lauantai 8. tammikuuta 2022

Transyhteisön sisäiset ristiriidat; transmedikalistit, truscumit ja tucutet

Hyvää uutta vuotta blogini lukijoille.

Olen tuonut aiemmin ilmi, että määrittelen transsukupuolisuuden sukupuolidysforian ja transhoitojen tarvitsemisen kautta. Tämä onkin perinteisen transsukupuolisuuden määritelmä. Kuitenkin nykyinen valtavirran transaktivismi painottaa vahvasti puhtaasti pelkkää identiteettiä. Tämän vuoksi trans ilman dysforiaa-näkemys on vahvasti yleistynyt. Tämä vaikuttaa vahvasti myös yhteiskuntaan, koska lainsäädäntöön ollaan ajamassa juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. 

Toisin sanoen, jos itsemäärittely astuu voimaan, oikeus vaihtaa juridista sukupuolta on kokonaan irrotettu lääketieteellisistä transhoidoista. Olen aiemmin puhunut siitä, kuinka vastustan vahvasti juridisen sukupuolen itsemäärittelyä, enkä täten mene aiheeseen syvällisemmin nyt.

Transyhteisössä on kuitenkin paljon myös niitä, jotka edelleen määrittelevät transsukupuolisuuden sukupuolidysforian ja transhoitojen tarvitsemisen kautta. Minun kaltaisiani transsukupuolisia on siis muitakin. Tässä kirjoituksessa käsittelen toisen samalla tavalla ajattelevan transmiehen kanssa transyhteisön sisäisiä ristiriitoja aiheeseen liittyen.

Tekstin toinen osapuoli on transmies (nimimerkki Nessakki), joka on aivan transprosessin alussa. Nessakki pitää myös omaa blogiaan täällä, suosittelen lukemaan myös hänen blogiaan. Nessakki on minua nuorempi ja myös transprosessin alussa, joten on mahdollista, että meillä on tiettyihin asioihin erilainen suhtautuminen. Mainittakoon, että olen saanut Nessakkilta paljon myös ajankohtaisempaa tietoa, mitä nuoremmat ja aivan transprosessin alussa olevat perinteiset transsukupuoliset ajattelevat.

Yhteinen tekstimme alkaa tästä:

 

Tulenhenki: Minä määrittelen transsukupuolisuuden sukupuolidysforian ja transhoitojen tarvitsemisen kautta. Olen täten truscum ja transmedikalisti. Millä tavalla sinä määrittelet termit truscum ja transmedikalisti?

 

Nessakki: Omasta mielestäni truscum ja transmedikalisti ovat molemmat loppujen lopuksi joko samankaltaisia, ellei täysin samanlaisia termejä, ja tämä johtuu siitä, että truscumin “virallinen” nimike on “True Transsexual Scum” ja transmedikalisti on taas henkilö, jonka mielestä transsukupuolisuus on medikaalinen termi/aihe. Olen kuullut joidenkin sanovan, että truscumin ja transmedikalistin ero on se, että transmedikalistien mielestä transihmisen kuuluu ottaa kaikki mahdolliset leikkaukset ollakseen trans, ja en itse allekirjoita tätä.
Lyhyesti ja pähkinänkuoressa sanottuna olen transmed/truscum, koska tarvitset transsukupuolisuuteen dysforian tunnetta.

 

Tulenhenki: Vaikka truscumit/transmedikalistit eivät ole täysin yhtenäiväinen joukko, omien havaintojeni mukaan heille on kuitenkin tyypillistä seuraavat ominaisuudet:

- He eivät pidä nykyisestä transaktivismista

 -He eivät kannata ajatusta, ettei sukupuolta voisi olettaa ulkonäön perusteella

-He eivät usko, että sukupuolia olisi loputon määrä. Suhtautuminen muunsukupuolisuuteen vaihtelee, joillakin on todella nihkeä suhtautuminen muunsukupuolisuuteen, osa hyväksyy muunsukupuoliset, joilla on dysforiaa

-Truscumien/transmedikalistien keskuudessa on tyypillisempää suhtautua kriittisesti juridisen sukupuolen itsemäärittelyyn

 - Truscumien/transmedikalistien keskuudessa on tyypillisempää suhtautua myötämielisemmin transpolin mielenterveystutkimuksiin

 


 Kommentoi luetteloani ja lisää siihen 3-5 asiaa, jotka ovat tyypillisiä truscum/transmedikalisti-porukalle.

