maanantai 3. toukokuuta 2021

Olen Twitterissä, jouduin heti blokkiin

Olen Twitterissä nimimerkillä @tulenhenki, ottakaa seurantaan. 

Olen jo joutunut muun muassa erään feministisen puolueen kuntavaaliehdokkaan blokkiin, enkä ehtinyt olla Twitterissä edes vuorokautta. 

Seuraavaksi julkaisen kyseisen kuntavaaliehdokkaan tililtä postauksia, jotka kävin lukemassa uloskirjautuneena. Muiden henkilöiden nimet peitän kohteliaisuudesta, mutta kuntavaaliehdokkaan nimeä en peitä, sillä kuntavaaliehdokkaana hän on sellaisessa asemassa, että kehtaan kritisoida suoraan hänen nimeänsä käyttäen. 


Kaikki alkoi tästä:







Minä kommentoin seuraavasti:








Tämä ilmeisesti tulkittiin transvihaksi, sillä myöhemmin Pöntinen kommentoi: 
















Teen nyt muutaman asian selväksi. Minulla ei ole mitään ongelmia transnaisten kanssa. Minä en myöskään edusta ketään muuta kuin itseäni, joten minulla ei ole minkäänlaista tavoitetta päästä "token trans guyksi öyhötysosastoon." 

Minusta on muuten erikoista, että feministisen puolueen kuntavaaliehdokas syyttää transsukupuolisia  transvihasta, vaikka käsittääkseni Pöntinen ei ole itse transhenkilö. Toki olen huomannut, että niin kutsunut liittolaiset tukevat vain sellaisia vähemmistön edustajia, joiden näkemykset sopivat omaan agendaansa. 

Mitä tulee muihin kommentteihin, niin vielä vajaa vuorokausi sitten seurasin lähinnä ulkomaalaisia transsukupuolisia, jotka kritisoivat nykyistä valtavirran transaktivismia. Todella "sakeaa päätä." En myöskään tiedä, kehen "terfiin" viitataan, mutta tuskin kovin transvihamielinen voi olla, jos kerran minua seuraa. 

On mielenkiintoista, että minut tulkitaan vihaiseksi transmieheksi tai jopa trolliksi. Toki jos vihaisuus tarkoittaa sitä, että osaa ajatella vielä omilla avoilla, niin ymmärrän kyllä, miksi minua pidetään vihaisena. 

Lopuksi sanottakoon, että jos minä olisin biologisesti mies, en olisi transsukupuolinen lainkaan. 

31 kommenttia:

  1. Woke-kulttuuriin kuuluu projisointi, hyperbola ja triggeröityminen. Wokeilun perustana on rajattomuus. Kun henkinen yhteys omaan kehoon on katkolla, on vaikeuksia ymmärtää rajoja itsen ja toisten välillä ja omien tunteiden ja maailman välillä. Siellä "toi vihaa mua/meitä" tarkoittaa, että ei usko jotain heille tärkeää opinkappaletta. Heille heidän omat tunteensa asiaa kohtaan määrittävät mitä asia on eli jos heille tulee paha mieli/ahdistunut olo/joku kaveri on kertonut että jollekin tulee ahdistunut olo, asia tulkitaan vihaksi. Siis tunteet -> todellisuuden tulkinta, tarvittaessa toistenkin pään sisään.

    Iloa ja jaksamista twiittaamiseen. Maailma tarvitsee ääntäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kun henkinen yhteys omaan kehoon on katkolla, on vaikeuksia ymmärtää rajoja itsen ja toisten välillä ja omien tunteiden ja maailman välillä. Siellä "toi vihaa mua/meitä" tarkoittaa, että ei usko jotain heille tärkeää opinkappaletta."

      Puutteellisen kehoyhteyden lisäksi yleinen itsetuntemus vaikuttaa olevan huonolla tolalla, kun ei kestetä yhtään erimielisyyttä, eikä suostuta ajattelemaan asioista eri näkökulmasta.

      Poista
    2. Psyykkinen erillinen minuus on jäänyt kehittymättä. Olis kiva lukea joku kehityspsykologinen artikkeli siitä, miten syntyy aikuisia ihmisiä, joilla tuo jää kehittymättä.

