Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivismiin.

Haastattelu alkaa tästä:

 

Kuka olet?

Olen 30-vuotias transnainen ja aloitin hormonihoidot 5 vuotta sitten. Olen insinööritaustainen oululainen ja kritisoin nykyajan woke-ilmiöitä.

 

Mitkä ovat mielestäsi kolme suurinta ongelmaa nykyisessä valtavirran transaktivismissa?

Suurin ongelma on alaikäisten mieltäminen transsukupuolisiksi, kun he ilmentävät epätyypillistä käytöstä muihin oman sukupuolensa edustajiin verrattuna, esim. feminiininen poika tai maskuliininen tyttö. Nämä ”poikkeavat” lapset ohjataan jo hyvin varhaisessa lapsuudessa trans-aihepiirin pariin, mikä vääjäämättä asettaa heidät hoitopolulle teini-iän portaalla ilman, että he voivat kokonaisuudessaan ymmärtää transsukupuolisuuden laajuutta ja vaikutuksia heidän tulevaisuuteensa.

Toinen ongelma on intersektionaalisen feminismin alla toimiva yliopistoiden queer-tutkimus, joka toimii lähteenä mm. yllämainitulle lasten sukupuolen kyseenalaistamiselle, sekä transsukupuolisuuden käsitteen vesittämiselle. Nykyisin trendiksi on muodostunut ei-binääri identiteettiin indentifioituminen ja ylipäätään itseidentifioituminen ”trans-sateenvarjon” alle ilman, että henkilö edes kokee vahvaa sukupuolidysforiaa ja kokisi tarvetta lääketieteelliselle transprosessille. Aktivismi puhuu suulla, joka ei kuulu transsukupuolisille.

Kolmas ongelma on konservatiivisten näkökulmien sivuuttaminen, etenkin kun puhujana on itse transsukupuolinen henkilö. Aktivismi on sokea kritiikille, ja ainoa keino vastustaa ideologisesti värittynyttä tiedettä onkin tehdä tutkimusta tiedekunnan sisäpuolelta, mikä kumoaisi aktivismin väitteitä. Hiljalleen kuitenkin somen kautta isompi yleisö on heräämässä woke-ilmiön ajamiin konkreettisiin toimiin ja vastavoimat reagoivat voimalla takaisin, mikä voi heijastua myös meihin ”aitoihin” (sukupuolidysforian kanssa kamppaileviin) transsukupuolisiin.

 

Minulle ja monelle muulle transaktivismia kritisoiville transsukupuolisille sanotaan usein, että kärsimme sisäistetystä transfobiasta ja että näkemyksemme ovat ristiriidassa kansainvälisten tutkimusten kanssa. Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa?

 

Tämä on aktivistien keino hiljentää kokemukseen perustuva kritiikki. Ymmärrettävästi kun yliopistollinen tiedekunta on muodostettu aiheen ympärille, heidän on pakko tuottaa tutkimussisältöä rahallisten voittojen toivossa, eivätkä vastakkaiset mielipiteet mairittele tuotettua sisältöä. Kritiikki pyritään hiljentämään, jotta ideologian tiellä ei olisi vastavoimia ja työpaikat alalla säilyisivät, lisääntyisivät ja monipuolistuisivat monen eri alan piiriin. Muutos pyritään saattamaan yhteiskunnalliselle tasolle ja normalisoimaan arkipäivään.

 

Monet transaiheisiin liittyvät tutkimukset ovat ristiriidassa sen kanssa, kuinka paljon transhoitojen ajatellaan hyödyttävän transsukupuolisia. Joidenkin tutkimusten mukaan transhoidot eivät pidemmällä aikavälillä vähennä transsukupuolisten mielenterveysongelmia, kun taas toisten tutkimusten mukaan transhoidot lievittävät tehokkaasti sukupuolidysforiaa ja parantavat transsukupuolisten toimintakykyä. Itse olen taipuvainen uskomaan, että totuus on jotain näiden kahden väliltä. Toisin sanoen transhoidot oikein kohdennetuina auttavat kyllä sukupuolidysforiaan tai vähentävät sitä, mutta odotukset transition suhteen pitää olla realistiset. Tämän lisäksi transhoitoja ei saa nähdä minään kaikkivoipana ratkaisuna yksilön ongelmiin, jotka eivät välttämättä edes liity sukupuoleen. Minkälaisia ajatuksia sinulla on aiheesta?

