Transsukupuolisuus seuraa henkilöä koko hänen elämänsä ajan, vaikka se ei ulkoisessa olemuksessa näkyisikään

Tervehdys lukijoille. Tässä kirjoituksessa haastattelen toista transmiestä, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivismiin.

Haastattelu alkaa tästä:

Kuka olet?

Olen 43-vuotias transmies. Olen hakeutunut transtutkimuksiin 23-vuotiaana vuonna 2003. Testosteronikorvaushoidon aloitin vuotta myöhemmin, ja juridisesti olen ollut mies vuodesta 2006 lähtien.

Asun Etelä-Suomessa maalaismaisemassa meren rannalla. Koti, piha ja ranta ovat minulle tärkeitä. Harrastan mm. polkujuoksua, suunnistusta ja pienimuotoista kotitarveviljelyä. Työskentelen esimiestehtävissä.

Trasek ohjeistaa terveydenhuollon ammattilaisia, kuinka transsukupuoliset pitäisi kohdata terveydenhuollossa:

"Kun kirjaat tietoja erilaisiin tietojärjestelmiin, pidä mielessä minkä sukupuolen edustajana asiakas toivoo tulla kohdelluksi. Huomaa, ettei asiakkaan sukupuoli vastaa aina sitä, mikä hänen henkilötunnukseensa on merkattu. Ihmiset, jotka eivät identifioidu mieheksi tai naiseksi voivat myös kokea ahdistusta, mikäli heidän on pakko valita näistä kahdesta. Tällöin on toivottavampaa jättää sukupuoli merkkaamatta, mikäli se on vain mahdollista. Mikäli sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten järjestelmissä tai lomakkeissa kysytään asiakkaan sukupuolta, helpointa on yleensä tarjota vaihtoehdot ”mies / nainen / muu / en halua sanoa”.

Jos joudut työssäsi kirjoittamaan asiakkaasta esim artikkelia tai vaikkapa potilastietoja, muista käyttää asiakkaasta vain hänen toivomia nimiä ja termejä, vaikka kirjoittaisitkin hänen historiasta. Älä myöskään turhaan kuvaile asiakkaan sukupuolista ilmaisua. Transihmiset voivat kokea syrjintää jopa terveydenhuollossa, joten merkinnät esimerkiksi asiakkaan transstatuksesta eivät ole aina asiakkaan parhaaksi. Syrjintäkokemukset usein johtavat siihen etteivät niitä kohtaavat ihmiset enää käytä palveluita."

Millaisia ajatuksia tällaiset ohjeistukset herättävät sinussa? Millaisia kokemuksia sinulla on transsukupuolisena ollut terveydenhuollossa?

Ymmärrän, että tästä voi olla erilaisia näkemyksiä, vaikkapa liittyen syrjinnän kokemuksiin terveydenhuollossa. On asioita, joiden kohdalla sukupuolella ei ole merkitystä: esimerkiksi poskiontelontulehdus tai venähtänyt sormi eivät ole millään lailla sukupuolisidonnaisia. Monessa asiassa biologisella sukupuolella on kuitenkin merkitystä. Esimerkiksi itse kärsin yhdessä vaiheessa usein virtsatietulehduksista. Tällöin oli tärkeää, että lääkäri tiesi minun olevan transmies. 

Olen itse asiassa toivonut, että minun potilastietoihini merkittäisiin selkeästi, että olen transmies. Että se asia lävähtäisi tiedot esiin ottavan lääkärin tai hoitajan silmille saman tien. Tämä helpottaisi minun elämääni huomattavasti, kun asiaa ei tarvitsisi aina selittää uudestaan. Kyse on kuitenkin niin voimakkaasti erilaisiin terveydenhuoltoon liittyviin asioihin vaikuttavasta seikasta, että pyrkimys sen piilottamiseen aiheuttaisi vain ongelmia ja vaikeuttaisi hoitoa.

En ole itse kokenut koskaan syrjintää tai epäasiallista kohtelua terveydenhuollossa transsukupuolisuuteni vuoksi.

Suomalainen transjärjestö Trans ry kuvailee itseään seuraavalla tavalla:

"Yhdistyksen toiminnan taustalla on ajatus, jonka mukaan ihmisoikeuksien toteutumiseen on vaikutettava jo ruohonjuuritasolla. Trans ry on kaikenlaisen vaikuttamisen koti ja turvallinen paikka toteuttaa sekä opetella aktivismia. Yhdistys sitoutuu kaikessa toiminnassaan fyysiseen koskemattomuuteen.

Trans ry toteuttaa toiminnassaan intersektionaalisen feminismin periaatteita. Järjestön toimintaan kuuluu näin ollen periaate, että erilaiset lähtökohdat ja etuoikeudet tulee ottaa huomioon kaikessa aktivismissa, sillä ne luovat yhteiskunnallisia merkityksiä ja rakenteita, joita ei voi sivuuttaa. Trans ry on antirasistinen järjestö."

Millaisia ajatuksia tällainen kuvaus herättää sinussa? Koetko, että tällainen järjestö edistää transsukupuolisten asioita?

Intersektionaalisuus on rasismia. Siinä nostetaan tietty ominaisuus arvokkaammaksi kuin toinen. Se ei eroa millään lailla siitä, jos väittäisi miehen olevan arvokkaampi kuin nainen tai valkoisen olevan arvokkaampi kuin musta. 

Intersektionaalisuus ei edistä tasa-arvoa. Se ainoastaan syventää juopaa enemmistön ja vähemmistön välillä. Meidän pitäisi tehdä töitä sen eteen, että jokainen ihminen olisi tasa-arvoinen ominaisuuksistaan riippumatta. Intersektionaalisuus kuitenkin korostaa eroja ja vastakkainasettelua. 

Intersektionaalisuus on omiaan tämän hetken transaktivismille, jossa narsistiset nobodyt haluavat olla jotakin ja pyrkivät saamaan huomiota määrittelemällä itselleen vähemmistöstatuksen. Aidosti transsukupuoliset henkilöt, jotka haluavat vain elää ihan tavallista elämää kuten muutkin ihmiset, jäävät tässä jalkoihin.

Henkilökohtaisesti en koe, että mikään intersektionaalisuutta toteuttava taho ajaisi ainakaan minun asiaani.

Toinen transblogia pitävä henkilö kommentoi nyt jo läpimenneestä uudesta translaista seuraavasti:

"Väännetään rautalangasta: kaikilla pitää olla samanlaiset oikeudet juridiseen sukupuoleensa. Kun kaikilla on todellakin oikeus korjata se oikeaksi ilmoitusluonteisesti, se on kaikille tasapuolinen. Jos joku haluaa vaihtaa sen valheellisin perustein, hän kantaa itse seuraukset. Rikokset eivät johdu rikoksentekijän juridisesta sukupuolesta.

Kristillisiä ja konservatiiveja vaivaa paniikki, kun heidän arvojensa mukaiset yhteiskunnan perustukset korvautuvat pikku hiljaa uusilla. En usko, että kristilliset ja konservatiiviset arvot kokonaan häviävät, ne tekevät vain tilaa muillekin."

Oletko samaa mieltä tämän kommentin kanssa vai onko se mielestäsi lyhytnäköistä ajattelua? Perustele vastauksesi.

En ymmärrä uutta translakia. Mikäli henkilö ei ole käynyt läpi (tai aloittanut) minkäänlaisia kehoa muokkaavia hoitoja, mitä hän saa siitä, että hän muuttaa juridisen sukupuolensa? On aivan äärimmäisen harvinaista, että murrosiän ohittanut henkilö menisi läpi vastakkaisen sukupuolen edustajana ilman hormoni- ja mahdollisesti leikkaushoitoja. Viimeistään kun henkilö alkaa puhua, ääni paljastaa biologisen sukupuolen. Tällöin fyysisen olemuksen ja äänen ristiriita virallisen sukupuolimerkinnän kanssa aiheuttaa vain lisää hämmennystä ja hankalia tilanteita.

Mikäli henkilö ei edes halua kehoa muokkaavia hoitoja, eli on tyytyväinen siihen miltä hänen kehonsa näyttää, hän ei ole transsukupuolinen. Tällaiset henkilöt voivat halutessaan keksiä uuden termin kuvaamaan itseään, mutta heidän ei pitäisi käyttää mitään trans-sanaa, koska se mitätöi aidosti transsukupuolisten ihmisten olemassaolon. Nämä tällaiset identiteettihörhöt pilaavat transsukupuolisten maineen ja antavat sellaisen kuvan, että heidän hörhöilynsä olisi transsukupuolisuutta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

Kysymyksiä muunsukupuolisuudesta:

- Milloin kuulit ensimmäisen kerran muunsukupuolisuuden käsitteestä?

