Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivismiin.

Haastattelu alkaa tästä:

 

Kuka olet?

Olen 30-vuotias transnainen ja aloitin hormonihoidot 5 vuotta sitten. Olen insinööritaustainen oululainen ja kritisoin nykyajan woke-ilmiöitä.

 

Mitkä ovat mielestäsi kolme suurinta ongelmaa nykyisessä valtavirran transaktivismissa?

Suurin ongelma on alaikäisten mieltäminen transsukupuolisiksi, kun he ilmentävät epätyypillistä käytöstä muihin oman sukupuolensa edustajiin verrattuna, esim. feminiininen poika tai maskuliininen tyttö. Nämä ”poikkeavat” lapset ohjataan jo hyvin varhaisessa lapsuudessa trans-aihepiirin pariin, mikä vääjäämättä asettaa heidät hoitopolulle teini-iän portaalla ilman, että he voivat kokonaisuudessaan ymmärtää transsukupuolisuuden laajuutta ja vaikutuksia heidän tulevaisuuteensa.

Toinen ongelma on intersektionaalisen feminismin alla toimiva yliopistoiden queer-tutkimus, joka toimii lähteenä mm. yllämainitulle lasten sukupuolen kyseenalaistamiselle, sekä transsukupuolisuuden käsitteen vesittämiselle. Nykyisin trendiksi on muodostunut ei-binääri identiteettiin indentifioituminen ja ylipäätään itseidentifioituminen ”trans-sateenvarjon” alle ilman, että henkilö edes kokee vahvaa sukupuolidysforiaa ja kokisi tarvetta lääketieteelliselle transprosessille. Aktivismi puhuu suulla, joka ei kuulu transsukupuolisille.

Kolmas ongelma on konservatiivisten näkökulmien sivuuttaminen, etenkin kun puhujana on itse transsukupuolinen henkilö. Aktivismi on sokea kritiikille, ja ainoa keino vastustaa ideologisesti värittynyttä tiedettä onkin tehdä tutkimusta tiedekunnan sisäpuolelta, mikä kumoaisi aktivismin väitteitä. Hiljalleen kuitenkin somen kautta isompi yleisö on heräämässä woke-ilmiön ajamiin konkreettisiin toimiin ja vastavoimat reagoivat voimalla takaisin, mikä voi heijastua myös meihin ”aitoihin” (sukupuolidysforian kanssa kamppaileviin) transsukupuolisiin.

 

Minulle ja monelle muulle transaktivismia kritisoiville transsukupuolisille sanotaan usein, että kärsimme sisäistetystä transfobiasta ja että näkemyksemme ovat ristiriidassa kansainvälisten tutkimusten kanssa. Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa?

 

Tämä on aktivistien keino hiljentää kokemukseen perustuva kritiikki. Ymmärrettävästi kun yliopistollinen tiedekunta on muodostettu aiheen ympärille, heidän on pakko tuottaa tutkimussisältöä rahallisten voittojen toivossa, eivätkä vastakkaiset mielipiteet mairittele tuotettua sisältöä. Kritiikki pyritään hiljentämään, jotta ideologian tiellä ei olisi vastavoimia ja työpaikat alalla säilyisivät, lisääntyisivät ja monipuolistuisivat monen eri alan piiriin. Muutos pyritään saattamaan yhteiskunnalliselle tasolle ja normalisoimaan arkipäivään.

 

Monet transaiheisiin liittyvät tutkimukset ovat ristiriidassa sen kanssa, kuinka paljon transhoitojen ajatellaan hyödyttävän transsukupuolisia. Joidenkin tutkimusten mukaan transhoidot eivät pidemmällä aikavälillä vähennä transsukupuolisten mielenterveysongelmia, kun taas toisten tutkimusten mukaan transhoidot lievittävät tehokkaasti sukupuolidysforiaa ja parantavat transsukupuolisten toimintakykyä. Itse olen taipuvainen uskomaan, että totuus on jotain näiden kahden väliltä. Toisin sanoen transhoidot oikein kohdennetuina auttavat kyllä sukupuolidysforiaan tai vähentävät sitä, mutta odotukset transition suhteen pitää olla realistiset. Tämän lisäksi transhoitoja ei saa nähdä minään kaikkivoipana ratkaisuna yksilön ongelmiin, jotka eivät välttämättä edes liity sukupuoleen. Minkälaisia ajatuksia sinulla on aiheesta?

 

Transhoidot itsessään on keino vähentää sukupuolidysforiaa, mutta ne eivät ole pääsääntöinen keino hoitaa muita mielenterveyden ongelmia. Myös transsukupuolinen voi kärsiä mielenterveysongelmista, mutta ennen transhoitojen alkua tulisi muut mielenterveyden ongelmat kartoittaa ja saada mahdollisimman hyvin hoidettua pois alta voimavarojen maksimoimiseksi. Etenkin monet nuoret voivat muodostaa käsityksen siitä, että transhoidot olisi jokin lopullinen parannuskeino heidän kaikkiin ongelmiin, vaikka näin ei todennäköisesti ole. Myös liiallinen prosessin ihannointi muiden transhenkilöiden kokemusten/tarinoiden kautta voi vääristää ennakko-odotuksia hoitojen luonteesta ja luoda ikään kuin ”pakkomielteen” hoitojen tarpeellisuudesta omalle kohdalle. Ihmelääke/-ratkaisu kaikkeen transprosessi ei kuitenkaan ole.

 

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä paras tapa osoittaa tukensa transsukupuolisille?

Kuuntele, älä yleistä tai niputa kaikkia samaan kastiin, tee ero aktivismin ja yksittäisen henkilön välillä. Transsukupuolisuudesta ei tarvitse tehdä numeroa, me olemme usein vain tavallisia kansalaisia muiden joukossa, eikä meitä ei tarvitse palvoa tai muutenkaan nostaa alustalle sen enempää kuin muitakaan.