 

Transhoidot itsessään on keino vähentää sukupuolidysforiaa, mutta ne eivät ole pääsääntöinen keino hoitaa muita mielenterveyden ongelmia. Myös transsukupuolinen voi kärsiä mielenterveysongelmista, mutta ennen transhoitojen alkua tulisi muut mielenterveyden ongelmat kartoittaa ja saada mahdollisimman hyvin hoidettua pois alta voimavarojen maksimoimiseksi. Etenkin monet nuoret voivat muodostaa käsityksen siitä, että transhoidot olisi jokin lopullinen parannuskeino heidän kaikkiin ongelmiin, vaikka näin ei todennäköisesti ole. Myös liiallinen prosessin ihannointi muiden transhenkilöiden kokemusten/tarinoiden kautta voi vääristää ennakko-odotuksia hoitojen luonteesta ja luoda ikään kuin ”pakkomielteen” hoitojen tarpeellisuudesta omalle kohdalle. Ihmelääke/-ratkaisu kaikkeen transprosessi ei kuitenkaan ole.

 

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä paras tapa osoittaa tukensa transsukupuolisille?

Kuuntele, älä yleistä tai niputa kaikkia samaan kastiin, tee ero aktivismin ja yksittäisen henkilön välillä. Transsukupuolisuudesta ei tarvitse tehdä numeroa, me olemme usein vain tavallisia kansalaisia muiden joukossa, eikä meitä ei tarvitse palvoa tai muutenkaan nostaa alustalle sen enempää kuin muitakaan.

 

Transsukupuolisilta kysytään usein "miksi et voinut olla vain feminiininen mies/maskuliininen nainen?" Miten sinä vastaat tällaiseen kysymykseen? Erottele vastauksessasi transhoitoja tarvitsevat transsukupuoliset niistä, jotka vain identifioituvat transsukupuolisiksi, mutta eivät koe tarvitsevansa mitään transhoitoja.

Sukupuolille asetetut yhteiskunnalliset odotukset ovat melko ahtaat, ja osittain rajat ovat myös henkilön oman pään sisälle rakentuneet ympäristön paineesta. Transitioituminen on hyvinkin konkreettinen keino ”vapautua” näistä kahleista ja osittain niiden aiheuttamasta vahvasta sukupuolidysforiasta, mutta jos yksilö on kykenevä ilmaisemaan itseään ilman transhoitoja, sehän on vain hienoa. Mielestäni kuitenkin ero on tehtävä henkilön välillä, kuka hoidot aloittaa ja käy läpi, ja henkilön kuka pystyy toteuttamaan itseään ilman transhoitoja. Ei ole mielestäni mitään väärää olla feminiininen mies tai maskuliininen nainen, kunhan myöntää, että tilanne ei ole täysin sama kuin transsukupuolisilla, vaikka joitain yhtäläisyyksiä löytyisikin.

 

Uskotko, että transhoitoja katuvien suhteellinen osuus tulee kasvamaan seuraavan 5-10 vuoden sisällä? Perustele vastauksesi oli se sitten mikä tahansa.

Uskon. Mitä enemmän trans-ideologia leviää etenkin nuorten piireissä, sitä enemmän tulee ylilyöntejä ja väärin perustein asetettuja diagnooseja, jotka johtavat vääjäämättä isompaan detransitioituvien määrään. Jos queer-tutkimus saa yliotteen lääketieteestä, tilanne tulisi räjähtämään käsiin. Jo viimeisen 10 vuoden aikana trans-maskuliineiksi itsensä identifioituvien nuorten määrä on kasvanut monikymmenkertaisesti trans-femiineiksi mieltäviin nähden, mikä viittaa trans-ideologian sosiaaliseen leviämiseen nuorten naisten keskuudessa trendin tavoin.

 

Mikä on kantasi alaikäisten transjuttuja kohtaan?

Varautunut / kielteinen. En koe nuoren olevan kykenevä antamaan suostumusta transhoitoihin, ennen kuin sukukypsyys on saavutettu. Jos lasta aletaan ohjailemaan transitioitumisen ideaan jo varhaislapsuudesta pitäen, hän todennäköisesti rakentaa identiteettinsä tämän ympärille, oli siitä hänelle hyötyä tai ei, ja tämä johtaa vääjäämättä hormoniblokkereiden ja lopulta hormonihoitojen aloitukseen. Todennäköisimmin femiininen poika kasvaa feminiiniksi mieheksi ja maskuliininen tyttö maskuliiniseksi naiseksi, ei transsukupuoliseksi. Kasvurauha on taattava lapsille, sillä sukupuolidysforia vahvistuu vasta teini-iän myötä ja vaatii nuorelta sisäistä tutkiskelua ilman ulkopuolista painostusta puoleen eikä toiseen.

