Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivismiin.

Haastattelu alkaa tästä:

 

Kuka olet?

Olen 30-vuotias transnainen ja aloitin hormonihoidot 5 vuotta sitten. Olen insinööritaustainen oululainen ja kritisoin nykyajan woke-ilmiöitä.

 

Mitkä ovat mielestäsi kolme suurinta ongelmaa nykyisessä valtavirran transaktivismissa?

Suurin ongelma on alaikäisten mieltäminen transsukupuolisiksi, kun he ilmentävät epätyypillistä käytöstä muihin oman sukupuolensa edustajiin verrattuna, esim. feminiininen poika tai maskuliininen tyttö. Nämä ”poikkeavat” lapset ohjataan jo hyvin varhaisessa lapsuudessa trans-aihepiirin pariin, mikä vääjäämättä asettaa heidät hoitopolulle teini-iän portaalla ilman, että he voivat kokonaisuudessaan ymmärtää transsukupuolisuuden laajuutta ja vaikutuksia heidän tulevaisuuteensa.

Toinen ongelma on intersektionaalisen feminismin alla toimiva yliopistoiden queer-tutkimus, joka toimii lähteenä mm. yllämainitulle lasten sukupuolen kyseenalaistamiselle, sekä transsukupuolisuuden käsitteen vesittämiselle. Nykyisin trendiksi on muodostunut ei-binääri identiteettiin indentifioituminen ja ylipäätään itseidentifioituminen ”trans-sateenvarjon” alle ilman, että henkilö edes kokee vahvaa sukupuolidysforiaa ja kokisi tarvetta lääketieteelliselle transprosessille. Aktivismi puhuu suulla, joka ei kuulu transsukupuolisille.

Kolmas ongelma on konservatiivisten näkökulmien sivuuttaminen, etenkin kun puhujana on itse transsukupuolinen henkilö. Aktivismi on sokea kritiikille, ja ainoa keino vastustaa ideologisesti värittynyttä tiedettä onkin tehdä tutkimusta tiedekunnan sisäpuolelta, mikä kumoaisi aktivismin väitteitä. Hiljalleen kuitenkin somen kautta isompi yleisö on heräämässä woke-ilmiön ajamiin konkreettisiin toimiin ja vastavoimat reagoivat voimalla takaisin, mikä voi heijastua myös meihin ”aitoihin” (sukupuolidysforian kanssa kamppaileviin) transsukupuolisiin.

 

Minulle ja monelle muulle transaktivismia kritisoiville transsukupuolisille sanotaan usein, että kärsimme sisäistetystä transfobiasta ja että näkemyksemme ovat ristiriidassa kansainvälisten tutkimusten kanssa. Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa?

 

Tämä on aktivistien keino hiljentää kokemukseen perustuva kritiikki. Ymmärrettävästi kun yliopistollinen tiedekunta on muodostettu aiheen ympärille, heidän on pakko tuottaa tutkimussisältöä rahallisten voittojen toivossa, eivätkä vastakkaiset mielipiteet mairittele tuotettua sisältöä. Kritiikki pyritään hiljentämään, jotta ideologian tiellä ei olisi vastavoimia ja työpaikat alalla säilyisivät, lisääntyisivät ja monipuolistuisivat monen eri alan piiriin. Muutos pyritään saattamaan yhteiskunnalliselle tasolle ja normalisoimaan arkipäivään.

 

Monet transaiheisiin liittyvät tutkimukset ovat ristiriidassa sen kanssa, kuinka paljon transhoitojen ajatellaan hyödyttävän transsukupuolisia. Joidenkin tutkimusten mukaan transhoidot eivät pidemmällä aikavälillä vähennä transsukupuolisten mielenterveysongelmia, kun taas toisten tutkimusten mukaan transhoidot lievittävät tehokkaasti sukupuolidysforiaa ja parantavat transsukupuolisten toimintakykyä. Itse olen taipuvainen uskomaan, että totuus on jotain näiden kahden väliltä. Toisin sanoen transhoidot oikein kohdennetuina auttavat kyllä sukupuolidysforiaan tai vähentävät sitä, mutta odotukset transition suhteen pitää olla realistiset. Tämän lisäksi transhoitoja ei saa nähdä minään kaikkivoipana ratkaisuna yksilön ongelmiin, jotka eivät välttämättä edes liity sukupuoleen. Minkälaisia ajatuksia sinulla on aiheesta?

 

Transhoidot itsessään on keino vähentää sukupuolidysforiaa, mutta ne eivät ole pääsääntöinen keino hoitaa muita mielenterveyden ongelmia. Myös transsukupuolinen voi kärsiä mielenterveysongelmista, mutta ennen transhoitojen alkua tulisi muut mielenterveyden ongelmat kartoittaa ja saada mahdollisimman hyvin hoidettua pois alta voimavarojen maksimoimiseksi. Etenkin monet nuoret voivat muodostaa käsityksen siitä, että transhoidot olisi jokin lopullinen parannuskeino heidän kaikkiin ongelmiin, vaikka näin ei todennäköisesti ole. Myös liiallinen prosessin ihannointi muiden transhenkilöiden kokemusten/tarinoiden kautta voi vääristää ennakko-odotuksia hoitojen luonteesta ja luoda ikään kuin ”pakkomielteen” hoitojen tarpeellisuudesta omalle kohdalle. Ihmelääke/-ratkaisu kaikkeen transprosessi ei kuitenkaan ole.

 

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä paras tapa osoittaa tukensa transsukupuolisille?

Kuuntele, älä yleistä tai niputa kaikkia samaan kastiin, tee ero aktivismin ja yksittäisen henkilön välillä. Transsukupuolisuudesta ei tarvitse tehdä numeroa, me olemme usein vain tavallisia kansalaisia muiden joukossa, eikä meitä ei tarvitse palvoa tai muutenkaan nostaa alustalle sen enempää kuin muitakaan.

 

Transsukupuolisilta kysytään usein "miksi et voinut olla vain feminiininen mies/maskuliininen nainen?" Miten sinä vastaat tällaiseen kysymykseen? Erottele vastauksessasi transhoitoja tarvitsevat transsukupuoliset niistä, jotka vain identifioituvat transsukupuolisiksi, mutta eivät koe tarvitsevansa mitään transhoitoja.

Sukupuolille asetetut yhteiskunnalliset odotukset ovat melko ahtaat, ja osittain rajat ovat myös henkilön oman pään sisälle rakentuneet ympäristön paineesta. Transitioituminen on hyvinkin konkreettinen keino ”vapautua” näistä kahleista ja osittain niiden aiheuttamasta vahvasta sukupuolidysforiasta, mutta jos yksilö on kykenevä ilmaisemaan itseään ilman transhoitoja, sehän on vain hienoa. Mielestäni kuitenkin ero on tehtävä henkilön välillä, kuka hoidot aloittaa ja käy läpi, ja henkilön kuka pystyy toteuttamaan itseään ilman transhoitoja. Ei ole mielestäni mitään väärää olla feminiininen mies tai maskuliininen nainen, kunhan myöntää, että tilanne ei ole täysin sama kuin transsukupuolisilla, vaikka joitain yhtäläisyyksiä löytyisikin.

 

Uskotko, että transhoitoja katuvien suhteellinen osuus tulee kasvamaan seuraavan 5-10 vuoden sisällä? Perustele vastauksesi oli se sitten mikä tahansa.

Uskon. Mitä enemmän trans-ideologia leviää etenkin nuorten piireissä, sitä enemmän tulee ylilyöntejä ja väärin perustein asetettuja diagnooseja, jotka johtavat vääjäämättä isompaan detransitioituvien määrään. Jos queer-tutkimus saa yliotteen lääketieteestä, tilanne tulisi räjähtämään käsiin. Jo viimeisen 10 vuoden aikana trans-maskuliineiksi itsensä identifioituvien nuorten määrä on kasvanut monikymmenkertaisesti trans-femiineiksi mieltäviin nähden, mikä viittaa trans-ideologian sosiaaliseen leviämiseen nuorten naisten keskuudessa trendin tavoin.

 

Mikä on kantasi alaikäisten transjuttuja kohtaan?

Varautunut / kielteinen. En koe nuoren olevan kykenevä antamaan suostumusta transhoitoihin, ennen kuin sukukypsyys on saavutettu. Jos lasta aletaan ohjailemaan transitioitumisen ideaan jo varhaislapsuudesta pitäen, hän todennäköisesti rakentaa identiteettinsä tämän ympärille, oli siitä hänelle hyötyä tai ei, ja tämä johtaa vääjäämättä hormoniblokkereiden ja lopulta hormonihoitojen aloitukseen. Todennäköisimmin femiininen poika kasvaa feminiiniksi mieheksi ja maskuliininen tyttö maskuliiniseksi naiseksi, ei transsukupuoliseksi. Kasvurauha on taattava lapsille, sillä sukupuolidysforia vahvistuu vasta teini-iän myötä ja vaatii nuorelta sisäistä tutkiskelua ilman ulkopuolista painostusta puoleen eikä toiseen.

Nuoren sukukypsyys on saavutettava mielestäni siitä syystä, ettei nuoren seksuaalikehitys häiriinny/esty täysin, ja jotta nuorella olisi mahdollisuus mm. tallettaa sukusolunsa ja täten säilyttää lisääntymiskyky vaikka hoidot aloitettaisiinkin. Ulkonäölliset seikat ovat kuitenkin pieni uhraus siitä, että tulevaisuus on elämisen arvoista. Hormoniblokkerit ovat mielestäni sopivaa aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana ja hormonihoidot täysi-ikäisenä, kunhan sukupuolidysforia on todettu diagnoosilla.

 

Mikä on ollut suurin yllätys, jonka olet kokenut liittyen transsukupuolisena elämiseen ja jota et ennalta osannut odottaa? Mitä sanoisit nyt nuoremmalle itsellesi, kun et vielä ollut aloittanut transhoitoja?

Suurin yllätys on se, että voin elää tavanomaista elämää transsukupuolisuudesta huolimatta. Ihmiset eivät kohtele minua eri tavalla kuin ketään muutakaan arkielämässä. Loppujen lopuksi elämä vain jatkuu tavallisena elämänä hoidoista huolimatta. Deittailu on keskimääräistä vaikeampaa, mutta sitä se näyttäisi olevan monille muillekin, joten en ole yksin tämänkään suhteen.

Nuoremmalle itselleni sanoisin, että kaikki järjestyy ja käy järkeen myöhemmin. Vaikeat ajat vain vahvistavat.

 

Millaisia terveisiä lähettäisit transpoleille? Entä transaktivisteille?

Transpoli tekee hyvää ja tärkeää työtä transsukupuolisten eteen ja myötätuntoni menevät heille resurssipulan keskelle. Transaktivisteille sanoisin, että hillitkää radikaaleimpia ideoitanne ja etenkin lasten osalta. Niistä kärsivät niin lapset kuin transsukupuolisetkin, eikä se palvele mitään muuta kuin itse ideologiaa.

 

Transsukupuolisuus tulee määritellä, jotta siitä voi keskustella järkevästi

Pidän transideologia-termiä jokseenkin ärsyttävänä. Tämä johtuu siitä, että transsukupuoliset tai laajemmin katsottuna erilaiset trans-sateenvarjon alle menevät ihmiset ovat ideologisesti hyvin hajanainen joukko. Media haluaa toki käsitellä transaiheita helposti varsin polarisoituneesta näkökumasta, minkä takia transsukupuolisten moninaiset näkemykset eivät välttämättä tule tutuiksi, jos ei etenkään omassa elämässä ole kosketusta transjuttuihin. 