 

Transsukupuolisilta kysytään usein "miksi et voinut olla vain feminiininen mies/maskuliininen nainen?" Miten sinä vastaat tällaiseen kysymykseen? Erottele vastauksessasi transhoitoja tarvitsevat transsukupuoliset niistä, jotka vain identifioituvat transsukupuolisiksi, mutta eivät koe tarvitsevansa mitään transhoitoja.

Sukupuolille asetetut yhteiskunnalliset odotukset ovat melko ahtaat, ja osittain rajat ovat myös henkilön oman pään sisälle rakentuneet ympäristön paineesta. Transitioituminen on hyvinkin konkreettinen keino ”vapautua” näistä kahleista ja osittain niiden aiheuttamasta vahvasta sukupuolidysforiasta, mutta jos yksilö on kykenevä ilmaisemaan itseään ilman transhoitoja, sehän on vain hienoa. Mielestäni kuitenkin ero on tehtävä henkilön välillä, kuka hoidot aloittaa ja käy läpi, ja henkilön kuka pystyy toteuttamaan itseään ilman transhoitoja. Ei ole mielestäni mitään väärää olla feminiininen mies tai maskuliininen nainen, kunhan myöntää, että tilanne ei ole täysin sama kuin transsukupuolisilla, vaikka joitain yhtäläisyyksiä löytyisikin.

 

Uskotko, että transhoitoja katuvien suhteellinen osuus tulee kasvamaan seuraavan 5-10 vuoden sisällä? Perustele vastauksesi oli se sitten mikä tahansa.

Uskon. Mitä enemmän trans-ideologia leviää etenkin nuorten piireissä, sitä enemmän tulee ylilyöntejä ja väärin perustein asetettuja diagnooseja, jotka johtavat vääjäämättä isompaan detransitioituvien määrään. Jos queer-tutkimus saa yliotteen lääketieteestä, tilanne tulisi räjähtämään käsiin. Jo viimeisen 10 vuoden aikana trans-maskuliineiksi itsensä identifioituvien nuorten määrä on kasvanut monikymmenkertaisesti trans-femiineiksi mieltäviin nähden, mikä viittaa trans-ideologian sosiaaliseen leviämiseen nuorten naisten keskuudessa trendin tavoin.

 

Mikä on kantasi alaikäisten transjuttuja kohtaan?

Varautunut / kielteinen. En koe nuoren olevan kykenevä antamaan suostumusta transhoitoihin, ennen kuin sukukypsyys on saavutettu. Jos lasta aletaan ohjailemaan transitioitumisen ideaan jo varhaislapsuudesta pitäen, hän todennäköisesti rakentaa identiteettinsä tämän ympärille, oli siitä hänelle hyötyä tai ei, ja tämä johtaa vääjäämättä hormoniblokkereiden ja lopulta hormonihoitojen aloitukseen. Todennäköisimmin femiininen poika kasvaa feminiiniksi mieheksi ja maskuliininen tyttö maskuliiniseksi naiseksi, ei transsukupuoliseksi. Kasvurauha on taattava lapsille, sillä sukupuolidysforia vahvistuu vasta teini-iän myötä ja vaatii nuorelta sisäistä tutkiskelua ilman ulkopuolista painostusta puoleen eikä toiseen.

Nuoren sukukypsyys on saavutettava mielestäni siitä syystä, ettei nuoren seksuaalikehitys häiriinny/esty täysin, ja jotta nuorella olisi mahdollisuus mm. tallettaa sukusolunsa ja täten säilyttää lisääntymiskyky vaikka hoidot aloitettaisiinkin. Ulkonäölliset seikat ovat kuitenkin pieni uhraus siitä, että tulevaisuus on elämisen arvoista. Hormoniblokkerit ovat mielestäni sopivaa aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana ja hormonihoidot täysi-ikäisenä, kunhan sukupuolidysforia on todettu diagnoosilla.

 

Mikä on ollut suurin yllätys, jonka olet kokenut liittyen transsukupuolisena elämiseen ja jota et ennalta osannut odottaa? Mitä sanoisit nyt nuoremmalle itsellesi, kun et vielä ollut aloittanut transhoitoja?

Suurin yllätys on se, että voin elää tavanomaista elämää transsukupuolisuudesta huolimatta. Ihmiset eivät kohtele minua eri tavalla kuin ketään muutakaan arkielämässä. Loppujen lopuksi elämä vain jatkuu tavallisena elämänä hoidoista huolimatta. Deittailu on keskimääräistä vaikeampaa, mutta sitä se näyttäisi olevan monille muillekin, joten en ole yksin tämänkään suhteen.

Nuoremmalle itselleni sanoisin, että kaikki järjestyy ja käy järkeen myöhemmin. Vaikeat ajat vain vahvistavat.

 

Millaisia terveisiä lähettäisit transpoleille? Entä transaktivisteille?

Transpoli tekee hyvää ja tärkeää työtä transsukupuolisten eteen ja myötätuntoni menevät heille resurssipulan keskelle. Transaktivisteille sanoisin, että hillitkää radikaaleimpia ideoitanne ja etenkin lasten osalta. Niistä kärsivät niin lapset kuin transsukupuolisetkin, eikä se palvele mitään muuta kuin itse ideologiaa.

 

Kysymyksiä ja vastauksia transaiheesta

Tervehdys blogini lukijoille. 

Blogini on viime aikoina pitänyt hiljaiseloa. Minulla on ollut varsin pitkään sellainen olo, että olen sanonut transaiheesta kaiken oleellisen. Ylipäätään ilmapiiri aiheen ympärillä varsin on varsin myrkyllinen, sillä koen olevani vahvasti kahden tulen välissä. Tarkoitan tällä sitä, että mielestäni valtavirran transaktismi on pidemmällä aikavälillä monella tavalla varsin kestämätöntä, minkä takia olenkin sitä kritisoinut. Kuitenkin myös niin sanottu ”vastapuoli” ei minua katso hyvällä. 

