Entisen transnuoren haastattelu

Törmäsin nuoreen henkilöön, joka aikaisemmin oli määritellyt itsensä transsukupuoliseksi, mutta myöhemmin luopunut transidentiteetistä. Hän on tullut myöhemmin siihen johtopäätökseen, että hänen transkokemuksensa oli todennäköisesti seurausta taannoisesta trans-painoitteisesta kaveripiiristä, joka ruokki hänen dysforiaansa.

"Muuten, nyt kun ei ole kauhiaa määrää muita transihmisiä ruokkimassa dysforiaa, olen tajunnut, etten ehkä koskaan ollut trans."

Mielestäni nykyisessä transkeskustelussa tällainen näkökulma on tärkeää tuoda esille, joten päätin haastatella kyseistä henkilöä blogiini.

 

Kuka olet?

Olen 16-vuotias entinen transmies/poika, nykyään ihan vaan nainen. Vaikka miehen nimellä kuljenkin.

 

Miksi alun perin määrittelit itseksi transsukupuoliseksi, mutta myöhemmin tulit toisiin aatoksiin?  

Olen pienestä asti ollut poikien kanssa ja tullut poikien kanssa paremmin toimeen. Kerran kun olin sairaalassa, siellä oli tyttö, joka oli innoissaan, että sai seuraksi toisen tytön. Hetken ajan päästä ihmetteli, kun pidin enemmän legoista ja sotaleikeistä. Kun löysin transsukupuolisuuden, se kuulosti juuri minulta.

Kyseenalaistin transkokemuksen, kun aloin tulla enemmän toimeen kehoni kanssa ja esim. rinnat ahdistivat koko ajan vähemmän, tällä hetkellä ei ollenkaan. Lopulta tajusin myös, että hoidot tekisivät minut vaan enemmän tyytymättömäksi kehooni muiden fyysisten ongelmien takia. Yhtenä iltana kello 11 vain tajusin, että olen tyttö/nainen.

 

Miten lähipiirisi reagoi siihen, kun et enää määritellyt itseäsi transsukupuoliseksi?

 

Osalle kavereistani kerroin jo samana iltana, mutta suurimmalle osalle vasta myöhemmin, kun olin varmistunut asiasta. Kaverini ottivat asian hyvin, yhtä hörhöä lukuun ottamatta, mutta siitä lisää myöhemmin. 

En ole vieläkään varma onko tämä vain pelkkä vaihe vai onko tämä lopullista, mutta mietin sitä sitten, kun se on ajankohtaista. Äitini oli samoilla linjoilla kanssani, isäni vaikutti helpottuneelta. Vaikutti, koska en ole paljoa hänelle puhunut tästä, muuta kuin, että ei saa sanoa tytöksi. Nyt saa. Veljelleni en koskaan edes jaksanut kertoa olevani trans. Serkkuni kutsuvat minua edelleen sukupuolettomaksi, mikä on oikeastaan aika mukavaa.

Sitten tämä hörhökaveri. Hän kyseenalaisti asian saman tien, ja veti "voi olla trans ilman dysforiaa"-kortin esiin. Jota en siis itse osta ollenkaan. Hän myös kysyi, ottaisinko mahdollisuuden transitioitua vastaan ja sanoin kyllä, mutta se ei minulle itselleni tunnu olevan kovin realistinen tai tavoiteltavissa oleva asia. Kun sanoin, että omasta mielestäni näytän paremmalta, kun ajattelen itseni tyttönä (olen tiedostanut tämän jo pitkän aikaa), hän sanoi, että niin Elliot Pagestakin sanottiin, olettaen että olen tuota mieltä muiden henkilöiden takia. No, en ole.

 Minun piti myös erikseen pyytää häntä, että saisin nauttia siitä olosta, jonka olen saanut, kun tajusin etten ole trans. Tämä kaikki siitä, että ns. ulostuloviestissäni serverillä, jossa molemmat olemme, mainitsin, että haluan edelleen olla poika, mutta ei haittaa, vaikkei se koskaan olisi todellista.

