Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivismiin.

Haastattelu alkaa tästä:

 

Kuka olet?

Olen 30-vuotias transnainen ja aloitin hormonihoidot 5 vuotta sitten. Olen insinööritaustainen oululainen ja kritisoin nykyajan woke-ilmiöitä.

 

Mitkä ovat mielestäsi kolme suurinta ongelmaa nykyisessä valtavirran transaktivismissa?

Suurin ongelma on alaikäisten mieltäminen transsukupuolisiksi, kun he ilmentävät epätyypillistä käytöstä muihin oman sukupuolensa edustajiin verrattuna, esim. feminiininen poika tai maskuliininen tyttö. Nämä ”poikkeavat” lapset ohjataan jo hyvin varhaisessa lapsuudessa trans-aihepiirin pariin, mikä vääjäämättä asettaa heidät hoitopolulle teini-iän portaalla ilman, että he voivat kokonaisuudessaan ymmärtää transsukupuolisuuden laajuutta ja vaikutuksia heidän tulevaisuuteensa.

Toinen ongelma on intersektionaalisen feminismin alla toimiva yliopistoiden queer-tutkimus, joka toimii lähteenä mm. yllämainitulle lasten sukupuolen kyseenalaistamiselle, sekä transsukupuolisuuden käsitteen vesittämiselle. Nykyisin trendiksi on muodostunut ei-binääri identiteettiin indentifioituminen ja ylipäätään itseidentifioituminen ”trans-sateenvarjon” alle ilman, että henkilö edes kokee vahvaa sukupuolidysforiaa ja kokisi tarvetta lääketieteelliselle transprosessille. Aktivismi puhuu suulla, joka ei kuulu transsukupuolisille.

Kolmas ongelma on konservatiivisten näkökulmien sivuuttaminen, etenkin kun puhujana on itse transsukupuolinen henkilö. Aktivismi on sokea kritiikille, ja ainoa keino vastustaa ideologisesti värittynyttä tiedettä onkin tehdä tutkimusta tiedekunnan sisäpuolelta, mikä kumoaisi aktivismin väitteitä. Hiljalleen kuitenkin somen kautta isompi yleisö on heräämässä woke-ilmiön ajamiin konkreettisiin toimiin ja vastavoimat reagoivat voimalla takaisin, mikä voi heijastua myös meihin ”aitoihin” (sukupuolidysforian kanssa kamppaileviin) transsukupuolisiin.

 

Minulle ja monelle muulle transaktivismia kritisoiville transsukupuolisille sanotaan usein, että kärsimme sisäistetystä transfobiasta ja että näkemyksemme ovat ristiriidassa kansainvälisten tutkimusten kanssa. Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa?

 

Tämä on aktivistien keino hiljentää kokemukseen perustuva kritiikki. Ymmärrettävästi kun yliopistollinen tiedekunta on muodostettu aiheen ympärille, heidän on pakko tuottaa tutkimussisältöä rahallisten voittojen toivossa, eivätkä vastakkaiset mielipiteet mairittele tuotettua sisältöä. Kritiikki pyritään hiljentämään, jotta ideologian tiellä ei olisi vastavoimia ja työpaikat alalla säilyisivät, lisääntyisivät ja monipuolistuisivat monen eri alan piiriin. Muutos pyritään saattamaan yhteiskunnalliselle tasolle ja normalisoimaan arkipäivään.

 

Monet transaiheisiin liittyvät tutkimukset ovat ristiriidassa sen kanssa, kuinka paljon transhoitojen ajatellaan hyödyttävän transsukupuolisia. Joidenkin tutkimusten mukaan transhoidot eivät pidemmällä aikavälillä vähennä transsukupuolisten mielenterveysongelmia, kun taas toisten tutkimusten mukaan transhoidot lievittävät tehokkaasti sukupuolidysforiaa ja parantavat transsukupuolisten toimintakykyä. Itse olen taipuvainen uskomaan, että totuus on jotain näiden kahden väliltä. Toisin sanoen transhoidot oikein kohdennetuina auttavat kyllä sukupuolidysforiaan tai vähentävät sitä, mutta odotukset transition suhteen pitää olla realistiset. Tämän lisäksi transhoitoja ei saa nähdä minään kaikkivoipana ratkaisuna yksilön ongelmiin, jotka eivät välttämättä edes liity sukupuoleen. Minkälaisia ajatuksia sinulla on aiheesta?

 

Transhoidot itsessään on keino vähentää sukupuolidysforiaa, mutta ne eivät ole pääsääntöinen keino hoitaa muita mielenterveyden ongelmia. Myös transsukupuolinen voi kärsiä mielenterveysongelmista, mutta ennen transhoitojen alkua tulisi muut mielenterveyden ongelmat kartoittaa ja saada mahdollisimman hyvin hoidettua pois alta voimavarojen maksimoimiseksi. Etenkin monet nuoret voivat muodostaa käsityksen siitä, että transhoidot olisi jokin lopullinen parannuskeino heidän kaikkiin ongelmiin, vaikka näin ei todennäköisesti ole. Myös liiallinen prosessin ihannointi muiden transhenkilöiden kokemusten/tarinoiden kautta voi vääristää ennakko-odotuksia hoitojen luonteesta ja luoda ikään kuin ”pakkomielteen” hoitojen tarpeellisuudesta omalle kohdalle. Ihmelääke/-ratkaisu kaikkeen transprosessi ei kuitenkaan ole.

 

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä paras tapa osoittaa tukensa transsukupuolisille?