Valtavirran transaktivismin kannattajat ovat leimanneet kritiikkini merkkinä siitä, että kärsin sisäistetystä transfobiasta ja/tai että haen hyväksyntää transsukupuolisia vihaavilta tahoilta. Vastaavasti aidon transvastaiset ihmiset pitävät minua ”osana ongelmaa”. Vaikka jälkimmäistä palautetta olen saanut henkilökohtaisesti varsin vähän, niin olen nähnyt kuitenkin, millaista palautetta sosiaalisessa mediassa transaktivismia kritisoivat transsukupuoliset ovat saaneet transvastaisilta tahoilta. Teen tästä johtopäätöksen, että minutkin koetaan samalla tavalla. Suomessa meininki on toki ollut vielä melko maltillista verrattuna siihen, kuinka polarisoitunut tilanne on ulkomailla. Mutta kuten tiedämme, Suomi tulee aina muuta maailmaa pari vuotta viiveellä. 

Selvyyden vuoksi haluan sanoa, miksi alun perin kävin pari vuotta sitten puhumaan näistä asioista: tulin siihen johtopäätökseen, että jos eri mieltä olevat transsukupuoliset seuraavat vain hiljaa sivusta, niin tästä syntyy illuusio, kuinka olisimme hiljaisia hyväksyjiä nykyiseen transaktivismiin liittyen. Olinkin pitkään hiljaa, vaikka pidinkin tiettyjä asioita valtavirran transaktivismissa typerinä. Ajattelin, että asiat ovat ohimeneviä, vaikkakin ärsyttäviä. Lopulta huomasin, ettei asia ole näin, ja vaikka oma vaikutusvaltani on varsin pieni, niin hiljaa oleminen ei kuitenkaan auta mitään.

Minulta on kysytty muutaman kerran, miksi otan näihin asioihin kantaa, vaikka transitioni aloittamisesta onkin aikaa. On toki totta, että jos esimerkiksi joku sosiaalisen tartunnan kautta transidentiteetin löytänyt nuori päätyy transhoitoihin, joita myöhemmin katuu, niin eihän se suoraan tässä hetkessä vaikuta minun elämääni. Kuitenkin fakta on, että koska olen itse transsukupuolinen, niin tuollaisia asioita ajetaan minun nimissäni, vaikka en niitä kannata. Toisin sanoen kritisoimillani asioilla on vähintään epäsuora vaikutus elämääni, vaikka ne eivät näkyisikään juuri tässä hetkessä. 

Palatakseni tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen, niin kysyin aikoinaan Twitterissä/X-palvelussa, mitä ihmiset haluaisivat kysyä minulta transaiheisiin liittyen. Otin kysymykset talteen. Päätin, että vastaan kysymyksiin osissa, jotta yksittäisistä postauksista ei tulisi liian pitkiä. Tässä kirjoituksessa vastaan kolmeen kysymykseen. 

Kaipaatko ikinä "naisen elämää"?

En varsinaisesti. Minulla on nykyisessä kehossani huomattavasti parempi olla kuin mitä ennen transitiota. Näin siitäkin huolimatta, että joudunkin ottamaan kolmen kuukauden välein nebido-injektion (testosteronivalmiste), mihin on joskus liittynyt ylimääräistä säätämistä aikataulujen ja verikokeiden suhteen, joita ei olisi, jos kehoni tuottaisi hormonit itse. Kuitenkin koen tuon olevan varsin pieni hinta siitä, että voin kehossani paremmin. Korostan kuitenkin, että vaikka tämä asia on minun kohdallani näin, niin en silti halua mainostaa transhoitoja minään helppona ratkaisuna kehoahdistukseen (jonka syyt voivat olla lopulta hyvinkin moninaiset eikä todellakaan aina trans-liitännäisiä). 

Mainittakoon muun muassa, että vaikka testosteronin vaikutukset transmiehillä ovatkin vahvempia verrattuna transnaisten hormonihoitoihin, niin loppupeleissä meni useampi vuosi ennen kuin kehoni oli maskulinisoitunut kunnolla. 

Transsukupuolisena eläminen on myös opettanut minulle tietynlaista nöyryyttä ja tiettyä elämän rajallisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä myös transaiheiden ulkopuolella.

Minulla ei siis ole siis katumuksen tunnetta liittyen transitiooni. Olen kuitenkin joskus miettinyt "entä jos" -skenaarioita, jos en olisikaan koskaan transitioitunut. Olen myös miettinyt sitä, että entä jos en koskaan olisikaan kärsinyt sukupuolidysforiasta, niin millainen ihminen olisin (olisin sitten syntynyt tyttönä tai poikana). Esimerkiksi kun joku sanoo "miksi ei voisi vaan hyväksyä itseään sellaisena kuin on, miksi pitää muokata kehoaan sellaiseksi, jollainen se ei luontaisesti olisi", niin myönnän, että ilman kokemusta pitkäkestoisesta ja vahvasta sukupuolidysforiasta saattaisin itsekin mahdollisesti ajatella tuolla tavalla. Myönnän ylipäätään, että sukupuolidysforiasta kärsiminen ja transhoitojen läpikäynti, sekä niiden psykofyysis-sosiaaliset seuraukset vaikuttavat siihen, millainen olen ihmisenä niin hyvässä kuin pahassakin. 

Miten mielestäsi pitäisi ratkaista konflikti transaktivistien ideologian ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien välillä? Esimerkiksi cotton ceiling, boxer ceiling, "girl-dick", "boy-pussy". 