- Millaisia ajatuksia sinulla on muunsukupuolisuudesta ja erityisesti siitä, että osa muunsukupuoliksi identifioituvista käy läpi samoja transhoitoja kuin perinteiset transsukupuoliset?

En muista tarkalleen, milloin kuulin ensimmäistä kertaa muunsukupuolisuuden käsitteestä. Joitakin vuosia sitten, luulisin.

Sellaista asiaa kuin muunsukupuolisuus tai sukupuolen moninaisuus ei ole olemassa. On vain biologialtaan naisia tai miehiä. Intersukupuolisetkin ovat käsittääkseni yleensä selkeämmin jompaakumpaa, ja heilläkin ristiriitaisuudet ovat naisen ja miehen ominaisuuksien sekoituksia, eivät jotain aivan muuta mies-nais-jaon ulkopuolista.

 

On aivan ok, että henkilö ei halua toteuttaa erityisen miehistä tai naisellista roolia. On aivan ok pukeutua androgyynisti. Kuitenkin nämä kaikki ”muunsukupuoliset” ovat joko naisia tai miehiä, aivan kuten me kaikki muutkin. Yleensä heidän biologisen sukupuolensa näkee selvästi päälle päin. Itse asiassa moni butch-lesbo on paljon sukupuolettomamman näköinen kuin valtaosa itsensä muunsukupuoliseksi määrittelevistä. 

Muistan nettiuutisen ”muunsukupuolisesta”, joka valitti siitä, että hänet väärinsukupuolitetaan koko ajan, ja hän joutuu joka päivä ”tulemaan kaapista”. Tämä ”muunsukupuolinen” oli kaunis nainen, jolla oli upeat pitkät hiukset, eikä hän pyrkinyt millään peittelemään muotojaan, vaikka ei erityisen naisellisesti ainakaan jutun kuvissa pukeutunut. Miten ihmeessä kenenkään pitäisi ”tietää”, että tämä henkilö ei muka olisikaan nainen? 

Koska muunsukupuolisuus on käsitteenä epätosi, ei ”muunsukupuolisten” pitäisi olla millään tavalla transsukupuolisten kanssa samassa prosessissa. Yhteiskunnan ei myöskään pitäisi kustantaa heille mitään hoitoja, korkeintaan terapiaa.  

Radikaalifeministi-blogissa todetaan seuraavanlaisesti:

"Sen toteaminen, että naiset kokevat sortoa biologisen sukupuolensa perusteella, ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö myös transihmiset (ja kaikki muut sukupuoliroolinormeista huomattavasti poikkeavat ihmiset) kokisi patriarkaalista syrjintää ja väkivaltaa. Perinteisestä maskuliinisuudesta poikkeavat biologiset miehet kuitenkin kokevat syrjintää ja väkivaltaa eri perustein ja hieman eri muodoissa kuin naiset biologisen sukupuolensa perusteella. Trans-identifioituvien biologisten naisten kokema sorto on puolestaan hyvin samanlaista kuin muidenkin sukupuolirooleihin sopeutumattomien naisten."

Tarkastele tätä väitettä pohtien sitä, kuinka paljon kehollisia transhoitoja läpikäyvien transsukupuolisten sosiaalinen asema eroaa muista biologisen sukupuolen edustajista. Oletko sitä mieltä, että transhoitoja läpikäyneet transmiehet kohtaavat samanlaisia haasteita kuin sukupuolirooleihin sopeutumattomat naiset?

Jos transprosessin läpikäynyt henkilö menee ongelmitta läpi kohdesukupuolessa, on hänen asemansa muiden ihmisten keskuudessa aivan samanlainen kuin heillä, jotka ovat biologisesti kohdesukupuolen edustajia. Mikäli transsukupuolisuus näkyy ulospäin tai se tulee jotain kautta julkiseen tietoon, voi henkilö silloin kohdata haasteita tai epäasiallista käytöstä.

Pitää muistaa, että transidentifioituva ei ole sama asia kuin transprosessin läpikäynyt henkilö. Transidentifioituva biologinen nainen voi olla kaikin puolin naisen näköinen ja oloinen. Ei häntä voida mitenkään nähdä samalla tavoin kuin vaikkapa parrakasta ja lihaksikasta prosessin läpikäynyttä transmiestä.

Ei tietenkään ole hyvä tai oikein, että sukupuolirooleihinsa sopeutumattomat kohtaavat syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua. Jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on. 

Esimerkiksi minulla prosessin läpikäyneenä transmiehenä ei ole mitään ongelmia uimahallin miesten puolella pukuhuoneessa ja suihkussa. Mutta jos sinne ilmestyisi joku transidentifioituva biologinen nainen rinnat paljaana, niin se olisi jo ongelma.

Taannoin tapahtui kohu, jossa alakouluikäinen oppilas oli tehnyt suunnitelman kassista, jossa oli sateenkaaren värejä. Sateenkaarien värien päälle oppilas oli tehnyt ison rastin ja kirjoittanut sen alle tekstin: ”sukupuolia on vain kaksi”. Koulu kielsi kyseisen oppilastyön ja pyysi tasa-arvovaltuutetun kommenttia tilanteeseen. Tasa-arvovaltuutettu päätyi olemaan koulun kanssa samaa mieltä. Myöhemmän kävi ilmi, että kyseisen oppilaan isä on halunnut tuoda omia kantojaan oppilaan kautta esille.

Mitä mieltä olet tästä kohusta?

En pidä siitä, että vanhemmat käyttävät lapsiaan omien mielipiteidensä ajamiseen. Toki tässä tapauksessa ei kyse ollut pelkästään mielipiteestä, vaan biologisesta faktasta. Siitä huolimatta kassisuunnitelman olisi pitänyt olla lapsen itsensä keksimä eikä vanhemman sanelema.

Tasa-arvovaltuutetun mukaan sotkeminen oli absurdia. Se kertonee lähinnä siitä, että koulu ei edes halua itse huolehtia tämän kaltaisista asioista, vaan päättää ratkaista asian menemällä heti mahdollisimman korkealle taholle.

Itselleni tämä kohu paljasti lähinnä sen, että myös tasa-arvovaltuutettu on tieteenvastaisen woken edustaja.

Viime vuosien aikana FtM-transhoitoihin hakeutuneiden määrä on kasvanut voimakkaasti kaikkialla länsimaissa. Monet myös identifioituvat jonkin sortin transihmisiksi, vaikka heillä ei välttämättä ole kehollista sukupuolidysforiaa eikä tarvetta transhoitoihin.

Kuinka paljon tämä kaikki johtuu mielestäsi tietoisuuden ja suvaitsevaisuuden lisääntymisestä? Vai onko mukana myös jonkinlaista sosiaalista tartuntaa ja muoti-ilmiötä?

Varmasti osasyy on tietoisuuden ja suvaitsevaisuuden lisääntyminen. Henkilöt, jotka kenties aiemmin kärvistelivät itselleen vääräksi kokemassaan sukupuolessa pidempään, rohkenevat nyt aiemmin ja avoimemmin hakeutua prosessiin. Tämä ei kuitenkaan selitä erityisesti prosessiin pyrkivien nuorten biologisten naisten määrän räjähdysmäistä kasvua.

Maailmalta on jo tutkimustietoa ns. sosiaalisista tartunnoista. Aivan varmasti kyse on joidenkin kohdalla myös muoti-ilmiöstä. Nuoret ovat kautta aikain lähteneen helposti muoti-ilmiöihin mukaan.

Voisin kuvitella, että nuorissa tyttöjen osuus korostuu erityisesti siksi, että on yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää olla poikamainen tyttö kuin tyttömäinen poika. Tytöt voivat siis helpommin transidentifioitua. Tänä päivänä myös korostuu se, että pitäisi olla ”jotain”. Koska valtaosa meistä on kuitenkin tylsän tavallisia, ja harvalla on mitään erityistaitoja, transidentiteetti on tapa saada huomiota ja erityiskohtelua.

Uskotko, että seuraavan 5-10 vuoden aikana transhoitoja katuvien suhteellinen osuus tulee kasvamaan? Perustele vastauksesi.