Nuoren sukukypsyys on saavutettava mielestäni siitä syystä, ettei nuoren seksuaalikehitys häiriinny/esty täysin, ja jotta nuorella olisi mahdollisuus mm. tallettaa sukusolunsa ja täten säilyttää lisääntymiskyky vaikka hoidot aloitettaisiinkin. Ulkonäölliset seikat ovat kuitenkin pieni uhraus siitä, että tulevaisuus on elämisen arvoista. Hormoniblokkerit ovat mielestäni sopivaa aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana ja hormonihoidot täysi-ikäisenä, kunhan sukupuolidysforia on todettu diagnoosilla.

 

Mikä on ollut suurin yllätys, jonka olet kokenut liittyen transsukupuolisena elämiseen ja jota et ennalta osannut odottaa? Mitä sanoisit nyt nuoremmalle itsellesi, kun et vielä ollut aloittanut transhoitoja?

Suurin yllätys on se, että voin elää tavanomaista elämää transsukupuolisuudesta huolimatta. Ihmiset eivät kohtele minua eri tavalla kuin ketään muutakaan arkielämässä. Loppujen lopuksi elämä vain jatkuu tavallisena elämänä hoidoista huolimatta. Deittailu on keskimääräistä vaikeampaa, mutta sitä se näyttäisi olevan monille muillekin, joten en ole yksin tämänkään suhteen.

Nuoremmalle itselleni sanoisin, että kaikki järjestyy ja käy järkeen myöhemmin. Vaikeat ajat vain vahvistavat.

 

Millaisia terveisiä lähettäisit transpoleille? Entä transaktivisteille?

Transpoli tekee hyvää ja tärkeää työtä transsukupuolisten eteen ja myötätuntoni menevät heille resurssipulan keskelle. Transaktivisteille sanoisin, että hillitkää radikaaleimpia ideoitanne ja etenkin lasten osalta. Niistä kärsivät niin lapset kuin transsukupuolisetkin, eikä se palvele mitään muuta kuin itse ideologiaa.

 

Kuka transsukupuolinen määrittelee transfobian?

Olen kuullut monta kertaa sanottavan, että vain transsukupuoliset määrittelevät transfobian. Tästä johtuen monet transsukupuolisten liittolaiset saattavat sanoa: "transsukupuolinen X sanoo, että taho Y on transfobinen, niin silloin kyseinen taho on transfobinen."

Todellisuudessa asia ei ole näin yksinkertainen. Kyseinen toteamus antaa mielikuvan, että kaikki transsukupuoliset olisivat samanlaisia, mikä ei pidä paikkaansa. Tajusin jo useampi vuosi sitten, että minulla on melko eri käsitys transfobiasta verrattuna moniin muihin transsukupuolisiin. Huomasin myös, että osa transsukupuolisista on todella ylivirittyneitä näkemään transfobiaa joka paikassa. Fakta on, että tämänhetkinen transyhteisö on täynnä kaikennäköistä hiihtäjiä, joilla ei ole mitään yhteistä keskenään. Tästä seuraa luonnollisesti se, että transporukalla ei voi olla yhteistä mielipidettä transfobiasta.

Jos kerran transsukupuolinen määrittelee transfobian, kuka on sellainen transsukupuolinen, joka voi määritellä transfobian kaikkien transsukupuolisten puolesta? Ja tähän on turha vastata, että voihan transsukupuolinenkin olla transfobinen tai jauhaa jostain sisäistetystä transfobiasta. Näihin älyllisesti laiskoihin vastauksiin on tullut törmättyä jo ihan tarpeeksi. Etenkin kun nykyään trans voi tarkoittaa ihan mitä vaan, ja joidenkin mielestä voi olla trans ilman sukupuolidysforiaa jne. Lisäksi nykyään transporukkaan kuuluu myös sellaisia ihmisiä, joiden mielestä transhoitoja haluavat transsukupuoliset ovat transfobeja.