Ensi alkuun lyhyesti ja ytimekkäästi: kaikenlainen seksuaalinen painostus ja manipulaatio (muun muassa transfobiaan vedoten) on aina väärin.

Kysymyksen esimerkeissä viitataan ilmiöön, jossa transhenkilöt painostavat seksuaalivähemmistöjen edustajia seksuaaliseen kanssakäymiseen ja josta kieltäytyminen nähdään merkkinä transfobiasta. Ilmiö kohdistuu myös heteroihin, mutta ainakin toistaiseksi aihe on ollut enemmän esillä seksuaalivähemmistöjen kohdalla. Ilmiöstä on olemassa myös versio, jossa painostus on epäsuorempaa, mutta silti väärin. Esimerkiksi saatetaan sanoa "on ihan ok, jos ei halua seksiä tai seurustella transsukupuolisen kanssa, mutta jos kategorisesti sulkee pois kaikki transihmiset vain transeuden vuoksi, niin tämä on transfobiaa.”

Kuten alkuun sanoin, niin edellä kuvattu toiminta on aina väärin. Vaikka voin jollain tavalla ymmärtää, että mahdollisesti harmittaa, jos kiinnostunut tyyppi ei ole enää kiinnostunut trans-statuksen tultua ilmi, mutta on transhenkilön omalla vastuulla käsitellä tapahtuneesta aiheutuneet ikävät tuntemukset. 

Kuulun itse siihen porukkaan, jonka mielestä transsukupuolisen olisi hyvä tuoda esille oma trans-status mahdollisiman varhain deittailun yhteydessä mieluusti jo deittiprofiilissa (ja myöhemmin olisi hyvä vielä varmistaa onko merkintä huomattu, sillä sekä omien että muiden kokemusten mukaan todella moni lukee huonosti deittiprofiilit). 

Olen myös sitä mieltä, että jos joku ilmaisee profiilissa tavalla tai toisella, että ei halua olla transsukupuolisen kanssa, niin tämän pitäisi olla mielestäni hyväksyttävää. Kuulemani mukaan jotkut ihmiset ovat saaneet kenkää deittisivuilta, jos ovat tuoneet vastaavan asian esille, mutta en ymmärrä miksi. Jos olisin itse sinkku ja törmäisin profiiliin, jossa olisi maininta, että ei transihmisiä, niin olisin tyytyväinen, sillä tietäisin saman tien, ettei tyyppi voisi minusta kiinnostua. Molemminpuolista ajan säästöä.

Miten seuloisit detransitioitujat pois transprosessista? 

Ennen kuin vastaan, niin pitää ottaa huomioon, ettei minulla ole ammattitason tietopohjaa psykiatriasta tai psykologiasta. Vastaan kuitenkin siltä pohjalta, mitä olen itse havainnut detrans-ihmisten tarinoissa olevan tyypillisiä piirteitä. Tiedän, että osa ihmisistä ajattelee, ettei potentiaalisia tulevaisuuden katujia/detranseja voisi mitenkään tunnistaa, koska nämäkin ovat olleet monesti yhtä varmoja asiastaan kuin transhoitoihin tyytyväiset yksilöt. 

On toki totta, ettei meillä ole kristallipalloa, joten 100% varmasti emme voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Voimme kuitenkin tehdä jonkinlaisia arvioita todennäköisyyksistä. Aikoinaan minunkin transpolin psykologin lausunnossa oli maininta, että kohdallani olisi varsin todennäköistä, että tulen hyötymään transhoidoista.

Seuraavaksi teen lyhyen listan, joissa on joitakin varomerkkejä, jotka voivat mahdollisesti ennakoida tulevaa detransitiota ja/tai transhoitojen katumista. Lista ei ole täydellinen, mutta perustuu kuitenkin havaintoihin, joita olen tehnyt tutustuessani detrans-ihmisten kokemuksiin: 

- Jos henkilö hakeutuu naisesta mieheksi -transsukupuolisille tarkoitettuihin transhoitoihin (identiteetistä riippumatta, esimerkiksi jos on muusu), mutta tavoittelee poikamaista tai androgyynia olemusta, niin todennäköisyys katumiselle kasvaa. Olen huomannut, että todella silmiin pistävän yleistä on, kuinka syntymäsukupuoleltaan naispuolinen yksilö katuu transhoitoja, koska on miehistynyt liikaa, eikä ole enää androgyyni nättipoika. Tämä on todella yleinen piirre ftm-transition katujissa. 

- Dissosiatiivinen oireilu, täällä aiheesta haastattelu: sukupuolidysforia, dissosiaatio ja erotusdiagnostiikan tärkeys.

 

- Selvästi epärealistiset odotukset liittyen transhoitojen tuloksiin. Teen tämän johtopäätöksen siitä, kuinka osa detranseista on sanonut, että halusivat detransitioitua siinä vaiheessa, kun tajusivat, etteivät he olisi koskaan "oikeita miehiä/naisia". Olen miettinyt, onko tuo jälkikäteen keksitty selitys, mutta jos ei ole, niin siinä kohtaa henkilöillä on alkujaankin olleet epärealistiset käsitykset mitä transhoidoilla voi saavuttaa. Nähdäkseni tämä ilmiö korostuu maissa, joissa koulutusjärjestelmä ei ole yhtä hyvä kuin meillä, jolloin tiedot biologiasta voivat olla alkeellisella pohjalla. Toisaalta on myös mahdollista, että yksilöllä on voinut olla realistiset käsitykset mitä kehollisilla transhoidoilla voi saavuttaa, mutta transsukupuolisena elämisen sosiaaliset seuraukset ovat olleet liian hankalat. On muistettava, ettei transitio ole kaikkivoipa ratkaisu yksilön mahdollisesti monitahoisiin ongelmiin. Esimerkiksi jos henkilö kokee ulkopuolisuuden tunnetta muihin biologisen sukupuolensa edustajia kohtaan, ei hän automaattisesti myöskään sopeudu toisen sukupuolen joukkoon. Mieleeni tulee erään detransin kertomus, jossa hän kertoi, että vaikka koki naisiin nähden olevan epätyypillinen, niin ei hän sopinut miestenkään joukkoon. 