Mikäli transprosessiin pääsee ilman asianmukaista seulaa, jossa varmistetaan, että henkilö todella on transsukupuolinen, tai jos prosessiin hakeutuvien määrä ylittää hoitavan tahon kapasiteetin ja läpi pääsee tämän vuoksi mieleltään epätasapainoisia henkilöitä, on aivan selvää, että katuvien määrä tulee kasvamaan. Hoidot ovat aina peruuttamattomia. Lisäksi pitää ymmärtää, että halutut ominaisuudet eivät aina toteudu, tai ohessa tulee myös ei-toivottuja ominaisuuksia. Esimerkiksi prosessiin hakeutuva biologinen nainen saattaa haluta tuuhean parran, mutta saakin amisviikset, kaljun ja selkäkarvoitusta. Tämän vuoksi mitään peruuttamattomia hoitoja ei saisi antaa alaikäisille.

Minkälaisia muutoksia toivoisit yhteiskunnalliseen transkeskusteluun? 

Yhteiskunnallisessa keskustelussa voisi näkyä vaikkapa seuraavia aiheita transsukupuolisuuteen liittyen (nyt niitä ei siis juurikaan näy):

- On ihan ok olla feminiininen poika/mies tai maskuliininen tyttö/nainen. Se ei automaattisesti tarkoita, että henkilö on trans.

- Faktojen tunnustaminen: sukupuolia on kaksi, mies ja nainen. Transsukupuoliset (siis ne ihan oikeat, eivät mitkään identiteettihörhöt) ovat tämän faktan ytimessä: biologinen nainen haluaa korjata sukupuolensa mieheksi tai biologinen mies naiseksi. He haluavat mennä läpi miehenä tai naisena, ei minään välimuotona.

- Transprosessi on peruuttamaton. Siihen liittyy aina terveydellisiä riskejä, ja lopputuloksesta ei kukaan voi etukäteen olla varma. Transsukupuolisuus on myös asia, joka seuraa henkilöä koko hänen elämänsä, vaikka se ei näkyisikään hänen ulkoisessa olemuksessaan. 

- Transsukupuolinen ei koskaan pääse biologisesta sukupuolestaan eroon. Se kulkee hänen mukanaan ja vaikuttaa hänen elämäänsä riippumatta siitä, kuinka kokonaisvaltaisesti kehoa on korjattu/muutettu. Se on asia, joka pitää aina huomioida ainakin jollain tavalla. Itse vertaan transprosessin läpikäynyttä henkilöä diabeetikkoon. Hän voi elää täysipainoista elämää, mutta on asioita, joista hänen on huolehdittava, tai hänen terveytensä voi vaarantua.

- Sen sijaan että transpoleja kritisoidaan, niille pitäisi kohdentaa huomattavasti enemmän resursseja. Sillä tavoin pystyttäisiin nopeuttamaan prosessiin pääsyä ja prosessin etenemistä niillä, jotka todella ovat transsukupuolisia. Samalla pystyttäisiin paremmin ohjaamaan muuta apua tarvitsevat oikean hoidon piiriin.

- Lasten sotkeminen transasioihin pitäisi lopettaa. Lasten tulisi saada olla juuri sellaisia kuin he sattuvat olemaan ilman, että heitä aletaan heti lokeroida. Poika voi haluta pukeutua mekkoon ilman että hän kokisi olevansa mitään muuta kuin poika.

- Portinvartijoita tarvitaan, jotta mielenterveyspotilaat eivät päädy tekemään itselleen jotain peruuttamatonta. Vaatimukset portinvartioinnin (transpolien) lopettamisesta pitäisi tukahduttaa alkuunsa. Tasapainoinen ja mieleltään terve aikuinen on vain kiitollinen siitä, että tutkitaan ja varmistetaan että homma on kunnossa. Tasapainoinen ja mieleltään terve aikuinen myös ymmärtää, että se pari kolme vuotta mikä prosessiin kuluu, on tärkeää aikaa, jolloin ymmärrys asioiden realiteeteista ja lopullisuudesta kirkastuu. Tasapainoisilla ja mieleltään terveillä aikuisilla ei ole ollut prosessin etenemisessä ongelmia ennen eikä ole nytkään. Ainoastaan resurssipula hidastaa prosesseja nykyisin. Henkilö, joka kritisoi portinvartiointia on kaikkein kipeimmin sen tarpeessa, ja tietää sen todennäköisesti myös itse.

Transsukupuolisten tyytymättömiä kommentteja "translain" läpimenosta

Uusi "translaki" meni eduskunnassa läpi äänin 113-69. Jatkossa siis kuka tahansa Suomessa asuva täysi-ikäinen henkilö voi vaihtaa juridista sukupuoltaan käytännössä ilman mitään ehtoja. Tähän mennessä sukupuolimerkintää ovat saaneet vaihtaa ainoastaan transsukupuoliset transdiagnoosin ja transhoitojen myötä. Kuten blogini lukijat tietävät, olen aina vastustanut kyseistä lakimuutosta, joka on altis väärinkäytöille ja heikentää transsukupuolisten oikeusturvaa. On siis ymmärrettävää, että olen pettynyt lakiuudistuksen läpimenemisestä. En muuten aio ikinä äänestää ketään sellaista kansanedustajaa, joka kannatti tätä lakia.

Jos olet transdiagnoosin saanut, transhoitoja käynyt henkilö, joka olet kannattanut tätä lakiuudistusta, jossa kuka tahansa opportunisti voi vaihtaa sukupuolimerkinnän: Älä valita, kun lakiuudistuksen jälkeen sinut yhdistetään opportunisteihin ja itsemäärittelyn myötä tulevien ongelmien takia transvastaisuus lisääntyy. Sitä saa mitä tilaa. Jos meillä aletaan jossain vaiheessa laatimaan säädöksiä siitä, mitä sukupuolitettuja tiloja transsukupuolisten pitäisi käyttää, niin älä kysy, pitäisikö partaäijän näköisen transmiehen käyttää naisten tiloja. On kaksilla rattailla ajamista, jos ensin kannatat sukupuolen itsemäärittelyä, mutta myöhemmin vetoat argumenteissasi transhoitoja läpikäyviin transsukupuolisiin. Olen lopen kyllästynyt tähän totaaliseen epäjohdonmukaisuuteen, jota itsemäärittelyä kannattaneet perinteiset transsukupuoliset harjoittavat. (Tiedän, että transkeskustelussa sukupuolittuneet tilat ovat ikuisuusaihe, josta ei päästä koskaan 100% yhteisymmärrykseen. Henkilökohtaisesti kannatan naisten ja miesten tilojen lisäksi yksittäisiä unisex-koppeja, joita voivat käyttää myös sellaiset henkilöt, joilla on jotain erityistarpeita. Toki tähänkin liittyy omat ongelmansa muun muassa resursseihin liittyen, mutta tästä aiheesta enemmän joskus toiste.) Kysyin neljältä itsemäärittelyä vastustaneelta transsukupuoliselta, miltä heistä nyt tuntuu, kun uusi "translaki" meni läpi.

Transnainen Tina:

Vaikka uuden "translain" läpimeno oli odotettavissa, kyllä se silti tuntui pahalta. Mikä minua henkilökohtaisesti eniten koko lakiuudistuksessa ja sen käsittelyssä turhauttaa on se, kuinka autuaan tietämättömiä lakia tukevat tahot ovat transsukupuolisuudesta ilmiönä. Minusta monella lakia tukevalla taholla on transsukupuolisuudesta nykyajan trendien vääristämä kuva. Ymmärrän, että aihe on harvalle oikeasti tuttu tai läheinen elämässä, mutta kansanedustajia kyllä kannustetiin tutustumaan muun muassa lyhyessä ajassa nopeasti muuttuneihin tilastoihin transoireilusta. En nähnyt lain kannattajilta kertaakaan rehellistä pohdintaa siitä, miten juridisen sukupuolen vaihto auttaa transsukupuolisia konkreettisesti tai halua ymmärtää sitä, miksi transsukupuoliset ovat ennen olleet oikeutettuja juridisen sukupuolen vaihtoon. 

Minulla on syytä pelätä, että uusi "translaki" tulee johtamaan väärinkäyttöihin, joiden johdosta transsukupuolisten yhteiskunnallinen uskottavuus heikkenee, ja mahdollisesti tulevaisuudessa transsukupuolisten saavutettuja etuja aletaan karsimaan. En olisi toivonut tämän lain menevän läpi, ja lisäksi minua pelottaa mitä tavoitteita transaktivistitahoilla seuraavaksi on.

