Ylipäätään jos minulla olisi biologinen lapsi, olisin biologisesti lapsen äiti. Kun edes mietin tätä, niin pää lyö tyhjää.

 Lisäksi seksuaalinen suuntautumiseni estää sen, että olisin voinut saada lapsia perinteisellä tavalla. Mietin tuolloin, että jos mieleni muuttuisikin, ja haluaisinkin lapsia, niin adoptio olisi ainoa vaihtoehto tai vaihtoehtoisesti kumppanini voisi synnyttää lapsen luovuttajan sukusoluilla. Tällöin en kuitenkaan olisi biologisesti lapsen isä, vaikka toki voisin toimia isän sosiaalisessa roolissa.

En tarkoita, että adoptiovanhemmat tai muuten ei-biologiset vanhemmat olisivat biologisia vanhempia huonompia. Monet kuitenkin kokevan oman biologisen lapsen korvaamattomaksi.

 Mieleni ei toki ole edelleenkään muuttunut lapsen haluamisen suhteen, ja tuskin tulee koskaan muuttumaankaan. Ymmärrän kuitenkin, että joidenkin mieli saattaa muuttua, ja tätä mahdollisuutta olisi hyvä miettiä, kun suunnitellaan transhoitoja. Vaikka kuinka olisi varma, ettei halua lapsia, niin olisi hyvä edes ajatuksen tasolla pohtia, entä jos mieli muuttuukin.

Tietysti nykyään on mahdollista tallettaa sukusoluja ennen transhoitojen aloittamista. Epäilen kuitenkin hyvin vahvasti, ovatko alaikäiset tällaiseen touhuun tarpeeksi kypsiä. Toisekseen jos aloitetaan mahdolliset blokkerihoidot, niin sukusolut eivät ehdi edes kehittyä.

 

Muistan myös, kuinka lääkäri kysyi minulta transpolin ensimmäisellä käynnillä:

”Olet kuitenkin edelleen nuori, niin oletko miettinyt, että joskus 40-vuotiaana saattaisit haluta olla nainen?”

Mielestäni kysymys oli erittäin hyvä. En takertunut sanaan haluta, koska koin, ettei oma transkokemukseni ollut valinta. Ymmärsin kuitenkin, mitä kysymyksellä haettiin takaa, ja vastasin siihen. Tällaisella kysymyksellä todennäköisesti haluttiin selvittää, kuinka kauaskantoisesti olen harkinnut transhoitoja, ja miettinyt sitä, voisiko mieleni muuttua.

Olen toki sitä mieltä, että kun transhoidot aloitetaan, täytyy olla ehdottoman varma. Kuitenkin ehdottomaan varmuuteen sisältyy se, että on pohdittu, jos asiat eivät menekään niin kuin on alun perin ajatellut. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että sukupuolenkorjauksella on myös sosiaaliset seuraukset, joita ei aina voi etukäteen tietää.

 

 

 Kehrääjä:

Toinen lääkäri taas kysyi Mikon vanhemmalta tapaamisessa, onko Mikko ajatellut sitä, että ”hän olisi aika lyhyt mieheksi.

 

Oma kommentti:

Ymmärrän, että kyseinen kommentti tuntuu karulta. Pituus kuitenkin on asia, johon ei itse voi vaikuttaa. Mielestäni on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että transhoitojen lopputulokseen vaikuttaa hyvin paljon lähtökohdat, eli ulkonäkö ennen transhoitoja.

 On fakta, että osa transsukupuolista ei tule koskaan olemaan läpimeneviä, ja heidät tunnistaa transsukupuolisiksi tai heitä pidetään syntymäsukupuolen edustajina. Havaintoni mukaan tämä ongelma on yleisempi transnaisilla kuin transmiehillä. 

Tämän vuoksi ymmärrän, miksi jotkut puhuvat blokkerihoitojen puolesta, ja siitä, että transhoidot voisi ylipäätään aloittaa alle 18-vuotiaana. Kuitenkin blokkerit eivät ole ongelmattomia, ja alaikäisten transhoitoihin liittyy muitakin ongelmia, mutta en mene tähän syvällisemmin nyt.

 Mitä tulee miesten pituuteen, niin valitettavasti yhteiskunnassamme miehen pituutta arvostetaan paljon. Miehen pituudella on merkitystä sen suhteen, kuinka häneen suhtaudutaan. Monet lyhyet miehet kärsivät lyhyydestään.

Transmiehet eivät yleensä ole kovin pitkiä, vaikka toki poikkeuksia aina on. Itse olen 170 cm paikkeilla, eli olen itsekin lyhyt, mutta en niin lyhyt, että minuun kiinnitettäisiin huomiota. Kuitenkin naisystäväni on minua hieman pidempi, ja koska olemme sosiaalisesti heteropari, niin muutaman kerran olen saanut kuulla, että minulla on kyllä hyvä itsetunto, kun seurustelen itseäni pidemmän naisen kanssa.

Eräs kaverini on kertonut, kuinka hänen sukulaisensa oli kysynyt kaverini veljeltä, miksi tämä oli jäänyt niin lyhyeksi. Mainittakoon, ettei kaverini veli ole todellisuudessa lyhyt, mutta verrattuna kaverini toiseen veljeen, joka on keskiverto miestä pidempi, niin onhan ero huomattavissa. Kaverini lyhyeksi kutsuttu veli loukkaantui kyseisestä kommentista ihan ymmärrettävästi.