Kun puhun perinteisistä transsukupuolisista, tarkoitan tällä sukupuolidysforiasta kärsiviä ja transhoitoja tarvitsevia/läpikäyviä yksilöitä. Tämä porukka on oma viiteryhmäni, sillä olen itse perinteinen transsukupuolinen.Tässä kontekstissa transsukupuolisuuden määritelmä on siis rajattu yksilöihin, jotka kärsivät sukupuolidysforiasta ja tarvitsevat transhoitoja. Oleellista on pitää mielessä, että vaikka perinteinen transsukupuolisuus on objektiivisin transsukupuolisuuden määritelmä, niin tästä huolimatta myös perinteiset transsukupuoliset voivat olla eri mieltä transaktivismin tavoitteista. 

Kuitenkaan nykyinen transaktivismi ei keskity kovin paljon perinteisten transsukupuolisten asioihin. Transsukupuolisuuden määritelmä on kokonaan riisuttu sukupuolidysforiasta ja transhoitojen tarpeesta. Lisäksi meillä on vastikään astunut voimaan laki, jossa juridisen sukupuolimerkinnän saa vaihtaa käytännössä ilman mitään ehtoja, eikä diagnoosia sukupuolidysforiasta/transsukupuolisuudesta tarvita, puhumattakaan transhoitojen aloituksesta.

Tässä kirjoituksessa käsittelen transsukupuolisuuden määritelmää yhdessä transnaisen Tinan kanssa (Twitterissä tinaorkidea). 

Millaisia ongelmia “true trans”-ajatteluun liittyy? 

Tulenhenki: Mikä sinua siinä "true trans" -ajattelussa tökkii?

Tina: Ehkä eniten se, että siinä transition "toimivuus" olisi kaikilla ihmisillä ehdoton kyllä tai ehdoton ei, vaikka tosiasiassa minusta siinä tulee ottaa huomioon muitakin asioita kuin se, että olet jollain tavalla "syntynyt transsukupuoliseksi". Olemme puhuneet tästä aiemmin, mutta tosiaan transitiosta pitäisi myös olla realistinen käsitys ja jollain tavalla valmis elämään niiden sosiaalisten haasteiden ja rajoitteidenkin kanssa. Olen sitä mieltä, että ei ole 100% varmaa tapaa selvittää sitä, kuka hyötyy transitiosta (eli on joidenkin mielestä sellainen "true trans"). Siinä on liian paljon asioita, jotka tulee ottaa huomioon.

Tulenhenki: Ihmisillä on ensinnäkin erilainen kyky sopeutua uusiin tilanteisiin. Lisäksi pakko sanoa varsin epämukava fakta siihen liittyen, kuinka transitiota edeltävä ulkonäkö vaikuttaa vahvasti transition lopputulokseen. Kaikkea ei voi tietenkään ennustaa etukäteen, mutta jos transmiehen lähtökohta on sironaamainen, pituudeltaan 150 cm ja vartalon muodoltaan päärynä, niin tällaisesta transmiehestä ei suurella todennäköisyydellä tule niin miehekästä kuin sellaisesta, jonka kehon piirteet ovat alkujaan olleet vähemmän naiselliset. Tällaiset seikat automaattisesti vaikuttavat siihen, kuinka tyytyväinen transitioon tulee olemaan. 

Mielestäni transsukupuolisena eläminen vaatii tietynlaista luonnetta. Transsukupuolisen on kyettävä tekemään kompromiseja, mutta toisaalta kynnysmattokaan ei saa olla. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät “hyväksy” transsukupuolisia. Lainausmerkit siksi, koska on jossain määrin tulkinnanvaraista mikä lasketaan hyväksynnäksi. Esimerkiksi toiset katsovat tulevansa hyväksytyksi, kun eivät koe transsukupuolisuutensa takia häirintää arkielämässä. Toiset puolestaan kokevat tulevansa hyväksytyksi vasta, jos heidän ulkonäköään kehutaan aktiivisesti tai he saavat paljon treffipyyntöjä. On myös eri asia hyväksyä jonkun transsukupuolisuus kuin pitää jonkun transsukupuolisuudesta.

Transitio vaatii kärsivällisyyttä. Erityisesti muuntohormonien vaikutusten näkymiseen menee oma aikansa. Sen lisäksi, että transsukupuolisen pitäisi ymmärtää tämä, niin myös transsukupuolisen lähipiirin olisi hyvä tiedostaa asia. Vaikka transmiehillä testosteronihoidon vaikutukset näkyvät olemuksessa nopeammin ja voimakkaammin kuin mitä estrogeeni ja anti-androgeeni transnaisten kohdalla, niin tästä huolimatta transmiehen olemuksen kunnolliseen miehistymiseen menee vuosia.

On myös erittäin tärkeä pitää mielessä, ettei transitio ole mikään kaikkivoipa ratkaisu yksilön ongelmiin. Olen toisinaan nähnyt, kuinka jotkut nuoret tytöt tai naiset sanovat, kuinka heidät mahdollisesti otettaisiin miehinä paremmin todesta. Todellisuudessa se, kuinka hyvin joku otetaan todesta on monen tekijän summa.

Sen sijaan, että pohdimme onko transhoitoja harkitseva jollain tavalla “syntynyt transsukupuoliseksi” on paljon käytännönläheisempää miettiä millä todennäköisyydellä hän hyötyy transitiosta toivotulla tavalla. 

Tässä on muutama asia, joka olisi hyvä ottaa huomioon ennen transhoitoihin ryhtymistä:

- Onko sukupuolidysforian kesto ja laatu sellaista, että keholliseen transitioon ryhtymisen hyödyt ylittävät haitat? Tämä on sellainen kohta, jonka takia en kykene puoltamaan alaikäisten kehollisia transhoitoja. On toki totta, että alaikäinen voi kärsiä hyvinkin rajusta sukupuolidysforiasta, mutta valitettavasti alaikäisten kohdalla sukupuolidysforian ja transkokemuksen pysyvyyden arviointi on kyseenalaista. Mielestäni transhoitoihin pitää mennä vasta, jos on ollut vuosia varma, että tarvitsee niitä. Jos tätä tekstiä lukee joku alaikäisten transhoitoja puoltava, haluaisin hänen pohtivan sitä mahdollisuutta, että entä jos alaikäisenä transhoidot aloittanut katuu tai päätyy olemaan muuten tyytymätön transitioon? Alaikäisen kohdalla vastaus ei voi olla “no mitäs läksit”, sillä alaikäiset ovat vajaavaltaisia yksilöitä, joista aikuiset ovat vastuussa. Toki aikuisena transhoidot aloittanut voi myös päätyä katumaan transhoitoja, mutta täysivaltaisella aikuisella on kuitenkin jonkinlainen omakohtainen vastuu valinnoistaan. En toki myöskään tarkoita sitä, että pitäisi istua keski-ikäiseksi asti terapiassa ennen kuin saisi hakeutua transhoitoihin, mutta alaikäisten identiteettikehitys on yksinkertaisesti kesken, minkä takia kehoa muokkaavat transhoidot ovat liian riskialttiita. 

- Onko transhoitoja harkitsevan tavoitteet transhoidoista realistiset? Ymmärtääkö hän, mitä transhoidoilla on mahdollista saavuttaa ja mitä ei?

- Kuinka itsenäisesti transitiota harkitseva pohtii transsukupuolisuuteen liittyviä asioita? Transsukupuoliset kaverit eivät automaattisesti ole pahasta. Kuitenkin jos yksilö alkaa omaksumaan liikaa tietyn tyyppisen sateenkaarikulttuurin ajatuksia ilman minkäänlaista kyseenalaistusta on tämä varoitusmerkki sille, ettei transitiota ole harkinnut tarpeeksi.

- Vaikka transhoitoihin ryhtyessä pitää olla ehdottoman varma, on kuitenkin mielestäni kyseenalaista, jos henkilö ei ole missään vaiheessa miettinyt mitään muuta vaihtoehtoa. Moni transsukupuolinen on ennen transitiota pyrkinyt jollain tavalla sopeutumaan elämään syntymäsukupuolessaan ennen kuin tulee siihen tulokseen, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin transitioitua. Kuitenkin nykyisessä ilmapiirissä minulle herää kysymys, tehdäänkö nykyään tällaista pohdintaa tarpeeksi?

-Ymmärtääkö transitiota harkitseva, että elettyä elämää ennen transitiota ei voi pyyhkäistä olemattomiin? Vaikka transitio muuttaa radikaalisti elämää, ei eletyn elämän ongelmia voi lakaista maton alle, varsinkaan sellaisten ongelmien, jotka eivät liity sukupuoleen mitenkään tai korkeintaan hyvin etäisesti. Jos yksilö on ollut sosiaalisesti kömpelö, ei hänestä transition myötä automaattisesti tule sosiaalisesti taitavaa, jolla kavereita tulee ovista ja ikkunoista.

“Ei ole olemassa transsukupuolisuutta, sillä kukaan ei voi syntyä väärään kehoon, eikä kukaan voi vaihtaa sukupuoltaan.”

Tulenhenki: Somessa välillä tulee vastaan tyyppejä, joiden mielestä transsukupuolisuutta ei ole olemassa. He perustelevat näkemystään niin, ettei kukaan voi syntyä väärään kehoon ja ettei biologista sukupuolta voi vaihtaa.

On totta, ettei biologinen sukupuoli pohjimmiltaan muutu transhoitojen myötä. Olenkin korostanut sitä, että transhoitojen myötä muuttuu ihmisen sosiaalinen sukupuoli.

Keskustelussa ongelmana on usein se, ettei sosiaaliselle sukupuolelle ole yhtenevää määritelmää. Joku tarkoittaa sosiaalisella sukupuolella kokemusta sukupuolesta eli sukupuoli-identiteettiä ja toiset taas sukupuolirooleihin-ja stereotypioihin liittyviä asioita. Sen sijaan minä sekä monet muut transitioituneet transsukupuoliset tarkoitamme sosiaalisella sukupuolella transhoitojen myötä muuttunutta ulkonäköä/olemusta.

Keskustelu sosiaalisesta sukupuolesta johtaa helposti siihen, kuinka joku ihmettelee, ovatko butchlesbot sosiaalisesti miehiä. Minulle tuollainen pohdinta kuulostaa oudolta, sillä yhdistän sosiaalisen sukupuolen käsitteen ihan muihin asioihin. Esimerkiksi tulee mieleen tilanne, kuinka muutama vuosi sitten törmäsin kissaan, jonka sanottiin pelkäävät miehiä. Kyseinen kissa pelkäsi myös minua, koska näytin, kuulostin ja haisin mieheltä testosteronin takia biologiastani huolimatta.

Pitää myös muistaa, että on eri puhua asia sukupuolesta kontekstissa, jossa käsitellään mitä kromosomeja kultakin löytyy labrassa kuin jos on esimerkiksi tekemässä asiakaspalvelutyötä. 