- Monet detransit ovat sanoneet, kuinka heillä sisäistetty homofobia oli merkittävä tekijä halussa transitioitua. Monet tällaiset yksilöt ovat sanoneet, kuinka halusivat kovasti olla "normaaleja". Valitettavasti kun yksilö lähtee kehollisiin transhoitoihin, hän ei voi koskaan olla normaali. Jos yksilö alun perin oli (ainakin itse koetusti) henkisesti poikkeava, niin kehollisten transhoitojen myötä hän on poikkeava myös fyysisesti. Fyysisten reunaehtojen lisäksi transsukupuolisuus tuo aina myös sosiaaliset haasteensa, joten se, että potentiaaliset suhteet näyttäytyvät yhteiskunnan silmissä heterosuhteilta ei välttämättä lisää tyytyväisyyttä pidemmällä aikavälillä. 

Kuten sanoin aiemmin, niin lista ei ole täydellinen. Vaikka mielestäni transpolien portinvartiointia pitäisi kiristää löyhentämisen sijasta, en kuitenkaan kannata kohtuuttomia rajoituksia aikuisten transhoitoihin. Toivoisin terveempää keskusteluilmapiiriä erilaisiin transsukupuolisten ryhmiin, joissa kaikkea kriittistä pohdintaa ei kutsuttaisi sisäistetyksi transfobiaksi tai transfoobikoiden saappaiden nuolemiseksi. 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Transsukupuolisuus seuraa henkilöä koko hänen elämänsä ajan, vaikka se ei ulkoisessa olemuksessa näkyisikään

Tervehdys lukijoille. Tässä kirjoituksessa haastattelen toista transmiestä, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivismiin.

Haastattelu alkaa tästä:

Kuka olet?

Olen 43-vuotias transmies. Olen hakeutunut transtutkimuksiin 23-vuotiaana vuonna 2003. Testosteronikorvaushoidon aloitin vuotta myöhemmin, ja juridisesti olen ollut mies vuodesta 2006 lähtien.

Asun Etelä-Suomessa maalaismaisemassa meren rannalla. Koti, piha ja ranta ovat minulle tärkeitä. Harrastan mm. polkujuoksua, suunnistusta ja pienimuotoista kotitarveviljelyä. Työskentelen esimiestehtävissä.

Trasek ohjeistaa terveydenhuollon ammattilaisia, kuinka transsukupuoliset pitäisi kohdata terveydenhuollossa:

"Kun kirjaat tietoja erilaisiin tietojärjestelmiin, pidä mielessä minkä sukupuolen edustajana asiakas toivoo tulla kohdelluksi. Huomaa, ettei asiakkaan sukupuoli vastaa aina sitä, mikä hänen henkilötunnukseensa on merkattu. Ihmiset, jotka eivät identifioidu mieheksi tai naiseksi voivat myös kokea ahdistusta, mikäli heidän on pakko valita näistä kahdesta. Tällöin on toivottavampaa jättää sukupuoli merkkaamatta, mikäli se on vain mahdollista. Mikäli sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten järjestelmissä tai lomakkeissa kysytään asiakkaan sukupuolta, helpointa on yleensä tarjota vaihtoehdot ”mies / nainen / muu / en halua sanoa”.

Jos joudut työssäsi kirjoittamaan asiakkaasta esim artikkelia tai vaikkapa potilastietoja, muista käyttää asiakkaasta vain hänen toivomia nimiä ja termejä, vaikka kirjoittaisitkin hänen historiasta. Älä myöskään turhaan kuvaile asiakkaan sukupuolista ilmaisua. Transihmiset voivat kokea syrjintää jopa terveydenhuollossa, joten merkinnät esimerkiksi asiakkaan transstatuksesta eivät ole aina asiakkaan parhaaksi. Syrjintäkokemukset usein johtavat siihen etteivät niitä kohtaavat ihmiset enää käytä palveluita."

Millaisia ajatuksia tällaiset ohjeistukset herättävät sinussa? Millaisia kokemuksia sinulla on transsukupuolisena ollut terveydenhuollossa?

Ymmärrän, että tästä voi olla erilaisia näkemyksiä, vaikkapa liittyen syrjinnän kokemuksiin terveydenhuollossa. On asioita, joiden kohdalla sukupuolella ei ole merkitystä: esimerkiksi poskiontelontulehdus tai venähtänyt sormi eivät ole millään lailla sukupuolisidonnaisia. Monessa asiassa biologisella sukupuolella on kuitenkin merkitystä. Esimerkiksi itse kärsin yhdessä vaiheessa usein virtsatietulehduksista. Tällöin oli tärkeää, että lääkäri tiesi minun olevan transmies. 

Olen itse asiassa toivonut, että minun potilastietoihini merkittäisiin selkeästi, että olen transmies. Että se asia lävähtäisi tiedot esiin ottavan lääkärin tai hoitajan silmille saman tien. Tämä helpottaisi minun elämääni huomattavasti, kun asiaa ei tarvitsisi aina selittää uudestaan. Kyse on kuitenkin niin voimakkaasti erilaisiin terveydenhuoltoon liittyviin asioihin vaikuttavasta seikasta, että pyrkimys sen piilottamiseen aiheuttaisi vain ongelmia ja vaikeuttaisi hoitoa.

En ole itse kokenut koskaan syrjintää tai epäasiallista kohtelua terveydenhuollossa transsukupuolisuuteni vuoksi.