En todellakaan puolusta tällaista ulkonäön kommentointia. Olen sitä mieltä, että jos toisen ulkonäössä ei ole mitään positiivista sanottavaa, niin parempi olla hiljaa. Tiedän kyllä, ettei yhteiskuntamme toimi tällä tavalla, ja ihmiset saavat kuulla ilkeitäkin kommentteja ulkonäöstään sukupuolesta riippumatta.

 

Kehrääjä:

 Lopuksi vuosien diagnostinen prosessi päätettiin siihen, että Mikolle kerrottiin, ettei tämä voi saada diagnoosia, sillä hänen harrastuksensa olivat liian ”tyttömäisiä” ja koska hänellä ei ollut saman ikäisiä poikia kavereina.

Oma kommentti:

Tämä on kieltämättä ongelma transpolin psykiatrisissa tutkimuksissa. Itse kannatan transpolin psykiatrisia tutkimuksia, mutta ne eivät ole täydelliset, ja niitä voisikin mielestäni kehittää. 

On totta, että ihmiset odottavat transsukupuolisten ilmaisevan sukupuoltaan muita ihmisiä stereotyyppisemmin. Usein tähän syyllistyvät myös sellaiset ihmiset, jotka puhuvat sukupuoliroolien väljentämisen puolesta.

Toisaalta tässä pitäisi ottaa huomioon, että sukupuoliroolit ovat nykyään väljemmät (länsimaissa ainakin) kuin aikaisemmin, ja todellisuudessa perinteisillä sukupuoliristiriidasta kärsivillä transsukupuolisilla itsensä ilmaisu ja mielenkiinnonkohteet ovat yhtä moninaista kuin muillakin ihmisillä.

Itse koen, että sukupuoli on kehollinen ominaisuus, ja mielenkiinnon kohteet ovat persoonallisuutta. Sukupuolen kehollisen ominaisuuden vuoksi transsukupuolinen kokee sukupuolidysforiaa. Tämän vuoksi vastustan vahvasti näkemystä, että voisi olla trans ilman dysforiaa.

 Jos olen rehellinen, niin puheet sukupuolen moninaisuuden ilosanomasta tai käsitykset siitä, että voi olla trans ilman dysforiaa, aiheuttavat vahinkoa perinteisille transsukupuolisille. 

Koen, että nykyinen sukupuolen moninaisuuden ilosanoma hämärtää käsitystä siitä, mitä transsukupuolisuus edes on. Trans ilman dysforiaa-konsepti vahvistaa näkemystä, että transsukupuolisuus olisi vain sukupuoliroolien rikkomista.

 Olen toki miettinyt, ajatellaanko transpolilla, että transsukupuolinen sopeutuisi paremmin yhteiskuntaan, mitä normatiivisemmin hän ilmaisee itseään. Lisäksi transhoidoissa on kyse sosiaalisen ja juridisen sukupuolen korjauksesta, sillä biologinen sukupuoli ei muutu transhoidoilla.

 Kenties transpolilla ajatellaan, että transsukupuolinen on ”uskottavampi” mitä normatiivisemmin hän ilmaisee itseään. Toki jos olen rehellinen, niin itsekin oudoksun sellaisia transmiehiä, jotka valittavat jatkuvasti toksisesta maskuliinisuudesta ja kuinka he kokevat ahdistusta, kuinka ihmiset suhtautuvat heihin eri tavalla kuin aiemmin. 

 En myöskään ymmärrä sellaisia transmiehiä, jotka valittavat ”liiallisesta” karvankasvusta. Näiden tyyppien kohdalla herää kysymys, miksi olet transmies, kun kerran miehenä oleminen on noin ahdistavaa?

Kun aikoinaan itse kävin transpolilla aikuisten puolella, olemustani kuvailtiin maskuliiniseksi, ja kehonkieltäni luonnehdittiin miesmäiseksi. En kuitenkaan koskaan ole ollut kiinnostunut autojen rassaamisesta, enkä ole mikään macho. Lisäksi tuohon aikaan paras ystäväni oli nainen.

Sairaanhoitajani joskus kysyi minulta, onko minulla mitään huolia liittyen tutkimusjaksoon. Vastasin, että ei oikeastaan, paitsi se, että jos en saisi diagnoosia, ja jäisin tyhjän päälle. Sairaanhoitaja selitti sitten, millaiset seikat saattavat olla transdiagnoosin esteenä.

Tiesin kyllä etukäteen, että akuutit mielenterveysongelmat voivat olla esteenä diagnoosille. Tiesin myös, että jos transkokemuksen todetaan olevan trauman seurausta, niin tämä on luonnollisesti esteenä diagnoosille, koska tällöin tarvitaan muuta apua. Aluksi sairaanhoitaja vastasi myös nämä samaiset syyt, jotka tiesin itse etukäteen.

Tämän lisäksi sairaanhoitaja lisäsi, että tutkittavan ristiriitaiset puheet voivat olla merkki siitä, että potilas on epävarma tai potilaalla ei ole realistista käsitystä itsestään tai hoidoista. Sairaanhoitaja selitti, että joskus polilla on ollut sellaisia tapauksia, jotka ovat tyyliltään, maneereiltaan ja mielenkiinnon kohteiltaan varsin feminiinisiä, mutta samaan aikaan nämä ihmiset pitävät itseään todella maskuliinisina. Toisin sanoen näillä ihmisillä ei ole ollut realistinen käsitys itsestään.