En itsekään usko siihen, että kukaan voisi kirjaimellisesti syntyä väärään kehoon. Olen aina ajatellut, että “syntyä väärään kehoon” on kielikuva, jolla transsukupuoliset kertovat muille, miltä sukupuolidysforia tuntuu. Sen sijaan uskon jonkinlaiseen kehon ja mielen ristiriitaan, jonka taustalla voi olla monenlaisia syitä. Olen taipuvainen uskomaan, että transkokemuksen taustalla on sekä synnynnäisiä että myös psykososiaalisia syitä. Se kuka hyötyy kehoa muokkaavista transhoidoista pitää arvioida tapauskohtaisesti. 

Tina: Transsukupuolisuuden käsite on olemassa silloin, kun sen ilmiön merkitys rajataan jotenkin. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että on kirjaimellisesti eripari aivot ja keho tai että olisi vaihtanut sukupuolta kromosomien ja sukusolujen tasolla tai etteikö syntymäsukupuoli saisi vaikuttaa transsukupuolisen elämässä millään tavalla transhoitojen jälkeen. Mielestäni transsukupuolisuus voi hyvinkin olla olemassa sosiologisena, psykologisena, lääketieteellisenä ja kehollisena ilmiönä, jotta siitä voi keskustella. 

Tulenhenki: On totta, ettei transhoidoilla voi muuttaa kromosomeja tai saada kehoa tuottamaan sukusoluja. Kuitenkin varsinkin aikuisella ihmisellä nämä eivät ole ainoat sukupuolierot, vaan myös sukupuolihormonit vaikuttavat meihin vahvasti ja täten aiheuttavat monia sukupuolieroja. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että sellaiset sukupuoliominaisuudet, jotka tulevat murrosiässä sukupuolihormonien myötä kehittyvät kohdesukupuolen suuntaan joko osittain tai kokonaan muuntohormoneilla. Tämän takia en pidä siitä, kun jotkut ihmiset pelkistävät transhoidot yhteen ainoaan leikkaukseen (alapääkirurgiaan), vaikka todellisuudessa transsukupuolisilla hormonihoidoilla on iso vaikutus moneen sukupuolesta johtuvaan seikkaan. 

Muuntohormonit vaikuttavat rasvakudokseen, lihasmassaan, ihon laatuun, aistikokemuksiin, tunne-elämään, ominaishajuun, transnaisilla rintojen kasvuun ja transmiehillä äänen madaltumiseen sekä karvoituksen lisääntymiseen/parrankasvuun ja mahdollisesti miestyypilliseen kaljuuntumiseen.

Arkielämässä sukupuolitamme toiset ihmiset heidän sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien perusteella. Toki tulkintaa ohjaavat myös esimerkiksi vaatetus ja hiustyyli. Kuitenkin aikuisella ihmisellä sekundaariset sukupuolierot ovat usein sen verran näkyvät, minkä takia pelkkä tyylin muutos harvoin johtaa siihen, että henkilö nähtäisiin sosiaalisesti toisen sukupuolen edustajana.

Tina: Sanoisin, että pohjimmiltaan naiseus ja mieheys pohjaavat täysin biologiaan. Tässä ei olisi mitään epäselvää, jos transhoitoja ei olisi olemassa. Transhoidot kuitenkin ovat "luonnottomia" ja niillä simuloidaan vastakkaisen sukupuolen biologiaa ja tällä on vaikutusta elämässä. Tässä mielessä transhoitoja läpikäyneet transsukupuoliset eroavat vain sukupuolinormeja rikkovista syntymäsukupuolen edustajista. Transhoidoilla on mahdollista saavuttaa sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät normaalin naisen maskuliinisuuden tai miehen feminiinisyyden rajoissa ole mahdollisia. Toki "luonnoton" on helposti sellainen ilmaus, jolla on negatiivinen kaiku. Todellisuudessa "luonnoton" voi olla myös neutraali tapa kuvata asioita, eikä toisaalta "luonnollisuus" kuvasta aina positiivisia asioita. Tämä pätee myös transaiheiden ulkopuolella. 

Tulenhenki: Mitä mieltä olet tästä väitteestä, johon törmäsin taannoin netissä?

"Transyhteisö koostuu ihmisistä, jotka ovat jossain vaiheessa alkaneet uskomaan, että ovat transsukupuolisia. Jotkut lakkaavat uskomasta tähän ja detransitioituvat. Yksikään lääkäri ei osaa suorittaa testiä, joka seuloisi pois ne, joilta usko saattaa joskus loppua."

Tina: Tuossa, että "uskoo olevansa transsukupuolinen" vaikuttaa taas vähän sellaiselta, että kirjaimellisesti uskoo olevansa mies, joka on syntynyt naisen kehoon tai toisin päin ja sitten tätä täytyy muuttaa. Siksi minua aina vähän ihmetyttää, kun jotkut sanovat, että "tajuavat olevansa trans" vähän ennen transitiopäätöstä. 

Minä lähestyn sitä niin, että sen sijaan että meillä olisi jotain "toukkia jotka eivät ole vielä muuttuneet perhosiksi" — henkilöitä jotka ovat transsukupuolisia ilman, että tajuavat sitä vielä — meillä on ihmisiä, jotka vahvasti kärsivät fyysisistä supuolipiirteistään ja haluavat niihin hoitoa, sekä tietysti myös haluavat elää sosiaalisesti toisen sukupuolen edustajana. Se kuka transhoidoista hyötyy, ei ole yksiselitteistä, mutta sitä voi erotusdiagnostiikalla tutkia. Tietysti pitää myös varmistaa, että transhoitojen tuloksista on realistiset käsitykset.

Tulenhenki: Netissä toisinaan sanotaan meidän kaltaisista transsukupuolisista sarkastiseen sävyyn, kuinka me olemme muka ainoita oikeita transsukupuolisia, joiden sukupuolikokemus on aito ja kuinka muut transihmiset ovat vain sekopäitä. Todellisuudessa minusta ei ole kyse siitä, kenen kokemus on aito, vaan siitä, että on eri asia jättää transeus pelkän kokemuksen varaan ja on kokonaan eri asia elää transhoitoja käyneenä transsukupuolisena kuin sellaisena, joka ei koe tarvitsevansa minkäänlaisia transhoitoja. 

Tina:  Joo juurikin tuo, että ilmiöt ovat erilaisia. Transhoitoja läpikäyvät transsukupuoliset eivät ole yhtälaisia transsukupuolisia kuin sellaiset, jotka vain määrittelevät itsensä joksikin, vaikka eivät edes koe tarvitsevansa transhoitoja. 

Kyllä se toki ärsyttää, että jos on millään tavalla "maltillisempi" trans ja vaikka vastustaa juridisen sukupuolen itsemäärittelyä tai muita ongelmallisia asioita nykyisessä transaktivismissa, niin silti pian päätyy johonkin "four horsemen of gender critical -apocalypse" -julkaisuun, jossa kerrotaan kuinka olet “pick me” ja edelleen ajat lapsia transitioon ja kaikkea muuta vastaavaa.Tai vaihtoehtoisesti kuten sinusta Tulenhenki sanottiin, että kärsit pahan asteisesta aivovammasta, koska kuulemma larppaat, ettet ole “samanlainen kuin muut transut.”

Medikaalinen transitio vastaan pelkkä sosiaalinen ilman kehollisia transhoitoja

Tulenhenki: Ärsyttää, kun tietyt ihmiset selvästi ymmärtävät transhoitojen vaikutukset transsukupuolisen sosiaaliselle todellisuudelle, mutta samalla tuntuvat ajattelevan, että transhoitoja tarvitsemattomat, transidentiteetin omaksuneet olisivat yhtäläisiä transsukupuolisia kuin medikaalisesti transitioituneet transsukupuoliset. Tämän vuoksi tuollaisten ihmisten fiksuiltakin argumenteilta putoaa pohja, kun he antavat painoarvoa tuollaiselle identiteetteilylle. 

Tina: Luulen kyllä, että tuollaiset ihmiset ymmärtävät, etteivät ne ole sama asia. Todennäköisesti he ajattelevat, että voivat tavallaan "kiltteyttään" pitää identiteetteilyä yhtä arvokkaana. Äitini on kanssa sellanen, että "kaikki on yhtä arvokkaita". Ja onhan tuo totta, että kaikki ovat ihmisinä yhtä arvokkaita. Minusta tuntuu, että ihmisillä, joilla on “antaa kaikkien kukkien kukkia”-mentaliteetti on toisinaan vaikeuksia tehdä eroja asioiden välille.  Esimerkiksi heillä on vaikeuksia ymmärtää, milllaisia ongelmia transsukupuolisuuden hyvin laveaan määritelmään liittyy. 

Tulenhenki: Ihan oikeasti kuka hyötyy siitä, että koko porukka määritellään vaan samaksi massaksi, jonka sisäisistä eroista ei saa puhua. Minulle on joskus sanottu, että erilaisten transihmisten luokittelu on turhaa. Mutta siis näin jokseenkin kärjistetysti, jos transeus yhdelle tarkoittaa sinistä tukkaa ja nenärengasta, kun taas toiselle hormoneja ja leikkauksia ja kolmannelle jotain näiden yhdistelmää rusinat pullasta-transhoitoineen, niin eikö se ole ihan normaalia, että ihminen alkaa kategorisoimaan tätä porukkaa?

Rusinat pullasta -transhoidoilla tarkoitan sitä, kuinka erityisesti jotkut muunsukupuoliset (biologiset naiset) haluavat ikään kuin valita testosteronilta tietyt vaikutukset (esimerkiksi äänen madaltumisen) mutta he eivät ota huomioon sitä, että testosteroni vaikuttaa kehoon kokonaisvaltaisesti, todennäköisesti aiheuttaen samalla myös muita asioita (esimerkiksi karvoituksen kasvua kasvoissa ja vartalossa, miestyypillistä kaljuuntumista, hien hajun muuttumista miehekkäämmäksi jne.). He siis saattavat haluta hormonihoidot jonkin yksittäisen piirteen saavuttamisen takia, mutta saavatkin sen ohella myös liudan muita miesvartalon piirteitä, joita eivät olleet suunnitelleet tai toivoneet.

Hormonien vaikutus yksilöön on geneettistä, eli muuntohormonien vaikutuksia ei siis voi valikoida piirre kerrallaan, minkä takia suhtaudun tällaiseen “sukupuolishoppailuun” varsin nuivasti.

Tina: Jos transsukupuolisuus voi tarkoittaa käytännössä mitä vain, kuten helposti omittava identiteetti ilman muita kriteereitä, niin meillä on transsukupuolisia, jotka kehollisesti ja sosiaalisesti eivät eroa millään tavalla syntymäsukupuolensa edustajista. Se sana ei enää kuvaa mitään tiettyä väestöryhmää, joilla olisi omat tunnuspiirteensä. Näin ollen tämän ihmisryhmän asioitakaan ei voi edistää helposti mitenkään.

Tulenhenki: Kun transaktivismissa pyritään edistämään samaan aikaan täysin erilaisten transihmisten asioita, niin siellä ei tehdä ilmiöiden välille mitään eroa. Sen sijaan puhutaan ristiin rastiin kehollisia transhoitoja käyvistä transsukupuolisista ja niistä, jotka vain identifioituvat joksikin, vaikka eivät edes koe tarvitsevansa transhoitoja. Tämä sitten johtaa siihen, kuinka jatkuvasti ajetaan kaksilla rattailla.