 

 

Nessakki: Lähettämäsi luettelo on itseni mielestä juurikin sitä, mitä truscum/transmed-ajatusmaailma on. Ei ole koskaan olemassa ryhmää, jossa kaikki ajattelisivat 100% ajasta täysin samalla tavalla ja sama pätee tässäkin porukassa ja pystyt näkemään ajatusmaailman eroavaisuuksia tosi paljon esim. Tumblrissa ja r/Truscum Redditissä.

 

-          Kuten muissakin porukoista, niin truscum/transmed-porukasta löytyy myös mätiä omenia. Tarkoitan tällä mm. ihmisiä, jotka luokittelevat itsensä transmediksi/truscumiksi ja sanovat, ettet voi olla trans, jos et tunne tappavaa dyforiaa sinun biologista sukuelintäsi kohtaan.

-          Sanoisin omista kokemuksistani sen, että useat transmed/truscum-ihmiset ovat myös panseksuaalisuutta vastaan sen kyseenalaistettavan historian takia ja useat puolustavat myös lesboja, jotka ovat nykyajan “non-men loving non-men” termiä vastaan. (He siis yrittävät ylläpitää wlw, women loving women-termiä yllä, koska sitä lesbous on)

-          Mainitsit tästä jo jollain tasolla aikaisemmin, mutta olen myös huomannut sen, että useat transmed/truscum henkilöt ovat LGBTQIA/LGBTQIA2+/yms. termejä vastaan ja useat käyttävät joko LGBT tai LGBT+-termiä.

 

 

Tulenhenki: Truscumit/transmedikalistit eivät ole näkemyksiltään yhteneväinen joukko. Omien havaintojeni mukaan erimielisyyttä aiheuttavat muun muassa seuraavat teemat:

 

-Suhtautuminen nuorten transhoitoihin. Joidenkin mielestä transhoidot voi aloittaa alaikäisenä, kun taas toiset sanovat, että pitää olla ehdoton 18 vuoden ikäraja transitiolle.

 

- Transfobian määritelmästä on erimielisyyksiä. Esimerkiksi truscumien/transmedikalistien keskuudessa on niitä, joiden mielestä J. K. Rowling on transfobinen ja toisaalta myös niitä, joiden mielestä ei ole. Omasta mielestäni Rowling ei ole transfobinen. Olen lukenut hänen esseensa, jossa hän ilmaisee kantansa. En ole jokaisesta esseen yksityiskohdasta täysin samaa mieltä, mutta ymmärrän hänen pointtinsa. Hänellä on täysin aiheellista kritiikkiä liittyen nykyiseen transaktivismiin, joka on uhka naisten oikeuksille. Mainittakoon, että J.K. Rowling oli tykännyt twiitistäni, jossa ilmaisin hänelle tukeni. 

 Ne truscum-henkiset, jotka pitävät Rowlingia transvastaisena, niin asenne ei pääsääntöisesti johdu siitä, että Rowling sanoi biologisten sukupuolten olevan totta. Sen sijaan jotkut pitävät sitä kyseenalaisena, kuinka Rowlingilla on niin myötämielinen suhtautuminen radikaalifeminismiin. Radikaalifeministit ja transsukupuoliset eivät ole koskaan olleet ylimpiä ystävyksiä. Myönnän itsekin suhtautuvani tietyllä varauksella radikaalifeministeihin, vaikka toisaalta olen Twitteriin liityttyäni keskustellut monen fiksun radikaalifeministin kanssa, vaikka olisimme tietyistä asioista eri mieltä. Olen puhunut paljon siitä, kuinka nykyinen transaktivismi on haitallista naisten oikeuksien kannalta. Toisaalta eräs radikaalifeministinen tili oli blokannut minut ilman, että olin koskaan vaihtanut sanaa kyseisen tyypin kanssa. Johtopäätös on, että radikaalifeministejä on joka lähtöön. 


...

Mainitse vähintään kaksi aihetta, joiden olet huomannut jakavan mielipiteitä truscumien/transmedikalistien keskuudessa?

 

 Nessakki: Olen itsekin huomannut eroavaisuuksia nousevan pintaan, kun kyseeseen tulee esim. alaikäisten hormonihoidot. (En voi sanoa omia mielipiteitäni paljoa J.K. Rowlingin tilanteeseen, kun en ole siihen jaksanut panostaa aikaa taikka huomiota), mutta sanoisin myös, että eroavaisuuksia nousee esille myös silloin, kun puhutaan siitä, mikä määrä dyforiaa “tekee” henkilöstä transsukupuolisen, koska kuten mainitsin aikaisemmin, niin joidenkin mielestä sinun pitää ottaa kaikki mahdolliset leikkaukset ennen kuin voit kutsua itseäsi transsukupuoliseksi, taas kuin toisille riittää se, että tunnet sosiaalista dysforiaa. Mitä olen itse huomannut, niin monet ovat kuitenkin olleet valmiita hyväksymään heidän erimielisyytensä, kun kyseeseen tulee dysforia ja transsukupuolisuus, mutta hormonihoidoissa taas on useammin ollut melkein pientä kinaa esillä. En ole kuitenkaan jaksanut tuhlata omaa energiaani tähän, joten omat tietoni näistä aiheista ja siitä, miten ne ovat muuttuneet tai kulkeneet eteenpäin on rajoitettua.