 

Kysyin naisystäväni mielipidettä Kehrääjän artikkelista, ja hän vastasi näin:

”Olen sitä mieltä, että jokaiselle kysymykselle on peruste, miksi se kysytään. Silloin pitää pystyä vastaamaan. Jos ei pysty niitä kysymyksiä miettimään, herää epäilys, onko sitä prosessia pohdittu alkujaankaan. Olen tyly ja vastaan, että jos ei kykene tarkastelemaan omaa kehoaan edes pakon edessä ja kuvailemaan tuntemuksiaan, ei ole valmis transprosessiin.

Se, että tuntemus omasta väärästä sukupuolesta on vahva, ei vielä kerro sitä, onko valmis toteuttamaan raskaan prosessin. Kyllä, uskon että oma vartalo on vieras, kuvottava, ahdistava jne. Mutta en käsitä sitä, että miksi ei voi kuvata sitä, miltä se tuntuu. Uskon siihen, että jokaiselle kysymykselle on tutkittu tausta, miksi se kysytään ja mitä sillä halutaan selvittää.

 Ymmärrän kyllä sen, että vanhemmat ovat huolissaan. Ja silloin ei nähdä sitä, että kysymyksen asettelulla on joku tausta. Ollaan vaan helisemässä ja kinuamassa sitä apua. Mielestä oli ihan loogista, että tekstissäkin mainittu ”etsitään syitä, miksi ei ole trans” -agenda on käytössä. Jos transsukupuolisuus on tila, joka vaatii hoitoa, täytyyhän se selvittää, että hoidetaan oikeaa tilaa.

Olen sitä mieltä, ettei lapsia ja nuoria voi kohdella samoin kuin aikuisia. Eli tiettyä hienovaraisuutta täytyy käyttää. Mitä nuorempi, sen enemmän silkkihanskoja. MUTTA, tässä trans-asiassa nuoriltahan koitetaan selvittää, ymmärtävätkö he transprosessin ja siihen liittyvät haitat, eli vaaditaan realistista asennetta ja kypsyyttä ymmärtää, että kyse on totuudesta.

 Minulla nosti kierroksia tunteisiin vetoaminen tuossa artikkelissa. Tuntui, että faktat oli syrjäytetty ja lääkärit yritettiin näyttää huonossa valossa, eikä artikkeli oltu oikeasti tehty tasapainossa niin sanotun vastapuolten kesken.”

 

Itsekin koin, että artikkeli oli luonteeltaan varsin tunteisiin vetoava. Poimin tekstistä muutaman kohdan, ja tummennan tunteisiin vetoavat kohdat.

 

-          Nykyinen Transpolien toiminta on lasten- ja ihmisoikeuksien vastaista. Ihmettelen suuresti, miten 2000-luvun sivistysvaltiossa annetaan nuoriamme kohdella näin? Se lisää syrjäytymisen ja itsemurhien riskiä. Suomalainen transpolisysteemi on verrattavissa kidutukseen.

 

-           Lisäksi Millan äitiä oli peloteltu Millan lapsettomuudella, johon äiti oli vastannut olevansa tietoinen asiasta, erityisesti koska valtio vaatii transihmisiltä yhä lisääntymiskyvyttömyyttä juridisen sukupuolen korjauksen yhteydessä.

 

-          Toisten vanhempien mukaan transpolin toiminta johtaa siihen, että hoitoja hankitaan epävirallisia reittejä pitkin, jotka eivät ole yhtä turvallisia kuin viralliset. Eräs äiti rinnasti tilanteen abortteihin, joiden kieltäminen ei ole poistanut niitä, mutta on johtanut turvattomien käytänteiden yleistymiseen.

 

Oma komentti:

Ihmisoikeudet, syrjäytyminen, itsemurha, kidutus, pakollinen viittaus transihmisten ”pakkosterilisaatioon” ja rinnastus aborttien kieltämiseen. Kuulostaa kieltämättä dramaattiselta. Mainittakoon, että transhoidot tekevät ihmisestä lisääntymiskyvyttömän. 

Eräs kaverini kuvaili nuorten transpolien kielenkäyttöä varsin karkeaksi, ja että osan kysymyksistä olisi voinut muotoilla eri tavalla. Kaverini mielestä on kuitenkin hyvä, että nuorille ollaan realistisia transhoitojen suhteen. 


Kehrääjän artikkelista mainitaan myös, kuinka nuorten vanhemmilta on kysytty, miksi nykyään transpolille hakeutuu enemmän transpoikia kuin transtyttöjä. Aiemmin tilanne on ollut toisin päin, eli tilastot ovat muuttuneet. Minun oli tarkoitus käsitellä tätä aihetta tässä tekstissä, mutta palaan siihen lähitulevaisuudessa. Aihe on sen verran laaja, ja tämä teksti on muutenkin pitkä. 




 

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Kuka transsukupuolinen määrittelee transfobian?

Olen kuullut monta kertaa sanottavan, että vain transsukupuoliset määrittelevät transfobian. Tästä johtuen monet transsukupuolisten liittolaiset saattavat sanoa: "transsukupuolinen X sanoo, että taho Y on transfobinen, niin silloin kyseinen taho on transfobinen."

Todellisuudessa asia ei ole näin yksinkertainen. Kyseinen toteamus antaa mielikuvan, että kaikki transsukupuoliset olisivat samanlaisia, mikä ei pidä paikkaansa. Tajusin jo useampi vuosi sitten, että minulla on melko eri käsitys transfobiasta verrattuna moniin muihin transsukupuolisiin. Huomasin myös, että osa transsukupuolisista on todella ylivirittyneitä näkemään transfobiaa joka paikassa. Fakta on, että tämänhetkinen transyhteisö on täynnä kaikennäköistä hiihtäjiä, joilla ei ole mitään yhteistä keskenään. Tästä seuraa luonnollisesti se, että transporukalla ei voi olla yhteistä mielipidettä transfobiasta.