Lisäksi terapeuttini oli sitä mieltä, että ehkä se pahin olo oli vaihe, ja sanoin myös itse, että se johtui hyvin trans-painoitteisesta kaveripiiristä.

 

Millainen tämä trans-painotteinen kaveriporukka oli?

 

Tämä trans-painotteinen kaveriporukka oli enimmäkseen muutamalla discord-serverillä, joiden hiljentyessä sattumalta pääsin heistä eroon. Näistä ajoista on jo jonkin verran aikaa, niin en ihan kaikkea muista. Siellä oli ainakin eräs amerikkalainen transmiespari, joista ainakin toisen vanhempi oli sanonut hänelle, ettei hän voi olla koskaan täysin mies, mikä oli loukannut. Molemmat olivat muistaakseni noin 17-vuotiaita.

Toinen näistä transmiehistä oli ihan fine sen kanssa, että minulle "haluaa olla" on luonnollisin tapa kuvata transeutta (hänen kumppaninsa ei muistaakseni ollut tuossa tilanteessa mukana), siinä missä tämä hörhö veti kauheat kilarit.

Siellä oli myös eräs lontoolainen, joka lähinnä tuli paikalle valittaakseen milloin mistäkin transeuteen liittyvästä. Hän myös kysyi, miksei voinut vaan syntyä tytöksi, miksi hänen piti syntyä transsukupuoliseksi.

Näiden asioiden jakaminen, ja kun he valittivat dysforiastaan ja hoitojen saamisesta, sai minut mukaan siihen. Nämä kolme edellä mainittua muistaakseni suhtautuivat ihan hyvin ei-transeihin (kuitenkin olimme kaikki samalla serverillä ja siellä oli eniten cis-ihmisiä), paitsi tämä jo aiemmin mainittu hörhökaveri, joka kerran sanoi, että cis-ihmiset saavat hänet haluamaan kuolemaa.

 En muista, mistä hänelle tuli tuollainen olo, mutta hän sai varoituksen tuosta kommentista. Myös ennen kuin hän aloitti hormonit, hän valitti jatkuvasti, että kaikki (lääkärit yms.) pitävät häntä "henkisesti epävakaana naisena", näin vapaasti suomennettuna. Jatkuva tuosta valittaminen ja tuon lauseen käyttäminen johti lopulta siihen, että tuo lause bännättiin modien toimesta. Tosin, sitä bänniä ei ollut kovin vaikea kiertää. Tuolloin en ymmärtänyt modien päätöstä, mutta olihan se aivan s**tanan ärsyttävää.

Kävimme myös paljon enemmän tai vähemmän rakentavia keskusteluja siitä, miten määritellään "oikea nimi" ja onko "haluan olla x" oikea tapa kuvata transsukupuolisuutta, koska tämä hörhö kilahti totaalisesti, kun mainitsin asiasta.

 

Mitä mieltä olet nykyisestä transaktivismista?

 

En pidä nykyisestä transaktivismista, koska siinä ei mielestäni ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Biologiaa kielletään, sukupuoli on vain identiteetti ja kenenkään sukupuolta ei saisi olettaa ulkonäön perusteella. Jos olet vähänkään eri mieltä jostain, sinut leimataan transfoobikoksi, TERFiksi ja hiljennetään.

Olen aina kokenut aktivismia kritisoivat mielipiteet enemmän omikseni, myös silloin kun olin trans, vaikka hörhöpiireissä olinkin mukana. Esimerkiksi kun näin JK Rowlingin "ihmiset, joilla on kuukautiset"-sanavalintaa kritisoivan twiitin, olin toisaalta samaa mieltä hänen kanssaan ja toisaalta myös häntä kritisoivien kanssa. Olin tuolloin vielä trans, mutta koin kuitenkin, että Rowlingin kaltaiset mielipiteet vastaavat enemmän omiani.