      Poista
  2. Woket blokkaa kaikki, jotka ei toista dogmia. Woke-maailmankuva on niin reikäinen, että järkevät argumentit täytyy sulkea tietoisuudesta jollain tunnepelotteella (vihaa! fobiaa!) jotta ei tule sietämätöntä kognitiivista dissonanssia ja usko woke-dogmeihin horju, koska sitten on vaarana tulla itse karkoitetuksi piireistä ja pahisten listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa loogiselta selitykseltä. Olen joskus miettinyt, mistä wokeus johtuu. Onko siinä aito halu parantaa maailmaa, vai halutaanko näyttää muille, että on ns. hyvä ihminen? Tiedän myös, että ihmiset, joilla on minua korkeampi äo, ovat haksahtaneet äärimmäiseen vietyyn wokeiluun, joten en usko, että tyhmyydestä olisi kyse.

      Poista
    2. Omalla kohdallani wokeen menemisen taustalla oli halu saada varauksetonta hyväksyntää ja ryhmään kuuluvuuden tunnetta, kun olin lapsena ahdistavan perhetilanteen ja koulukiusaamisen vuoksi jäänyt sellaisesta kokemuksesta paitsi. Samalla oli se halu parantaa maailmaa ja vähemmistöjen asemaa. Henkinen huolenpidon halukin. Piireissähän on paljon rikkinäisiä ihmisiä, joita henkisesti hoivata ja suojella.

      Poista
    3. Woke ja älykkyys voi liittyä yhteen siten, että mitä älykkäämpi ihminen, sitä paremmin pystyy itselleen mielikuvituksekkaatkin ajatushimmelit perustelemaan. Teoreettisen älykkyyden kehittämisellä on voitu myös kompensoida epävakaata tai muuten huonosti kehittynyttä tunne-elämää, teoreettiseen tietoon pakenemalla on luotu turvaa emotionaaliseen kaaokseen ja saatu myös jotain hyväksyntää.

      Poista
  3. Jos on oikeasti jonkun vähemmistön puolella, niin pitäis ymmärtää sitä vähemmistöä sisäisine ristiriitoineen ja puolustaa kaikkia siihen kuuluvia eikä vain jotain kiiltokuvaa.

    VastaaPoista
  4. Kirjoitat kyllä niin harkiten ja rauhallisesti, että melkoisesti taitaa nyt nämä tyypit projisoida ihan omia tunteitaan. Kyllä siinä, että sinut onnistuu tulkitsemaan "vihaiseksi" täytyy olla melkoinen tahtotila tulkintaansa.

    Lisäksi on kyllä jännä, että ajatellaan että ollaan enemmän vähemmistön puolella kuin vähemmistö itse! Ei puhua vain asioita vaan siis sanella, mitä toinen tuntee. Eli heillä, kuten Pöntinen tässä, on oikeus sanella, millainen on transsukupuolinen, mitä mieltä hän on, mitä hän tuntee ja miten ajattelee: seuraajasikin hän tietää. Uskomaton ylimielisyys! Hän ikään kuin ylhäältä holhoaa ja määrää, kuinka (sinunkin) kuuluu ajatella, ja kun joku ei teekään niin, hän hyökkää sen kimppuun - ja blokkaa sen.

    Miten tämä menee niin monelta ohi, että nämäkin puhuu tässä transfobiasta ja ovat valmiit heittämään ensinnäkin kaikki eri mieltä olevat transsukupuoliset bussin alle, niin kuin transsukupuoli velvoittaisi heidän kanssaan samaa mieltä olemiseen.
    He sanelevat mitä transsukupuolinen tuntee, jos tämä ei ole samaa mieltä heidän kanssaan - bussin alle. Siinä se oppi jälleen ytimessään.

    Ja mikään, ei mikään sano "feministi" niin kuin nainen, joka haukkuu muita naisia terffeiksi, joka on seksistinen slurri, millä yritetään vaeintaa ne naiset, jotka pitävät naisten puolia! Kunnon feministi yrittää aina vaientaa naiset joilla on eri mielipiteitä, naiset joilla on tiede ja faktat hallussa ja naiset jotka eivät alistu. Pöntinen on ymmärtänyt vihdoin mitä...
    Eikä ku hetkinen... Oliks se feminismiä..?
    Ja lisäksi kaveri komppaa kehuen miehiä, miehet eivät määrää mitä naisten pitää ajatella - miehet on niitä parempia tyyppejä.
    Ai että tämä intersektionaalinen feminismi, se on vasta jotain!