 

Tulenhenki: Truscumien/transmedikalistien piireissä on myös omat ongelmansa. Itse olen huomannut muun muassa seuraavia ongelmia:

-Truscumien/transmedikalistien keskuudessa on tyypillisempää jättää kertomatta transsukupuolisuudesta sellaisissa tilanteissa, joissa transsukupuolisuudesta pitäisi olla avoin myös oman parhaan vuoksi.

 - Joillakin on epärealistiset käsitykset transhoidoista. Tähän liittyy usein vahvasti ajatus, että transhoidot korjaavat jotain sellaista, joihin transprosessi ei yksinkertaisesti ole ratkaisu. Toisaalta truscumien/transmedikalistien keskuudessa on paljon myös niitä, jotka puhuvat tästä aiheesta ja sanovat, ettei transprosessi automaattisesti korjaa ei-trans-liitännäisiä mielenterveysongelmia.

 

Kommentoi luetteloani ja lisää siihen 2-3 ongelmaa, joihin olet törmännyt truscumien/transmedikalistien keskuudessa.

 

 

Nessakki: Minua vastaan ei ole tullut paljoa transihmisiä, jotka olisivat puhuneet sinun lähettämän ensimmäisen kohdan suhteen, vaan päinvastoin, minua vastaan on tullut henkilöitä, jotka ovat juurikin kannustaneet muita transihmisiä kertomaan heidän transsukupuolisuudestaan, kun he ovat menossa esim. lääkärille tai muuta vastaavaa. Loppupeleissä ainoa kerta, jolloin tästä on ollut selkeästi puhetta/pientä kinaa on ollut silloin, kun ihmiset ovat kysyneet siitä, että kuuluisiko heidän kertoa transsukupuolisuudestaan heidän seurustelukumppanille.

Kun kyseeseen tulee taas transhoidot, niin näitä ihmisiä on tullut vähän useammin vastaan, mutta silloinkin suurin osa heistä ovat myöntäneet sen, että he tietävät sen, että esim. heidän masennus ei lähde sormia napsauttamalla samalla sekunnilla, kun he saisivat hormonihoidot.


-          Minun on tosi vaikea lähteä tekemään selkeää luetteloa siitä, millaisiin ongelmiin olen itse törmännyt transmed/truscum-ympäristössä kun kyseeseen tulee tällaiset ongelmat, mutta sanoisin itsekin, että osalla ihmisillä on pahana tapana odottaa hormonihoidoilta liikoja.

-          Toinen ongelma mitä olen nähnyt aina välillä ja mitä olen nähnyt muiden transmed/truscum-ihmisten kommentoivan on se, että osa stressaa ulkonäköä tai sosiaalista läpimenoa liikaa. Olen myös kuullut, että joillekin henkilöille ollaan annettu turhaa kritiikkiä esim. heidän pukeutumistyylistä, ihan silloinkin, kun he eivät ole sitä pyytäneet.

-          Tämä kuuluu sinänsä ensimmäiseen pointtiin, mutta sanoisin myös sen, että varsinkin transmiehillä on tapana olla malttamattomia, kun he alottavat hormonihoidot. Miehen piirteet eivät tietenkään tupsahda esille niin vain, vaan niitä varten pitää odottaa. 

 

 

Tulenhenki: Tucute on ns. vastakohta truscumille/transmedikalisteille. Tucute-tyypit ajattelevat, että transeus ei vaadi dysforiaa ja transeus nähdään enemmän pelkkänä identiteettinä kuin lääketieteen tilana. Tucute-tyypeille on tyypillistä muun muassa seuraavat asiat:

- Biologinen nainen, joka näyttää päivän selvältä naiselta ja ilmaisee itseään perinteisen naisellisella tavalla, valittaa siitä, kuinka häntä väärinsukupuolitetaan. Ilmiöön liittyy vahvasti puheet siitä, kuinka sukupuolta ei saa olettaa ulkonäön perusteella. Keksityt pronominit myös tyypillisiä kuten myös valitukset yhteiskunnan "cisnormatiivisuudesta".