Kuitenkin kun hörhöporukoissa olin, yritin saada itseni ajattelemaan toisella tavalla. En onnistunut. Myös tämän hörhökaverini kanssa kävimme tästä keskustelun, en muista kovin tarkasti mitä puhuimme, mutta mainitsin, että jos olen trans ja TERF samaan aikaan niin sitten olen. Olen myös aina tiedostanut olevani biologisesti nainen, vaikka biologiantunneilla ahdistikin murrosiästä ja kehon muutoksista puhuminen.

Nyt kun en ole enää trans, koen näkeväni jotkin asiat eri tavalla ja koen että minun on myös helpompi tuoda se esiin. Huomaan myös, että kaikki nämä biologiankieltäjät ovat täysiä sekopäitä, kun heidän touhujaan katsoo ilman mitään trans-filtteriä. Biologisesti sukupuolia on kaksi, sukupuoli-identiteettejä on monia.

 

Mitä ajattelet transitiosta tällä hetkellä?

En todennäköisesti hyötyisi mistään hoidoista toivotulla tavalla tällä hetkellä fyysisten ongelmien takia. Kuljen miehen nimellä, koska en vain jaksa miettiä enää uutta. Ajattelen, että olen enemmän transvestiitti tai tomboy, koska pidän "poikien jutuista" ja vaatteista.

Lisäksi: pääsin dysforiasta eroon todella oudolla tavalla. Aloin katsomaan Supernatural-sarjaa tahdilla 6 jaksoa päivässä ja kaksi kautta viikossa. Sarjassahan on siis 15 kautta. Ja 327 jaksoa.

 

Mietintöjä ROGD-teoriasta, transtrendereistä ja transyhteisön sisäisistä ristiriidoista

Olen törmännyt paljon sellaiseen ajattelutapaan, että jos ei kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä tai suhtautuu siihen muuten varauksella, leimataan hyvin helposti transfoobikoksi tai esitetyt huolenaiheet kuitataan skenaarioiksi, joita transfoobikot viljelevät.

Mielestäni tällä tavalla ajatteleminen on todella laiskaa ja naiivia. On toki totta, että aidosti transvastaiset tahot vastustavat juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Tämän lisäksi on kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät ole mitenkään transvastaisia, mutta eivät silti kannata itsemäärittelyä erinäisistä syistä.

Keskustelupalstojen antia, kun kysytään, mitä mieltä juridisen sukupuolen itsemäärittelystä

Nykyään uutisoinnin perusteella tuntuu, että vähintään 20 % ihmisistä olisi transihmisiä, koska mediassa transaiheesta paasataan jatkuvasti. Viime vuosien aikana transtutkimuksiin on hakeutunut aiempaa enemmän porukkaa. Uskon, että osittain tämä johtuu tietoisuuden lisääntymisestä. Jotkut myös puhuvat ROGD-teoriasta ja transtrendereistä.

 Lisäksi nykyään transaktivismissa painotetaan enemmän identiteettiä kuin dysforiaa, joten transsukupuolisuuden määritelmä on paljon laveampi kuin aikaisemmin. Tämä voi myös osaltaan vaikuttaa siihen, miksi ihmiset päätyvät määrittelemään itsensä jonkin sortin transihmiseksi aiempaa helpommin. Käsittelen näitä aiheita tekstissäni.

 

 ROGD-teoria

 

Ensimmäisen kerran, kun kuulin puhuttavan ROGD-teoriasta (Rapid Onset Gender Dysphoria), pidin sitä täysin huuhaana, kuten monet muutkin transihmiset. Kyseinen teoria viittaa ns. sosiaaliseen tartuntaan, jonka mukaan pääasiassa nuoret tytöt ja naiset omaksuvat transidentiteetin sosiaalisen median ja kaveripiirin myötä, vaikka heillä ei aiemmin ole ollut merkkejä sukupuoliristiriidasta.