    Muuten, huomaako kukaan näiden uskovaisten väärin ajattelua: ensin Pöntinen haukkuu Tulenhengen, koska tämä ymmärtää todellisuutta, ajattelee väärin. Vääränlainen transmies!
    Sen jälkeen kaveri komppaa, että kyllä transmiehet on hirveitä noin yleensä (hirveästi tota transmisogyniaa transmiehillä!), jonka jälkeen hän kuitenkin esittää, että "vähemmän yllättäen miehillä on sanottavaa naisista": siis kenellä?
    Eikös heidän väitteensä juuri ollut että transsukupuolinen on biologisestikin sitä sukupuolta mihin on transitioitunut?

    Joten hänhän yhtäaikaa väitti, että Tulenhenki on transmisogyninen trasmies muttei miehenä kuitenkaan sanele miten naisten pitää elää - vai ei kai hän mennyt sotkemaan biologiahömppää tähän ja juuri väittänyt transnaisia miehiksi??? :D :D
    Noi on niin sekaisin, ettei ne itsekään (jälleen) pysy omien keuhkoamistensa perässä.

    Sinulla on Tulenhenki, hyviä pohdintoja, et todellakaan vaikuta vihaiselta vaan hyvin harkitsevalta ja järkevältä.
    Pohdit asioita monelta kannalta ja vaikutat tosi jalat maassa olevalta, mukavalta tyypiltä.


    PS. Kuntavaaliehdokas, eli politiikkaan ja päätöksen tekoon pyrkivä ihminen, joka sulkee ulkopuolelleen kaikki eri mieliset eikä edes halua kuunnella toisten näkemyksiä jne...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Lisäksi on kyllä jännä, että ajatellaan että ollaan enemmän vähemmistön puolella kuin vähemmistö itse! Ei puhua vain asioita vaan siis sanella, mitä toinen tuntee. Eli heillä, kuten Pöntinen tässä, on oikeus sanella, millainen on transsukupuolinen, mitä mieltä hän on, mitä hän tuntee ja miten ajattelee: seuraajasikin hän tietää. Uskomaton ylimielisyys!”

      Tällainen ärsyttää minua suunnattomasti. Koen tuollaisen käytöksen todella ylimielisenä.

      ” Ai että tämä intersektionaalinen feminismi, se on vasta jotain!”

      En ole koskaan pitänyt intersektionaalisesta feminismistä. On toki totta, että yksilön asemaan vaikuttavat muutkin tekijät kuin pelkkä sukupuoli, mutta intersektionaalisessa feminismissä toteutus epäonnistuu hyvin pahasti. Koen, että intersektionaalinen feminismi on hyvin toksista.

      Ja aivan hirveää transmisogyniaa todeta, ettei ole reilua, jos transnaiset kilpailevat naisten urheilussa.

      Poista
    2. Intersektionaalisessa feminismissä ei osata erottaa milloin tehdään politiikkaa ja milloin ollaan vertaisryhmässä. Politiikassa pitäis pystyä keskustelemaan erimielisten kanssa ja katsomaan asiaa eri näkökulmista, terapiaryhmässä sitten voidaan jakaa niitä ikäviä vähemmistökokemuksia saman ymmärtävällä porukalla.

      Poista
    3. "PS. Kuntavaaliehdokas, eli politiikkaan ja päätöksen tekoon pyrkivä ihminen, joka sulkee ulkopuolelleen kaikki eri mieliset eikä edes halua kuunnella toisten näkemyksiä jne...?" NIINPÄ!

      Miten ei vasemmistolaisia tökkää silmään miten vähän kunnioitusta näillä tyypeillä on niille, joiden elämä ja kokemukset eivät sovi niiden narratiiviin. Moninaisuudesta puhutaan, mutta käytännössä tehdään itsestä ja omista kokemukseista uusi normi, erilaiset (oman ryhmän sisälläkin) haukutaan ja kielletään niiden kanssa tekemisissä oleminen. Aika totalitaristista vallankäyttöä.

