Nykyinen transaktivismi kääntyy itseään vastaan

Eräs kaverini sanoi aikoinaan: ”uskon, että ihmisten asenne muuttuu myönteisemmäksi transsukupuolisia kohtaan ajan saatossa, aivan niin kuin homoseksuaalisuudenkin kanssa kävi.”

Aikaisemmin minäkin vielä uskoin tuohon. Valitettavasti en ole enää pitkään aikaan uskonut. Nykyinen valtavirran transaktivismi on kääntynyt itseään vastaan, ja ihmisten suhtautuminen on muuttunut nihkeämmäksi transsukupuolisia kohtaan. Enkä valitettavasti ihmettele yhtään.

Nykyinen valtavirran transaktivismi ei yksinkertaisesti toimi. Jos se toimisi, ihmisten asenteet transsukupuolisuutta kohtaan eivät muuttuisi negatiivisempaan suuntaan. On myös ongelmallista, kuinka transaktivistit kuvittelevat edistävänsä transsukupuolisten asioita, mutta todellisuus on jotain aivan muuta.

Suomessa nykyinen transaktivismi keskittyy hyvin paljon translain uudistamiseen. Olen jo aikaisemmin kertonut, miksi en kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Kannatan hyvin vahvasti transpolin psykiatrisia tutkimuksia, enkä puolla Informed Consent-mallia. Mielestäni transsukupuolisuutta ei voi erottaa dysforiasta, eikä transsukupuolisuutta voi luonnollisesti diagnosoida lapsen kohdalla. En myöskään pidä siitä, kuinka ICD-11-tautiluokituksessa transsukupuolisuus ja muunsukupuolisuus yhdistyvät ja siirtyvät seksuaaliterveyden luokkaan sukupuoliristiriita-nimellä. Kyrpäjooseppi perustelee asian erittäin hyvin:

”Transsukupuolisuutta ei tule poistaa sairausluokituksesta. Jos ei ole diagnoosia, ei ole mitään hoidettavaa. Se, että transsukupuolisuus on yleensä sairauteen rinnastettava, hoitoa vaativa ja henkeä uhkaava tila ei muutu miksikään sillä, että jotkut transsukupuolisiksi identifioituvat transvestiitit, jotka eivät tarvitse hoitoja haluaisivat sen olevan jotain homoseksuaalisuuden kaltaista. Valitettavasti se ei ole sitä. Homo ei tarvitse mitään hoitoja, transsukupuolinen tarvitsee.

Transsukupuolisuusdiagnoosia ei myöskään pidä muuttaa miksikään yleiseksi kehodysforiadiagnoosiksi, joka erotetaan transsukupuolisuudesta. Se, että transsukupuolisten invalidisoiva kehodysforia sotketaan jonkun cisnaisen ahdistukseen a-kupin tisseistä heikentää hyvin paljon transsukupuolisten tilannetta. Transsukupuolisuuteen liittyvä kehodysforia on olennainen osa sukupuoliristiriitaa, eikä sitä esiinny yhtä vakavana millään muulla ihmisryhmällä.

(Muokattu 2.3.2021, oma kommentti väliin; myös muilla ihmisryhmillä, kuten syömishäiriöisillä, voi olla erittäin vakavaa kehoahdistusta, en myöskään näe hedelmällisenä pohtia sitä, kuka kärsii eniten, lisäksi tässä on myös yksilötasolla paljon vaihtelua. Kuitenkin kun sukupuoliristiriita poistetaan transsukupuolisuuden määritelmästä, on vaarana, että emme tunnista, milloin on kyse nimenomaan sukupuolidysforiasta tai esimerkiksi syömishäiriön aiheitttamasta kehoahdistuksesta. Eri ihmisryhmät tarvitsevat erilaista apua.)

Kyrpäjoosepin kommentti jatkuu:

En kannata edes binääristen transsukupuolisten ja muunsukupuolisten diagnoosien yhdistämistä. En halua, että muunsukupuolisten sekoiltua tarpeeksi hormoniensa kanssa ja kaduttua munasarjojen poistoa, kun peilistä katsoo androgyynin olennon sijaan karvainen ukko, jonka kalju kiiltää, hoitoyksikkö kyllästyy kirjoittelemaan heille naishormoneita ja näkee parhaaksi asettaa lisärajoituksia sen suhteen montako vuotta pitää olla testoilla ennen kuin saa poistattaa sisäromunsa. Muunsukupuoliset eivät ole kuten transmiehet ja -naiset ja heidän on parempi olla erillisellä diagnoosilla, koska pahimmassa tapauksessa heidän sekoilustaan kärsivät ne, joita samat ongelmat eivät koske.”