Fakta on, että nykyään transyhteisö on kunnon sekameteli-soppa. Jotkut sanovat, että transporukan pitäisi vetää yhtä köyttä, koska täten transyhteisö voi taistella yhdessä ”yhteiskunnan rakenteellista transfobiaa” vastaan. Kaunis, mutta erittäin naiivi ajatus. Jos osa porukasta hehkuttaa ”miesten” menkkoja ja ”miesten” synnytyksiä, kun taas osa (minä mukaan lukien) on sitä mieltä, että puheet ”miesten” menkoista ja ”miesten” synnytyksistä ovat vittuilua transmiehiä kohtaan.

Tietenkin kun sanon tämän, niin transfobia-kortti liehuu. Jos kerran minä olen ”transfobinen”, niin mielestäni nämä synnyttävät menkkamiehet eivät ymmärrä, mikä sukupuoli on, ja heillä on todellisuudentaju näin kauniisti sanottuna hämärtynyt. Valtaväestöä ei voi hirveästi syyttää siitä, jos he pitävät transsukupuolisia enemmän tai vähemmän harhaisina. Toisekseen tiedän sellaisia naisia, joilla ei ole kokemusta sukupuoliristiriidasta, mutta heille raskaana oleminen tai ajatus synnyttämisestä olisi pahin painajainen, jonka voi kuvitella. Tämänkin vuoksi ihmettelen, että miten joku itseään transmiehenä pitävä voi kyetä synnyttämään.

Tietenkin vastaus, jonka saisin näihin kysymyksiin, niin olisi, kuinka transfobinen olen, ja kuinka heitän muita bussin alle. Olen yrittänyt ymmärtää näiden ihmisten näkemyksiä, mutta perustelut ovat aina luokkaa "kaikki saavat olla, mitä haluavat” ja iänikuinen transfobia-kortti. Transfobia-kortista on tullut leimakirves, kun ei kyetä perustelemaan omia näkemyksiä järkevillä argumenteilla. Mielestäni tämä on todella huolestuttavaa, koska transfobia on tyhjä sana ilman merkitystä. Transfobialle käy niin kuin Pojalle, joka huusi sutta.

Olisi todella mahtavaa, jos transporukka olisi yhtenäinen, ja haluaisimme yhteiskunnalta samoja asioita. Valitettavasti näin ei ole, niin ei ole realistista vetää yhtä köyttä. Tämä on vain fakta, vaikka se jotain harmittaisikin. Joku voi pitää näkemyksiäni syrjivinä, mutta olen totaalisen kyllästynyt siihen, että yrittäisin ymmärtää idealistista hörhöilyä, joka kääntyy itseään vastaan.

On olemassa sellaisia transsukupuolisia, joiden sanat ja teot ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Heillä on sukupuolidysforia ja he läpikäyvät transhoidot, mutta samalla nämä ihmiset ovat sitä mieltä, ettei keho liity sukupuoleen. Tämän voi muun muassa huomata siitä, kuinka he saattavat sanoa, ettei kenenkään sukupuolta voi olettaa ulkonäön perusteella.  Mielestäni tämä näkemys on todella outo. Miksi tällainen yksilö hakeutuu kehoa muokkaaviin transhoitohin, jos sukupuoli ei liity mitenkään kehoon? Millä perusteella tällainen yksilö tarvitsee transhoitoja? Vai onko näiden ihmisten todellinen motiivi kiillottaa omaa sädekehäänsä, ja korostaa, kuinka suvaitsevaisia he ovatkaan? Tajuavatko nämä ihmiset edes itse, että jos keho ei liity sukupuoleen mitenkään, niin transhoitojen tarve on hyvin kyseenalainen?

Olen huomannut, että transsukupuolisilla, jotka näkevät transfobiaa joka paikassa, on keskimääräistä heikompi kyky asettua muiden asemaan. He eivät ymmärrä, että heidän kusipäinen käytöksensä vaikuttaa myös muiden transsukupuolisten maineeseen. Valitettava tosiasia on, että monen ihmisen ”transfobisuus” johtuu siitä, koska heillä on huonoja kokemuksia transsukupuolista.

Tällainen omaan napaansa tuijottava yksilö saattaa hakeutua treffeille, eikä ole etukäteen kertonut olevansa transsukupuolinen. Kun tieto transsukupuolisuudesta tulee ilmi, eikä vastapuoli ilahdu tällaisesta tiedon pimittämisestä, niin sitten vilautetaan transfobia-korttia. Tällainen yksilö voi syyttää vain ainoastaan itseään siitä, että on joutunut kyseiseen tilanteeseen, mutta sen sijaan päättääkin sysätä vastuun toisen niskoille transfobia-kortilla. Todellisuudessa tällainen toiminta aiheuttaa transfobiaa, koska ihmiset alkavat yleisesti ajatella, että transsukupuoliset ovat narsistisia kusipäitä. Tästä kärsivät myös sellaiset transsukupuoliset, jotka eivät käyttäydy kyseisellä tavalla.