      Poista
  5. Harmi, kun en ole twitterissä joten en pääse kyselemään tarkemmin mm. Pöntisen ajatuksista biologisesta sukupuolesta. Toisaalta se on sitten vain yksi kysymys, sillä jos se tulkitaan kyseenalaistamiseksi niin blokkiinhan sitä päätyy saman tien kuitenkin. Tai blokkiin voi päätyä jo ennen kuin ehtii vaihtaa sanaakaan muiden seurattujen tilien perusteella, joita aktivistit vahtivat tarkkaan. Mitenköhän kuntavaaliehdokas pärjäisi vaalitentissä, kun minkäänlaista dialogia hänen kanssaan on mahdoton käydä?

    VastaaPoista
  6. "Mitenköhän kuntavaaliehdokas pärjäisi vaalitentissä, kun minkäänlaista dialogia hänen kanssaan on mahdoton käydä?"

    Samaa olen miettinyt, sillä joka paikassa ei voi blokata samalla tavalla kuin Twitterissä.

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavaa! Et suostunut itkevän uhrin rooliin, jota Pöntinen saisi ylhäältä päin auttaa, joten pakkohan sinun olla paha törffi. Väärin eletty trans-ihmisyys

    VastaaPoista
  8. Pahoittelut pitkästä vastauksesta, Tulenhenki julkaisee jos haluaa. Mutta kävin katsomassa Pöntisen twitter-avautumisen aiheesta ja koska en pysty vastaamaan sinne, ajattelin ottaa osaa keskusteluun täällä, jos sopii.

    Riikka Pöntinen Twiitteihin (lainausmerkeissä) vastaus (aina alla)
    @riikkamarip
    ”Eilisen ja tämän päivän hämmentävän kalabaliikin seurauksena tunnen velvollisuudekseni avata tätä sukupuoliasiaa hieman ja miksi on ongelmallista sulkea transsukupuoliset ja sukupuolen moninaisuus feminismin ulkopuolelle ja miksi TERF on validi termi. ”

    Kuten huomaat, tunteet eivät määrittele todellisuutta. Kukaan ei velvoittanut sinua.

    ”Ensinnäkin sukupuoli on käsitteenä todella monitahoinen. Se saa käsitteenä erilaisia sävyjä ja merkityksiä riippuen siitä, minkälaisessa ajassa, kontekstissa tai paikassa siitä puhutaan. Tämän takia puhutaan sukupuolesta sosiaalisesti rakentuneena ilmiönä. ”

    Sukupuoli on lajillisesti lisääntymisbiologinen ominaisuus. Jos ihminen ei lisääntyisi suvullisesti, hänellä ei olisi sukupuolia. Suvullisessa lisääntymisessä sukusolut tulevat kahdelta puolelta urokselta (ihmisellä mies ja siittiöt) ja naaraalta (ihmisellä nainen ja munasolut).
    Sukupuolesta puhutaan sosiaalisesti rakentuneena ilmiönä tällä tavalla vain intersektionaalisen feminismin parissa.
    Joten toki, mille tahansa voi antaa mitä tahansa tulkintoja, mutta faktoja ne eivät muuta. Suvuttomasti voi lisääntyä esimerkiksi lapamato ja ameba.

    ”Se, mikä helposti ajatellaan ”luonnolliseksi” ei usein olekaan sitä. Binäärinen sukupuolirakenne jaettuna mieheksi ja naiseksi on maailman kulttuurivariaatioihin nähden vähemmistössä ja myös melko uusi ilmiö. Jokaisella kulttuurilla on oma tapansa käsitellä sukupuolta ilmiönä”

    Niin, se mikä tapahtuu LUONNOSSA on luonnollista. Ja se että sukupuoli jotenkin jaettaisiin kuten sinä ehdotat, on hyvin uusi ilmiö.