Olen törmännyt netissä lukuisiin kommentteihin, kuinka joku on ennen suhtautunut transsukupuolisiin myönteisesti tai neutraalisti, mutta nykyään transsukupuoliset ärsyttävät. Monet ovat myös sanoneet, että transsukupuolisten seurassa pitää jatkuvasti olla varpaillaan, ettei vahingossa käytä jotain epäkorrektia termiä. Tässä on yksi syy, miksi en mielelläni ole kovin avoin transsukupuolisuudestani. En halua, että ihmiset joutuvat seurassani varomaan sanojaan. Mainittakoon, että minulla itselläni on melko musta huumorintaju, ja toisinaan kutsun itseäni transuksi, kun väännän vitsiä itsestäni lähipiirini keskuudessa.

Monilla transsukupuolisilla ja erityisesti transaktivisteilla on noussut kusi päähän intersektionaalisen feminismin myötä. Intersektionaalisen feminismin mukaan transsukupuoliset ovat uhrihierarkian huipulla, minkä vuoksi transsukupuolisilla ei ole mitään vastuuta käytöksestään, koska kaikki kritiikki on transfobiaa. Toki minä olen valkoihoinen naisista pitävä transmies, joka menee ulkonäön puolesta biologisesta miehestä, niin todellisuudessa minäkin olen hyvin etuoikeutettu verrattuna esimerkiksi muunsukupuolisiin nähden, joten eihän tällainen etuoikeutettu kermaperse tiedä mistään oikeasta rakenteellisesta sorrosta.

Vitsailut sikseen. Varmaan on tullut selväksi, etten ole nykyisen intersektionaalisen feminismin suurin ystävä. Olen toki sitä mieltä, että yksilön yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat myös muut tekijät kuin sukupuoli, mutta nykyinen feminismi on tuonut mukanaan uhriutumiskulttuurin, jota en voi sietää. Ylipäätään pidän erilasia uhrihierarkioita keinotekoisina.

Intersektionaalinen feminismi näkyy myös netin transryhmissä. Ryhmissä vallitsee safe space-meininki, minkä vuoksi minkään sortin kriittinen keskustelu on erittäin vaikeaa. Jotkut myös ovat syyttäneet lääkäreitä läskifobiasta, koska leikkauksille on painoindeksirajat. Monet transsukupuoliset ovat erittäin ylivirittyneitä näkemään transfobiaa joka paikassa.

Kerran eräässä transsukupuolisten vertaistukiryhmässä joku sanoi, että jos ei edes yritä mennä läpi (näyttää sukupuoli-identiteettinsä mukaiselta sukupuolen edustajalta), niin ei pitäisi valittaa, jos ihmiset väärinsukupuolittavat. Monet eivät pitäneet tästä näkemyksestä. Yleinen näkemys tuntui olevan: ”kaikki saavat olla sellaisia kuin haluavat olla ja kaikilla on oikeus tulla sukupuolitetuksi oikein!”

Kaikilla toki on oikeus ilmaista itseään lain sallimissa rajoissa. Itsensä ilmaisuun liittyy kuitenkin myös aina jonkinlainen vastuu. Jos henkilö näyttää selkeästi biologiselta naiselta, ja vielä lisäksi ilmaisee itseään perinteisen feminiinisesti, millä perusteella ympäristön pitäisi sukupuolittaa kyseinen henkilö mieheksi? Ainoa vaihtoehto tällöin on pyytää ympäristöä puhuttelemaan miehenä. Muut ihmiset kokevat tällaisen toiminnan roolileikkinä, joka alkaa pidemmän päälle ärsyttämään.

Muunsukupuolisuus tuo tähän vielä lisää pökköä pesään. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin, luokittelemme vastaantulevat ihmiset automaattisesti joko miehiksi tai naisiksi lähes poikkeuksetta johtuen ihmislajin biologisen sukupuolen kahtijakoisuudesta. Minä olen sanonut, etten halua laittaa näkyville pronomineja sosiaalisen median profiileihin. Oletan, että ihmiset tietävät automaattisesti, mitä pronomineja minusta käytetään ulkoisen olemukseni ja nimen perusteella. Minulle on sanottu: ”mutta on olemassa muunsukupuolisia, ja ei ihmisen sukupuolta voi ulkonäön perusteella olettaa!”