Suomalainen transjärjestö Trans ry kuvailee itseään seuraavalla tavalla:

"Yhdistyksen toiminnan taustalla on ajatus, jonka mukaan ihmisoikeuksien toteutumiseen on vaikutettava jo ruohonjuuritasolla. Trans ry on kaikenlaisen vaikuttamisen koti ja turvallinen paikka toteuttaa sekä opetella aktivismia. Yhdistys sitoutuu kaikessa toiminnassaan fyysiseen koskemattomuuteen.

Trans ry toteuttaa toiminnassaan intersektionaalisen feminismin periaatteita. Järjestön toimintaan kuuluu näin ollen periaate, että erilaiset lähtökohdat ja etuoikeudet tulee ottaa huomioon kaikessa aktivismissa, sillä ne luovat yhteiskunnallisia merkityksiä ja rakenteita, joita ei voi sivuuttaa. Trans ry on antirasistinen järjestö."

Millaisia ajatuksia tällainen kuvaus herättää sinussa? Koetko, että tällainen järjestö edistää transsukupuolisten asioita?

Intersektionaalisuus on rasismia. Siinä nostetaan tietty ominaisuus arvokkaammaksi kuin toinen. Se ei eroa millään lailla siitä, jos väittäisi miehen olevan arvokkaampi kuin nainen tai valkoisen olevan arvokkaampi kuin musta. 

Intersektionaalisuus ei edistä tasa-arvoa. Se ainoastaan syventää juopaa enemmistön ja vähemmistön välillä. Meidän pitäisi tehdä töitä sen eteen, että jokainen ihminen olisi tasa-arvoinen ominaisuuksistaan riippumatta. Intersektionaalisuus kuitenkin korostaa eroja ja vastakkainasettelua. 

Intersektionaalisuus on omiaan tämän hetken transaktivismille, jossa narsistiset nobodyt haluavat olla jotakin ja pyrkivät saamaan huomiota määrittelemällä itselleen vähemmistöstatuksen. Aidosti transsukupuoliset henkilöt, jotka haluavat vain elää ihan tavallista elämää kuten muutkin ihmiset, jäävät tässä jalkoihin.

Henkilökohtaisesti en koe, että mikään intersektionaalisuutta toteuttava taho ajaisi ainakaan minun asiaani.

Toinen transblogia pitävä henkilö kommentoi nyt jo läpimenneestä uudesta translaista seuraavasti:

"Väännetään rautalangasta: kaikilla pitää olla samanlaiset oikeudet juridiseen sukupuoleensa. Kun kaikilla on todellakin oikeus korjata se oikeaksi ilmoitusluonteisesti, se on kaikille tasapuolinen. Jos joku haluaa vaihtaa sen valheellisin perustein, hän kantaa itse seuraukset. Rikokset eivät johdu rikoksentekijän juridisesta sukupuolesta.

Kristillisiä ja konservatiiveja vaivaa paniikki, kun heidän arvojensa mukaiset yhteiskunnan perustukset korvautuvat pikku hiljaa uusilla. En usko, että kristilliset ja konservatiiviset arvot kokonaan häviävät, ne tekevät vain tilaa muillekin."

Oletko samaa mieltä tämän kommentin kanssa vai onko se mielestäsi lyhytnäköistä ajattelua? Perustele vastauksesi.

En ymmärrä uutta translakia. Mikäli henkilö ei ole käynyt läpi (tai aloittanut) minkäänlaisia kehoa muokkaavia hoitoja, mitä hän saa siitä, että hän muuttaa juridisen sukupuolensa? On aivan äärimmäisen harvinaista, että murrosiän ohittanut henkilö menisi läpi vastakkaisen sukupuolen edustajana ilman hormoni- ja mahdollisesti leikkaushoitoja. Viimeistään kun henkilö alkaa puhua, ääni paljastaa biologisen sukupuolen. Tällöin fyysisen olemuksen ja äänen ristiriita virallisen sukupuolimerkinnän kanssa aiheuttaa vain lisää hämmennystä ja hankalia tilanteita.

Mikäli henkilö ei edes halua kehoa muokkaavia hoitoja, eli on tyytyväinen siihen miltä hänen kehonsa näyttää, hän ei ole transsukupuolinen. Tällaiset henkilöt voivat halutessaan keksiä uuden termin kuvaamaan itseään, mutta heidän ei pitäisi käyttää mitään trans-sanaa, koska se mitätöi aidosti transsukupuolisten ihmisten olemassaolon. Nämä tällaiset identiteettihörhöt pilaavat transsukupuolisten maineen ja antavat sellaisen kuvan, että heidän hörhöilynsä olisi transsukupuolisuutta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

Kysymyksiä muunsukupuolisuudesta:

- Milloin kuulit ensimmäisen kerran muunsukupuolisuuden käsitteestä?

- Millaisia ajatuksia sinulla on muunsukupuolisuudesta ja erityisesti siitä, että osa muunsukupuoliksi identifioituvista käy läpi samoja transhoitoja kuin perinteiset transsukupuoliset?

En muista tarkalleen, milloin kuulin ensimmäistä kertaa muunsukupuolisuuden käsitteestä. Joitakin vuosia sitten, luulisin.

Sellaista asiaa kuin muunsukupuolisuus tai sukupuolen moninaisuus ei ole olemassa. On vain biologialtaan naisia tai miehiä. Intersukupuolisetkin ovat käsittääkseni yleensä selkeämmin jompaakumpaa, ja heilläkin ristiriitaisuudet ovat naisen ja miehen ominaisuuksien sekoituksia, eivät jotain aivan muuta mies-nais-jaon ulkopuolista.