Kommentoi sitä, millä tavalla minä määrittelin tucute-henkilön. Lisää myös muita piirteitä, jotka ovat tyypillisiä tucute-henkilöille? Olenko mielestäni oikeassa, kun sanon, että nykyinen transaktivismi on enimmäkseen tucute-aktivismia?

 

Nessakki: Olen ollut ennen vanhaan tucute-piireissä, joten voisin sanoa omista kokemuksista sen, että minulta löytyy jonkin sortin kokemusta näistä asioista ja se, mitä sinä itse kommentoit pitää paikkansa tosi hyvin ja nykyajan transaktivismi menee tosiaankin lähemmäksi tucute-aktivismia. Sanoisin itse omista kokemuksista ja miten olen asiaa seurannut, niin tucute-piiri oli suhteellisen “rauhallinen” ennen pandemian alkua, mutta se räjähti, kun ihmiset joutuivat pysymään kotona ja alkoivat käyttämään esim. enemmän TikTok:in kaltaisia sovelluksia. Tämän takia uskoisin, että omat perusteluni ovat aika ymmärrettäviä kun sanon, että tucute-aktivismi ja -ajatusmaailma tarkoittaa myös sitä, kun henkilö (useimmiten nainen, koska heitä juuri kehutaan, kun he pukeutuvat erilailla, oli se sitten poikamaisesti tai alt-tyyliin) on täysin irtautunut todellisesta maailmasta. 

Karuhan fakta se on, ettei kukaan normaali ihminen tule kutsumaan biologista naista, joka pukeutuu kuin nainen esim. kitten-pronomineilla. Näissä piireissä harrastetaan myös “radikaalia” inklusiivisuutta, eli kaikki ovat valideja ja olet kauhea ihminen, jos kyseenalaistat henkilöiden itse määrittämää sukupuolta ja keksittyjä pronomineja lainkaan. Jotkut ihmiset ovat verranneet tätä ajatusmaailmaa kulttiin, mutten itse kuitenkaan sanoisi tätä kultiksi, vaikka tucutet tunnetaankin usein siitä, että he heittävät tappouhkauksia kuin konfettia, kun kyseeseen tulee esim. transmedit ja truscumit. Muut ovat ottaneet huomioon myös sen, että tucute-piireissä harrastetaan tosi paljon itse-diagnosointia, ja osa tucuteista sanoo omistavansa esim. autismin, DID:in, tai muun vastaavan neurologisen sairauden, jota on itseni mielestä mahdotonta diagnosoida itse.

 

Tulenhenki: Mitä mieltä olet tästä kommentista, jonka aikoinaan löysin eräältä truscum-henkiseltä palstalta? Onko siinä mielestäsi perää, että monen ihmisen transvastaisuus johtuu pitkälti tucute-aktivismista?




 

Nessakki: Mielestäni kommentissa on tosi paljon perää ja olen jopa sen verran itsevarma, että sanoisin, että suurin osa nykyajan transfobiasta johtuu juurikin kommentissa puhutusta aiheesta. (En laske henkilökohtaisesti TERF:ejä mukaan, koska he eroavat “normaalista” transfoobikosta jonkin verran ja ovat täten oma ryhmänsä.) 

Olen aina sanonut sitä, että transfobiaan ei synnytä vaan siihen kasvetaan ja opitaan (eli jos ympärilläsi on tosi paljon transvihaa, kun olet nuori, niin omaksut tämän helposti itsellesikin) ja nykyajan “radikaalinen” inklusiivisuus ja transaktivismi, joka menee enemmän tucute-aktivismin puolelle, ei auta tätä tilannetta lainkaan. Ennen vanhaan “Minä identitoidun taisteluhelikopteriksi!” oli vain huono vitsi ja sinun oli helppo selittää, että transihmiset eivät oikeasti ole tuollaisia. Tämä ei ole nykyään kuitenkaan vitsi, koska jos menet LGBTA-Wikipediaan, niin sieltä löytyy helikopterisukupuoli, jonka joku on keksinyt ja kirjoittanut auki. Tässä linkki, jos kiinnostaa: (https://lgbta.fandom.com/wiki/Heligender

Tämä siis vain ruokkii transfoobikkojen vihaa transihmisiä kohti.  Sanon tämän sen takia, koska yleensä ihmiset, jotka ovat suuremmassa äänessä, kannattavat myös tällaisia sukupuolia, jonka takia transfoobikkojen on helppo ajatella, että kadulla kävelevä transmies/transnainen on sama asia kuin esim. biologinen nainen, joka kutsuu itseään helikopteriksi.

 

Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivism...