Ihmisryhmät, jotka kärsivät nykyisestä valtavirran transaktivismista

 Tässä kirjoituksessa käsittelen ihmisryhmiä, jotka kärsivät nykyisestä valtavirran transaktivismista:

-                              Lapset

-                              Naiset

-                             Seksuaalivähemmistöt

-                             Mielenterveyspotilaat

-                             Perinteiset transsukupuoliset

 

Lapset

Olen sitä mieltä, ettei lapsen kohdalla transsukupuolisuutta voi luontevasti diagnosoida siitäkin huolimatta, että joillakin tapauksilla sukupuoliristiriita kestää aikuisuuteen asti. Itsellänikin oli lapsena sukupuoliristiriitaa, vaikka en osannutkaan sanoittaa kokemustani luontevasti. Tiedän, että jotkut transsukupuoliset ovat kanssani asiasta eri mieltä.

Tällaisilla yksilöillä transkokemus on saattanut olla läsnä jo lapsuudessa, minkä vuoksi he ajattelevat, että transsukupuolisuuden voisi diagnosoida lapsen kohdalla. Ongelma on siinä, että tällä tavalla ajattelevat transsukupuoliset ajattelevat asiaa puhtaasti omasta näkökulmasta. He eivät ota huomioon, että valtaosa sukupuoliristiriitaisista lapsista ei enää murrosiän jälkeen koe ainakaan merkittävää sukupuoleen liittyvää ahdistusta. Olen kuullut sanonnan, että translapsi on vähän kuin vegaani kissa.

Toisin sanoen lapsen vanhemmat ovat myötävaikuttaneet siihen, että lapsi transioituu sosiaalisesti sen sijaan, että olisi muuten sukupuoleltaan epätyypillinen lapsi. Lapset ovat taipuvaisia ajattelemaan asioita mustavalkoisesti. Katsoin kerran yhden videon, jossa eräs translapsi perusteli sukupuolikokemustaan lempiväreillä ja mielenkiinnonkohteilla.

En ole asiantuntija, enkä muutenkaan tiedä lapsista juurikaan (en myöskään pidä erityisesti lapsista, minkä takia en niitä halua), mutta epäilen hyvin vahvasti, kykeneekö tytöksi itsensä mieltävä poika kunnolla ymmärtämään, ettei transnainen voi olla samalla tavalla nainen kuin biologinen nainen. Jos tytöksi itsensä mieltävä poika unelmoi äidiksi tulemisesta, kykeneekö hän ymmärtämään, ettei transnainen voi olla biologisesti äiti?

En sano tätä sen takia, että transsukupuolisuudessa olisi jotain pahaa. Minä elän tällä hetkellä varsin mukavaa elämää, jos en ota huomioon koronavirusta ja transaktivistien sekoilua, joka ajan myötä pilaa myös minun maineeni, osittain on jo pilannut.

Jos lapsen annetaan edes sosiaalisesti transioitua, emme tiedä, olisiko kyseinen lapsi voinut kasvaa ulos sukupuoliristiriidasta. Monet sanovat tosin, että pelkkä sosiaalinen transitio mahdollistaa mielen muuttumisen. Vaikka tämä onkin teoriassa totta, niin epäilen, kehtaako lapsi tai nuori myöntää olleensa väärässä, jos sosiaalisen transition tielle on jo lähdetty.

Olen joskus miettinyt, olisinko minä halunnut lapsena transioitua, jos lapsuudessani olisi puhuttu translapsista. Todennäköisesti olisin halunnut transioitua. Olen kuitenkin miettinyt, että jos olisin transioitunut lapsena, minulla olisi jäänyt tekemättä kaikki se itsetutkiskelu, jonka olen nyt tehnyt. Olisin myös saattanut miettiä, olisinko sittenkin kasvanut ulos sukupuoliristiriidasta.

Mitä sitten sukupuoliristiriitaisen lapsen kanssa pitäisi tehdä? Mielestä tällaista lasta olisi fiksumpaa rohkaista olemaan mieluummin sukupuoliepätyypillinen kuin alkaa puhumaan transsukupuolisuudesta. En sano, ettei lapselle saisi puhua transsukupuolisuudesta iän mukaisella tavalla neutraalisti, mutta kannattaa olla varovainen, ettei vedä liikaa mutkia suoriksi, jotta lapsi ei saisi transhoidoista epärealistisia käsityksiä.

 

Naiset

Transaktivismin ja naisten oikeuksien välisistä ristiriidoista olenkin jo puhunut aiemmin. Tiedän, että aihe on varsin tunteita herättävä ja aiheesta keskusteltaessa on helppo sortua ylilyönteihin. Kuitenkin tämänhetkinen tilanne on sellainen, että jos joku nainen puhuu aiheesta ilman mitään änkyröintiä, niin silti kyseinen nainen leimataan transfoobikoksi, vaikka hän ei sitä todellisuudessa olisikaan. Transaktivistit mielellään haluavat lakaista maton alle transaktivismin ongelmat, josta naiset kärsivät. Nykyään transsukupuolisuuden määritelmä on aiempaa laveampi, joten transporukkaan kuuluu kaiken näköistä hiihtäjää.

On myös fakta, että jotkut itsensä transsukupuoliseksi kokevat ovat pahasti häiriintyneitä yksilöitä. Sanon tarkoituksella itsensä transsukupuoliseksi kokevat, sillä todellisuudessa minun on vaikea uskoa, että kukaan aidosti dysforinen transnainen haluaisi mennä naisten tiloihin ennen kuin näyttää naiselta. Nykyisessä transkeskustelussa ongelma tosin on siinä, ettei tarvitse olla dysforiaa ollakseen trans, ja joillekin pelkän transidentiteetin omaksuneilla tuntuu olevan kyseenalaisia fetissejä.

Naisystäväni on sanonut, että hän ei koe transnaisia uhkana, mutta hän suhtautuu varauksella joihinkin transvestiitteihin. Naisystäväni ei näe itse transvestiittiyttä ongelmana, mutta hän tietää erään transvestiitin, joka käyttäytyy uhkaavasti. Olen ennenkin kuullut vastaavia tarinoita, että jotkut miespuoliset transvestiitit olisivat jollain tavalla häiriintyneitä ja heillä olisi kyseenalaisia fetissejä (autogynefilia?). 

Korostan nyt, että en todellakaan tarkoita, että kaikki transvestiitit olisivat häiriintyneitä yksilöitä. Kuitenkin olen kuullut useamman kerran tällaisista häiriintyneistä yksilöistä, joten aihetta ei voi mielestäni sivuuttaa.

Mitä tulee kilpaurheiluun, niin mielestäni ei ole reilua, jos transnainen kilpailee sellaisissa lajeissa, joissa voimalla, nopeudella ja kestävyydellä on merkitystä. Vaikka hormonihoito vaikuttaa kehon koostumukseen, niin transnaisilla on tutkimusten mukaan transhoitojen jälkeenkin etu verrattuna biologisiin naisiin.

Sen sijaan harrastetasolla erot eivät ole yhtä merkittäviä, ja yksittäinen transnainen ei välttämättä ole automaattisesti ylivoimainen verrattuna biologisiin naisiin. Kuitenkin kilpatasolla mukana ovat huippuyksilöt, jolloin transnaisen tausta tuo epäreilun edun verrattuna biologisiin naisiin. Oma ehdotukseni on, että transnaiset voivat kilpailla sellaisissa lajeissa, joissa biologisella sukupuolella ei ole suorituksen kannalta mitään merkitystä, kuten esimerkiksi ratsastus.

 

Seksuaalivähemmistöt

Olen kuullut, kuinka jotkut miehistä pitävät transmiehet valittavat homomiesten "transfobisuudesta" koska eivät halua olla transmiehen kanssa. Todellisuudessa tässä ei ole mitään transfobiaa vaan nämä transmiehet eivät ymmärrä, mikä seksuaalinen suuntautuminen on, eivätkä he kunnioita muiden ihmisten rajoja.