Somessa tulee välillä vastaan transsukupuolisia, jotka ovat käyneet läpi kehollisia transhoitoja, mutta samalla sanovat, kuinka sukupuoli ei näy ulospäin. Jos nämä ihmiset aidosti uskovat tuollaiseen, heidän toimintansa on hyvin ristiriitaista. Koska jos ulkonäkö ja sukupuoli eivät liity mitenkään toisiinsa, miksi ihmeessä transmiehet käyvät läpi kehoa maskulinisoivat transhoidot ja vastaavasti transnaiset kehoa feminisoivat transhoidot? Miksi transsukupuoliset kokevat kehollista sukupuolidysforiaa, jos ulkonäöllä ja sukupuolella ei ole mitään yhteyttä? Retoriikka, kuinka sukupuolta ei voi olettaa ulkonäön perusteella puhuu transhoitoja vastaan. Toivoisinkin, että tällaista retoriikkaa puoltavat transhoitoja läpikäyvät transsukupuoliset pysähtyisivät miettivät, miksi toistavat tuollaisia asioita, vaikka itse toiminnallaan (transitioitumalla) viestivät, kuinka sukupuoli ja ulkonäkö liittyvät vahvasti toisiinsa.

Tulenhenki: Mietin, että miksi ihmeessä transeudesta on ylipäätään tullut sellainen kattotermi. Mielestäni kattotermeissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta transeuden kohdalla tuntuu olevan niin, että jos yrittää keskustella erilaisten transihmisten eroista, niin on heti kauhea portinvartioija, epäinklusiivinen transfoobikko. Onko niin kutsutussa trans-sateenvarjossa mitään hyvää? 

Tina: Trans-sateenvarjo voi minusta parhaimmillaan olla suuntaa antava siinä, mitä seikkoja kaikenlaiseen transeuteen yleisesti mielletään liittyvän. Tästä on esimerkkinä tyylimuutokset. Vastakkaisen sukupuolen tyypillisten vaatteiden käyttäjää ilman sukupuolen korjaushoitoja nimitetään transvestiiteiksi ja heidät mielletään kuuluvan trans-sateenvarjon alle. Tämä on kuitenkin melko pinnallista sukupuolen ilmentämisen muuttamista, mutta myös perinteiset transsukupuoliset tyypillisesti ilmentävät tyylillään kohdesukupuolta.

Tulenhenki: Olen tähän mennessä tavannut yhden henkilön, jolla on oikeasti sellainen tilanne, että hormonit voisivat hänen muun terveytensä kannalta olla liian iso haitta. Hänellä on vamma, joka rajoittaa elämää huomattavasti. Hän kärsii sukupuolidysforiasta ja on vaihtanut nimeään ja tyyliään enemmän kohdesukupuolen suuntaan, mutta tällainen pelkkä hyvin pintapuolinen sukupuolen ilmaisu ei ole kovin toimiva kokonaisuus transitiossa etenkään aikuisten kohdalla. Hän on kuitenkin sellainen tapaus, jonka tilanteesta koen empatiaa. Todellisuudessa enemmistöllä terveydentilaan vetoavilla ei ole vastaavaa tilannetta, vaan he eivät yksinkertaisesti halua käyttää hormoneja tai he vetoavat esimerkiksi ylipainoon, johon on kuitenkin mahdollista vaikuttaa elintavoilla.

Tina: Tuollaisessa tapauksessa kyllä joo ymmärtää paremmin, kun on selkeästi rajoitteita, joihin ei elintavoilla voi vaikuttaa. Mutta tosiaan nuo on poikkeuksia ja harvinaisia tapauksia ja minusta on aika lieroa tuollaisten takia sitten sanoa, että kaikki on samaa massaa, medikaalisella transitiolla ei ole painoarvoa ja olet kauhea transmedikalisti portinvartioija, jos muuta ajattelet. Minä en olisi voinut sosiaalisesti transitioitua mitenkään järkevästi ilman medikaalista transitiota (lasken tähän myös ääniterapian ja kasvojen laseroinnin).

Tulenhenki: Ajattelen ylipäätään niin, että transitio on kokonaisuus, joka koostuu yhdessä sekä sosiaalisesta, medikaalisesta että juridisesta transiosta. Tarkoitan tällä sitä, että käytännössä transitio ei ole aikuiselle mitenkään järkevällä tavalla mahdollinen, jos kuvittelee, ettei siihen tarvita fyysisiä kehon ja olemuksen muutoksia, vaan muutetaan pelkkä nimi, sukupuolimerkintä ja käytetään toisen sukupuolen vaatteita. Sosiaalinen transitio tapahtuu fyysisen ja juridisen transition seurauksena, ei itsenäisesti tai ennen sitä.

Tässä kohtaa minulle usein sanotaan, että jotkut transsukupuoliset ovat näyttäneet kohdesukupuolen edustajilta jo ennen medikaalista transitiota. Kyseenalaistan tämän ilmiön yleisyyden näkemäni ja kokemani perusteella varsinkin, jos puhutaan yksilöistä, joilla murrosikä on jo jonkin verran edennyt.

Jotain hyvin harvoja poikkeuksia toki on, mutta koska ne eivät ole isossa mittakaavassa kovinkaan oleellisia, jostain niin marginaalisesta ei ole merkityksellistä lähteä vääntämään, eikä varsinainen pointtini mitätöidy.

Tina: Aina on poikkeuksia joo, mutta kyllä pääasiassa nainen näyttää naiselta ja mies mieheltä. Naisilla on kyllä helpompi omaksua jonkinlainen androgyyni tyyli, mutta on sitten vaikeampi olla kunnolla maskuliininen ilman ulkopuolisia hormoneita.

Tulenhenki: Juuri näin. Käytännössä biologisilla naisilla pelkällä tyylin muuttamisella parhaimmillaan pääsee johonkin androgyyniin kompromissiin, jossa näyttää nuorelta pojalta niin kauan kunnes avaa suun (tämäkin toimii lähinnä tiettyyn ikään asti). Vaikka keholliset transhoidot ovat lähtökohtaisesti kompromiseja lääketieteen ja biologian välillä, niin siitä huolimatta pelkkä sosiaalinen transitio ilman medikaalista transitiota toimii järkevällä tavalla hyvin harvalla aikuisen kohdalla.

Tina: Joo ei se pelkkä sosiaalinen transitio ilman kehollisia transhoitoja juuri toimi etenkään aikuisen kohdalla, kyllä ihmisten biologinen sukupuoli vaan melkein aina näkyy selvästi, jos ei ole muokannut fyysisiä sukupuolen ominaisuuksia.

Tulenhenki: Jos nämä ei-transitioituvat, joilla on transidentiteetti olisivat itse sellaisia, jotka ymmärtäisivät realiteetit, niin suurella todennäköisyydellä minulla ei olisi ongelmia heidän kanssaan. Jos mietin transmieheksi identifioituvia, jotka jättävät homman pelkän sosiaalisen transition varaan ilman medikaalisia transhoitoja, niin fine, jos he haluavat aikuisena näyttää maksimissaan teinipojalta ja sitten selitellä aina itseään, kun avaavat suunsa. Jos tuo on sellaista elämää, johon on tyytyväinen, niin ok. Monet selvästikään ei ole. Olen itse tiennyt muutaman tällaisen tapauksen, ja valitettavasti he vaikuttivat hyvin ahdistuneilta omasta tilanteesta. He valittivat jatkuvasti siitä, kuinka heitä “väärinsukupuolitettiin” tai siitä, kun sosiaalinen todellisuus ei pyörinyt pelkästään heidän identiteetin ympärillä. 

Minä en ole pakottamassa ketään transhoitoihin, jos yksilö kokee, ettei niitä tarvitse. Tällaisesta kuitenkin seuraa jonkinlainen vastuu sen sijaan, että uhriutuu jos ja kun ympäröivä todellisuus ei muutu mieluisaksi. En myöskään hyväksy sitä, että tällaiset yksilöt puhuvat transhoitoja käyneiden transsukupuolisten yli asioissa, joista vain transhoitoja käyneillä transsukupuolisilla on kokemusta. Tämä ei tarkoita, että pitäisin itseäni jotenkin parempana kuin ei-transititioituvia. Pointtina on se, että transhoitoja läpikäyvät transsukupuoliset eivät ole yhtälaisia transsukupuolisia kuin sellaiset, jotka vain identifioituvat joksikin ilman tarvetta transhoidoille. Mielestäni meillä pitäisi olla kokonaan omat termit, jotta asioista keskustelu olisi selkeämpää. 

Tina: Niin, tuollainen, että identifioituu transsukupuoliseksi, muttei käy läpi mitään kehollisia transhoitoja ei välttämättä ole monenkaan kohdalla kovin "kestävä" elämäntapa pidemmän päälle. Etenkin jos on sellainen, että ei kykene joustamaan yhtään ja ahdistuu jokapäiväisestä "väärinsukupuolittamisesta." 

Aidosti transvastaiset ihmiset eivät hyväksy minkään sortin transsukupuolisia

Tina: Sellainen brittiläinen transaktivisti kuin Katy Montgomerie (transitioitunut transnainen) on sanonut, että hänen mielestään on typerää haaskata transsukupuolisten väliseen taisteluun energiaa ja järkevämpää olisi vastustaa yhdessä transvastaisia tahoja. Hän on käyttänyt muun muassa sellaista retoriikkaa, kuinka "transfoobikot eivät hyväksyä loppujen lopuksi sinuakaan, vaikka mitä mieltä olisit". Hän siis on itse transaktivisti, mutta minun arviolta ei ihan kiihkeimmästä päästä siinä mielessä, että pystyy keskustelemaan eri mieltä olevien kanssa. 

Tietenkin ymmärrän, miksi joku ajattelisi noin, mutta minusta transsukupuoliset ovat ideologisesti niin heterogeeninen joukko ihmisiä, että tässä on kyllä aika paljonkin keskinäistä selvittämistä ja keskustelemista. Erityisesti siitä, miksi transaktivismi jakaa transsukupuolisia. 

Kuitenkin tuntuu, että olen tähänastisilla kirjoituksillani antanut aidosti transvastaisille tahoille jo niin paljon eväitä heidän ajatteluunsa, että en tiedä kuinka paljon enää haluan moittia transaktivismi-yhteisöä. Yleensä sanomani on käsitetty väärin tai sieltä on poimittu sellaisia asioita, joita myöhemmin käytetään minunkin oikeuksia vastaan.

Tulenhenki: Ennen kuin kävin kritisoimaan nykyistä transaktivismia, tiesin varsin hyvin, ettei oikeasti transvastaiset ihmiset hyväksyisi minua. Tämä siis muistutuksena heille, jotka sanovat, ettei minua hyväksytä sen paremmin. Oleellista on kuitenkin ymmärtää se, etten tee tätä saadakseni hyväksyntää tai pönkittääkseni omaa egoani. Jos oikeasti haluaisin hyväksyntää, minun kannattaisi näennäisesti olla samaa mieltä valtavirran transaktivistien kanssa. Nyt tällä hetkellä tilanteeni on se, että vihamielisyyttä tulee niskaan joka suunnalta. 