Kuten aiemmin totesin, pidin aluksi tuota teoriaa täysin huuhaana. Olen tottunut siihen, kuinka ei-transsukupuoliset saattavat spekuloida erilaisia syitä, miksi joku haluaa transioitua. Tiedän myös, että monet vanhemmat eivät useinkaan suhtaudu oman lapsen transsukupuolisuuteen mitenkään myötämielisesti, vaikka myöhemmin hyväksyivätkin tilanteen.

Aluksi on melko tyypillistä, että vanhemmat vähättelevät lapsensa sukupuoliristiriidan kestoa ja laatua. Itsellänikin on tästä kokemusta, vaikka itse hakeuduin transprosessiin aikuisena. Sain kuulla kommentteja, etten voisi mitenkään olla mies, koska paras ystäväni oli nainen, ja että kyllä lapsena neuvolassa olisi huomattu, jos olisin oikeasti transsukupuolinen. Tällainen kieltoreaktio on melko tyypillinen tapa käsitellä ikäviä tunteita.

Todellisuudessa kärsin sukupuoliristiriidasta ennen kuin olin kuullut koko transsukupuolisuuden olemassaolosta, mutta en osannut sanoittaa kokemustani luontevasti. Teininä olin nuorisopsykiatrian piirissä, ja sielläkin sukupuoliristiriitani tuli ilmi, mutta sitä ei nähty ongelmieni selittäjänä, eikä siihen juurikaan tartuttu. Myöhemmin näistä merkinnöistä tosin oli apua transpolilla, koska minulla oli konkreettisia todisteita siitä, että sukupuoliristiriitani oli kestänyt kauan.

Tämän takia pidin ROGD-teoriaa aluksi täysin huuhaana. Nykyään olen sitä mieltä, ettei se välttämättä olekaan täysin tuulesta temmattu teoria, vaikka se onkin edelleen kiistanalainen teoria, ja suhtaudun vanhempien näkemyksiin edelleenkin varauksella. Kuitenkin tällä hetkellä trans-asiat ovat olleet pinnalla jo pidemmän aikaa, ja somessa on paljon nuoria transihmisiä, joilla on paljon ihailijoita.

Somessa olen nähnyt myös joidenkin transihmisten hehkuttavan, kuinka onnellisia he ovatkaan, ja viimein voivat olla omia itsejään. Tyypillistä näille ihmisille on ollut se, että he eivät ole olleet kovin kauaa transhoidoilla. En sano, että nämä ihmiset valehtelisivat, mutta suhtaudun ylenpalttiseen hehkuttamiseen varauksella.

Havainnollistavana esimerkkinä voisin antaa sen, kuinka olen huomannut, että jos joku hehkuttaa somessa parisuhteensa ihanuutta, niin todellisuudessa parisuhteen tila voi olla jotain muuta, eikä ole tavatonta, että pariskunta eroaa pian. Olen tähän törmännyt useamman kerran jo, etten todellakaan keksi ilmiötä täysin tyhjästä.

En nyt varsinaisesti vertaa parisuhteiden ja transition hehkuttamista toisiinsa. Mielestäni liiallinen vakuuttelu on vain epäilyttävää, oli asia mikä tahansa.

Minulla ei ollut transhoitojen suhteen varsinaista kuherruskuukautta vaan oloni on parantunut pikkuhiljaa. Muistan kyllä, kuinka olin aluksi kärsimätön muutosten hitaudesta, ja minua ahdisti näyttää nuorelta pojalta, sillä halusin näyttää ikäiseltäni mieheltä. Nykyään näytän ikäiseltäni mieheltä, vaikka minussa on edelleen tiettyä poikamaisuutta, koska olen melko lyhyt ja hoikka. 