Olen kuullut, kuinka viime vuosien aikana joiltakin maskuliinisilta lesbonaisilta on kysytty, ovatko he todellisuudessa transmiehiä. En usko, että kysyjät ovat olleet mitenkään pahantahtoisia, mutta näen silti tuollaiset kysymykset ongelmallisena. Tuollaiset kysymykset voivat aiheuttaa sen, että ihminen alkaa alitajuisesti pohtia, että ehkä hän onkin todellisuudessa transmies tai hän voi kokea, että on väärin olla maskuliininen nainen.

Nykyään monet LGBT-järjestöt ovat lähinnä keskittyneet transasioihin, joten LGB-porukan asiat ovat jääneet T:n varjoon hyvin vahvasti. Tästä johtuen monet LGB-ihmiset kokevat, että nykyiset LGBT-järjestöt ovat unohtaneet heidät. Mainittakoon toki, että LGBT-järjestöt tai transjärjestöt eivät edusta minunkaan asioitani, ne edustavat vain tietynlaisten transihmisten asioita. Jos ja kun Suomessa perustetaan LGB-järjestö, tuen sen toimintaa mielelläni.

Tämän lisäksi toivon, että ns. vanhan koulukunnan perinteiset transsukupuoliset perustaisivat oman järjestön, joka olisi poliittisesti ja ideologisesti neutraali. Tai jos tuollaista järjestöä ei synny, niin kaipaisin vähintään enemmän transsukupuolisten blogeja tai muita somekanavia, joissa eri mieltä olevat transsukupuoliset saavat äänensä kuuluviin.

 

Mielenterveyspotilaat

 

Nykyisessä transaktivismissa painotetaan hyvin vahvasti itsemäärittelyä ja myös sitä, kuinka transhoidoista pitäisi poistaa kaikki portinvartiointi. Tämä on uhka mielenterveyspotilaille, sillä ilman portinvartijointia transhoitohin saattaa päätyä sellaisia yksilöitä, joiden ei koskaan pitäisi aloittaa transhoitoja. Toisin sanoen ihmisten oikeat ongelmat lakaistaan maton alle.

 

 

Perinteiset transsukupuoliset

Olen aika paljon nähnyt netissä kommentteja, kuinka joku on ennen suhtautunut transsukupuolisiin neutraalisti tai positiivisesti, mutta ajan myötä asenteet ovat muuttuneet negatiivisempaan suuntaan. Syynä ei ole mikään yhteiskunnan rakenteellinen transfobia vaan näillä ihmisillä on huonoja kokemuksia transaktivisteista ja heidän tuntemistaan transsukupuolista. Tämä on varsin ymmärrettävää.

Valitettavasti jotkut ajattelevat, että kaikki transsukupuoliset olisivat samanlaisia kuin aktivistit, joten tästä kärsivät sellaisetkin transsukupuoliset, jotka eivät käyttäydy kyseisellä tavalla. Yleisin "transfobian" muoto, jota olen kohdannut, on johtunut siitä, kuinka ihmiset ovat ajatelleet minun olevan samanlainen kuin transaktivistit tai muuten huonosti käyttäytyvät transsukupuoliset.

Jos en ota huomioon dysforiaa, niin kaikesta ärsyttävintä transsukupuolisuudessa on se, kuinka minä joudun kärsimään muiden transsukupuolisten perseilystä, josta en itse ole millään tavalla vastuussa. Joskus haluaisin olla enemmän avoin transsukupuolisuudestani, mutta tällä hetkellä tuo ei ole mahdollista, jos haluan, että ihmiset eivät ala varomaan sanojaan seurassani tai pitämään minua idealistisena hörhönä, jota en yksinkertaisesti ole.

En nyt nosta itseäni mitenkään jalustalle, kun totean nämä seikat. Olen itse kaukana täydellistä ihmisestä. Koen kuitenkin olevani suhteellisen harmiton tapaus, koska en odota muilta jatkuvaa validaatiota, enkä odota, että yhteiskunta ja kieli muuttuvat minun vuokseni. En myöskään hauku ihmisiä transfoobikoiksi, jos he eivät halua seurustella transsukupuolisten kanssa. Sen sijaan transaktivistit ja jotkut transsukupuoliset eivät ole yhtä harmittomia kuin minä, ja koen heidät uhkana transsukupuolisten maineelle.