Keski-ikäinen transnainen:

Tämä niin sanottu translaki ja sen ympärillä käyty keskustelu on aiheuttanut minussa suurta ahdistusta. On surullista nähdä näin konkreettisesti, miten transsukupuolisuuden käsitettä käytetään nykyisin väärin ja laajennetaan koskemaan myös aivan muita ihmisiä.

Transsukupuolisuuden nimenomaisena kriteerinä on ollut kehollinen dysforia. Olemme tehneet kaikkemme korjataksemme tätä asiaa lääketieteellisin keinoin. Olemme opetelleet elämään uusissa sukupuolirooleissamme ja pyrkineet kaikella tavalla sulautumaan niin hyvin kuin se on mahdollista. Emme ole mainostaneet itseämme, emme halunneet huomiota tai esittäneet mitään vaatimuksia kenellekään. Me olemme sopeutuneet maailmaan sen sijaan, että vaatisimme maailmaa sopeutumaan meihin. 

Nyt meidänkin puolestamme käyttää ääntä sellainen ryhmä ihmisiä, joka toimii aivan päinvastoin kuin me haluaisimme toimia. Heidän vastustajansa helposti hyökkäävät myös meitä vastaan, koska kuvittelevat meidän olevan samaa joukkoa. Me jäämme tässä täysin jalkoihin. Me, joiden ihmisoikeuksilla tätä epäonnistunutta lakia perustellaan ja yritetään tuputtaa ihmisille. Olo tämän kaiken keskellä on hyvin turhautunut ja avuton.

Transnainen -N: 

Olen turhautunut, se on päällimmäinen tunteeni. Kaikki perusteltu kritiikki vain sivuutettiin ja sille annettiin vain siivu huomiota median toimesta ja ihan viimeisillä hetkillä. Translain uusi revisio ei paranna mitenkään oikeasti transsukupuolisten asemaa. Olemme tähänkin päivään asti omanneet mahdollisuuden korjata sukupuolimerkintämme. Se on toki edellyttänyt lääketieteellisiä hoitoja ja niiden ymmärtämisen sekä tarpeellisuuden selvittäneitä tutkimuksia. Kyseenalaistan suuresti, että mikä ajaa poltteeseen saada vaihtaa sukupuolimerkintää ilman näitä kehoa muokkaavia hoitoja.

Itse koin jatkuvaa riutumista miehisistä piirteistäni, ennen kuin olin ollut hormonikorvaushoidolla naishormoneilla riittävän pitkään ja ne olivat naisellistaneet kehoani. Haluan myös oikaista väärinkäsitystä, että transsukupuoliset kokisivat elävänsä väärässä kehossa. Ei, kehon biologisen sukupuolen piirteet aiheuttavat ahdistusta, koska ne eivät vastaa mielen/aivojen kokemusta omasta kehosta.

Vastaan aiemmin esittämääni kysymykseen "mikä ajaa poltteeseen saada vaihtaa sukupuolimerkintää ilman näitä kehoa muokkaavia hoitoja". Joko se, että transpolilla tutkimuksissa on noussut esille jokin muu, yleensä mielenterveydellinen ongelma, joka voi johtaa sekundäärisenä oireena poikkevaan sukupuolikokemukseen, jolloin on ensin alettu hoitaa sitä. Tai todettu, että henkinen kypsyys näihin hoitoihin ei riitä.

Hormonikorvaushoito vastakkaisen biologisen sukupuolen hormoneilla ei ole vitsi. Siihen sisältyy terveysriskejä, muun muassa, transnaisilla kohonnut veritulpan ja aivokasvaimen prolaktinooman suuresti kohonnut riski. Transmiehillä testosteroni aiheuttaa komplikaatioita kohdussa ja munasarjoissa. Hormonit myös heikentävät lisääntymiskykyä välittömästi käytön aloituksessa ja aiheuttavat pitkässä käytössä pysyvää infertiliteettiä. Naishormoneilla kemiallinen kastraatio on ajanut todennäköisesti Alan Turingin itsemurhaan. Tämä oli vielä 70 vuotta sitten rangaistus homoseksuaaleille.

Näitä muuntohormoneita on kuitenkin helppo tilata internetistä, etenkin transnaisten hormonikorvaushoidon sisältämät estradioli- ja spironolaktonivalmisteet ovat ihan yleisiä lääkkeitä. Sukupuolimerkinnän vaihdolla pelkällä itsemäärittelyllä ja näitä hormoneita laittomasti hankkimalla ohitetaan koko hoitoprosessi.

Katumiset maksaa sitten varmaankin julkinen terveydenhuolto, eikä mikään korvaa tietenkään sitä psykologista ja ruumiillista vauriota enää, jos katuukin näitä hoitoja. Siksi niihin on ja on hyvä olla seula.

En haluaisi, mutta on pakko mainita myös mahdolliset väärinkäytöt, joita on jo nähty muissa itseidentifikaation sallineissa maissa. Mies, ilman transhoitoja, täysin edelleen miehen ruumiilla aiheuttaa ahdistusta jo pelkällä läsnäolollaan naisten tiloissa, saatikka jos vielä fyysisesti käy käsin väkivaltaisesti tai seksuaalisesti. Tämä viha tietenkin ohjautuu sitten etenkin transnaisiin. Koen ahdistusta ja surua siitä, kun luulin vielä joskus, että asemani voisi parantua, ettei tarvitsisi koko lapsuuden kestäneen kiusaamisen jälkeen ehkä enää kestää sellaista. Pelkään olevani väärässä. Tarvitsee muuttaa ehkä tulevaisuudessa jonnekin valtioon, jossa ideologian palo ei hukuta alleen lääketieteellisiä hoitoja.

Kolmekymppinen transmies: 

Haluan kertoa transsukupuolisen näkökulmasta niistä konkreettisista haitoista, joita translakikeskustelussa kukaan ei missään vaiheessa maininnut sanallakaan.

Viimeaikaisen keskustelun pohjalta olen huomannut transsukupuolisen todellisuuden ja arjen kokemusmaailman olevan ihmisille niin täydellisen vieras, että katson parhaaksi yrittää samalla valottaa näitä, jotta saattaisitte edes jotenkin nähdä yhteyden siihen, miksi reagoimme tähän näin vahvasti.

Transsukupuolinen kokee niin monia asioita, jotka eivät yksinkertaisesti tulisi spontaanisti mieleen henkilölle, joka katsoo tätä ulkopuolelta. Mutta myös me olemme oppineet nämä asiat vasta elämänkokemuksen karttuessa, transition jälkeen, kun transsukupuolisen arjesta on tullut totta. Keskustelussa vatvottiin täysin epäolennaisia asioita puhuen transsukupuolisten ohi, vaikka me olemme se ryhmä, joka joutuu kantamaan tästä sekoilusta aiheutuneen mainehaitan, psyykkisen taakan, sekä oikeusturvan heikkenemisen. Me jäimme yksin.

Poliittisessa kielessä tunnetaan käsite hyödyllisestä idiootista. Hyödyllinen idiootti uskoo toimivansa moraalisesti oikein, vaikka tosiasiassa hänet on manipuloitu kannattamaan ja levittämään ideologista propagandaa, jota hän ei itsekään ymmärrä.

Lopuksi ne, joilla ei ole asiasta vahvaa mielipidettä taipuvat olemaan ympäröivän enemmistön kanssa samaa mieltä, koska silloin ryhmässä säilyy sopu ja koska transsukupuolisten oikeudet eivät rehellisesti sanottuna kiinnosta ketään. Ja miksi kiinnostaisivatkaan, jos ne eivät koske itseä?

Kun laki meni läpi, tajusin, ettei minulla ole koskaan ennen transsukupuolisena ollut näin hiljennetty, mitätöity, nurkkaan ajettu ja turvaton olo. Koen nyt aivan uudenlaista turvattomuutta sekä tulevaisuudestani että ympärillä olevista ihmisistä.

Häpeän myös kansalaisena kansanedustajien ja mediankin selkärangattomuutta; Suomessa siis ylpeästi pidetään tieteen hylkäämistä edistyksenä ja annetaan avoimen tiedevastaista propagandaa levittävän ideologisen liikkeen sanella, mitkä ovat jonkin psykiatrisen diagnoosin kriteerit.