    ”Silti tänäkin päivänä esim. Bugien keskuudessa Indonesiassa tunnistetaan viisi sukupuolta ja monet USAn alkuperäisheimot ovat omaksuneet käsitteen Two-Spirit, joka viittaa henkilöön, joka on sekä mies että nainen. ”

    Indonesia on islamilainen valtio. Siellä muslimeita on 87,2 % väestöstä ja voin taata, etteivät he jaa näkemyksiäsi. Hinduja on 1,7 %. Hinduilla olisi ollut sukupuoleton jumala uskonnossaan sentään (kristityillä ja buddhalaisilla ei ole sukupuolisekoilua edes jumalissa). Indonesiassa etenkin Acehin provinssissa on tiukka sharia-laki jota myös ei-muslimeiden pitää noudattaa. Vuonna 2019 Indonesiassa yritettiin ajaa läpi laki, millä olisi kriminalisoitu kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi (myös avoliitot). Avioliitto on sallitua vain naisen ja miehen välillä, joten tämä käytännössä olisi kieltänyt homoseksuaaliset suhteet kokonaan. Bugeista 95% on muslimeita.

    Bugit (buginese people) ovat kääntyneet islamiin animismista vuonna 1605. Animismi (kaikilla olevilla on sielu) taas tunnustaa mm. shamanismin, shamaanit kykenivät myös muuttumaan eläimiksi. Perusteillasi ihminen voisi olla myös eläin.
    Bugit ovat olleet tunnettuja kaupan teosta, mutta erikoisesti aggressiivisina ja taitavina sotureina ja myös kädentaidoistaan: he osasivat rakentaa talon ilman nauloja.
    Avioliitoissa sulhasen perhe lähettää morsiammelle lahjoja esim. ruokaa ja ruoan syöminen on merkki hyväksymisestä. Kun liitto on hyväksytty, tyttö elää häihin asti erillään ja häissä taas, sulhasen pitää löytää morsian silmät sidottuina. Tämä on merkki soturin vaistoista. Tätä perinnettä jatketaan edelleen traditionaalisten perheiden parissa.

    Two spirit oli homoseksuaali.

    VastaaPoista
  9. (sivu 2)


    ”Vähemmän puhutaan myös siitä, että moderni länsimainen käsitys binäärisestä sukupuolesta ja seksuaali-identiteeteistä perustuu lääketieteelliselle diskurssille, joka puolestaan perustuu alun perin seksuaalisten patologioiden kategorisoimiselle.”

    Länsimaalainen käsitys sukupuolista pohjautuu biologisille faktoille. Tieteellä on tietyt kriteerit ja biologinen käsitys kestää ne. Seksuaali-identiteetti on useiden mielestä loukkaava, seksuaalinen suuntautuminen kun on synnyinominaisuus eikä identiteetti.

    Suomennettuna väität tässä, että käsitys sukupuolesta pohjautuu lääketieteen suunnalle, joka perustuu seksuaalisten sairauksien luokittelulle? Jaa.
    Jos sinun oli tarkoituksesi sanoa, että lääketieteen käsitys perustuu seksuaalisten suuntauksien kategorisoivalle patologisisoinnille (seksuaalisten suuntauksien luokitteleva määrittely sairauksiksi), epäonnistuit.
    Lääketieteen käsitys sukupuolesta pohjautuu luonnontieteeseen ja biologiaan. Joskus homous on määritelty laissa sairaudeksi väärin perustein, mutta tämä loppui 1981. Nykyinen konsesus on, että homoseksuaalisuus on syntymäominaisuus eikä sitä pidetä mitenkään sairautena tai omituisena kuin ehkä joidenkin äärivähemmistöryhmien uskonnollisista tai jostain muista epätieteellisistä käsityksistä johtuen.
    Mutta sukupuoli itsessään ei ole liittynyt edes tähän homojen syrjintään tällä tavoin, vaan seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli ovat olleet ja ovat edelleen kaksi eri asiaa, ja sukupuoli on ollut tuolloinkin faktuaalinen asia.