Lisäksi ymmärrän täysin, miksi esimerkiksi lesbot haluavat pelkästään biologisille naisille tarkoitettuja paikkoja, joissa voi tavata tosia naisista kiinnostuneita naisia. Vastaavan tarpeen ymmärrän myös homomiesten kohdalla, että he haluavat paikkoja, jossa on pelkästään biologisia miehiä. Valitettavasti monet transsukupuoliset eivät ymmärrä tätä vaan kitisevät jälleen transfobiasta. Olen miettinyt, että monet näistä itseään lesboiksi kutsuvista transnaisista tai itsensä homoiksi määrittelevistä transmiehistä eivät oikeasti ymmärrä homoseksuaalisuutta, vaikka mielellään haluavatkin määritellä itsensä homoseksuaaleiksi. Monet homoseksuaalit ovat usein varsinkin nuorena saaneet kuulla, kuinka heidän kiinnostuksensa omaa sukupuolta kohtaan on väärin ja sairasta. Heille on mahdollisesti sanottu, ettei heidän tunteensa ole aitoja, ja että kyllä he vielä viehättyvät vastakkaisesta sukupuolesta, kun tulee ”oikea” tyyppi vastaan. Kun esimerkiksi lesbo ei viehäty transnaisesta, ja tämä transnainen vetää transfobia-kortin esille, niin lesbo saa jälleen kerran kokea, kuinka häntä syyllistetään omasta seksuaalisesta suuntautumisesta. Ymmärrän, että pakkien saaminen voi harmittaa, mutta tasapainoinen ihminen osaa käsitellä ikävät tunteensa muutenkin kuin vetämällä esiin iänikuisen transfobia-kortin. Jos tätä tekstiä lukee joku naisista pitävä transnainen tai miehistä pitävä transmies, lopettakaa lesbojen ja homojen ahdistelu. On olemassa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita teistä, joten etsikää heidät. Teidän iänikuinen valituksenne lesbojen ja homojen transfobisuudesta aiheuttaa vahinkoa muille transsukupuolisille.

Naisystäväni on kertonut, kuinka hän aikoinaan yllättyi, että vastasin hänen esittämiinsä transsukupuolisuuteen liittyviin kysymyksiin asiallisesti ja rauhallisesti. Naisystäväni kertoi, että hän oli varautunut siihen, että olisin haukkunut hänet idiootiksi. Kysyin, miksi hän oli varautunut tuollaiseen. Naisystäväni kertoi, että hänen havaintonsa mukaan monet transsukupuoliset eivät kovin hyvin suhtaudu siihen, jos ei tiedä transasioista tai jos ei hallitse oikeita termejä. Valitettavasti naisystäväni on oikeassa. Tähänkin auttaisi se, että transsukupuoliset ymmärtäisivät olevansa poikkeusyksilöitä, ja eivät olisi niin ylivirittyneitä näkemään transfobiaa joka paikassa.

Sinulle, joka näet ja koet jatkuvasti transfobiaa, suosittelen, että katsot peiliin. Olisiko mahdollista, että käytöksessäsi olisi jotain sellaista, jonka vuoksi ihmiset suhtautuvat vihamielisesti sinuun? Olisiko mahdollista, että sinulla on hoitamattomia mielenterveysongelmia, joiden vuoksi näet muut ihmiset automaattisesti pahansuopina? Olisiko mahdollista, että olet kohtuuton? Oletko miettinyt, että omalla käytökselläsi nimenomaan aiheutat transfobiaa?

 

 

 

 

 

 

Onko kritiikki omaa viiteryhmäänsä kohtaan sisäistettyä transfobiaa?

Eräs suomalainen transnainen määritteli sisäistetyn homo-ja transfobian julkisella sometilillään seuraavasti:

”Sisäistetty homo-tai transfobia saa sateenkaariyhteisön jäsenet kääntymään toisiaan vastaan. Sisäistetty homo-tai transfobia tarkoittaa sitä, kun LGBTQ+-ihminen omaksuu yhteiskunnan negatiiviset asenteet omasta vähemmistöstään ja uskoo olevansa huonompi kuin cis-heterot. Oma itseinho saattaa purkautua negatiivisena käytöksenä muita LGBTQ-ihmisiä kohtaan.”