 

On aivan ok, että henkilö ei halua toteuttaa erityisen miehistä tai naisellista roolia. On aivan ok pukeutua androgyynisti. Kuitenkin nämä kaikki ”muunsukupuoliset” ovat joko naisia tai miehiä, aivan kuten me kaikki muutkin. Yleensä heidän biologisen sukupuolensa näkee selvästi päälle päin. Itse asiassa moni butch-lesbo on paljon sukupuolettomamman näköinen kuin valtaosa itsensä muunsukupuoliseksi määrittelevistä. 

Muistan nettiuutisen ”muunsukupuolisesta”, joka valitti siitä, että hänet väärinsukupuolitetaan koko ajan, ja hän joutuu joka päivä ”tulemaan kaapista”. Tämä ”muunsukupuolinen” oli kaunis nainen, jolla oli upeat pitkät hiukset, eikä hän pyrkinyt millään peittelemään muotojaan, vaikka ei erityisen naisellisesti ainakaan jutun kuvissa pukeutunut. Miten ihmeessä kenenkään pitäisi ”tietää”, että tämä henkilö ei muka olisikaan nainen? 

Koska muunsukupuolisuus on käsitteenä epätosi, ei ”muunsukupuolisten” pitäisi olla millään tavalla transsukupuolisten kanssa samassa prosessissa. Yhteiskunnan ei myöskään pitäisi kustantaa heille mitään hoitoja, korkeintaan terapiaa.  

Radikaalifeministi-blogissa todetaan seuraavanlaisesti:

"Sen toteaminen, että naiset kokevat sortoa biologisen sukupuolensa perusteella, ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö myös transihmiset (ja kaikki muut sukupuoliroolinormeista huomattavasti poikkeavat ihmiset) kokisi patriarkaalista syrjintää ja väkivaltaa. Perinteisestä maskuliinisuudesta poikkeavat biologiset miehet kuitenkin kokevat syrjintää ja väkivaltaa eri perustein ja hieman eri muodoissa kuin naiset biologisen sukupuolensa perusteella. Trans-identifioituvien biologisten naisten kokema sorto on puolestaan hyvin samanlaista kuin muidenkin sukupuolirooleihin sopeutumattomien naisten."

Tarkastele tätä väitettä pohtien sitä, kuinka paljon kehollisia transhoitoja läpikäyvien transsukupuolisten sosiaalinen asema eroaa muista biologisen sukupuolen edustajista. Oletko sitä mieltä, että transhoitoja läpikäyneet transmiehet kohtaavat samanlaisia haasteita kuin sukupuolirooleihin sopeutumattomat naiset?

Jos transprosessin läpikäynyt henkilö menee ongelmitta läpi kohdesukupuolessa, on hänen asemansa muiden ihmisten keskuudessa aivan samanlainen kuin heillä, jotka ovat biologisesti kohdesukupuolen edustajia. Mikäli transsukupuolisuus näkyy ulospäin tai se tulee jotain kautta julkiseen tietoon, voi henkilö silloin kohdata haasteita tai epäasiallista käytöstä.

Pitää muistaa, että transidentifioituva ei ole sama asia kuin transprosessin läpikäynyt henkilö. Transidentifioituva biologinen nainen voi olla kaikin puolin naisen näköinen ja oloinen. Ei häntä voida mitenkään nähdä samalla tavoin kuin vaikkapa parrakasta ja lihaksikasta prosessin läpikäynyttä transmiestä.

Ei tietenkään ole hyvä tai oikein, että sukupuolirooleihinsa sopeutumattomat kohtaavat syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua. Jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on. 

Esimerkiksi minulla prosessin läpikäyneenä transmiehenä ei ole mitään ongelmia uimahallin miesten puolella pukuhuoneessa ja suihkussa. Mutta jos sinne ilmestyisi joku transidentifioituva biologinen nainen rinnat paljaana, niin se olisi jo ongelma.

Taannoin tapahtui kohu, jossa alakouluikäinen oppilas oli tehnyt suunnitelman kassista, jossa oli sateenkaaren värejä. Sateenkaarien värien päälle oppilas oli tehnyt ison rastin ja kirjoittanut sen alle tekstin: ”sukupuolia on vain kaksi”. Koulu kielsi kyseisen oppilastyön ja pyysi tasa-arvovaltuutetun kommenttia tilanteeseen. Tasa-arvovaltuutettu päätyi olemaan koulun kanssa samaa mieltä. Myöhemmän kävi ilmi, että kyseisen oppilaan isä on halunnut tuoda omia kantojaan oppilaan kautta esille.

Mitä mieltä olet tästä kohusta?

En pidä siitä, että vanhemmat käyttävät lapsiaan omien mielipiteidensä ajamiseen. Toki tässä tapauksessa ei kyse ollut pelkästään mielipiteestä, vaan biologisesta faktasta. Siitä huolimatta kassisuunnitelman olisi pitänyt olla lapsen itsensä keksimä eikä vanhemman sanelema.

Tasa-arvovaltuutetun mukaan sotkeminen oli absurdia. Se kertonee lähinnä siitä, että koulu ei edes halua itse huolehtia tämän kaltaisista asioista, vaan päättää ratkaista asian menemällä heti mahdollisimman korkealle taholle.

Itselleni tämä kohu paljasti lähinnä sen, että myös tasa-arvovaltuutettu on tieteenvastaisen woken edustaja.

Viime vuosien aikana FtM-transhoitoihin hakeutuneiden määrä on kasvanut voimakkaasti kaikkialla länsimaissa. Monet myös identifioituvat jonkin sortin transihmisiksi, vaikka heillä ei välttämättä ole kehollista sukupuolidysforiaa eikä tarvetta transhoitoihin.

Kuinka paljon tämä kaikki johtuu mielestäsi tietoisuuden ja suvaitsevaisuuden lisääntymisestä? Vai onko mukana myös jonkinlaista sosiaalista tartuntaa ja muoti-ilmiötä?