Viime vuosina lisääntynyt puhe "sukupuolen moninaisuudesta" on luonut illuusion, että transsukupuolisten asema olisi paranemassa ja ennakkoluulot hälvenemässä. Tosiasiassa transsukupuoliset "kiinnostavat" ihmisiä vain sen hetken, kun meitä voi käyttää hyvesignalointiin tai populismin välineenä. Viimeistään nyt ymmärrän, että transsukupuolisten oikeuksia ei järki- ja tiedepohjaisesti aja tällä hetkellä yhtään mikään taho, jolla olisi sananvaltaa; bussikuskimme on ajokunnoton ja ajokortiton, mutta me voimme ainoastaan istua hiljaa kyydissä.

Vaikka transpoliklinikalle hakeutuvista tietty osa ei edennyt transdiagnoosiin, koska heillä todettiin persoonallisuuteen tai mielenterveyteen liittyvä muu häiriö, täällä katsottiin parhaaksi jättää nekin ihmiset oman onnensa nojaan poistamalla diagnoosivaihe. Nämä transsukupuolisuusideasta fiksoituneet ihmiset, jotka eivät saaneetkaan sitä diagnoosia jonka olisivat halunneet, ovat niitä jotka väittävät diagnoosin olevan ”nöyryyttävä”, ja he ovat ajaneet tätä lakimuutosta voidakseen kiertää lääketieteen ammattilaisten mielipiteet. He näkivät transpoliklinikan jonain ilmaisena irtokarkkikauppana, vaikka lääkärin vastuu on ajatella potilaan etua ja löytää terveysongelman juurisyy.

Diagnoosivaihe oli varsinaisille transsukupuolisuuden diagnoosiin päätyville potilaille toki stressaava ja jännittävä, mutta silti tärkeä prosessi, jossa he pääsivät keskustelemalla myös selvittämään omaa identiteettiään ja odotustensa realiteetteja ennen varsinaiseen prosessiin päätymistä. Jo tällä systeemillä transsukupuolisen saama psyykkinen tuki erittäin raskaan transition kanssa on ollut täysin olematon, vaikka elämän kaikki alueet muuttuvat niin radikaalisti. Ihminen on kokemansa kanssa yksin, mutta kyllä vaan oli varaa leikata se vähäkin ihmiskontakti ja tuki pois!

Äänestyksellä ilmaistiin täyttä piittaamattomuutta haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien hyvinvointia kohtaan. Lakikeskustelussa argumentteina käytettiin asioita, jotka ovat faktuaalisesti vääriä ja lapsellisen helppo todistaa epätosiksi, jos joku transaktivistien huudon alta vaan kuulisi mitään. Keskustelun käymistä yritettiin täysin antidemokraattisesti transaktivistien pyynnöstä jopa kieltää, koska he ovat kännyköillään tottuneet siihen, että kaiken heidän omaa maailmankuvaansa haastavan voi vaan napauttaa pois.

Liberaalille kansalle ei tarvinnut kuin jankuttaa latautuneita sanoja "ihmisoikeus", "transsukupuoliset" ja "transfobia" – sanoja, joista jokainen menetti täysin merkityksensä tässä keskustelussa, koska jokaista niistä käytettiin systemaattisesti väärin. Se, että kuka tahansa voi vaihtaa sukupuolta ilmoittamalla ei ole ihmisoikeus yhtään missään, transsukupuolisilla oli Suomessa jo kaikki samat ihmisoikeudet kuin muillakin. Yhtäkään transsukupuolista ei oltu pakkosteriloitu vaan aiemman lain sanamuotoa tulkittiin tahallaan väärin. Henkilö, jolla ei ole kehodysforiaa, joka vaatii kehon muuttamista ei ole transsukupuolinen, ja se että sateenkaarivähemmistöjä koskevassa asiallisessa keskustelussa nostetaan esiin myös huolia tai kysymyksiä ei todellakaan ole transfobiaa, vaan ihan normaalia demokraattista dialogia.

"Pakkosterilointi" lain perusteena oli puhdas valhe, joten mitään väitettyä "ihmisoikeusrikkomusta" ei edes tapahtunut. Sterilisaatio on kirurginen toimenpide, kun puolestaan steriiliys on tila, joka voi johtua muustakin, tässä tapauksessa yleensä hormonihoidosta. THL:n rekisteristä ei löydy yhtäkään sterilointia transsukupuolisuuden perusteella enkä ole koskaan kuullut transsukupuolisesta, jonka keholle oltaisiin väkisin tehty toimenpiteitä. Lakipykälän sanamuoto ei ehkä ollut selkein mahdollinen, mutta lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksella viitattiin siihen, että juridisen sukupuolimerkinnän vaihto-oikeus käytännössä syntyy, kun henkilö on aloittanut transitionsa eli hormoni- tai leikkaushoidot. Hormonihoidot tai mahdollinen kirurgia aiheuttavat transsukupuolisen lisääntymiskyvyttömyyden, ja niihin transsukupuolinen hakeutuu vapaaehtoisesti omasta tahdostaan. Mieheksi itsensä kokeva kun ei todellakaan halua synnyttää, koska se jos joku on puhtaasti naiskehon ominaisuus. Nykyisin on kuulemma mahdollista tallettaa sukusolujakin ennen hoidon aloittamista.

Me emme olleet edes kiinnittäneet huomiota "pakkosterilisaatiolakiin", koska sillä ei ollut konkreettista vaikutusta. Minun steriiliyttäni ei testattu millään tavalla erikseen silloin kun hoidot aloitettuani vahvistin sukupuoleni. Sen sijaan nyt kun pykälä on poistettu laista, se salliikin kenen tahansa ihmisen vaihtaa sukupuolimerkintää, vaikkei olisi mitään aikomusta mennä myös transitiohoitoihin. Aiempi laki siis suojeli transsukupuolisia varmistaen, että juridinen sukupuolen vaihtaminen on vain transsukupuolisten yksinoikeus ja se tehdään poikkeustapauksena, loogisesta ja painavasta syystä.

Tässä sotkussa kukaan ei missään vaiheessa tullut ajatelleeksi sitä, kuinka tämä voisi vaikuttaa jo transsukupuolisena elävien elämään ja siihen, kuinka tällaisten juttujen jälkeen transsukupuolisiin suhtaudutaan yhteiskunnallisella tasolla. Tämä hyvesignalointishow on ollut ei-toivottua huomiota ja sen seurauksena huomionhakuiset teinit ovat inspiroituneet tästä sirkuksesta niin, että he toivovat koulujenkin opettavan tiedevastaista ideologiaa, joka kannustaa identiteettiristiriitojen syntymiseen ja erittäin vakavalla psykofyysisellä ristiriidalla leikkimiseen sosiaalisia pisteitä tuovana muoti-ilmiönä. Tällainen transsukupuolisuuden karnevalisointi on todella loukkaavaa, ja koulujen pitäisi keskittyä opettamaan tosiasioita ja kriittistä ajattelua, ei sokeaa ideologiaa ja pseudotiedettä. Sateenkaarilippu on kuitenkin myyty ihmisille liberalismin synonyyminä, eli jos yhtään epäröit tempauksen järkevyyttä, olet ”transfoobinen” ja ”oikeistolainen”.

Joka kerta kun missään suuressa mediassa julkaistaan transsukupuolisuutta koskeva artikkeli, sen pohjalle tulee "tietolaatikko" Setalta. Kaiken sanelee Seta, tämä kaiken ylittävä auktoriteetti, joka on täysin eksynyt alkuperäiseltä linjaltaan ja edustaa nyt vain intersektionaalista feminismiä. Koska Seta on kaikkialla ja seksuaalivähemmistöt ovat historiallisesti kokeneet paljon syrjintää, kukaan ei uskalla kyseenalaistaa tätä, vaan aihe on pyhä.

Disinformaation levittäminen on ollut systemaattista ja se on tapahtunut vähitellen, kuitenkin viimeisen 10 vuoden aikana. Setan ja aktivistien no debate -linjalla on varmistettu sitä, että ultraliberaaliin sateenkaarikuplaan ei pääsisi mitään ideologiaa kyseenalaistavia ajatuksia. Canceloinnin pelossa kukaan ei lopulta uskalla kirjoittaa kyseenalaistavia tai huolestuneita artikkeleita tai jakaa uutisia, joissa kerrotaan ulkomailla tapahtuneista väärinkäytöksistä tai transitiotaan katuvista groomauskulttuurin uhreista. Kaikki "väärinajattelijat" estetään Twitterissä ja kuplautuneille kavereille jaellaan estosuosituksia näistä henkilöistä. Kyseenalaistajat leimataan äärioikeistolaisiksi tai transfoobikoiksi, vaikka kyseessä olisi itse transsukupuolisena elävä, humanistinen liberaali. Millainen "sateenkaari-ihmisten oikeuksia ajava" järjestö hiljentää omiaan, transsukupuolisia?