Jos kerran transsukupuolinen määrittelee transfobian, kuka on sellainen transsukupuolinen, joka voi määritellä transfobian kaikkien transsukupuolisten puolesta? Ja tähän on turha vastata, että voihan transsukupuolinenkin olla transfobinen tai jauhaa jostain sisäistetystä transfobiasta. Näihin älyllisesti laiskoihin vastauksiin on tullut törmättyä jo ihan tarpeeksi. Etenkin kun nykyään trans voi tarkoittaa ihan mitä vaan, ja joidenkin mielestä voi olla trans ilman sukupuolidysforiaa jne. Lisäksi nykyään transporukkaan kuuluu myös sellaisia ihmisiä, joiden mielestä transhoitoja haluavat transsukupuoliset ovat transfobeja.

Fakta on, että nykyään transyhteisö on kunnon sekameteli-soppa. Jotkut sanovat, että transporukan pitäisi vetää yhtä köyttä, koska täten transyhteisö voi taistella yhdessä ”yhteiskunnan rakenteellista transfobiaa” vastaan. Kaunis, mutta erittäin naiivi ajatus. Jos osa porukasta hehkuttaa ”miesten” menkkoja ja ”miesten” synnytyksiä, kun taas osa (minä mukaan lukien) on sitä mieltä, että puheet ”miesten” menkoista ja ”miesten” synnytyksistä ovat vittuilua transmiehiä kohtaan.

Tietenkin kun sanon tämän, niin transfobia-kortti liehuu. Jos kerran minä olen ”transfobinen”, niin mielestäni nämä synnyttävät menkkamiehet eivät ymmärrä, mikä sukupuoli on, ja heillä on todellisuudentaju näin kauniisti sanottuna hämärtynyt. Valtaväestöä ei voi hirveästi syyttää siitä, jos he pitävät transsukupuolisia enemmän tai vähemmän harhaisina. Toisekseen tiedän sellaisia naisia, joilla ei ole kokemusta sukupuoliristiriidasta, mutta heille raskaana oleminen tai ajatus synnyttämisestä olisi pahin painajainen, jonka voi kuvitella. Tämänkin vuoksi ihmettelen, että miten joku itseään transmiehenä pitävä voi kyetä synnyttämään.

Tietenkin vastaus, jonka saisin näihin kysymyksiin, niin olisi, kuinka transfobinen olen, ja kuinka heitän muita bussin alle. Olen yrittänyt ymmärtää näiden ihmisten näkemyksiä, mutta perustelut ovat aina luokkaa "kaikki saavat olla, mitä haluavat” ja iänikuinen transfobia-kortti. Transfobia-kortista on tullut leimakirves, kun ei kyetä perustelemaan omia näkemyksiä järkevillä argumenteilla. Mielestäni tämä on todella huolestuttavaa, koska transfobia on tyhjä sana ilman merkitystä. Transfobialle käy niin kuin Pojalle, joka huusi sutta.

Olisi todella mahtavaa, jos transporukka olisi yhtenäinen, ja haluaisimme yhteiskunnalta samoja asioita. Valitettavasti näin ei ole, niin ei ole realistista vetää yhtä köyttä. Tämä on vain fakta, vaikka se jotain harmittaisikin. Joku voi pitää näkemyksiäni syrjivinä, mutta olen totaalisen kyllästynyt siihen, että yrittäisin ymmärtää idealistista hörhöilyä, joka kääntyy itseään vastaan.

On olemassa sellaisia transsukupuolisia, joiden sanat ja teot ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Heillä on sukupuolidysforia ja he läpikäyvät transhoidot, mutta samalla nämä ihmiset ovat sitä mieltä, ettei keho liity sukupuoleen. Tämän voi muun muassa huomata siitä, kuinka he saattavat sanoa, ettei kenenkään sukupuolta voi olettaa ulkonäön perusteella.  Mielestäni tämä näkemys on todella outo. Miksi tällainen yksilö hakeutuu kehoa muokkaaviin transhoitohin, jos sukupuoli ei liity mitenkään kehoon? Millä perusteella tällainen yksilö tarvitsee transhoitoja? Vai onko näiden ihmisten todellinen motiivi kiillottaa omaa sädekehäänsä, ja korostaa, kuinka suvaitsevaisia he ovatkaan? Tajuavatko nämä ihmiset edes itse, että jos keho ei liity sukupuoleen mitenkään, niin transhoitojen tarve on hyvin kyseenalainen?

Olen huomannut, että transsukupuolisilla, jotka näkevät transfobiaa joka paikassa, on keskimääräistä heikompi kyky asettua muiden asemaan. He eivät ymmärrä, että heidän kusipäinen käytöksensä vaikuttaa myös muiden transsukupuolisten maineeseen. Valitettava tosiasia on, että monen ihmisen ”transfobisuus” johtuu siitä, koska heillä on huonoja kokemuksia transsukupuolista.