    ”Esimerkiksi termi heteroseksuaalisuus on keksitty vasta, kun 1800-luvun loppupuolella perversioiksi mielletyt ”poikkeamat” eli meidän modernissa länsimaisessa maailmassamme seksuaalivähemmistöiksi mieltämät identiteetit on kategorisoitu. ”

    Termejä ja sanoja voidaan keksiä kuvaamaan kulloistakin aikaa mahdollisimman todellisuutta vastaavasti. Mutta sinänsä sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolen todellisuuden kanssa, siis ei ihminen lisäänny eri tavalla tai lisääntymisbiologinen ominaisiuus tähän ole pakottanut. Se kestää kritiikin juuri siksikin, että on täysin sama onko sille edes sanaa: ihminen on lisääntynyt samoin, suvullisesti, ennen kun on osannut puhua.
    Käsite on siis voitu keksiä, ja sääntöjä muutella, mutta ihminen on siitä huolimatta lisääntynyt vain ja ainoastaan niin että miehen siittiö hedelmöittää naisen munasolun, nainen kantaa raskauden ja synnyttää. Se on juuri näin yksinkertaista ja sukupuoli on lisääntymisbiologinen ominaisuus sekä fakta jopa vaikka lääketiede on kehittynyt.

    Sukupuoliroolit ja ihmisten käyttäytyminen, lait, kommunikaatio, kieli... Ne ovat eri asioita. Seksuaalisella suuntautumisella voisi mielestäni olla lajin selviytymisen kannalta suuri biologissosiaalinen merkitys: lisääntymiskyvyttömät ihmiset ovat erittäin tärkeitä lajilla, mikä kykenee adoptoimaan ja missä mm. naisten kuolleisuus synnytyksiin on suuri.

    ”Toisin sanoen modernit binääriseen sukupuoleen pohjautuvat seksuaali-identiteetit ovat oikeastaan väkivaltaisen pakkokategorisoinnin tulosta. Tämän pakkokategorisoinnin päämääränä on alun perin ollut osoittaa minkälaiset seksuaalisen käyttäytymisen muodot ovat epänormaaleja. ”

    Ei, vaan lisääntymisbiologisille faktoille. Kaksi munasolua ei hedelmöity eikä kaksi siittiötä yksin mitään tee. Se miksi heteroita on enemmän kuin homoseksuaaleja johtuu myös tästä. Emme ole luonnosta irrallaan, me emme olisi lisääntyneet jos kaikki olisivat homoja ja toisaalta, emme selvinneet jos suurin osa ei olisi heteroita. Se sitten mihin sitä on käytetty ja miten väärin homoseksuaaleja kohtaan on toimittu, on toinen asia, Kuten se, että nykyään yritetään vääntää seksuaalinen suuntautuminen tahdon mukaan muuttuvaksi identiteetiksi ja tällä häivyttää homoseksuaalisuus.
    Sukupuoleen pohjautuvat seksuaali-identiteetit, eli mitkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain olemassaolevasta biologisesta asiasta on johdettu sortavia yhteiskunnallisia käytäntöjä. Inters. femin. ratkaisu: kiistetään faktan olemassaolo ja määritellään ajatuskin siitä sorroksi. Ei osata erottaa mikä on biologiaa ja mikä kulttuuria.

      Poista
  10. (3)
    ”Tätä "epänormaaliutta" on taas pyritty käyttämään heteronormatiivisuuden ylläpitoon. Mitä taas tulee argumenttiin puhtaasti biologisesta sukupuolesta, asia ei tälläkään tasolla ole yksiselitteinen eikä mitenkään erotettavissa sosiaalisen maailman normistoista. ”

    Hirvee määrä ihan ihmeellistä tuubaa.

    ”Biologiset käsitteet ovat sosiaalisten sääntöjen alaisia, eikä näitä kategorisointeja pystytä tekemään määrittelemättä ensin sosiaalisella tasolla, mikä sukupuoli ilmiönä ylipäänsä on. ”

    Biologia on luonnontiede. Tieteen tehtävänä on selittää ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä. Tieteellinen tutkimus on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa, mutta myös aikaisemman tieteellisen tiedon päälle rakentamista sekä selitysten ja ennustusten todentamista. Biologia ei määrittele sukupuolirooleja tai sukupuoliroolien käsityksiä ja ilmiöitä.