Kyseinen päivitys otti kantaa pinnalla olleeseen kohuun, jossa suomalainen homomies sai kuulla toiselta homomieheltä olevansa liian naismainen, ja täten antavansa negatiivisen kuvan sateenkaariväestä. Itse olen sitä mieltä, ettei kenenkään velvollisuus ole olla mitään muuta kuin olla oma itsensä. Jäin kuitenkin pohtimaan sateenkaariväen sisäistettyä homo-ja transfobiaa. Mietin, onko kaikki kritiikki omaa viiteryhmäänsä kohtaan automaattisesti jotenkin fobiaa, vai onko kritiikille sittenkin oma aikansa ja paikkansa.

Olen huomannut, että sateenkaariyhteisö suvaitsevasta maineestaan huolimatta on todellisuudessa melko ahdasmielinen.  Sateenkaariyhteisö on arvostellut olemustani enemmän kuin perusheterot tai jopa transpoli. Minulle on sanottu muutaman kerran, että minun pitäisi mennä salille, vaikka en ole pyytänyt mitään kommenttia ulkonäöstäni. Lisäksi minulle on sanottu, että minun pitäisi olla enemmän äijä, jos kerran olen transmies. Mainittakoon, että yksi tällainen kommentoija oli muunsukupuolinen. Tämän tapauksen jälkeen kävin kiinnittämään huomiota, että monilla muunsukupuolisilla on hyvin seksistiset käsitykset sukupuolista. En käsittele muunsukupuolisuutta tässä kirjoituksessa enempää, kirjoitan aiheesta myöhemmin oman postauksen.

Biseksuaali naisystäväni on kertonut, että eräs hänen tuttavansa (lesbo) lopetti pitämästä yhteyttä, kun naisystäväni kertoi seurustelevansa transmiehen kanssa. Naisystäväni toki sanoi, että voihan kyseessä olla puhdas sattuma, mutta todellinen syy ei ikinä tullut selväksi. Lisäksi minulla on biseksuaali mies kaverina, joka on kertonut, ettei mielellään kerro homomiehille biseksuaalisuudesta, koska biseksuaalisuuteen ei aina suhtauduta kovin hyvin. En kysynyt, mitä tämä käytännön tasolla tarkoittaa. Mainittakoon, että minä en ahdasmielisyydellä viittaa deittalu-preferensseihin. Ei ole olemassa mitään ominaisuutta, jonka vuoksi ei voisi antaa pakkeja. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että biseksuaalit saattavat kokea syrjintää sekä homoseksuaaleilta että heteroilta, ja bifobia on todellinen ilmiö.

Olen blogissani kritisoinut joidenkin transsukupuolisten käytöstä muun muassa liiallisesta uhriutumisesta ja taipumusta nähdä transfobiaa siellä, missä sitä ei todellisuudessa ole. Oleellista on ymmärtää, että minä kritisoin heidän käytöstään, en heitä ihmisinä. Koen, että näiden ihmisten käytös on haitallista heille itselleen sekä myös muille transsukupuolisille. En kirjoita tätä blogia sen takia, että nostaisin itseni jalustalle, ja polkisin muita transsukupuolisia alaspäin.

Olen erittäin tietoinen, että transsukupuolisia on joka lähtöön. Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että tällä hetkellä media antaa transsukupuolisuudesta melko yksipuolisen kuvan. Mediassa ei tuoda ilmi, että kaikki transsukupuoliset eivät kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Media ei kerro, että kaikki transsukupuoliset eivät ole pronominiongelmaisia.  

Olen aiemmin kirjoittanut, miksi en itse kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Lisäksi itse en allekirjoita lainkaan näkemystä, että voi olla trans ilman dysforiaa. Nykyajan transyhteisössä on tavallista ajatella, että voi olla trans ilman dysforiaa, ja muulla tavalla ajattelevat ovat osa haitallista portinvartiointia. Itse kannatan erittäin vahvasti transpolin psykiatrisia tutkimuksia. Mielestäni ihmiset ansaitsevat oikeanlaista apua, eikä transkokemus aina automaattisesti tarkoita transsukupuolisuutta. En kannata Informed Consent-mallia transhoitoja suunniteltaessa, mutta tästä aiheesta kirjoitan myöhemmin oman kirjoituksen. Lyhyesti Informed Consent-mallilla tarkoitetaan sitä, että diagnosointivaihe poistettaisiin kokonaan tai se olisi hyvin suppea.