En itse koe tätä ongelmana. Minulla on myös tuuheat hiukset, vaikka hiusrajani onkin maskuliinisempi kuin ennen transhoitoja. Toisaalta minulla oli melko korkea hiusraja jo ennen transhoitoja, joten ero ei ole kovin huomattava.

Täytyy myös ottaa huomioon, että nuoret ovat helposti vaikutteille alttiita. Toisaalta en näe tätä pelkästään ikäkysymyksenä vaan myös persoonallisuuden piirteenä. Toiset ihmiset ovat helpommin alttiita erilaisille muoti-ilmiöille, lisäksi jotkut mielenterveysongelmat altistavat sille, että ihminen ottaa helpommin vaikutteita ympäristöstä. Yksi esimerkki tällaisesta mielenterveysongelmasta on epävakaa persoonallisuushäiriö.

Minulla on tuttu, joka kärsii epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Hän on kertonut, että jos hän tällä hetkellä olisi teini, niin hän olisi saattanut päätyä pitämään itseään muusukupuolisena, koska se olisi ollut helppo selitys ulkopuolisuuden tunteelle. Mainittakoon, ettei tutullani ole koskaan ollut minkään sortin sukupuolirisriitaa, mutta hän on kärsinyt ulkopuolisuuden tunteesta. Sen verran mitä olen muunsukupuolisten juttuja kuunnellut, heille on melko tyypillistä kokea ulkopuolisuuden tunnetta, joillakin on myös epävakaa personallisuushäiriö.

Olen blogissani jo aiemmin tuonut ilmi, kuinka transhoitoja ei pidä nähdä kaikkivoipana ratkaisuna ihmisen muihin ongelmiin. Olen myös sanonut, että jos koko kaveripiiri koostuu pelkästään transihmisistä, niin tässä kohtaa on kuplautumisen riski. Mieleeni tulee kaksi detrans-ihmistä, jotka ovat sanoneet, että transaikoina heillä tuttavapiiri oli hyvin trans/queer-henkinen. Toinen näistä detrans-ihmistä on jälkikäteen myöntänyt, että hänen tuttavapiirinsä oli väkisinkin myötävaikuttanut hänen päätökseensä hakeutua transprosessiin.

 

Löysin kuvan, jossa ROGD selitetään lyhyesti, joskin tietyllä tavalla stereotyyppisesti:

 

 

                  -Itsemurhalla uhkailu

                  -Sukupuoliristiriidan keston liioittelu

                  -Transprosessi nähdään kaikkivoipana ratkaisuna henkilön muihin ongelmiin

                 -Lähipiirissä on paljon transihmisiä

 

Itse en näe ongelmaa siinä, että enemmän ihmisiä hakeutuu transhoitoihin, JOS nämä ihmiset aidosti hyötyvät transhoidoista. Minua kuitenkin huolestuttaa, että tällä hetkellä jotkut päätyvät pitämään itseään transsukupuolisena liian heppoisin perustein, ja myöhemmin nämä ihmiset katuvat transhoitoja. On erittäin tyypillistä, että etenkin murrosiässä muuttuva keho ahdistaa, ja näitä aikoina kaikki kehoahdistus on varsin helppo luokitella dysforiaksi, kun trans-aihe on niin paljon esillä.

 

Transtrenderit

 

Perinteiset transsukupuoliset ovat puhuneet viime vuosina paljon ns. transtrendereistä. Löysin kuvan, jossa annetaan esimerkkejä tyypillisestä transtrenderistä: 

  - Vähän tai ei lainkaan dysforiaa, sukupuoli on identiteetti eikä kehollinen ominaisuus

  - Monimutkainen ja usein ei-binäärinen sukupuoli-identiteetti

  -Transhoitojen tarve kyseenalaistetaan tai niitä halutaan hyvin vähän

 

Naisystäväni on joskus kutsunut tätä omituista porukkaa flamingoiksi, ja minusta flamingo onkin osuva kuvaus näille ihmisille. Nämä ihmiset olisivat muuten harmittomia, varsinkin jos eivät hakeudu transhoitoihin, mutta he saavat transsukupuolisuuden näyttämään vitsiltä, miksi vuoksi perinteiset transsukupuoliset eivät pidä heistä.