Systemaattinen ideologiapommitus toimi, ja tietyillä somealustoilla sitä vahvistivat algoritmit, joiden periaate on näyttää käyttäjille enemmän sellaista sisältöä mitä he ovat ennenkin katsoneet; se että internet-käyttäjille näytettäisiin räätälöidysti "enemmän materiaalia, joka heitä kiinnostaa" on kaunis ajatus, mutta käytännössä se johtaa myös siihen, etteivät he altistu enää monipuoliselle ja vaihtelevalle sisällölle niin kuin fyysisessä maailmassa. Lopulta ideologinen liike sai vaikutettua äänennälkäiset poliitikot ja sinisilmäiset "totta kai haluan olla aina hyvien puolella" -symppaajat puolelleen. Nämä symppaajathan eivät yleensä oikeasti tiedä transsukupuolisuudesta tai aiheen tiimoilta maailman tapahtumista mitään, vaan saavat tietonsa siitä omasta hyväuskoisesta kuplastaan, jonka sisältö on jo valmiiksi ideologian kannattajien filtteröimä. Koska aihe ei koske itseä henkilökohtaisesti, maailmankuvaksi riittää se, että on nähnyt kivojen uutisten otsikot ja nähnyt miten moni muu peukuttaa näitä tarinoita. Onhan tässä pakko olla kyse hyvästä, ja eihän kukaan halua olla pahojen puolella, varsinkin kun liike on kulttimaisesti sanellut, että kaikki asiat ovat joko absoluuttista hyvää tai absoluuttista pahaa.

 

J.K. Rowlingin tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka vähänkin kriittinen keskusteluyritys huudetaan hiljaiseksi. Aktivistit vastasivat täysin asialliseen keskusteluyritykseen väkivaltaisin, naiskehoa halventavin solvauksin. Myöhemmin Rowlingiin kohdistettiin transaktivistien suunnalta myös pommiuhka. Meillä uutisoitiin ”transfoobisia kommentteja laukoneesta J.K Rowlingista”, eli kuin rikkinäisessä puhelimessa, ”transfobia” muuttuikin faktaksi. Suomessa asiat eivät ole pommiuhkavaiheessa, mutta näin hiljentäminen toimii. Kun on sivusta todistamassa tuota vihan määrää, niin eihän kukaan uskalla kritisoida mitään ääneen vaikka tekisikin mieli. Syntyy kuva yksimielisestä maailmasta, ja tällä keinotekoisella yksimielisyydellä lakikin jyrättiin läpi.

Transsukupuolisista ei ollut tähän asti kenellekään haittaa. Suurin osa ihmisistä ei koskaan edes ajatellut meitä mitenkään, koska sulaudumme yhteiskuntaan ja elämme tavallista elämää muiden joukossa. Elämä oli vakaata, ja meillä oli tässä rauhassa usko siihen, että ajan kuluessa yhteiskunta vähitellen oli muuttumassa ymmärtävämmäksi ja vapaamielisemmäksi, ja ihmiset suhtautuisivat transsukupuolisiin ennakkoluulottomammin.

Meillä oli valtion puolesta tasa-arvo kunnossa: ammattilaisten tiimi diagnosoi pahan olomme syyn tieteelliselle tutkimukselle pohjautuen, saimme diagnoosin, saimme hoitoa julkisessa terveydenhuollossa, saimme vaihtaa juridisen sukupuolimerkintämme ja sulautua yhteiskuntaan muiden joukkoon, mennä naimisiin, tai hankkia lapsia keinohedelmöityksellä.

 Asiat olivat paranemassa omalla painollaan, ja olimme optimistisia tulevaisuudesta. Jossain vaiheessa aktivistien mediasekoilu kuitenkin nosti transsukupuolisuuden koko kansan puheenaiheeksi. Kauhuksemme tämän kampanjan mainoskasvoina eivät esiinny varsinaiset transsukupuoliset vaan "identifioitujat" jotka käyttävät transsukupuolisten vähemmistöstatusta saadakseen huomiota. Transsukupuolisuuden koko pääpointti on pysyvä, omaan biologiseen sukupuoleen kohdistuva kehodysforia, jota täytyy lievittää fyysistä kehoa muuttamalla. ”Transsukupuolisuus ilman kehodysforiaa" on paradoksi, itsensä kumoava argumentti. Sille mihin ilmauksella tosiasiassa viitataan on jo oma terminsä: transvestismi. Transvestiitit, poikatytöt ja muut vastaavat vaan näyttävät yhtäkkiä kadonneen kokonaan, koska ne eivät ole tällä hetkellä muodikkaita sanoja, joten identifioitujat alkoivat tunkemaan transsukupuolisten kategoriaan pyrkien muuttamaan koko sanan merkityksen. Nyt sana ”transsukupuolinen” ei tarkoita enää yhtään mitään.

Kaivelin piruuttani internetin uumenista 20 vuoden takaisen Setan sivun, jossa kuvaillaan mitä transsukupuolisuus on. Halusin verrata, kuinka Setan tuottaman informaation sisältö on muuttunut. Vanha artikkeli kuvaa transition raakaa realismia kaunistelematta, sekä vastuuta, joka transsukupuolisen on otettava fyysisestä hoidostaan ja sosiaalisesta sekä psyykkisestä transitiostaan. Siinä myös kerrotaan, että keholliseen ristiriitaan voi löytää muitakin ratkaisuja. Transvestiitteja ja transsukupuolisia ei siis sotketa keskenään niin kuin nyt pyritään tekemään, ja vaikeista asioista puhutaan suoraan. Tällaista realismia ja prosessin kunnioitusta toivoisin viestinnältä nytkin, mutta Setan linja on muuttunut täysin. He ovat sotkeneet transsukupuolisen merkityksen, purkaneet naisen ja miehen käsitteet, ja he puhuvat transsukupuolisuudesta pelkästään positiivisena, helppona ja kivana juttuna hiljentäen kaiken keskustelun raskaista realiteeteista tai siitä, kuinka paljon psyykkistä resilienssiä koko projekti tosiasiassa vaatii.

 Näin me olemme pyrkineet elämään ja ottamaan vastuun omista valinnoistamme, mutta uuden polven transaktivistit vaativat nyt meidän nimissämme ympäröivän maailman muuttumista, kielen käytöstä lähtien. Ihmiset ärsyyntyvät, ja saavat transsukupuolisista kuvan huomionhakuisina ja vastuukyvyttöminä aikuisvauvoina.

Meitä pelottavat nyt myös kansan mahdolliset vastareaktiot, ja pelkomme perustuu sille, mitä olemme nähneet tapahtuvan muissa maissa, joissa itseidentifiointilaki on tullut jo voimaan. "Translaki" ei koske pelkkää marginaalista vähemmistöä, vaan jokaista suomalaista, toisin kuin vaikkapa homoavioliittolaki, jonka läpi meneminen antoi suuren hyödyn asianomaisille, mutta ei ollut mitenkään keltään muulta pois.

Mainehaittojen ja psyykkisen taakan lisäksi ulkomailla nähtyjen tapausten perusteella laki voi myös vaarantaa sellaisia transihmisten oikeuksia, joita meillä on tähän asti ollut. Jos esimerkiksi juridisen sukupuolimerkinnän vaihtoa väärinkäytetään niin, että sukupuolitetuissa tiloissa tai tilanteissa esiintyy ongelmia, se lisää vihaa kaikkia transsukupuolisia kohtaan. Osa ihmisistä voi alkaa lopulta vaatimaan, että ilmenneiden ongelmien takia kaikkien pitäisi käyttää vain biologisen sukupuolensa mukaisia tiloja, tai ettei kukaan enää saisi vaihtaa virallisiin dokumentteihinsa sukupuolimerkintää. Tämä tarkoittaisi erittäin vaikeaa elämää oikeille transsukupuolisille, jotka fyysisen transitionsa myötä näyttävät jo kohdesukupuoleltaan, ja joiden kehodysforiaa on hoidettu onnistuneella transitiokokonaisuudella.