Olen varma, että jotkut ihmiset pitävät näkemyksiäni osoituksina siitä, että kärsin sisäistetystä transfobiasta. Olen pitänyt itseäni aina suhteellisen liberaalina ihmisenä, mutta viime aikoina minulle on tullut tunne, että raja on tullut vastaan. Intersektionaalinen feminismi on tuonut mukanaan uhriutumiskulttuurin, jonka vuoksi monet transsukupuoliset ovat ylivirittyneitä näkemään transfobiaa joka paikassa. Itse en ole pitänyt lainkaan tästä kehityssuunnasta.

Se, että ihminen kuuluu LGBT-aakkoskeittoon, ei kuitenkaan kerro ihmisestä mitään muuta. Loppupeleissä sateenkaari-ihmiset ovat keskenään niin erilasia, että eripuralta on mahdotonta välttyä. Viime aikoina erityisesti seksuaalivähemmistöt ovat alkaneet kyllästyä transporukkaan, enkä valitettavasti ihmettele yhtään. Olen kuullut erittäin monta kertaa, kuinka jotkut transmiehet valittavat homojen transfobiasta ainoastaan sillä perusteella, että homot eivät halua deittailla transmiehiä. Tällä ei ole mitään tekemistä minkään oikean syrjinnän tai transfobian kanssa. Vaikka sateenkaariyhteisössä onkin oikeaa ahdasmielisyyttä, niin tämän lisäksi on myös paljon ”syrjintää”, joka lähemmin tarkasteltuna ei ole sitä.

 

 

 

 

Nice guy-syndrooman ja incel-kulttuurin uudistuneet muodot transyhteisössä

”Jos ei voisi seurustella tai harrastaa seksiä yhdenkään transihmisen kanssa, niin kyllä se on transfobiaa.”

 

Edellä olevan lausahduksen olen kuullut/lukenut melko monta kertaa. Vaikka itse olen transsukupuolinen, vastaavat toteamukset ärsyttävät minua suunnattomasti. Mielestäni kaikki transihmiset, jotka sanovat jotain vastaavaa, antavat itsestään erittäin vastenmielisen kuvan.

Kaikista oleellisinta on ymmärtää, ettei ole olemassa mitään asiaa, jonka vuoksi toiselle ei voisi antaa pakkeja. Transsukupuolisuus ei poikkea tästä mitenkään. Maailma ei ole velkaa transsukupuoliselle. Seksin harrastaminen ei ole mikään ihmisoikeus, kuten ei myöskään parisuhde.

Myös ihmisen historia vaikuttaa siihen, kuinka viehättävänä hänet nähdään. Transsukupuolisuudella on hyvin paljon vaikutusta ihmisen elämänkulkuun. Minulla on hyvin erilainen kokemusmaailma kuin biologisilla miehillä, vaikka olenkin läpimenevä transmies. Tästä aiheesta kerron myöhemmin lisää.

Sinkut transsukupuoliset, jotka pistävät yksinolonsa ”transfobian” piikkiin, eivät eroa juuri mitenkään katkerista inceleistä. Transsukupuolinen voi löytää kumppanin, mutta transsukupuolisen pitää löytää ihmiset, joille transsukupuolisuus ei ole ongelma. Näin transmiehenä voin sanoa, että on olemassa naisia, jotka nimenomaan preferoivat transmiehiä. Nämä naiset eivät tosin ole Kinseyn asteikon 0-kohdassa (täysi heteroseksuaalisuus).

On toki erittäin tärkeä tiedostaa, että transsukupuolinen voi saada pakit myös muun syyn takia kuin transsukupuolisuuden vuoksi. Ulkonäöllä ja persoonalla on luonnollisesti merkitystä. Valitettavasti ei ole mikään salaisuus, että monet transsukupuoliset ovat ihmisinä melko raskaita uhriutumis-mentaliteetin vuoksi. Lisäksi kitinät transfobiasta tekevät ihmisen persoonasta epäviehättävän. Mielestäni tämä ilmiö muistuttaa joidenkin miesten kitinää, kuinka naisille ei kelpaa kiltit miehet (nice guy-syndrooma). Romanttisia/seksuaalisia tunteita ei voi kontrolloida tasa-arvo-ajattelulla.