En nyt tässä tekstissä mene syvällisemmin siihen, minkä itse miellän transvastaisuudeksi. Voisin mahdollisesti kirjoittaa siitä joskus oman postauksen. Ehkä tällainen teksti voisikin olla ihan hyvä selvennyksen vuoksi varsinkin sen takia, koska minun on sanottu kärsivän sisäistetystä transfobiasta todella useasti. 

Nykyinen ilmapiiri on ikävästi sellainen, että jos on yhdestä asiasta mieltä X, niin monet tekevät johtopäätöksen, että henkilö on toisesta asiasta mieltä Y, vaikka todellisuudessa olisi mieltä Z.

Esimerkiksi kun sanon, ettei biologinen sukupuoli pohjimmiltaan muutu transhoitojen myötä, tarkoitan tällä sitä, että syntymäsukupuoli vaikuttaa tietyissä tilanteissa transsukupuolisen elämään kehollisista transhoidoista huolimatta. Tässä kohtaa jotkut sitten ymmärtävät minut väärin ja nyanssien erottaminen ihmisillä hämärtyy. Jotkut nimittäin ymmärtävät tuon sillä tavalla, ettei transhoitoja läpikäyneet transsukupuoliset eroaisi millään merkittävällä tavalla muista syntymäsukupuolensa edustajista. Todellisuudessa transhoitojen aiheuttamat keholliset muutokset ovat sellaisia, joiden huomiotta jättäminen on epäkäytännöllistä.

Transnainen, jonka mielestä Suomessa on helppo elää transsukupuolisena

Tervehdys lukijoille. Blogiini oli tullut edellisen kerran jälkeen muutama kommentti, jotka huomasin vasta nyt. Pahoittelut myöhäisestä julkaisusta. Yksi kommentti käsitteli transaktivismin rajattomuutta, josta ajattelin myöhemmin kirjoittaa oman kirjoituksen. Tällä hetkellä minulla on useampi aihe, josta aion lähitulevaisuudessa kirjoittaa blogiini, kun tähän on jossain välissä aikaa. Lisäksi tulossa on muutama haastattelu, jotka käsittelevät transaihetta jollain tavalla. 

Tässä kirjoituksessa haastattelen suomalaista transnaista, jolla on kriittistä sanottavaa nykyisen transaktivismin tilanteesta. Haastattelu alkaa tästä: 

Kuka olet? 

Olen 25-vuotias transnainen. Aloitin sukupuolenkorjaushoidot 22-vuotiaana. Työskentelen IT-alalla, harrastuksena tietotekniikka sen erilaisissa muodoissa.

Kuinka tärkeänä pidät transpolin mt-tutkimuksia ennen transhoitojen aloittamista? Mitä ajattelet siitä, kun jotkut pitävät transpolin portinvartiointi-systeemiä nöyryyttävänä? Millä tavalla haluaisit kehittää tutkimusjaksoa? 

Hyvin tärkeänä. Sukupuolenkorjaushoidot ovat peruuttamattomia ja osa saattaa suoraan aiheuttaa terveydellistä haittaa. Lisäksi sosiaalinenkin transitio voi aiheuttaa ongelmia, jotka johtavat mielenterveydellisiin ongelmiin. 

On valitettavaa, että osaa kokee prosessin nöyryyttävänä. Itse kuitenkin näen, että hoitoihin hakeutuu tai ohjataan ihmisiä, joiden ongelmien juurisyy ei ole välttämättä transsukupuolisuus. Tai transitioituminen nykyisessä terveydentilassa tuottaa vain enemmän harmia kuin hyötyä yksilölle. Transsukupuolisten hoitojen onnistumisen takia on hyvä katsoa ongelmaa lääketieteelliseltä kannalta.

Millaisia ajatuksia sinulla on translain uudistuksesta eli juridisen sukupuolen itsemäärittelystä?

Vastustan jyrkästi. Miehillä ja naisilla on hyvin paljon eroa yhteiskunnan mittakaavassa. Itsemäärittely avaa Pandoran lippaan väärinkäytölle, ja yksikin väärinkäyttö aiheuttaa sosiaalista haittaa kaikille transihmisille. Ei tarvita kuin yksi muumioitunut omena saastuttamaan koko puu.

Koetko, että esimerkiksi Seta, Trans ry ja Trasek edistävät transsukupuolisten asioita Suomessa?

 Eivät edistä, vaan päinvastoin. Edellä mainittujen järjestöjen toiminta lähinnä luo segregaatiota saamalla transsukupuoliset joko vaikuttamaan aina uhreilta tai erityiskohtelua vaativilta ihmisiltä. Transsukupuolisten parempi sopeutuminen muuhun yhteiskuntaan ei vaadi hehkutusta tai korostusta, vaan ihmisiä, jotka elävät tavallista tylsää elämää.

Mainitsit toisaalla termit "egg" ja "eggshell". Mitä nämä termit tarkoittavat transsukupuolisuuden kontekstissa ja millaisia ongelmia niihin mielestäsi liittyy?

"Egg" ja "Eggshell" viittaavat nettikeskusteluissa yleensä feminiisiin poikiin, joita yritetään ajaa transitioitumaan, vaikka se ei välttämättä olisi heidän vilpitön tahtonsa.

Koetko, että MtF-transitioon voisi mahdollisesti hakeutua vähemmän ihmisiä, jos yleinen mieskuva olisi monipuolisempi?

Kyllä, mieskuva on aika ahdas edelleenkin. Kaikkien miesten ei tarvitse olla feminiisiä, mutta niiden, keille tämä on mieluisa ilmaisu, pitäisi antaa hyväksyntää olla oma itsensä.

Mitkä ovat mielestäsi mahdollisia varomerkkejä, jotka voivat ennakoida transhoitojen katumista? Uskotko, että katujalukujen suhteellinen osuus tulee kasvamaan seuraavan 5-10 vuoden aikana? 

Äkkipikaisuus, "hormonit ja leikkaukset heti tänne nyt"-asenne. Uskon, että katumisten määrä tulee nousemaan.

Kuinka helppoa Suomessa on elää transsukupuolisena, erityisesti transnaisena? 

Suomessa pääsee aika helpolla. Voin toki puhua vain omasta puolestani, ja mieheksi syntyneeksi fysiologisesti sirona ihmisenä olen varmasti päässyt helpommalla. Mutta olen sitä mieltä, että kun ei suhtaudu vastaantuleviin ongelmatilanteisiin uhrina, vaan rohkeasti on omanlaisensa ja ystävällisesti kyseenalaistaa ne, ketkä esim. kutsuvat vanhalla nimellä tai mieheksi, niin yleensä tästä on päässyt lopputulemaan, jossa on saanut anteeksipyynnön ja pahoittelut ahtaista median luomista näkemyksistä.

Millaisia terveisiä haluat lähettää transaktivisteille?

Lopettakaa, menkää oikeisiin töihin ja lopettakaa kaikkien transsukupuolisten suulla puhuminen. Ainoat suorat uhkaukset, joita olen transsukupuolisuuteni takia saanut ovat tulleet transaktivisteilta. Kiitos.

Transnainen, joka on kyllästynyt transaktivismiin

Tervehdys lukijoille. Tässä kirjoituksessa haastattelen transnaista, joka aikaisemmin suhtautui myötämielisemmin nykyiseen valtavirran transaktivismiin, mutta nykyään suhtautuu siihen nihkeämmin. Halusin haastatella häntä, koska minua ja monia muitakin varmasti kiinnostaa, mitä seikkoja tällaisen asenteen muutoksen taustalla on.

 

Kuka olet?

Hei, nimeni on Tina. Olen 25-vuotias transnainen Porista. Lähetteen transpolille tein 22-vuotiaana, diagnoosin ja hormonihoidot sain 24 -vuotiaana. Olen siis vielä varsin transitioni alussa. Olin aikaisemmin transaktivistien näkemyksien kannalla, mutta nykyään suhtaudun kriittisemmin moniin transsukupuolisuutta koskeviin kysymyksiin. Määrittelen itseni ”truscumiksi” ja ”transmedikalistiksi”.

Minulla on Twitterissä tili nimimerkillä tinaorkidea, ottakaa seurantaan.

 

Mikä on motiivisi kritisoida nykyistä valtavirran transaktivismia?

Motivoiduin kritisoimaan transaktivismia ymmärrettyäni, kuinka transaktivistien ajamat asiat eivät todellisuudessa aja perinteisten, transhoitoja läpikäyvien transsukupuolisten etuja oikeastaan millään tavalla. Transaktivistit (joista valitettavan moni itse on ihan perinteinen transsukupuolinen) yrittävät siirtää transsukupuolisuuden painotusta kehollisesta ilmiöstä vain identiteetiksi. Kuitenkin samalla moni transaktivisti painottaa, kuinka blokkerit, hormonit ja muut transhoidot pitäisi olla kaikkien saatavilla ja kuinka lapset ja nuoret ajautuvat itsemurhiin, jos näillä hoitomuodoilla on minkäänlaista portinvartiointia transpolilla. 

Tässä on aivan selkeä ristiriita, enkä pidä siitä, että transsukupuolisuus voi nykyään tarkoittaa mitä tahansa tilanteesta riippuen. Tällainen hoitojen portinvartioinnin poistaminen myöskin lisäisi katujien määrää räjähdysmäisesti. Se olisi kohtalokasta nuorille ihmisille, ja se todennäköisesti myöskin johtaisi lopulta transhoitojen rajoittamiseen vahvalla kädellä. Näin ne dysforiset transsukupuoliset, jotka tulevaisuudessa hoitoja tarvitsevat, kärsisivät suuresti transaktivismin ylilyönneistä.

Ylipäätään transaktivistit haluavat kumota sukupuolen käsitteen varsin kokonaisvaltaisesti, niin biologisen kuin sosiaalisen sukupuolen. Itse transnaisena pyrin muokkaamaan kehoani hoidoilla naisen suuntaan niin kokonaisvaltaisesti kuin se nykymenetelmillä on mahdollista ja haluan ulkoisesti muistuttaa naista. Perinteiset transsukupuoliset eivät lähtökohtaisesti halua tulla kohdatuksi minään sukupuolettomina otuksina vaan kohdesukupuolen (eli sukupuolen, jota kohti transitioidut) edustajina arkielämässä.

Transaktivistit myös luovat kuvaa transsukupuolisista surkeina ihmisriekaleina, jotka valittavat kaikesta, mikä ei ole täydellisen hypersensitiivistä transsukupuolisia kohtaan. Jokaisessa sanavalinnassa pitäisi olla niin inklusiivinen, että normaali kanssakäyminen transsukupuolisten kanssa muuttuu täysin mahdottomaksi. 

Kohtuuttomat vaatimukset siitä, että koko yhteiskunnan pitäisi mukautua transsukupuolisiin jokaista sanamuotoa myöten, jotta marginaalinen vähemmistö ihmisistä ei pahoittaisi mieltään, ärsyttää monia eikä paranna tavallisten ihmisten suhtautumista transsukupuolisiin. Tällaisen vuoksi haluaisin erkaantua täysin tuosta joukosta, sillä minuakin automaattisesti pidetään heidän aktivisminsa vuoksi elämäntapaloukkaantujana.