Näiden ihmisten vuoksi transhoitojen tarve on kyseenalainen, koska he kovaan ääneen julistavat, kuinka voi olla trans ilman dysforiaa. Nämä ihmiset haluavat kaikkein eniten, että transsukupuolisuus poistetaan sairausluokituksesta, koska heille transeus ei ole sairauden kaltainen tila. Sen sijaan he usein korostavat transihmisyyden iloisuutta.

 

 

Transsexual vs. transgender

 

Englannin kielessä transgender on yleinen kattotermi kaikille transihmisille ja nykyään se myös tarkoittaa transsukupuolista. Toisaalta monet perinteiset transsukupuoliset ovat alkaneet käyttämään transsexual-termiä itsestään tehdäkseen eron transgender-porukkaan. Transgender-porukalla on sinänsä kaunis, mutta naiivi ajatus siitä, kuinka transyhteisö olisi vahvempi, jos kaikki transihmiset olisivat asioista samaa mieltä, ja vetäisivät yhtä köyttä.

Mainittakoon, että nykyinen valtavirran transaktivismi on enimmäkseen transgender-aktivismia, jonka vuoksi monet perinteiset transsukupuoliset eivät pidä nykyisestä transaktvismista. Lisäksi transgender-aktivismiin liittyy hyvin vahvasti intersektionaalinen feminismi ja muu identiteettipolitiikka, jota en voi sietää.

Transgender-aktivismi painottaa vahvasti identiteetin merkitystä. Tästä on seurannut se, että puhutaan miesten menkoista ja naisten peniksistä. Todennäköisesti vaatimukset juridisen sukupuolen itsemäärittelystä perustuvat tähän samaan ajattelutapaan.

Minä itse ajattelen, että transmiehet ovat transmiehiä ja transnaiset ovat transnaisia. Jos olisin biologinen mies, en olisi transsukupuolinen ollenkaan. 

 Jep. Voisitteko ystävällisesti lopettaa miesten menkoista puhumisen? 

Olen biologisesti nainen, mutta sosiaalisesti mies, minkä vuoksi olen transmies. Minä näytän, kuulostan ja haisen mieheltä transhoitojen/testosteronin vuoksi, mistä seuraa sosiaalinen miehuuteni. Toki jotkut ihmiset pitävät minua yksinomaan naisena, ja heillä on oikeus ajatella näin. Näiden ihmisten mielipiteet eivät kuitenkaan vaikuta arkielämääni millään tavalla, minkä vuoksi minulla ei ole tarvetta käydä vääntämään aiheesta kättä heidän kanssaan. 

 

Suomessa ei ole omia sanoja transgenderille ja transsexualille. Tämä myös vaikeuttaa keskustelua, voiko olla trans ilman dysforiaa, sillä transgender on yleinen kattotermi transporukalle, johon kuuluvat myös nämä transtrender-flamingot. Itse samaistun enemmän englannin kielen transsexual-termiin, koska en pidä nykyisestä transaktivismista, joka ajaa lähinnä transgender-porukan asioita, ja on muutenkin hyvin ideologista.

Toki osa perinteisistä transsukupuolisista kannattaa nykyistä valtavirran transaktvismia erinäisistä syistä. Nekin, jotka eivät kannata, eivät välttämättä ole kaikista asioista samaa mieltä minun kanssani, eikä heidän tarvitsekaan olla. Ongelma tulee siinä vaiheessa, jos minulle sanotaan, että näkemykseni ovat jotenkin vääriä, enkä saisi ajatella, kuten oikeasti ajattelen. Minä kannatan vahvasti sanan- ja mielipiteenvapautta myös silloin, vaikka en pitäisikään vastapuolen näkemyksistä.