Toinen oikeuksiin liittyvä huoli koskee hoitoja. Jos kuka tahansa voi vaihtaa sukupuolimerkinnän ja muodiksi muuttuneesta sukupuoliominaisuuksien shoppailusta tulee tatuointien tai nenäleikkauksen ottamiseen verrattavia esteettisiä mielihaluja, herää kysymys siitä, kenelle tulisi kustantaa hoitoja verovaroin ja millä perusteella. Jos oikeat transsukupuoliset, jotka todella tarvitsevat hoidot voidakseen elää normaalia elämää niputetaan yhteen ristiinpukeutujien ja stereotyyppisistä sukupuolirooleista ahdistuneiden kanssa niin, että meidät nähdään yhtenäisenä ryhmänä, kuinka voidaan tunnistaa, että meillä on tosiasiassa täysin eri ongelmat ja tarpeet? Jos sukupuolen vaihtaminen on täysin erotettu lääketieteestä eli diagnoosikaan ei tee tätä eroa, mikä sitten tekee? Hormonihoito on pysyvä, jatkuva hoito. Voidaanko taata, ettei oikeiden transsukupuolisten hoidon saanti vaarannu?

"Translaissa" transsukupuolisten ryhmään niputetut muut ihmisryhmät (transvestiitit, stereotyyppiseen naisen tai miehen rooliin sopimattomat identiteetin pohtijat sekä muut sukupuoli-ilmaisuaan tutkivat ihmiset) haluavat vain käyttää transsukupuolisten vähemmistöstatusta hyväkseen, vaikka heillä on aivan toisenlaiset tarpeet ja tavoitteet kuin meillä. Kun ihmisryhmät sekoitetaan tällä tavalla keskenään (ei pelkästään ryhmänä transsukupuolisia, vaan myös miehen ja naisen käsitteet), näiden ryhmien jäsenillä ei ole enää mitään selkeästi yhteistä piirrettä keskenään. Tämä johtaa siihen, että kenenkään ongelmia ei voida tunnistaa tai tutkia, eikä kenenkään oikeuksia tai hyvinvointia edistää merkityksellisesti. Kuten tässä kävi: ryhmäämme niputettiin ihan muuta porukkaa, ja nyt se porukka esiintyy transsukupuolisten nimellä ajamassa asioita, joista on meille haittaa. En ole vieläkään nähnyt mitään selitystä siihen, miten joku pelkän juridisen sukupuolimerkinnän vaihtaminen muka hyödyttäisi yhtään ketään, kun se ei muuta ihmisen fyysistä todellisuutta tai muiden ihmisten suhtautumista millään tavalla.

Tämä on se mainehaitta, joka minua ahdistaa: me transsukupuoliset käytämme huomattavan suuren osan elämästämme transitioon ja teemme kaikkemme tullaksemme yhteiskuntaan sulautuviksi, uskottavana ja tasa-arvoisena kohdattaviksi vastakkaisen sukupuolen edustajiksi. Meille sukupuolella on todellakin väliä, ehkäpä vielä enemmän kuin keskivertokansalaiselle. Mutta tämä laki vie nyt sukupuolilta merkitykset kokonaan.

Jos sukupuolella ei olisi mitään väliä, ei olisi myöskään olemassa sukupuolidysforiaa, kehoristiriitaa, tai tarvetta transhoidoille. Tämä laki siis mitätöi transsukupuolisten kokemuksen ja sen kuinka todellinen ja konkreettinen asia sukupuoli on. Häpeän ja käännyn entistä enemmän sisään päin, kun nämä huomionhakuiset ei-transsukupuoliset menevät innokkaina mediaan kertomaan "transsukupuolisuudestaan" päästäkseen viideksi minuutiksi julkisuuden valokeilaan. Ihmisille syntyy aivan väärä kuva siitä mitä transsukupuolisuus edes on.

Väitteet kuten "miehilläkin voi olla menkat”, "mieskin voi synnyttää" tai ”olen transsukupuolinen ilman kehodysforiaa” ovat todella loukkaavia oikeasta kehodysforiasta kärsineelle transmiehelle, jolla on nimenomaan ollut raastava tarve päästä eroon naisen fyysisistä ominaisuuksista. Tuollainen touhu syö uskottavuuttamme ja antaa aidoille transvihaajille syyn sanoa "nythän sinä sanot olevasi mies ja vaadit muita kohtelemaan sinua miehenä, mutta etköhän ensi viikolla ole taas tuolla tekemässä jotain menkkataidetta maximekossa, kun toivot jonkun rituaalin auttavan sinua tulemaan raskaaksi testosteronihoidon lopettamisen jälkeen." Miten muiden ihmisten pitäisi uskoa transsukupuolisen kokemuksen pysyvyyteen ja hoitojen tarpeeseen, kun mainoskasvoina toimivat lähinnä erilaiset ristiinpukeutujat, jotka pyrkivät uudelleenkirjoittamaan biologiaa fiilispohjalta, jotta heidän ei tarvitsisi käsitellä omia ristiriitojaan?

Ymmärrän, että yhteiskunnan nopean tasa-arvoistumisen takia, kun naisen rooli ei ole enää olla pelkkä kotiäiti, nykynuoret ovat hämmentyneitä ja vailla uutta modernin naisen mallia. He eivät tiedä mitä tehdä tällä kaikella struktuurittomalla vapaudella, joten tuoreiden roolimallien puuttuessa he päättelevät etteivät ole naisia ollenkaan. Mutta nyt on aika ottaa vastuuta ja alkaa rakentamaan näitä uusia sukupuolirooleja, joiden ei tarvitse olla samanlaisia kuin ennen. Nyt voidaan nimenomaan rakentaa sellaisia uusia sukupuolirooleja jotka eivät ahdista vaan ovat samaistuttavia. Voidaan sitten rauhassa antaa muiden ihmisryhmien olla omissa kategorioissaan kunnioittaen heidän todellisuutensa erilaisuutta.

Miksi toisin ajattelevia transsukupuolisia ei sitten näy missään? Ymmärrettävistäkin syistä anonyymiä henkilöä ei pidetä julkisessa keskustelussa uskottavana tai tasavertaisia kuin niitä, jotka avoimesti puhuvat nimillään ja kasvoillaan. Transaktivimikriittisten transsukupuolisten on vähätelty olevan vain "muutamia transfoobisia bussin alle heittäjiä", mutta tämän suuntaiset argumentithan osoittavat täydellistä tietämättömyyttä transsukupuolisten todellisuudesta: transsukupuoliset eivät vaihda sukupuoltaan saadakseen sosiaalista hyväksyntää muilta ihmisiltä, vaan lähtevät prosessiin kun mikään muu ei vaikuta korjaavan pitkäaikaista sukupuolidysforiaa. Transitioon lähtemällä transsukupuolinen vaarantaa asemansa yhteisöön kuulumisesta, koska yhteisö saattaa hylätä tai vieraantua, tai parisuhde loppua. Koska trans-status vaarantaa sosiaalisen asemamme, me pidämme asian useimmiten yksityisenä emmekä siksi voi ilmestyä näyttävästi ja sankoin joukoin taistelukentälle.

Transition aikana transsukupuolinen tyypillisesti tarvitsee erityisen paljon yksityisyyttä, kuten murrosikäinen, jonka keho on kehitysvaiheessa. Vaiheeseen liittyy suunnatonta epävarmuutta ja usein häpeää. Murrosvaiheessa on myös erittäin stressaavaa kun ei tiedä kumpana sukupuolena muut ihmiset sinua pitävät. Transsukupuolinen myös pitkän aikaa prosessoi suhtautumistaan muuttuvaan kehoon sekä uusien hormonien värittämään tunne-elämän muutokseen. Entuudestaan tutut ihmiset tulevat tietämään transtaustan, mutta uusille ihmisille transsukupuolinen haluaa olla se henkilö, joka on nyt; menneisyyttä ei haluta avata turhaan, koska siihen liittyy transsukupuolisella kipeitä muistoja kehodysforiasta ja häpeästä, jota transitiohoidoilla on lievitetty niin että sukupuoliristiriidan kanssa voisi elää eikä se aiheuttaisi enää jatkuvaa, invalidisoivaa ahdistusta.

Jokaisen tarina on toki erilainen ja yksilöt päättävät itse kuinka avoimesti haluavat kertoa transtaustastaan, mutta suuri osa transsukupuolisista haluaa vain päästä elämässään eteenpäin, elää tavallista naisen tai miehen elämää ja pitää kipupisteensä yksityisenä, eikä siksi ole julkisesti trans.