Tällainen omaan napaansa tuijottava yksilö saattaa hakeutua treffeille, eikä ole etukäteen kertonut olevansa transsukupuolinen. Kun tieto transsukupuolisuudesta tulee ilmi, eikä vastapuoli ilahdu tällaisesta tiedon pimittämisestä, niin sitten vilautetaan transfobia-korttia. Tällainen yksilö voi syyttää vain ainoastaan itseään siitä, että on joutunut kyseiseen tilanteeseen, mutta sen sijaan päättääkin sysätä vastuun toisen niskoille transfobia-kortilla. Todellisuudessa tällainen toiminta aiheuttaa transfobiaa, koska ihmiset alkavat yleisesti ajatella, että transsukupuoliset ovat narsistisia kusipäitä. Tästä kärsivät myös sellaiset transsukupuoliset, jotka eivät käyttäydy kyseisellä tavalla.

Lisäksi ymmärrän täysin, miksi esimerkiksi lesbot haluavat pelkästään biologisille naisille tarkoitettuja paikkoja, joissa voi tavata tosia naisista kiinnostuneita naisia. Vastaavan tarpeen ymmärrän myös homomiesten kohdalla, että he haluavat paikkoja, jossa on pelkästään biologisia miehiä. Valitettavasti monet transsukupuoliset eivät ymmärrä tätä vaan kitisevät jälleen transfobiasta. Olen miettinyt, että monet näistä itseään lesboiksi kutsuvista transnaisista tai itsensä homoiksi määrittelevistä transmiehistä eivät oikeasti ymmärrä homoseksuaalisuutta, vaikka mielellään haluavatkin määritellä itsensä homoseksuaaleiksi. Monet homoseksuaalit ovat usein varsinkin nuorena saaneet kuulla, kuinka heidän kiinnostuksensa omaa sukupuolta kohtaan on väärin ja sairasta. Heille on mahdollisesti sanottu, ettei heidän tunteensa ole aitoja, ja että kyllä he vielä viehättyvät vastakkaisesta sukupuolesta, kun tulee ”oikea” tyyppi vastaan. Kun esimerkiksi lesbo ei viehäty transnaisesta, ja tämä transnainen vetää transfobia-kortin esille, niin lesbo saa jälleen kerran kokea, kuinka häntä syyllistetään omasta seksuaalisesta suuntautumisesta. Ymmärrän, että pakkien saaminen voi harmittaa, mutta tasapainoinen ihminen osaa käsitellä ikävät tunteensa muutenkin kuin vetämällä esiin iänikuisen transfobia-kortin. Jos tätä tekstiä lukee joku naisista pitävä transnainen tai miehistä pitävä transmies, lopettakaa lesbojen ja homojen ahdistelu. On olemassa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita teistä, joten etsikää heidät. Teidän iänikuinen valituksenne lesbojen ja homojen transfobisuudesta aiheuttaa vahinkoa muille transsukupuolisille.

Naisystäväni on kertonut, kuinka hän aikoinaan yllättyi, että vastasin hänen esittämiinsä transsukupuolisuuteen liittyviin kysymyksiin asiallisesti ja rauhallisesti. Naisystäväni kertoi, että hän oli varautunut siihen, että olisin haukkunut hänet idiootiksi. Kysyin, miksi hän oli varautunut tuollaiseen. Naisystäväni kertoi, että hänen havaintonsa mukaan monet transsukupuoliset eivät kovin hyvin suhtaudu siihen, jos ei tiedä transasioista tai jos ei hallitse oikeita termejä. Valitettavasti naisystäväni on oikeassa. Tähänkin auttaisi se, että transsukupuoliset ymmärtäisivät olevansa poikkeusyksilöitä, ja eivät olisi niin ylivirittyneitä näkemään transfobiaa joka paikassa.

Sinulle, joka näet ja koet jatkuvasti transfobiaa, suosittelen, että katsot peiliin. Olisiko mahdollista, että käytöksessäsi olisi jotain sellaista, jonka vuoksi ihmiset suhtautuvat vihamielisesti sinuun? Olisiko mahdollista, että sinulla on hoitamattomia mielenterveysongelmia, joiden vuoksi näet muut ihmiset automaattisesti pahansuopina? Olisiko mahdollista, että olet kohtuuton? Oletko miettinyt, että omalla käytökselläsi nimenomaan aiheutat transfobiaa?

 

 

 

 

 

 

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Pohdintaa detransitiosta

Tässä kirjoituksessa käsittelen transhoitojen katumista ja detransitota, eli paluuta elämään syntymäsukupuolen yksilönä transition jälkeen. Tiedostan varsin hyvin, etten ole oikea henkilö puhumaan aiheesta, koska olen itse transhoitoihin tyytyväinen transsukupuolinen. Käsittelen tässä kirjoituksessa löyhästi myös mielenterveyteen liittyviä asioita. Mainittakoon, etten ole psykologian asiantuntija, mutta olen ollut lukioikäisestä asti kiinnostunut psykologiasta, joten olen perehtynyt aiheeseen jonkin verran. Varoituksen sanana, tämä kirjoitus ei ole ns. hyvän mielen postaus. 

Kävin katsomassa Ihmisten kirjo-sivuston Instagram-tiliä. Löysin postauksen, jossa kerrotaan, miksi jotkut ovat detransioituneet. Kopioin kommentit tänne, ja kommentoin itse, mitä ajatuksia kyseiset kokemukset herättävät minussa. Mainittakoon, etten voi varmasti tietää kyseisten henkilöiden kokonaisvaltaista elämäntilannetta. En tunne kyseisiä ihmisiä, enkä tiedä, millä tavalla transhoidot ovat järjestetty heidän kotimaassaan. Sain kommenteista kuitenkin sellaisen mielikuvan, että kyse on melko nuorista ihmisistä. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että Informed Consent-mallia, eli tietoon perustuva suostumusta ei pitäisi ottaa käyttöön, kun suunnitellaan transhoitoja.