Kuuntele, älä yleistä tai niputa kaikkia samaan kastiin, tee ero aktivismin ja yksittäisen henkilön välillä. Transsukupuolisuudesta ei tarvitse tehdä numeroa, me olemme usein vain tavallisia kansalaisia muiden joukossa, eikä meitä ei tarvitse palvoa tai muutenkaan nostaa alustalle sen enempää kuin muitakaan.

 

Transsukupuolisilta kysytään usein "miksi et voinut olla vain feminiininen mies/maskuliininen nainen?" Miten sinä vastaat tällaiseen kysymykseen? Erottele vastauksessasi transhoitoja tarvitsevat transsukupuoliset niistä, jotka vain identifioituvat transsukupuolisiksi, mutta eivät koe tarvitsevansa mitään transhoitoja.

Sukupuolille asetetut yhteiskunnalliset odotukset ovat melko ahtaat, ja osittain rajat ovat myös henkilön oman pään sisälle rakentuneet ympäristön paineesta. Transitioituminen on hyvinkin konkreettinen keino ”vapautua” näistä kahleista ja osittain niiden aiheuttamasta vahvasta sukupuolidysforiasta, mutta jos yksilö on kykenevä ilmaisemaan itseään ilman transhoitoja, sehän on vain hienoa. Mielestäni kuitenkin ero on tehtävä henkilön välillä, kuka hoidot aloittaa ja käy läpi, ja henkilön kuka pystyy toteuttamaan itseään ilman transhoitoja. Ei ole mielestäni mitään väärää olla feminiininen mies tai maskuliininen nainen, kunhan myöntää, että tilanne ei ole täysin sama kuin transsukupuolisilla, vaikka joitain yhtäläisyyksiä löytyisikin.

 

Uskotko, että transhoitoja katuvien suhteellinen osuus tulee kasvamaan seuraavan 5-10 vuoden sisällä? Perustele vastauksesi oli se sitten mikä tahansa.

Uskon. Mitä enemmän trans-ideologia leviää etenkin nuorten piireissä, sitä enemmän tulee ylilyöntejä ja väärin perustein asetettuja diagnooseja, jotka johtavat vääjäämättä isompaan detransitioituvien määrään. Jos queer-tutkimus saa yliotteen lääketieteestä, tilanne tulisi räjähtämään käsiin. Jo viimeisen 10 vuoden aikana trans-maskuliineiksi itsensä identifioituvien nuorten määrä on kasvanut monikymmenkertaisesti trans-femiineiksi mieltäviin nähden, mikä viittaa trans-ideologian sosiaaliseen leviämiseen nuorten naisten keskuudessa trendin tavoin.

 

Mikä on kantasi alaikäisten transjuttuja kohtaan?

Varautunut / kielteinen. En koe nuoren olevan kykenevä antamaan suostumusta transhoitoihin, ennen kuin sukukypsyys on saavutettu. Jos lasta aletaan ohjailemaan transitioitumisen ideaan jo varhaislapsuudesta pitäen, hän todennäköisesti rakentaa identiteettinsä tämän ympärille, oli siitä hänelle hyötyä tai ei, ja tämä johtaa vääjäämättä hormoniblokkereiden ja lopulta hormonihoitojen aloitukseen. Todennäköisimmin femiininen poika kasvaa feminiiniksi mieheksi ja maskuliininen tyttö maskuliiniseksi naiseksi, ei transsukupuoliseksi. Kasvurauha on taattava lapsille, sillä sukupuolidysforia vahvistuu vasta teini-iän myötä ja vaatii nuorelta sisäistä tutkiskelua ilman ulkopuolista painostusta puoleen eikä toiseen.

Nuoren sukukypsyys on saavutettava mielestäni siitä syystä, ettei nuoren seksuaalikehitys häiriinny/esty täysin, ja jotta nuorella olisi mahdollisuus mm. tallettaa sukusolunsa ja täten säilyttää lisääntymiskyky vaikka hoidot aloitettaisiinkin. Ulkonäölliset seikat ovat kuitenkin pieni uhraus siitä, että tulevaisuus on elämisen arvoista. Hormoniblokkerit ovat mielestäni sopivaa aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana ja hormonihoidot täysi-ikäisenä, kunhan sukupuolidysforia on todettu diagnoosilla.

 

Mikä on ollut suurin yllätys, jonka olet kokenut liittyen transsukupuolisena elämiseen ja jota et ennalta osannut odottaa? Mitä sanoisit nyt nuoremmalle itsellesi, kun et vielä ollut aloittanut transhoitoja?

Suurin yllätys on se, että voin elää tavanomaista elämää transsukupuolisuudesta huolimatta. Ihmiset eivät kohtele minua eri tavalla kuin ketään muutakaan arkielämässä. Loppujen lopuksi elämä vain jatkuu tavallisena elämänä hoidoista huolimatta. Deittailu on keskimääräistä vaikeampaa, mutta sitä se näyttäisi olevan monille muillekin, joten en ole yksin tämänkään suhteen.

Nuoremmalle itselleni sanoisin, että kaikki järjestyy ja käy järkeen myöhemmin. Vaikeat ajat vain vahvistavat.

 

Millaisia terveisiä lähettäisit transpoleille? Entä transaktivisteille?

Transpoli tekee hyvää ja tärkeää työtä transsukupuolisten eteen ja myötätuntoni menevät heille resurssipulan keskelle. Transaktivisteille sanoisin, että hillitkää radikaaleimpia ideoitanne ja etenkin lasten osalta. Niistä kärsivät niin lapset kuin transsukupuolisetkin, eikä se palvele mitään muuta kuin itse ideologiaa.