Sen sijaan molemminpuolinen kohtuullinen jousto on hyväksi, siihen itse olen pyrkinyt. Transaktivistit tuntuvat myös vähät välittävän siitä, mitä heidän ajamansa asiat tekevät naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksille. Heidän aktivismiinsa kuuluu selkeästi se, että seksuaalinen suuntautuminen kohdistuisi vain ja ainoastaan sukupuoli-identiteettiin. Samoin myös naisten oikeudet tulisi ulottaa kaikiin, jotka ”identifioituvat naisiksi”. 

Tämä on aivan kestämätön ajattelutapa ja lähinnä se saa tavalliset ihmiset ajattelemaan vain, että jos sinun täytyy identifioitua joksikin, se tarkoittaa, että et ole sitä. Transaktivistit eivät ota kuuleviin korviin seksuaalivähemmistöjen tai naisten relevantteja huolia, jotka ovat suoraa seurausta transaktivistien ajamista naurettavuuksista. Tämä transaktivistien oman navan tuijottaminen muiden kustannuksella on huolestuttava ilmiö, jota en voi sietää alkuunkaan.

 Transaktivistit eivät myöskään halua avointa keskustelua ajamistaan asioista, uskoakseni sen vuoksi, että ne eivät kestä kriittistä tarkastelua. Vastustan tällaista ilmapiiriä, jossa vaikeistakin asioista ei voisi puhua.

 

Miksi aikoinaan suhtauduit myötämielisemmin transaktivistien tavoitteisiin? Huomasitko jo tässä vaiheessa mitään ongelmia transaktivismissa/transaktivistien käytöksessä, mutta suljit silmäsi ongelmilta?

Ehkä selkein yksittäinen syy, miksi aluksi suhtauduin transaktivismiin myönteisemmin oli se, että muun muassa Twitterissä aivan selkeästi suurin osa ainakin suomalaisista muista transsukupuolisista olivat transaktivismi-myönteisiä tyyppejä. Jonkin tasoinen sosialisoituminen tuntui olevan mahdollista vain omaksumalla transaktivismin tavoitteet.

Toinen syy oli se, että transaktivismi näyttäytyy pinnallisesti ylisuvaitsevaiselta ja inklusiiviselta: kuka vain on mitä vain sukupuolta mitä sanoo olevansa, me olemme olleet pitkään sorron uhreja ja nyt on meidän aikamme saada kaikki se, mikä meille kuuluu. Minkäänlaisia rajoitteita identifioitumisen myötä ei aseteta.

Alusta asti kuitenkin jonkin verran perusbiologiaa tuntevana ihmisenä minua ärsytti, kuinka biologisen sukupuolen merkitystä joko vähäteltiin liiallisesti tai biologinen sukupuoli kiellettiin kokonaan. Olen aina ollut tietoinen biologisista tosiasioista, omasta biologisesta sukupuolestanikin, mutta jätin pitkälti puhumatta niistä muiden transaktivistien kanssa.

Toinen asia mikä transaktivisteissa oli mielestäni aina ongelmallista oli heidän tapansa kuplautua keskenään ja olla käymättä keskustelua kaikkien vähänkään erimielisten kanssa. Minulle on Twitterissä henkilökohtaisesti ilmoitettu, että minut asetetaan blokkiin, sillä halusin seurata LHB-liittoa. Myöskään heidän aktivismissaan ei saanut kyseenalaistaa mitään, esimerkiksi dysforian ”vaatimusta” sille, että voi olla transsukupuolinen. Tällainen henkilö asetetaan heidän toimestaan blokkiin, ehkä tehdään tästä myös blokkisuosituksia ja eristetään transpiirien ulkopuolelle. 

Kaikenkaikkiaan tällainen kulttimainen käytös on mielestäni vastenmielistä. Myös transaktivistien ylimielinen asenne muita, kuten cis-sukupuolisia (”cissuja” tai ”cis-scumeja”) tai detransitioitujia kohtaan, oli sellaista, mistä en pitänyt.

 

Olet sanonut, että minä (Tulenhenki) olen merkittävä tekijä siinä, kun ymmärsit, että nykyinen transaktivismi on monella tavalla haitallista, myös perinteisten transsukupuolisten kannalta. Kuitenkin transaktivistit ja transihmisten liittolaiset pääsääntöisesti eivät kuuntele minua, niin miksi sinä kuitenkin otit juttuni todesta? Osaatko sanoa, miksi kriittisten transsukupuolisten ääni menee kuuroille korville?

 

Sinulla todellakin oli valtava rooli siinä, että olen tullut enemmän järkiini suhtautumiseni suhteen ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Muistaisin huomanneeni sinut jo ensimmäisinä Twitteriin liittymispäivinäsi. Kiinnostuin sinun jutuistasi, sillä transaktivismia avoimesti kritisoiva transsukupuolinen oli Twitterissä harvinaisuus. Minulle oli kyllä alusta asti varsin selvää, että olet ihan aito transsukupuolinen.

Minua ärsytti sinun jutut aluksi. Nopeasti huomasin, että sinä perustelet kantasi hyvin ja johdonmukaisesti. Monessa asiassa ymmärsin, että olet oikeassa, mutta en halunnut sitä ääneen myöntää. Muutenkin puhuit kokonaisvaltaisesti transsukupuolisia koskevista asioista, ja vaikka itse olisinkin ollut mitä mieltä tahansa missäkin vaiheessa, olen aina ollut kiinnostunut tutkimaan asioita monesta näkökulmasta.

Kriittisten transsukupuolisten juttuja ei kuunnella transaktivistien toimesta aiemmin mainituista syistä; transaktivistit ylläpitävät mielikuvaa siitä, että he ovat oikeassa transkysymysten suhteen ja kaikki vähänkään eriävät mielipiteet ovat ihmisoikeuksien vastaisia ja transfobisia.

Transaktivistien liittolaiset uskovat tähän näkökulmaan mielestäni myös varsin vakaasti ja levittävät kriittisistä transsukupuolisista uhkakuvia transsukupuolisten vastaisina toimijoina, joilla ei pitäisi olla mitään sanottavaa transaiheisiin liittyen. Transaktivistit siis pitävät kriittistä tarkastelua uhkana transhoidoille ja transsukupuolisille, vaikkakin omasta mielestäni asia on juuri päinvastoin.

 

Miten transaktivistit ovat suhtautuneet siihen, kun olet kritisoinut transaktivismia?

 

Varsin huonosti. Monia minun ajatuksiani pidettiin jo minun omana TRA-aikanani epähyväksyttyinä transaktivistien keskuudessa. Jo pelkästään se, että seurasin ”vääriä” henkilöitä ja yhteisöjä tai että juttelin ”väärien” ihmisten kanssa Twitterissä, johti blokatuksi tulemiseen. Esimerkiksi sinun, Tulenhenki, seuraaminen johti automaattisiin blokkeihin joidenkin transaktivistien toimesta.

Varsinaisen transaktivismin kritisoiminen onkin sitten johtanut kovempaan kritiikkiin. Minua on usein kutsuttu ”pick-me girl:iksi” muiden transaktivistien toimesta, kun olen vähänkään kriittisemmin ottanut kantaa mihinkään transaiheisiin. Monet transaktivistit myös arvelevat, että ylimielisesti pitäisin itseäni jollain tavalla parempana transsukupuolisena kuin muita, kun en kannata samanlaista identiteettipolitiikkaa kuin he. Vaikka jotkut transsukupuoliset kyllä pönkittävätkin egoaan internetissä, pidän varsin halpana taktiikkana sitä, että asiallisessakin kritiikissä olisi aina kyse siitä. Itse asiassa moniin transaiheisiin voi hyvin ottaa kantaa olematta itse transsukupuolinen.

Suurin yksittäinen negatiivinen huomioryöppy suomalaisilta transaktivisteilta, minkä olen saanut, on vain aivan pakko mainita tässä. Tämä tapaus oli myös minun lopullinen ”peak TRA-moment”. Helmikuun 2022 lopulla, (sattumoisin 25. syntymäpäivänäni) kirjoitin Twitteriin muutaman twiitin ketjun, jossa mainitsin, kuinka muutamat MtF-transsukupuoliset detransitioituvat sen johdosta, että heidän sukupuolikipuilut ja transition tarve on johtunut fetissistä, jonka toteuttamisesta ei transition myötä enää saakaan samaa stimulaatiota kuin ennen.

Tämän huomattuaan transaktivistit ja heidän liittolaisensa Twitterissä tekivät minusta laajat blokkisuositukset, jolloin viimeisetkin suomalaiset transaktivistit asettivat minut blokkiin. Myönnän jälkeenpäin, että olisin voinut asetella sanani ketjussa paremmin, mutta minulle ei juurikaan annettu tilaisuutta selittää itseäni tai puolustautua. Sanomani ymmärrettiin niin, että pidän kaikkia transnaisia fetisisteinä, mikä ei ole totta.

Mainitsemisen arvoinen tapaus oli myös se, kun yritin liittyä suomalaisten transaktivistien ylläpitämälle Discord-serverille. Serverille liittymiseen piti vastata muutamaan portinvartiointikysymykseen, joista yhdessä pyydettiin kertomaan sosiaalisen median tilejä, joita käytän. Ilmoitin siihen Twitter-tilini, jonka kautta olin varmasti monelle serverin käyttäjälle tuttu. En tietenkään päässyt serverille, sillä olin ”truscum, transmedicalisti ja transfobi.”

 

Sanoit allekirjoitaneesi Oikeus olla-lakialoitteen aikoinaan, mutta nyt kadut asiaa. Miksi aikoinaan kannatit juridisen sukupuolen itsemäärittelyä? Mikä sai sinut muuttamaan mielesi?

 

Olin ennen sokea itsemäärittelyn myötä syntyville ongelmille. Lisäksi olin aluksi varsin jästipäinen kuuntelemaan järkipuhetta itsemäärittelyn ongelmista. Perustelin itsemäärittelyä niin, että ”mitä haittaa siitä on?”, ymmärtämättä juridisen sukupuolen muutoksen kautta saatavia etuja. Lisäksi pidin aikaisemmin transprosessin kautta tehtävää juridisen sukupuolenmuutosprosessia nöyryyttävänä. 

Muistan ajatelleeni siitä varsin samalla tavalla ylimielisesti kuin monet transpolien portinvartiointia vastustavat transaktivistit: ”miksi minun tarvii todistaa sukupuolikokemustani elämällä jossain sukupuoliroolissa?”.

Ymmärrän nykyään paremmin sen, miksi tarkka portinvartiointi juridisen sukupuolen muutokseen on tärkeää. Nykyinen systeemi kunnioittaa transprosessin läpikäyvien transsukupuolisten näkemää vaivaa ja kärsimystä transitioitua ja pyrkiä tosissaan elämään kohdesukupuolen elämää mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Täydellinen itsemäärittely tekee tästä vaivasta pilkkaa ja lisäksi se avaa väylät opportunisteille hyödyntää juridisen sukupuolen tuomia etuja silloin kun se on edullisinta. Lisäksi tietyt pääasiassa juridisen sukupuolen mukaan toteutuvat käytännöt muuttuvat kyseenalaiksi: esimerkiksi voivatko nuoret miehet lakiuudistuksen jälkeen vaihtaa juridisen sukupuolensa naisiksi ja näin välttyä asepalvelukselta?

Sukupuolen itsemäärittelyllä on vain erittäin marginaalista tekemistä aidon, kehodysforisen transsukupuolisuuden kanssa. Mielestäni sen tavoite on enemmänkn sukupuolen merkityksen hävittäminen, kuin transsukupuolisten juridisen sukupuolen muuttamisen helpottaminen.