Korostan vielä, etten voi luonnollisestikaan tietää, miltä detransioituminen todellisuudessa tuntuu, enkä halua puhua heidän puolestaan. Olen sitä mieltä, että jokaisen transhoitoja harkitsevan olisi hyvä perehtyä detrans-ihmisten tarinoihin, minkä vuoksi haluan käsitellä aihetta blogissani. Fakta on, että vaikka jotkut ihmiset hyötyvät transhoidoista, niin valitettavasti kaikki eivät hyödy niistä toivotulla tavalla. 

 

1.  kommentti: "Sukupuolenkorjaus pahensi dysforiaani + tajusin, että kehittelemässäni homomiehen identiteetissä ei ollut mitään logiikkaa....kävin terapiassa syömishäiriön takia, se auttoi minua kehoni kanssa, ja tajusin että dysforialla ja syömishäiriöllä on paljon yhteistä."

Oma kommentti: Henkilö mainitsee, että hänellä oli syömishäiriö, joten todennäköisesti hänen kehoahdistuksensa johtui ainakin osittain syömishäiriöstä. Olen huomannut, että syömishäiriöillä ja transkokemuksella on jonkinlainen korrelaatio. Olen myös itse kärsinyt anoreksiasta, jonka vuoksi olin sairaalahoidossa, ja kävin avohoidossa useamman vuoden. Ennen kuin hakeuduin transpolille, mietin perusteellisesti, oliko minulla selkeästi sukupuolidysforia vai kärsinkö edelleen anorektisesta oireilusta. Lisäksi transpoli oli kiinnostunut vanhoista potilastiedoistani. Jos transhoitoja harkitsevalla on syömishäiriötaustaa, pitää pohtia, mikä johtuu mahdollisesta syömishäiriöistä ja mikä on sukupuolidysforiaa. On erittäin tärkeä miettiä, johtuuko syömishäiriö sukupuolidysforiasta, vai johtuuko transkokemus syömishäiriöstä, vai ovatko ne erillisiä ilmiöitä.

En tiedä, millä tavalla kyseisen henkilön dysforia paheni transprosessin myötä. Olen huomannut, että viime aikoina naisesta mieheksi -transhoitoihin on hakeutunut paljon sellaista porukkaa, joka tavoittelee itselleen poikamaista tai androgyynia ulkonäköä. Oleellista on ymmärtää, että testosteroni on MIEShormoni, jonka vaikutuksia ei voi valita mielivaltaisesti. Lisäksi on erittäin oleellista ymmärtää, että osa testosteronin tuomista muutoksista on pysyviä, vaikka testosteronin käytön lopettaisi. Olen myös saanut käsityksen, että koska transmiehellä on kaksi X-kromosomia, niin transmiehellä on kaksinkertainen mahdollisuus kaljuuntua verrattuna biologiseen mieheen, jonka kromosomit ovat XY. Minulla ei tähän ole mitään lähdettä, mutta olen tämän kuullut monta kertaa transryhmistä. Jos pitää hiuksia tärkeänä, niin tämä seikka on hyvä tiedostaa.

Henkilö sanoo, että hän oli kehitellyt itselleen homomiehen identiteetin. Hän siis pitää miehistä. En tiedä, miten hän tuli siihen johtopäätökseen, ettei homomiehen identiteetissä ollut mitään järkeä, mutta joitakin ajatuksia tuli. Olen itse naisista pitävä transmies, joten en voi puhua miehistä pitävien transmiesten puolesta. Sen verran kuitenkin tiedän, että homo transmies ei ole koskaan samalla tavalla homo kuin biologinen homomies. Erot eivät ole pelkästään fyysisiä, vaan myös kokemusmaailmassa on eroja. Miehistä pitävän transmiehen olisi hyvä myös olla realistinen deittipoolin suhteen. Luonnollisesti tämä soveltuu minuun, eli en minä naisista pitävä transmies ole sama asia kuin biologinen heteromies.

Olen myös joskus miettinyt, että jos heteronainen ilmaisee itseään maskuliinisesti, voiko hän kokea, ettei heteromiehet viehäty hänestä, mikä johtaisi ajatukseen, että homomiehenä olisi helpompaa. Monet heteromiehet kuitenkin haluavat naisellisen naisen, vaikka toki poikkeuksia aina on. Tiedän, että jos sanoisin tämän pohdinnan ääneen transpiireissä, saisin vihat niskaani.

 

2.  kommentti: "Miehenä elämisen realiteetit. Tajusin, että olen enemmän nainen kuin olin kuvitellut. Elin valheessa. Terveyteni mureni. En voinut olla oma itseni, koska minähän olin nainen, olin aina ollut."

Oma kommentti: Nykyään puhutaan paljon siitä, kuinka miehet ovat etuoikeutettuja. Mielestäni tämä on puolitotuus. Miehillä on keskimäärin joitakin etuja verrattuna naisiin, mutta nämä edut koskevat sellaisia miehiä, jotka mahtuvat juuri tietynlaiseen muotiin. Pelkkä miehuus yksinään ei takaa etuoikeuksia. Lisäksi etuoikeuksiin kuuluu aina myös tiettyjä velvollisuuksia. Tämä pitäisi jokaisen transmiehen tiedostaa ennen transhoitoja. Toki nykyään tästä voi olla varsin haastavaa puhua transyhteisössä, joka on täynnä intersektionaalisesta feminismistä voimaantuneita yksilöitä.