Varmasti osasyy on tietoisuuden ja suvaitsevaisuuden lisääntyminen. Henkilöt, jotka kenties aiemmin kärvistelivät itselleen vääräksi kokemassaan sukupuolessa pidempään, rohkenevat nyt aiemmin ja avoimemmin hakeutua prosessiin. Tämä ei kuitenkaan selitä erityisesti prosessiin pyrkivien nuorten biologisten naisten määrän räjähdysmäistä kasvua.

Maailmalta on jo tutkimustietoa ns. sosiaalisista tartunnoista. Aivan varmasti kyse on joidenkin kohdalla myös muoti-ilmiöstä. Nuoret ovat kautta aikain lähteneen helposti muoti-ilmiöihin mukaan.

Voisin kuvitella, että nuorissa tyttöjen osuus korostuu erityisesti siksi, että on yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää olla poikamainen tyttö kuin tyttömäinen poika. Tytöt voivat siis helpommin transidentifioitua. Tänä päivänä myös korostuu se, että pitäisi olla ”jotain”. Koska valtaosa meistä on kuitenkin tylsän tavallisia, ja harvalla on mitään erityistaitoja, transidentiteetti on tapa saada huomiota ja erityiskohtelua.

Uskotko, että seuraavan 5-10 vuoden aikana transhoitoja katuvien suhteellinen osuus tulee kasvamaan? Perustele vastauksesi.

Mikäli transprosessiin pääsee ilman asianmukaista seulaa, jossa varmistetaan, että henkilö todella on transsukupuolinen, tai jos prosessiin hakeutuvien määrä ylittää hoitavan tahon kapasiteetin ja läpi pääsee tämän vuoksi mieleltään epätasapainoisia henkilöitä, on aivan selvää, että katuvien määrä tulee kasvamaan. Hoidot ovat aina peruuttamattomia. Lisäksi pitää ymmärtää, että halutut ominaisuudet eivät aina toteudu, tai ohessa tulee myös ei-toivottuja ominaisuuksia. Esimerkiksi prosessiin hakeutuva biologinen nainen saattaa haluta tuuhean parran, mutta saakin amisviikset, kaljun ja selkäkarvoitusta. Tämän vuoksi mitään peruuttamattomia hoitoja ei saisi antaa alaikäisille.

Minkälaisia muutoksia toivoisit yhteiskunnalliseen transkeskusteluun? 

Yhteiskunnallisessa keskustelussa voisi näkyä vaikkapa seuraavia aiheita transsukupuolisuuteen liittyen (nyt niitä ei siis juurikaan näy):

- On ihan ok olla feminiininen poika/mies tai maskuliininen tyttö/nainen. Se ei automaattisesti tarkoita, että henkilö on trans.

- Faktojen tunnustaminen: sukupuolia on kaksi, mies ja nainen. Transsukupuoliset (siis ne ihan oikeat, eivät mitkään identiteettihörhöt) ovat tämän faktan ytimessä: biologinen nainen haluaa korjata sukupuolensa mieheksi tai biologinen mies naiseksi. He haluavat mennä läpi miehenä tai naisena, ei minään välimuotona.

- Transprosessi on peruuttamaton. Siihen liittyy aina terveydellisiä riskejä, ja lopputuloksesta ei kukaan voi etukäteen olla varma. Transsukupuolisuus on myös asia, joka seuraa henkilöä koko hänen elämänsä, vaikka se ei näkyisikään hänen ulkoisessa olemuksessaan. 

- Transsukupuolinen ei koskaan pääse biologisesta sukupuolestaan eroon. Se kulkee hänen mukanaan ja vaikuttaa hänen elämäänsä riippumatta siitä, kuinka kokonaisvaltaisesti kehoa on korjattu/muutettu. Se on asia, joka pitää aina huomioida ainakin jollain tavalla. Itse vertaan transprosessin läpikäynyttä henkilöä diabeetikkoon. Hän voi elää täysipainoista elämää, mutta on asioita, joista hänen on huolehdittava, tai hänen terveytensä voi vaarantua.

- Sen sijaan että transpoleja kritisoidaan, niille pitäisi kohdentaa huomattavasti enemmän resursseja. Sillä tavoin pystyttäisiin nopeuttamaan prosessiin pääsyä ja prosessin etenemistä niillä, jotka todella ovat transsukupuolisia. Samalla pystyttäisiin paremmin ohjaamaan muuta apua tarvitsevat oikean hoidon piiriin.

- Lasten sotkeminen transasioihin pitäisi lopettaa. Lasten tulisi saada olla juuri sellaisia kuin he sattuvat olemaan ilman, että heitä aletaan heti lokeroida. Poika voi haluta pukeutua mekkoon ilman että hän kokisi olevansa mitään muuta kuin poika.

- Portinvartijoita tarvitaan, jotta mielenterveyspotilaat eivät päädy tekemään itselleen jotain peruuttamatonta. Vaatimukset portinvartioinnin (transpolien) lopettamisesta pitäisi tukahduttaa alkuunsa. Tasapainoinen ja mieleltään terve aikuinen on vain kiitollinen siitä, että tutkitaan ja varmistetaan että homma on kunnossa. Tasapainoinen ja mieleltään terve aikuinen myös ymmärtää, että se pari kolme vuotta mikä prosessiin kuluu, on tärkeää aikaa, jolloin ymmärrys asioiden realiteeteista ja lopullisuudesta kirkastuu. Tasapainoisilla ja mieleltään terveillä aikuisilla ei ole ollut prosessin etenemisessä ongelmia ennen eikä ole nytkään. Ainoastaan resurssipula hidastaa prosesseja nykyisin. Henkilö, joka kritisoi portinvartiointia on kaikkein kipeimmin sen tarpeessa, ja tietää sen todennäköisesti myös itse.