Biseksuaali naisystäväni on joskus ollut huolissaan, että minä sisimmässäni haluaisin olla heteronaisen kanssa. Olen toki kuunnellut hänen huolensa asiaan liittyen, ja selittänyt, miksi hänen ei tarvitse olla huolissaan. Lyhyesti sanottuna en haikaile muiden perään.

Miksi ihmeessä yrittäisin deittailla naisia, joiden seksuaalinen suuntautuminen Kinseyn asteikon mukaan on 0 (täysi heteroseksuaalisuus)? Tällaisella toiminnalla aiheuttaisin pahaa mieltä erittäin todennäköisesti sekä itselleni että toiselle osapuolelle. Tällainen 100% heteronainen haluaa biologisen miehen, jota minä en yksinkertaisesti ole. Tämä seikka ei kuitenkaan tee olemattomaksi sitä, että olen transmies. Ja miksi minä edes haluaisin sellaisen naisen, jolle transsukupuolisuuteni on jonkinlainen ongelma?  

Tässä kohtaa joku voi ihmetellä, miten transmies voi ajatella tällä tavalla. Kenties minun ajatellaan kärsivän sisäistetystä transfobiasta tai sukupuoli-identiteettini kyseenalaistetaan. Vastaus on, että minä tiedostan olevani transmies, ja ymmärrän, että olen erilainen kuin biologiset miehet. Tämän seikan tiedostaminen ei tee minusta itseinhoista ja sisäistetystä transfobiasta kärsivää reppanaa. Minä olen transmies. En ole asiasta ylpeä, mutta en myöskään häpeä sitä. Minä olen oma ainutlaatuinen yksilö, joka ei ole muita ihmisiä huonompi tai parempi.

Olen joidenkin transmiesten kuullut toteavan jotain tämän kaltaista: ”Olen ihan vaan mies, en transmies, olen ihan tavallinen mies, jolla on nyt vaan transtausta.”

Olen yrittänyt ymmärtää näitä näkemyksiä. Olen myös itse pohtinut, olenko minä itse tavallinen mies, jolla nyt on vaan transtausta. Yritin päästä tähän mielentilaan. Tavallinen on toki hyvin suhteellinen käsite, mutta tässä yhteydessä siihen takertuminen johtaa sivuraiteille.

 Minä vaikutan ulkoisesti tavalliselta mieheltä, koska ihmiset olettavat minut mieheksi, joka on aina ollut mies. Mutta kun mietin aikaa ennen sukupuolenkorjausprosessia, ja vertaan kokemusmaailmaani biologisten miesten kokemuksiin, niin minä olen kaukana tavallisesta miehestä. Ennen sukupuolenkorjausprosessia yhteiskunta piti minua tyttönä/naisena huolimatta kärsimästäni sukupuoliristiriidasta. Sillä on ollut merkitystä elämääni, että synnyin tyttönä. Toki ihmiset usein olettivat minut ulkonäköni puolesta pojaksi, mutta tämä on sivuseikka. Menen älylliseen umpisolmuun, jos yritän ajatella, että olisin aina ollut mies. Nykyään tosin on yleistynyt narratiivi, että transsukupuolinen on aina ollut sukupuoli-identiteettinsä mukaista sukupuolta. Olen miettinyt, onko tämä kovinkaan järkevää mielenterveyden kannalta.

Jos pitäisin itseäni tavallisena miehenä, niin joutuisin vähättelemään omaa kokemusmaailmaani sekä itselleni että muille. Mainittakoon toki, että kerron transsukupuolisuudestani lähinnä silloin, kun asialla on merkitystä tilanteen kannalta. Toisinaan haluaisin olla enemmän avoin taustastani, mutta nykyisessä ilmapiirissä, jossa transsukupuolisuus on menettänyt alkuperäisen merkityksensä, haluan peittää transsukupuolisuuteni niin tehokkaasti kuin pystyn.

Joku saattaa miettiä, että vaikutan kirjoitukseni perusteella katkeralta. En ole katkera. Transsukupuolisuudesta huolimatta olen pääsääntöisesti tyytyväinen siihen, millainen olen nykyään. Olen saanut rauhan siitä, että olen hyväksynyt faktat. Ja liittyen tekstin aiheeseen, deittailu-vaikeudet eivät ole yksinomaan trans-liitännäinen ongelma. Tiedän paljon ei-transsukupuolisia, joilla on vaikeuksia löytää kumppania.