 

3.  kommentti: "Tajusin, että väite siitä, etten voisi selvitä ilman sukupuolenkorjausta, olikin valhe. Tajusin olevani lesbo, ja että haluan olla naisten kanssa naisena enkä miehenä."

 

Oma kommentti: Kuulostaa siltä, että kyseinen henkilö on kärsinyt sisäistetystä homofobiasta ja/tai hän on elänyt homofobisessa ympäristössä. Tämän vuoksi olen sitä mieltä, että jos henkilöllä vaikuttaa olevan sisäistettyä homofobiaa, tätä olisi hyvä käsitellä ennen transhoitoihin hakeutumista. 

Valitettavasti on mahdollista, ettei homofobinen ympäristö hyväksy naisista kiinnostuneen transmiehen parisuhdetta sen paremmin kuin naisparinkaan suhdetta. Lisäksi on olemassa ihmisiä, joiden mielestä myös transsukupuolisen kanssa seurustelevat ovat jonkin sortin pervoja kuin myös itse transsukupuoliset.

Tämä on myös hyvä esimerkki, että omaa seksuaalisuutta olisi hyvä pohtia perusteellisesti ennen mahdollisia transhoitoja. Monet ovat valittaneet siitä, kuinka transpolilla kysytään seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Transpoli ei kysy näitä uteliaisuudesta. Seksuaalisuus liittyy sukupuoleen hyvin vahvasti.  

 

4. kommentti: "Tajusin, että ryhdyin korjaamaan sukupuoltani, koska olin ollut nuori tyttö, joka tarvitsi tukea vaikeiden asioiden kanssa. Luulin, että sukupuolenkorjaus oli itseni rakastamista, mutta ei se ollut."

 

Oma kommentti: Transhoidot eivät korjaa mitään muuta kuin sukupuoliristiriidan, kaikilla ei sitäkään riittävästi. Itse olen sitä mieltä, että sukupuolenkorjaushoidot voivat olla itsensä rakastamista, mutta ennen transhoitoja ihmisen pitää pystyä olemaan sujut biologisen sukupuolensa kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että ihmisen pitää pystyä hyväksymään tietyt realiteetit transhoitojen suhteen. Jos ihminen ei tätä kykene hyväksymään, hän tulee ennen pitkään pettymään, ja seuraukset voivat olla ikävät.

Joku voi miettiä, että miten ihmeessä transsukupuolinen voi hyväksyä biologisen sukupuolensa. Todellisuudessa jokainen transsukupuolinen joutuu hyväksymään tämän faktan, jos haluaa elää mielekästä elämää. Hyväksymisellä tarkoitan sitä, että esimerkiksi transmiehen pitää kyetä hyväksymään olevansa erilainen kuin biologinen mies. Lisäksi transsukupuolisen pitää ymmärtää olevansa poikkeusyksilö. Monella transsukupuolisella voi olla palava halu olla normaali, mutta valitettavasti transsukupuolinen on aina poikkeusyksilö. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö transsukupuolinen voisi muilta osa-alueilta olla tavanomainen yksilö, jolla on normaali todellisuudentaju.

Minua ei henkilökohtaisesti loukkaa, jos joku on sitä mieltä, ettei hänelle riittäisi transmiehenä eläminen, ja täten ei halua transioitua, tai jos joku detransioituu vastaavan seikan vuoksi. Olen joskus miettinyt, että jos ihminen on taipuvainen perfektionismiin, niin transprosessi ei välttämättä tuo tarvittavaa apua, koska transprosessi ei luonnollisestikaan ole täydellinen.

 

5. kommentti: "Se, että jouduin koko ajan salailemaan netissä sitä, kuka oikeasti olen, alkoi tuhota minua... Käytin isäni telttamaisia t-paitoja ja leikkasin hiukseni - silti tiesin, että totuus paljastuisi heti, jos kohtaisin ihmisiä irl. Väsyin valehteluun. En halunnut olla trans vaan mies, ja tuo mahdoton fantasia oli elävä helvetti."

Oma kommentti: Kiinnitin huomiota kohtaan ”en halunnut olla trans vaan mies.” Valitettavasti transprosessi ei ole täydellinen, ja biologinen nainen voi parhaimmillaan olla transmies. Kyllähän minäkin mieluummin olisin syntynyt poikana, mutta en voi tuollaista asiaa kontrolloida. Minulle transprosessi on onneksi tuonut riittävän avun. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin ihmisille transmiehenä eläminen ei toisi riittävää apua, jolloin voi tuntua, että parempi vaihtoehto on elää syntymäsukupuolen yksilönä.

 

6. kommentti: "Ymmärsin syvällä tavalla, miten haavoittunut kehosuhde minulla on. Ja että minä OLEN yhtä kuin kehoni."

Oma kommentti: Vaikuttaa siltä, että kyseisellä henkilöllä on ollut pahoja ongelmia kehonsa kanssa, eikä transprossessi ole tuonut tarvittavaa apua. Olen samaa mieltä, että ihminen on hänen kehonsa. En ole varma, mutta kyseinen kommentti kuulostaa dissosiaatiolta, joka on havaintoni mukaan melko yleinen piirre detrans-ihmisten tarinoissa. Olen ymmärtänyt, että jonkinlaista dissosiaatiota voi tapahtua myös, jos on traumatisoitunut tai jos kärsii epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Olen myös havainnut, että jotkut transsukupuoliset kärsivät epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, sekä olen havainnut epävakaata detrans-ihmisten tarinoissa.