 

Mitä ajattelet tällä hetkellä siitä, kun transnaiset osallistuvat naisten urheiluun? Ovatko näkemyksesi muuttuneet aiheesta ajan myötä, ja jos on, niin miksi? Mitä ajattelet tällä hetkellä niistä, jotka puoltavat transnaisia naisten urheilussa?

Minulla on nykyään varsin yksiselitteinen linja transnaisiin naisten urheilussa: miestyyppisen puberteetin läpikäyneet transnaiset eivät kuulu naisten urheiluun. Transnaisilla on fysiologisia etuja verrattuna biologisiin naisiin, näihin lukeutuvat muun muassa suurempi hengityskapasiteetti, sydämen koko, yleinen ruumiinrakenne ja korkeampi lihasmassa. Nämä erot eivät keskimäärin ole reilussa vaihteluvälissä verrattuna biologisten naisten keskinäisiin eroihin, eikä hormonikorvaushoidoilla päästä lihasmassankaan osalta naisten tasolle, vaikka transaktivistit muuta sanoisivatkin. 

Mikäli naisten urheilu olisi transnaisillekin avoin, tulisi mitalisijoilta aina löytymään vain transnaisia. Se olisi hyvin epäreilua biologisia naisia kohtaan. 

Näkemykseni eivät ole muuttuneet kovin paljon lähiaikoina, vaikka ilmaisenkin kantani nyt rehellisesti ääneen. Ennen en ylpeyteni vuoksi kantaani pystynyt ilmaisemaan, sillä minua harmitti tiedostaa se tosiasia, että transnaisilla on fysiologista etua biologisiin naisiin nähden. Olen siis aina tiedostanut sen, että transnaisilla on kyllä erilainen fysiologia verrattuna biologisiin naisiin.

Pidän sellaisia transnaisia, jotka naisten urheiluun osallistuvat, joko ignorantteina tai puhtaasti ilkeinä ihmisinä. Sama koskee myös heitä, jotka eivät itse transsukupuolisia ole, mutta tätä toimintaa kannattavat. Haluankin vedota kaikkiin suomalaisiin transnaisiin: jättäkää naisten urheilu rauhaan. Eläkää parasta sosiaalista elämäänne naisina ilman, että poljette muiden oikeuksia reiluun kisaamiseen. Osallistumalla naisten urheiluun todistatte vain sen, että biologisilla miehillä on urheilussa etu biologisia naisia vastaan.

 

Näkyvin kritiikki transaktivismia kohtaan tulee pääsääntöisesti konservatiiveilta ja radikaalifeministeiltä/genderkriittisiltä feministeiltä. Mitä mieltä olet näiden tahojen kritiikistä transaktivismia kohtaan?

Mielestäni valtavirran transaktivistissa on runsaasti ongelmia, ja konservatiivisilla ihmisillä, sekä genderkriittisillä radikaalifeministeillä on hyvää kritiikkiä transaktivismin ylilyönneistä. Pidän heidän panostaan järjettömimpien transaktivistien vaatimusten jarruttamisena pääasiassa arvokkaana.

Tästä huolimatta edellä mainittujen tahojen muussa omassa toiminnassaan on kuitenkin paljonkin korjattavaa. Näiden liikkeiden näkemykset koskien transkysymyksiä nimittäin perustuu nähdäkseni aivan yhtä paljon ideologiaan, kuin valtavirran transaktivistienkin.

Konservatiivisissa piireissä yleensä painotetaan, kuinka sukupuolia on kaksi ja kuinka sukupuolta ei voi muuttaa. Jos synnyt pojaksi, kasvat mieheksi. Jos synnyt tytöksi kasvat naiseksi. Vaikka itsessään tämä näkemys pitääkin biologisesti paikkaansa, se on nähdäkseni eräänlainen koirapilli sille, että transsukupuolisuudessa ja transhoidoissa olisi jotakin väärää yksilölle itselleen. Mielestäni tämä näkemys on varsin ideologinen, sillä vaikken kannatakaan alaikäisten transhoitoja, ne ovat oikein kohdistettuina diagnosoiduille transsukupuolisille yleensä elämän kannalta välttämättömiä.

Pahimmat konservatiivit yleensä perustelevat transsukupuolisuutta luonnottomana ilmiönä tai muuten irrationaalisesti transsukupuolisia epämiellyttävinä ihmisinä. Nämä toki ovat ihan valideja mielipiteitä, joihin heillä on oikeus, mutta ne eivät ole painoarvoltaan uskottavia perusteluita siitä, miksei ihmisellä voisi olla kehollista itsemääräystä ja mahdollisuutta yleensä välttämättömiin transhoitoihin. 

Haluan kuitenkin sanoa, että tiedän, etteivät kaikki konservatiivisetkaan ihmiset jaa edellä mainittuja näkemyksiä, vaan he kunnioittavat aidosti dysforisia, selväjärkisiä transsukupuolisia ja haluavat että yhteiskunta jatkaa meidän tukemistamme.

Genderkriittiset tahot, jotka monesti ovat myös radikaalifeministisiä, ovat varsin näkyvillä nykyisessä transkeskustelussa. Kuten aikaisemmin mainitsin, heidän kritiikkinsä transaktivismia kohtaan on arvokasta, mutta muuten heidän suhtautumisessaan transsukupuolisuuteen ilmiönä ja transsukupuolisiin olisi parannettavaa. Oman näkemykseni mukaan genderkriittiset ovat liike, jotka painottavat sitä, kuinka biologinen sukupuoli määrittää ihmisen sukupuolellisen todellisuuden täysin kokonaisvaltaisesti, myös transsukupuolisten tapauksessa.

Radikaalifeminismi tähän yhdistettynä tarkoittaa sitä, että kaikki naisasiat ovat yksinomaan biologisten naisten asioita. Transnaisten asiat siis eivät voi olla naisten asioita. Jos transnainen saa käyttää naisten vessaa, siitä tulee unisex-tila. Nämä näkemykset voisivat olla täysin perusteltuja, mikäli transsukupuolisuuden määritelmä olisi yhtä lavea, kuin mitä transaktivistit sen haluavat olevan. On kuitenkin ideologinen näkemys, että transitioituneen transsukupuolisen sosiaalinen todellisuus vastaisi täysin biologisen sukupuolen vastaavaa, tai että olisi suuri ongelma, jos transitioitunut transsukupuolinen eläisi kohdesukupuolen sosiaalista elämää silloin, kun kenenkään oikeuksia ei poljeta.

Uskon, että monikaan radikaalifeministi ei haluaisi parrakasta ja matalaäänistä transmiestä tiloihinsa. Vastaavasti läpimenevät transnaiset eivät ainakaan naisten vessassa ole ongelma, eikä ole sama asia, jos naisten vessaa käyttää ilmiselvä mies, jolla ei ole aikomustakaan näyttää naiselta. Käytän tässä WC:itä esimerkkinä, sillä ne ovat nyt muodostuneet jokseenkin keskiöksi tähän keskusteluun transsukupuolisten oikeuksista. 

Haluan toki painottaa, että transnaisille ei missään nimessä kuulu yksinomaan naisbiologiaa koskevat asiat, siinä genderkriittiset radikaalifeministit ovat oikeassa. Uskon kuitenkin, että naisten oikeuksille on paljon suurempia uhkia kuin se, että transnaisilla olisi kohtuuden rajoissa naisten sosiaalisia mahdollisuuksia.

Genderkriittisillä myös on ongelmia ihan perinteistenkin transsukupuolisten kanssa. Olen useamman genderkriittisen havainnut toivovan, että transhoidoille etsitään vaihtoehtoisia menetelmiä, sillä niitä pidetään elämää liian radikaalisti muuttavina toimenpiteinä. Tämä on mielestäni hieman tekopyhää, sillä samalla genderkriittiset ovat sitä mieltä, että transitioitumisella ei ole mitään merkitystä sukupuoliseen todellisuuteen. Haluan myös sanoa, että minuakin Twitterissä seuraavat genderkriittiset radikaalifeministit ovat käyttäneet transaktivismia kohtaan kriittisiä näkemyksiäni keppihevosina oman agendansa levittämiseen.

Myös monien detransitioitujien kokemuksilla he joskus mehustelevat, mikä on mautonta. Toivoisin, että genderkriittiset olisivat avoimia näkemystensä kanssa ja sanoisivat suoremmin, mitä todellisuudessa ajattelevat transsukupuolisista.

 

Mitä ajattelet siitä, kun transaktivistit sanovat, etteivät transfoobikot hyväksy sinua ja minua (Tulenhenki) yhtään sen paremmin?

Vaikka pahimmat transfoobikot tai genderkriittiset eivät minua ja Tulenhenkeä tulekaan koskaan hyväksymään tavallisina ihmisinä, monet rationaaliset tavalliset ihmiset ovat olleet mielissään nähdessään, että ”vielä on järkeviäkin transihmisiä olemassa”. Tämänkaltaiset kommentit ovat tuntuneet minusta todella hyviltä ja osaltaan motivoivat minua jatkamaan mielipiteideni avaamista näistä vaikeistakin aiheista, mistä saan lokaa niskaan monesta suunnasta. Saan toivoa siitä, että kaikki ihmiset eivät vielä ole transaktivistien ponnistelusta huolimatta kääntyneet täysin transvastaisiksi, vaan minuakin kuunnellaan.

 

Millaisia terveisiä haluat lähettää transaktivisteille? Entä millaisia terveisiä haluat lähettää radikaalifeministeille?

Transaktivisteille haluan sanoa, että aivan ensiksikin lopettakaa piilottelemasta blokkien takana ja käykää kannattamistanne asioista avointa keskustelua. Olisin itse valmis asiallisesti keskustelemaan mistä tahansa transaiheista kanssanne. Eritoten haluan vedota Oikeus Olla - kansalaisaloiteen vastuuhenkilöihin. Jos kaikki aktivismiinne kohdistuva arvostelu leimataan transfobiaksi, se kertoo siitä, että se ei kestä kriittistä tarkastelua. 

Seuraavaksi toivoisin pohtimaan, miksi aktivisminne ei kestä kriittistä tarkastelua. Uskon, että ette ole pohjimmiltanne ilkeitä ihmisiä, vaan toivotte hyvää transsukupuolisille. Ottakaa transsukupuolisten äänet huomioon monipuolisesti ja kuunnelkaa ihan oikeasti myös kritiikkiä ja vastatkaa siihen muullakin kuin vain blokkisuosituksilla.

Radikaalifeministeiltä toivoisin vähemmän ideologista ajattelua koskien transsukupuolisia. Uskokaa sitä, mitä näette, ja koette oikeassa elämässä. Kuunnelkaa naisia monipuolisesti, älkää vain niitä naisia, jotka ovat kanssanne samaa mieltä. Todellisuudessa moni transnainen puolustaa mielellään kanssanne naisten oikeuksia, turhat vastakkainasettelut ovat vain haitaksi. Pohtikaa, ovatko transsukupuoliset todellisuudessa suurin uhka naisten oikeuksien toteutumiselle. Miettikää kritiikkinne uskottavuutta, jos haluatte asioihin muutosta.