Suurin pelko transtaustan paljastumiseen liittyen ei ole välttämättä se, etteivät muut hyväksyisi transsukupuolisuutta – onhan länsimaissa liberaalit arvot ja harva aktiivisesti haluaa kellekään pahaa. Transsukupuolisen näkökulmasta suurempia ongelmia voivat olla esimerkiksi se, että muut ihmiset saattavat tulla levittäneeksi tietoa transstatuksesta eteenpäin tajuamatta yksityisasian levittämisen aiheuttamasta haitasta, sekä se etteivät ihmiset sen tiedon jälkeen pysty suhtautumaan henkilöön enää neutraalisti.

Yllättävä tieto siitä, että joku on transsukupuolinen helposti vaikuttaa ihmisten käytökseen alitajuntaisesti, eivätkä he mahda käytökselleen mitään. Aitojen sosiaalisten suhteiden muodostaminen voi siten transhenkilön kannalta vaikeutua. Tieto jonkun transtaustasta myös helposti vetää muiden ihmisten mielen pohtimaan transsukupuolisen edellistä elämää tai kehon intiimejä yksityiskohtia, josta voi transsukupuoliselle itselleen tulla alaston ja häpeällinen olo. Traumat ovat kuitenkin yksityisasioita.

Tieto trans-statuksesta voi myös hallitsemattomasti levitessään kantautua sellaisen ihmisen tietoon, joka on ihan aidosti transvastainen. Jos sellainen henkilö on jonkinlaisessa portinvartija-asemassa, hän voi esimerkiksi päättää olla antamatta transsukupuoliselle työpaikkaa, asuntoa tai muuta asiaa joka liittyy elämässä etenemiseen. Koska transsukupuolinen ei tiedä, että tietoa hänen statuksestaan on levitetty selän takana, syrjintä ei käy ilmi tai sitä voi muutoin olla mahdoton osoittaa. Transsukupuolisen statuksen salaamisessa on siis kyse sekä yksityisyyden suojasta että tasa-arvon turvaamisesta.

Nämä ovat niitä syitä, miksi moni transsukupuolinen ei voi omalla nimellään ja kasvoillaan osallistua transaihetta koskevaan keskusteluun. Moni kokee, että kehodysforiaa hoitavan transitiohoidon hyöty menetetään, jos heitä ei yhteiskunnassa sen jälkeen koetakaan naiseksi tai mieheksi, vaan ensisijassa transsukupuoliseksi.

Erityisen yksityisyydentarpeemme takia me olemme vähemmistöryhmä, jolla ei ole yhteiskunnassa ääntä transasioissa, vaikka ne koskevat vain meitä. Moni meistä voi vain hiljaa katsoa sivusta kun meidän titteleillämme keppihevostelevat ideologia-uskovaiset tekevät nimissämme ihan mitä huvittaa. Tämä tekee translain läpi jyräämisestä ja niiden muutaman omilla nimillään julkisesti keskustelevan hiljentämisestä ja mitätöimisestä erityisen törkeää. Moni meistä ei voi kertoa kokemuksistaan edes omalle kaveripiirille ja oikaista median luomia väärinkäsityksiä, koska meidän on suojeltava kovalla työllä ansaitsemaamme statusta uudessa sukupuolessa käyttäytymällä aina neutraalisti.

Asioitamme ajavan järjestön perustaminen edellyttäisi oikeiden nimien käyttämistä julkisissa rekistereissä. Lisäksi koska transsukupuolisuus on monelle meistä eriasteisesti kipeä aihe koko loppuelämän ajan, meidän mielenterveydellemme ei ole välttämättä hyväksi ryhtyä transaktivistiksi ja fiksaatoitua aiheeseen kokoaikaisena elämäntyönä. Transitiohoitojen pointti kun on se, ettei sukupuoliristiriidan ajattelu täyttäisi koko elämää. Samoin kun joku ihminen, joka paranee traumasta tai masennuksesta ei voi käyttää loppuelämäänsä vaikeaa menneisyyttään vatvoen, vaan on jatkettava eteenpäin ja luotava elämään kaikenlaista uutta, positiivisempaa sisältöä.

Tarvitsisimme liittolaisia, joille aihe ei ole henkilökohtaisesti liian kipeä käsiteltäväksi, mutta joita aidosti kiinnostaa asianomaisten edun ajaminen tieteelle ja faktoille pohjautuen.

Se saattoi olla minulle henkilökohtaisesti suurin ja välittömin isku, kun tajusin, että liberaalissa tuttavapiirissäni niin moni peukutti ja juhlisti translain läpimenoa yhtään tajuamatta, ettei siinä ole edes kyse transsukupuolisista ja että se vaarantaa sekä minun oikeuteni että maineeni transsukupuolisena.

Olen pitänyt trans-statukseni lähinnä edellisen elämän ihmisten tiedossa, ja ajan kuluessa olen alkanut tiedostaa, kuinka raskasta suuren salaisuuden kanssa eläminen on: menneisyyden varjeleminen, tekosyiden keksiminen kun joku ehdottaa saunomista tai muuta vähäpukeista hommaa, erilaisuuden häpeä, hiljaa pysyminen tilanteissa, joissa haluaisin sanoa jotain mutta ei voi paljastua, elämänkokemuksen radikaalista erilaisuudesta johtuva ulkopuolisuuden kokemus, luottamuspulasta johtuva ihmissuhteiden etenemisen rajoittaminen ja niin edelleen.

Tässä kapeassa tilassa oli ihan tarpeeksi tasapainottelua jo valmiiksi, ja olin alkanut vähitellen tulemaan riittävän sinuiksi uutena itsenäni voidakseni alkaa hieman avautumaan ihmisille enemmän, mutta yhtäkkiä tuntuu, että tämä tulevaisuus onkin peruttu. Kun tajusin, että ihmiset, joihin olen koko ajan luottanut voivatkin kannattaa elämäni vaikeuttamista ja häpeäni lisäämistä, sehän murentaa luottamustani ihmisiin ja yhteiskuntaan ylipäätään.

Ennen tätä intersektionaalisten feministien tai wokeistien nousua ajattelin, että minulle pahaa haluavat ihmiset olivat lähinnä oikealla: oikeistossa oli avoimesti transvihaisia ihmisiä, jotka pitävät transsukupuolisia perversseinä ja vastenmielisinä ali-ihmisinä, joihin kuuluu vapaasti kohdistaa väkivaltaa ja vihapuhetta. Mutta nyt minulla ei ole liittolaisia myöskään vasemmalla, ja heillä on viimeaikaisten tapahtumien perusteella todellista, konkreettista valtaa. Asiaa mutkistaa se, että koska vasemmistolaisten arvoihin kuuluvat vapaus sekä hyvien tai heikossa asemassa olevien puolella oleminen, heistä ei aggressiivisesti käyttäytyvän oikeistolaisen tavoin ole välttämättä helppoa tunnistaa sitä, että heidän toimintansa levittäisi transsukupuolisten maineelle haitallisia käsityksiä. Mukavaan ja hyvää tarkoittavaan ihmiseen on helppo luottaa sokeasti.

Sateenkaarilippu on pitkään ärsyttänyt minua, koska sitä ovat käyttäneet enenevissä määrin tiedevastaiset ihmiset, joiden argumenttien kanssa en ole samaa mieltä. Tämä laki on käännekohta, jossa totean sateenkaarilipun edustavan liikettä, joka aktiivisesti haluaa purkaa olemassa olevat oikeuteni sekä kieltää todellisuuteni transsukupuolisena, jolle sukupuolilla todellakin on väliä. Nyt on vaan pakko sanallistaa se, että siellä missä on sateenkaarilippu, ei ainakaan transsukupuolisten aitoja liittolaisia ole.

Tulevaisuus näyttää, mitä konkreettisia reaktioita laki poikii muulta kansalta, mutta koko lakisotkusta jää joka tapauksessa laaja emotionaalinen haitta sosiaaliseen elämääni, ja yleinen turvallisuuden tunteeni on murtunut. Saan hävetä transsukupuolisuuttani termin kärsimän imagohaitan takia.

Keneen voin tulevaisuudessa luottaa? Mistä tunnistan liittolaisen, kun minulla ei ole julkisessa keskustelussa ääntä, sateenkaarista on tullut valheiden symboli, ja jo eletylle todellisuudelle perustuvan kokemukseni mitätöintiä sataa sekä oikealta että vasemmalta?