Minua ärsyttää edellä mainitut seikat todella paljon, vaikka olen itse transsukupuolinen. Ymmärrän erittäin hyvin, miksi ihmiset ovat alkaneet suhtautua nihkeästi transsukupuolisiin. Tällä hetkellä olen erityisen ärsyyntynyt muunsukupuolisuuteen. Olen keskustellut lähipiirini kanssa muunsukupuolisista, ja lähipiirini pitää monia muunsukupuolisia ärsyttävinä ja kaikesta valittajina. Kysyin eräältä tutultani, miksi häntä ärsyttää muunsukupuoliset. Tuttuni vastasi näin:

”Päällimmäisenä se, että en tiedä mitä he haluavat. Kaikki tuntuu valittavan koko ajan jostakin ja en pysty auttamaan, koska en tiedä mitä tehdä. Ja mun mielestä kun tosi harva edes näyttää androgyyniltä. Mun makuun se joukko on niin hajanainen, että en tajua mikä vika on binäärisyydessä. Ja en siis oikein myöskään käsitä sitä, että miltä tuntuu kokea ns dysforiaa sekä naiseudesta että miehuudesta.”

Aikaisemmin mainitsemani Kyrpäjooseppi toteaa muunsukupuolisuudesta seuraavasti:

”Nämä tahot ovat liittoutuneet voimakkaasti feministien kanssa ja levinneet transsukupuolisten asioita ajaviin järjestöihin. Sieltä käsin heidän on helppo vaikuttaa lainsäädääntöön, aktivismiin ja yleiseen ilmapiiriin. Transaktivismi onkin muuttunut muutamassa vuodessa lähes täydelliseksi sukupuolettomuuden ja nonbinäärisyyden ilosanoman julistamiseksi, jossa transsukupuolisille miehille ja naisille tai normaalille miehuudelle ja naiseudelle ei ole minkäänlaista tilaa. Koko miesten ja naisten olemassaolon kyseenalaistaminen alkaa olla yleistä. Väärään kehoon syntyminen ei ole heille enää edes hyväksyttävää koska keholla ei kuulemma ole sukupuolta.”

Toisessa tekstissä Kyrpäjooseppi kiteyttää hyvin:

 ”Muunsukupuoliset ja muut epäbinääriset tarpeineen määrittävät nykyään transyhteisön normit. Iso osa myös transsukupuolisista kokee, että on aivan yhtä epäkohteliasta kysyä ihmisiltä heidän pronominejaan kuin olisi sukupuoltaankin. Jos sinulta pitää kysyä, että mitä pronomineja tai termejä sinusta käytetään, se tarkoittaa, että näytät sukupuolten välimuodolta. Ja se on useimmista ihmisistä helvetin ikävää.

Kun tahot, joista sukupuolta ei näe naamasta eikä keholla ole väliä ovat kuitenkin sitä mieltä, että on epäkohteliasta olettaa, että miehen näköinen on mies ja naisen näköinen on nainen, pronominien ja termien kysyminen ihmiseltä erikseen on ainoa hyväksyttävä toiminitatapa. Ihan sama, vaikka se olisi valtaosasta perseestä.”

Lopuksi suosittelen katsomaan vielä Blaire Whiten videon, jossa hän selittää hyvin, miksi nykyistä transyhteisöä ei tulla hyväksymään.  

 

Pohdintaa muunsukupuolisuudesta

Tässä kirjoituksessa käsittelen muunsukupuolisuutta ja siihen liittyviä ongelmia transmiehen näkökulmasta. Tällä hetkellä koko muunsukupuolisuus ärsyttää minua suunntattomasti, enkä juuri haluaisi miettiä asiaa, mutta koska nykyinen transaktivismi pyörii vahvasti muunsukupuolisuuden ympärillä, minkä vuoksi koen tarvetta ottaa aiheeseen kantaa. 

 Lyhyesti muunsukupuolisuus tarkoittaa sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti on jotain muuta kuin mies tai nainen. Muunsukupuolinen voi kokea olevansa sukupuoleton tai mahdollisesti hänen sukupuoli-identiteettinsä on jotain naisen ja miehen väliltä. Vielä toistaiseksi voimassa olevassa ICD-10-tautiluokituksessa on olemassa F64.8-koodi, joka tarkoittaa muuta sukupuoli-identiteetin häiriötä. ICD-11-tautiluokituksessa muu sukupuoli-identiteetin häiriö poistuu, ja se yhdistyy nykyisen transsukupuolisuus-diagnoosin (F64.0) kanssa seksuaaliterveyden luokkaan sukupuoliristiriita-diagnoosilla. Kuitenkaan kaikki muunsukupuoliset eivät koe tarvetta lääketieteellisille transhoidoille. Havaintoni mukaan muunsukupuoliset ovat erittäin kirjava joukko, mikä vaikeuttaa muunsukupuolisuuden määritelmää. 

Minulla on varsin ristiriitainen suhtautuminen muunsukupuolisuuteen. Joskus aikoinaan olen suhtautunut myötämielisemmin muunsukupuoisuuteen, mutta mitä enemmän aikaa on mennyt, sen nihkeämmäksi asenteeni ovat muuttuneet.

Ihmislajilla biologisia sukupuolia on kaksi, ja intersukupuolisuus on sukupuolen kehityspoikkeama. Ihmislajin biologisen sukupuolen kahtijakoisuuden vuoksi luokittelemme vastaantulevat ihmiset joko miehiksi tai naisiksi lähes poikkeuksetta. Varsinkin aikuisen ihmisen on lähes mahdotonta näyttää joltain muulta kuin mieheltä tai naiselta. Sellaiset yksilöt, jotka näyttävät poikkeuksellisen androgyyneiltä, herättävät hämmennystä ympäristössä. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä aikoinaan ennen transhoitoja näytin melko androgyyniltä, minkä vuoksi ihmiset saattoivat kysyä, olinko mies vai nainen. 

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi ihminen ei voi olla sosiaalisesti mitään muuta kuin mies tai nainen. Minulle sosiaalinen sukupuoli tarkoittaa sitä, kuinka ympäristö sukupuolittaa ihmisen. Mainittakoon, että sosiaalinen sukupuoli ja sukupuoliroolit eivät tarkoita samaa, vaikka kultuurissamme onkin tiettyjä odotuksia eri sukupuolille. Maskuliininen nainen usein rikkoo perinteisiä sukupuolirooleja, mutta maskuliininen nainen on edelleen sosiaalisesti nainen. Sen sijaan perinteiset transsukupuoliset voivat vaihtaa sosiaalista sukupuoltaan, vaikka heidän biologinen sukupuolensa ei muutu. Lääketieteelliset transhoidot muuttavat transsukupuolisen sekundaarisia sukupuolen ominaisuuksia ja sekundaariset sukupuolen ominaisuudet ovat olennaisimmat tekijät sosiaalisen sukupuolen kannalta.

Muunsukupuoliset joutuvat erikseen kertomaan olevansa muunsukupuolisia, koska ympäristö ei luontaisesti tunnista muunsukupuolisia ihmisiä. Jos ihminen joutuu erikseen pyytämään muilta, kuinka häntä pitää puhutella, tämä ei ole luontevaa kanssakäymistä. Sosiaaliseen sukupuoleen kuuluu se, että ihminen luetaan automaattisesti jonkun sukupuolen edustajaksi. Tämän vuoksi ei ole mahdollista olla sosiaalisesti muunsukupuolinen lukuun ottamatta joitakin intersektionaalisia queer-piirejä, joissa kenenkään sukupuolta ei saa olettaa kysymättä. 

Sen sijaan ihminen voi kyllä olla sukupuoli-identiteetiltään muunsukupuolinen, eikä minulla ole tähän mitään vastaan sanomista. Jos joku ihminen kertoo minulle olevansa muunsukupuolinen, todennäköisin reaktioni on "ahaa, okei", ja jatkan kommunikaatiota siihen, mihin se jäi. Se, kuinka suhtaudun kyseiseen ihmiseen, riippuu hänen muusta käytöksestään. Valitettavasti monet tapaamani muunsukupuoliset ovat olleet melko hankalia ihmisiä, mistä aion kertoa seuraavaksi enemmän.

Minua häiritsee, kuinka monilla muunsukupuolisilla on erittäin seksistiset käsitykset sukupuolista. Olen aikaisemmin blogissani maininnut, kuinka eräs muunsukupuolinen on sanonut, että minun pitäisi olla enemmän äijä, jos kerran olen transmies. Monet muunsukupuoliset perustelevat identiteettinsä vedoten sukupuolirooleihin, mikä ärsyttää minua suunnattomasti. Jos olen rehellinen, niin muunsukupuolisuus kaventaa käsitystä sukupuolista, eikä todellakaan laajenna niitä. Todellisuudessa hyvin harva ihminen on täysin maskuliininen tai feminiininen. Vaikka minä olen transmies, en ole erityisen macho, enkä näe mitään tarvetta machoilla sen takia, vaikka olen (trans)mies. 

Eräs kaverini sanoi aikoinaan, että monet muunsukupuoliset vaikuttavat haluavan poimia kummankin sukupuolen hyvät ominaisuudet, ja sivuuttaa ikävät asiat. Kävin miettimään kaverini havaintoa, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Valitettavasti kukaan ihminen ei voi valita itselleen täydellistä sosiaalista lokeroa. Tämä valikoivuus näkyy myös siinä, mitä muunsukupuoliset odottavat transhoidoilta. Monet muunsukupuoliset, jotka ovat biologisia naisia, tuntuvat haluavan rintojen poiston ja joitakin testosteronin tuomia muutoksia, mutta toiset muutokset ovat epätoivottuja. Monet tällaiset muunsukupuoliset haluavat usein matalamman äänen, mutta esimerkiksi parrankasvu ei ole toivottavaa. Usein nämä muunsukupuoliset eivät halua näyttää miehiltä, sen sijaan he haluavat näyttää nuorilta pojilta tai mahdollisimman androgyyneilta. Valitettevasti transhoitojen vaikutuksia ei voi valita tällä tavalla.Yönsupi on puhunut tästä samasta aiheesta.

 Arielle Scarcella on kritisoinut muunsukupuolisia, jotka samaan aikaan kutsuvat itseään lesboiksi. Arielle ihmettelee, miksi tällaiset henkilöt ovat lesboille tarkoitetuissa deittisivustoilla etsimässä seuraa. Lesbo tarkoitaa naista, joka viehättyy vain toisista naisista. Miksi muunsukupuolinen kutsuu itseään lesboksi, kun lesbouden kannalta naiseus on välttämättömyys? Arielle ihmettelee, miksi nämä muunsukupuoliset suuttuvat, kun lesbot eivät halua deittailla heitä. Jos kerran muunsukupuolinen haluaa tulla nähdyksi muunsukupuolisena, ei pitäisi olla yllätys, että naisseuraa etsivät antavat pakit. 

Olen kuullut, kuinka monet muunsukupuoliset valehtelevat transpolilla saadakseen transsukupuolisuus-diagnoosin (F64.0), koska muu sukupuolidentiteetin häiriöllä (F64.8) hoitojen saanti on rajoitetumpaa. Pari vuotta sitten muunsukupuolisten hoidot olivat kokonaan tauolla, koska muunsukupuolisten hoidoista ei ollut riittävää tutkimusnäyttöä. Tämän vuoksi muunsukupuolisten joukko meni Helsingin transpolille paikan päälle osoittamaan mieltään ja vaatimaan apulaisylilääkäriä paikalle. Melko pian muunsukupuolisten hoidot jatkuivat. Epäilen, että tuskin näin nopeasti tutkimustulokset muunsukupuolisten hoidoista olisivat valmistuneet, mutta en toki ole asiantuntija aiheen suhteen.

Minä en kannata transsukupuolisten ja muunsukupuolisten diagnosoinnin yhdistämistä. Muunsukupuolisilla on taipumus ahdistua ulkönäkönsä liiallisesta muuttumisesta, eikä muunsukupuolisille ole luontaista sosiaalista roolia. Uskon, että on olemassa joitakin muunsukupuolisia, joilla on sama hoitojen tarve kuin perinteisillä transsukupuolisilla, mutta valtaosa muunsukupuolisista ei ole tällaisia. Minua huolestuttaa, että tulevaisuudessa meillä on iso määrä katujia, jotka tällä hetkellä määrittelevät itsensä muunsukupuoliksi. 

Jokin aika sitten törmäsin sosiaalisessa mediassa erääseen muunsukupuoliseen, joka ulkonäön perusteella oli lyhythiuksinen biologinen nainen. Kyseinen muunsukupuolinen valitti, kuinka hänelle ei ole omaa vessaa, vaikka ulkonäkönsä puolesta hän olisi voinut mennä ihan hyvin naisten vessaan. Jos olen rehellinen, niin mietin, kuinka paljon muunsukupuolisuus-identiteetin omaksuminen helpottaa elämää, vai vaikeuttaako se lähinnä sitä jatkuvan väärinsukupuolittamisen vuoksi. 

Tässä toinen transmies kritisoi muunsukupuolisuutta, suosittelen katsomaan.