"Järjen on pakko voittaa jossakin vaiheessa"

Ennen kuin aloitin tämän blogin kirjoittamisen, olin miettinyt jo pidemmän aikaa mahdollisen blogin perustamista. Olin hyvin tietoinen siitä, että minulla on jonkin verran varsin ”epäsuosittuja” mielipiteitä. Mietin myös, lukisiko kukaan juttujani. Lopulta päätin perustaa blogin, koska olin totaalisen kyllästynyt valtamedian luomaan varsin yksipuoliseen mielikuvaan transsukupuolisuudesta.

Blogini tarkoituksena on tuoda omalta osaltani ilmi, etteivät kaikki transsukupuoliset ole yksimielisiä nykyisestä transsukupuolisuuteen liittyvästä keskustelusta. Osa transsukupuolista minä mukaan luettuna ei voi sietää nykyistä transaktivismia, joka kääntyy itseään vastaan. Olen aiheesta puhunut enemmän täällä.

Suomessa nykyinen transkeskustelu pyörii hyvin vahvasti translain uudistamisen ympärillä. Itse en kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Olen perustellut näkemykseni täällä ja täällä.

Eräällä keskustelupalstalla (jonne blogini on linkattu muutaman kerran) törmäsin hyvään kommenttiin, jonka oli kirjoittanut transnainen. Minusta on todella helpottavaa huomata, etten ole mielipiteiltäni yksin.

Päätin kopioida kyseisen transnaisen kommentin tänne, sillä mielestäni ihmisillä on oikeus tietää sellaisten transsukupuolisten näkemyksistä, jotka eivät ole yhteneviä nykyisen transaktivismin kanssa. Tummennetut kohdat ovat omia merkintöjäni:

 

 Transnainen:

”Kiitos asiallisesta vastauksesta. Sanomattakin on selvää, että ymmärrän. Tämä ketju oli mielenkiintoinen löytö. Ihan oikeasti haluan alleviivata sitä, että tämä nykyhullutus on todella vastenmielistä myös meille, jotka oikeasti täyttävät transsukupuolisuuden (tähän saakka) yleisesti hyväksytyn lääketieteellisen määritelmän. Lopullisesti tämä homma ajettiin päin seinää väittämällä, ettei minkäänlainen dysforia ole transsukupuolisuuden edellytys.

Minua hirvittää ja kammottaa tämä ja se on minusta yhtä loogista kuin se, ettei murtunut luu enää olisikaan luunmurtuman edellytys. Samoin nämä yhtäkkiä ilmestyneet höpinät "ei-binäärisyydestä" ja lukemattomasta määrästä eri sukupuolia, jotka voivat henkilön pään sisällä vaihdella myös päivästä tai hetkestä toiseen. Ihan oikeasti, voiko joku näyttää yhdenkin vaikka "genderfluidiksi" itseään kutsuvan ihmisen, joka muuten on edes auttavasti tasapainossa itsensä ja elämänsä kanssa?

Yhtäkkiä minunkin viiteryhmäkseni ollaan Setasta ja muualta pakottamassa tällaista mitä ilmeisimmin epävakaasta persoonallisuudesta kärsivää hörhöpoppoota. Todellakin olemme ihan samassa veneessä kritisoidessamme tätä kehitystä, vaikka emme muuten kaikesta ihan samaa mieltä olisikaan.

Minä olen biologisesti mies, sosiaalisesti ja juridisesti nainen. Fyysisesti näytän naiselta, enkä aiheuta minkäänlaista hämminkiä missään. Jos jossain paikassa aiheuttaisin, niin jättäisin menemättä. Tässä ei ole itselleni mitään epäselvää, mitään mikä olisi vaikea sanoa ääneen, eikä kyse ole millään lailla minun tai kenenkään muunkaan mielipiteistä vaan tosiasioista.

Kaikilta osin en tietenkään ole enkä voikaan olla samalla viivalla niiden kanssa, jotka ovat sosiaalisen naiseuden saaneet jo syntymässä biologian myötä. Joistakin naisten asioista ja ongelmista en ymmärrä yhtään sen enempää kuin miehetkään, vaikka monet esimerkiksi turvallisuuteen ja fyysiseen koskemattomuuteen liittyvät ovat toki samojakin.

 Hyväksyn sen, kunnioitan sitä ja pystyn sen kanssa elämään oikein hyvin. Sosiaalisen naiseuden edellytyksenä taas on onnistunut transitio, onhan se ihan päivänselvää ettei kyseessä ole mikään ilmoitusasia.

Vaikka mitä väitetään niin jokainen tietää, minkä näköistä ja oloista ihmistä pidetään miehenä tai naisena. "Leidipenikset" ja muut tämmöiset jutut herättävät minussa vain ja ainoastaan sen tunteen, että voiko tämä oikeasti olla totta. Tiedän, että hyvin monet kaltaiseni jo aikoja sitten transitioituneet ihmiset ajattelevat ihan samalla lailla. Huh huh, ei voi muuta sanoa. Järjen on pakko voittaa jossakin vaiheessa.”

 

Transaktivistien puhkikuluneet mantrat

Olen huomannut, että transaktivistit hokevat keskenään samoja mantroja. Itse en ole hyvin pitkään aikaan saanut mitään irti näistä hoetuista mantroista. Monet näistä mantroista kuulostavat lähinnä kollektiiviselta valehtelulta. Tässä kirjoituksessa käsittelen joitakin yleisiä transaktivistien hokemia, ja pohdin niiden ongelmallisuutta.

"Biologinen sukupuoli on jatkumo."

Tätä väitettä kuulee nykyään paljon transkeskustelussa. Mielestäni väite on ongelmallinen. Hormonaaliset ja kirurgiset transhoidot muuttavat transsukupuolisen henkilön sekundaarisia sukupuolen ominaisuuksia. Sen sijaan primaarisia sukupuolen ominaisuuksia (toimivat lisääntymiselimet ja sukupuolikromosomit) ei voida muuttaa transhoitojen avulla. 

Oleellista on ymmärtää, että primaariset sukupuolen ominaisuudet eivät muodosta jatkumoa. Intersukupuolisuus ei ole todiste biologisen sukupuolen jatkumosta, koska intersukupuolisuus on harvinainen sukupuolen kehityspoikkeama. Minua häiritsee, kun jotkut transsukupuoliset rinnastavat intersukupuolisuuden ja transsukupuolisuuden toisiinsa, vaikka kyse on kokonaan eri asioista. Mielestäni transsukupuolisten ei pitäisi puhua intersukupuolisten puolesta. 

Sen sijaan sekundaaristen sukupuolen ominaisuuksien voi ajatella asettuvan jatkumolle, koska jopa saman sukupuolen sisällä voi olla hyvin paljon vaihtelua. Sekundaariset sukupuolen piirteet kehittyvät pääasiassa murrosiässä. Kuitenkin biologisen sukupuolen kannalta primaariset sukupuolen piirteet ovat olennaisempia kuin sekundaariset ominaisuudet. Tämän vuoksi transsukupuolisen biologinen sukupuoli ei muutu transhoitojen avulla.

"Transmiehet ovat miehiä ja transnaiset ovat naisia."

Kaunis ajatus, mutta todellisuudessa transmiehet ovat transmiehiä ja transnaiset ovat transnaisia. Minä olen transmies, enkä minä voi puhua syntyperäisten biologisten miesten puolesta. En minä tiedä, millaista on olla syntyperäinen biologinen mies. Minä tiedän, millaista on olla transmies. On toki tilanteita, joihin transsukupuolisuuteni ei vaikuta, ja tällöin minut kohdataan vain miehenä. Vaikka paasaisin maailman tappiin asti olevani mies, niin ei tämä muuta sitä faktaa, että kaikesta huolimatta olen transmies. 

"Vain transsukupuoliset määrittelevät transfobian."

Tämä väite antaa olettaa, että transsukupuoliset olisivat keskenään homogeeninen joukko, joka jakaa automaattisesti tietyt arvot ja mielipiteet. Todellisuudessa transsukupuolisiin mahtuu kaikenmaailman hiihtäjiä, vaikka toki julkisuuteen hakeutuukin keskimäärin eksentrisimmät yksilöt. 

Minun määritelmäni transfobiasta eroaa queer-kuplassa elävän transsukupuolisen vastaavasta transfobian määritelmästä.Selkeyden vuoksi transfobialle pitäisi olla joku yleinen määritelmä, koska tällä hetkellä transfobian merkitys on hyvin vahvasti hämärtynyt. 

"Ei ole valinta olla trans."

Joskus aikoinaan tämä on pitänyt paikkansa, mutta nykyään joidenkin käsitysten mukaan transsukupuolisuuteen ei tarvita dysforiaa. Omaan korvaani trans ilman dysforiaa kuulostaa selkeästi elämäntapavalinnalta. 

"Transnaisia deittailevat miehet eivät ole homoja."

Vastaavaa väitettä eri muunnoksineen riippuen siitä, onko kyse transnaisesta vai transmiehestä ja transsukupuolisen omasta seksuaalisesta suuntautumisesta kuulee hyvin paljon.

Olen huomannut, että osa itsensä heteroksi määrittelevät transmiehet ja transnaiset haluavat kumppanikseen heteronaisen tai heteromiehen. Kuulemani mukaan nämä deitttailuyritykset eivät juuri koskaan pääty kovin hyvin. Itsensä homoksi määrittelevät transmiehet valittavat, että homomiehet ovat transfobisia. Kuulemani mukaan lesboksi itsensä määrittelvät transnaiset valittavat samasta asiasta.

Itse olen hyvin kyllästynyt tähän kitinään. Mielestäni nämä yksilöt ampuvat itseään jalkaan, kun eivät hyväksy biologisen sukupuolensa realiteetteja. Havaintoni mukaan nämä yksilöt hakevat muilta ihmisiltä validaatiota omalle identiteetilleen, mikä kertoo, että nämä yksilöt ovat itse epävarmoja omasta identiteetistään. Tämän vuoksi nämä ihmiset ahdistuvat mahdollisesta biseksuaalista/panseksuaalista kumppanista, koska biseksuaalisuus/panseksuaalisuus ei välttämättä samalla tavalla validoi transsukupuolisen identiteettiä. 

"Et tarvitse hormoneita tai kirurgisia toimenpiteitä ollaksesi mies/nainen. Identiteettisi määrittelee sukupuolesi."

Ihmisen identiteetti ei määritä sosiaalista todellisuutta. Sosiaalinen sukupuoli on hyvin vahvasti sidoksissa fyysiseen todellisuuteen. Naisen näköinen henkilö voi olla identiteetiltään mies, mutta ihmiset kokevat tämän henkilön kuitenkin pohjimmiltaan naisena, vaikka puhuttelisivatkin tätä miehenä. Kuitenkaan tämä henkilö ei tiedä, millaista on tulla kohdatuksi miehenä. Ihmisiä ei lähtökohtaisesti kiinnosta muiden identiteetit, lukuun ottamatta intersektionaalisen feminismin queer-kuplaa. 

Toisinaan tätä väitettä hokevat myös sellaiset transsukupuoliset, jotka ovat saaneet hormonaalisia ja kirurgisia transhoitoja. Tässä kohtaa kohottelen aina kulmiani, koska en ymmärrä, miksi nämä ihmiset ovat edes halunneet medikaalisia transhoitoja, jos keho ei liity mitenkään sukupuoleen.