Tunnen erään epävakaasta kärsivän ihmisen, joka on kertonut, ettei epävakaille ole mitenkään tavatonta, että sukupuoli-identiteetti on jollain tavalla häilyvä. Tuttuni ei itse ole kärsinyt kipuilusta sukupuolensa kanssa, mutta on sanonut, että jos hän tällä hetkellä olisi teini, niin hän saattaisi omaksua itselleen muunsukupuolisen identiteetin, koska epävakaalle on tyypillistä kokea ulkopuolisuuden tunnetta, ja muunsukupuolisuus olisi voinut olla ns. helppo selitys ulkopuolisuuden tunteelle. Kysyin tutultani, mitä mieltä hän on epävakaan persoonallisuuden ja transkokemuksen yhdistelmästä. Kysyin, että pitäisikö epävakauden olla automaattinen este transhoidoille. Tuttuni vastasi tällä tavalla:

”Siinä pitää mielestäni olla tosi tarkkana, ja kuunnella huolellisesti mitä potilas vastaa mihinkin kysymykseen. Eli onko esim. dysforia kausittaista, ja onko se varmasti sukupuolidysforiaa. Ja sitten sen huomiointi, ettei potilas ole ottanut vaikutteita joltain muulta. Uskon, että on ”oikeita” transsukupuolisia, jotka ovat myös epävakaita, mutta sanoisin, että epävakaus pitää saattaa sopivaan hoitotasapainoon ja ehdottomasti painottaisin, että dkt tulee olla käytynä. Eli epävakaa hidastaa hoitoprosessia, mutta sen ei pitäisi olla pysyvä este. Epävakaa on kuitenkin pirullinen hoidettava ja se vaikuttaa niin moneen, joten olisin hoitavana tahona tosi tarkkana. Mutta en haluaisi sitten taas sitä suhtautumista, jossa tulee vaan hylky. Se voi altistaa epävakaan itsemurhalle.”

Mielestäni tuttavallani oli mielenkiintoista pohdintaa. Olen samaa mieltä, että toisaalta transsukupuolisella voi olla joku mielenterveysongelma, joka ei selitä sukupuoliristiriitaa tai  transsukupuolisella voi olla traumaattisia kokemuksia, ja silti hän voi hyötyä transhoidoista. Kuitenkin kun suunnitellaan transhoitoja, on hyvä tiedostaa, ettei transhoidot korjaa muuta kuin kehoa, ja muut ongelmat on hoidettava erikseen. Transhoidot eivät ole kaikkivoipa ratkaisu ihmisen ongelmiin.

 

7. kommentti: "Vanhempani saivat minut ymmärtämään, miten paljon aiheutan haittaa keholleni, ja että minun ei tarvitse mahtua yhteiskunnan määrittelemiin roolimalleihin. Kaipasin myös naisten välistä yhteyttä, jota koin ennen sukupuolenkorjausta."

Oma kommentti: On totta, että hormoneilla on sivuvaikutuksensa ja leikkauksissa on komplikaatioriskinsä. Minulla itselläni asiat ovat menneet harvinaisen hyvin, mutta tiedän tapauksia, joilla terveysongelmia on tullut melko lyhyen ajan sisällä hormoneista. Se, miten keho reagoi hormoneihin, on tapauskohtaista. Lisäksi on myös erittäin tärkeää ymmärtää, että jos henkilön todellinen ongelma on sukupuoliroolit, transprosessi voi johtaa ojasta allikkoon pidemmän ajan saatossa. Tässä kommentissa tulee myös esille, että sosiaaliset suhteet muuttuvat transition myötä, eikä kaikki muutokset ole aina mieluisia.

 

8. kommentti: ”Tajusin, että terveyteen liittyvät komplikaatiot eivät olleet sen arvoisia… Ja sain vihdoin lääkityksen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kun luovuin transidentiteetistä, elämäni on mennyt ylöspäin.”

Oma kommentti: Olen sitä mieltä, että omia tuntemuksia on tärkeä kuunnella. Nykyajan transyhteisössä on se ongelma, että epäilykset ja kriittiset näkemykset kuitataan sisäistettynä transfobiana, mikä on mielestäni väärin.

 

9. kommentti: "Sukupuolenkorjaus tuhosi terveyteni ja eristäydyin ja masennuin yhä enemmän."

Oma kommentti: Kuulostaa surulliselta. Olen pahoillani kyseisen henkilön puolesta. Tässä on esimerkki, jolloin asiat eivät ole menneet putkeen.

 

10. kommentti: "Miesten matkiminen ei riittänyt minulle. Mikään hoito ei tekisi minusta ihmistä, joka on syntynyt mieheksi. Dysforiani takaa löytyi asioita, jotka vaativat käsittelyä. Tarvitsin apua mt-ongelmiini enkä kehoa muokkaavia hoitoja."

Oma kommentti: Tässä korostuu aikaisemmin mainitsema pointtini. Transhoidot eivät tee biologisesta naisesta biologista miestä vaan transmiehen. Kaikille transmiehuus ei riitä. Lisäksi transhoidot eivät korjaa henkilön muita ongelmia.

 

 

"Transsukupuolisuus on henkilölle itselleen suuri kipupiste, mutta kipupisteitä on kaikilla muillakin."

Tervehdys lukijoille. Tässä kirjoituksessa haastattelen transmiestä, jolla on myös kriittinen suhtautuminen nykyiseen valtavirran transaktiv...