    Arkiajattelun puutteet:
    Epäluotettavat havainnot, selektiiviset havainnot, liiallinen yleistäminen, puutteellinen päättely, lyhytjänteisyys ja asioiden tarkastelu irrallaan yhteyksistään ja mittakaavastaan.
    Tieteen korjaavat mekanismit: havaintojen systematisointi ja tekniikka. Havaintojen toistettavuus. Havaintojen luotettavuutta koskeva KRIITTINEN KESKUSTELU. Selektiivisyyden tietoinen (tietoinen!) hyväksikäyttö. Kriittinen keskustelu havainnoista ja niiden vaikutuksista. Yleistämisen tekniikka. Loogiset ja matemaattiset välineet. Tilastolliset menetelmät. Kriittinen keskustelu välineistä. Välineiden kehittäminen. Vapaa ja kriittinen keskustelu. Aiemmat tutkimukset, Ilmeisen ongelmallisuus. Olennaisen ja epäolennaisen erotaminen.

    ”Ja sosiaaliset säännöt sikseen, mutta sukupuolta kun biologisena ilmiönä tarkastellaan, yksikään tekijä ei asetu selkeästi kahteen sievään kategoriaan, vaan kaikissa näissä tekijöissä on mukana hajontaa ”

    Asettuu.

    ”Ei ole olemassa vain kahta kromosomityyppiä, ei ole olemassa vain kahdenlaisia kehoja eikä voi tietää varmuudella millaiseksi selkeästi yhteen lokeroon sijoitettava yksilö kasvaa keholtaan ja ajatuksiltaan.”

    On vain kaksi. X ja Y. Duodesim kirja ”kehitysbiologia” sivulla 23 ”Kaikilla nisäkkäillä sukupuolen määräytymisestä vastaavat sukupuolikromosomit X ja Y” ja siis naaraalta tulee se munasolussa oleva X ja mieheltä siittiössä joko X tai Y.
    Olisipa kiinnostavaa tietää, mistä muista kromosomeista hän puhuu?

    Puhuttaessa sukupuolirooleista ja sukupuolesta puhutaan kahdesta eri asiasta: suhteesta omaan fyysiseen ja todelliseen sukupuoleen ja käsityksistä siitä (yksilön tai yhteiskunnan mittareilla) tai faktuaalisesta sukupuolesta. Kun puhutaan kehosta ja ajatuksista puhutaan jälleen eri asioista. Fyysinen, biologinen sukupuoli ja sen määritelmä ei määrää mitään muuta, se on todella lisääntymisbiologinen ominaisuus ja keho.
    Kehot myös voivat vaihdella esim. naisella voi olla eri kokoiset rinnat ja ulkoisten sukupuolielinten ulkonäkö on jossain määrin yksilöllinen, mutta toiminta on perusterveellä, lisääntymiskykyiselää yksilöllä sama ja sen lisäksi sen poikkeamiinkin on tietyt ”lainalaisuudet”. Näemme sukupuolen sekundäärisistä piirteistä, jo vauva oppii erottamaan isän ja äidin. Sanat taas kuvaavat todellisuutta.

    Näemme sukupuolen sekundäärisistä sukupuolipiirteistä, joissa hyvin harvoin on niin suuria poikkeavuuksia, ettemme erottaisi sukupuolta. Tähän perustuu myös onnistunut transitio: sosiaalinen sukupuoli, eli se mitä näemme ja tulkitsemme todeksi muuttuu sekundääristen yksilön sukupuolipiirteiden myötä.

    VastaaPoista
  11. (4)
    ”Jokainen voi sitten miettiä, miten monimutkaiseksi paletti hajoaa sen jälkeen, kun kaikki nämä erilaiset variaatiot asettuvat erilaisiin yksilöihin erilaisina kokonaisuuksina.”

    Lue. Opiskele. Kun ei tiedä, kaikki tuntuu hirveän monimutkaiselta.

    ”Jo tämän kaiken pohjalta voi havaita, että ajatus selkeästi kahdesta sukupuolesta, joilla on tyypilliset tietynlaiset keholliset piirteet, on täysin mieletön ja myös väkivaltainen ajatus”

    Ei voi. Ei ole. Totuus tietysti sattuu, jos sitä ei kykene hyväksymään.

    ”Kaikki ihmiset, jotka esimerkiksi menstruoivat, eivät ole edes fysiologisessa mielessä kategorisoitu naisiksi. Heitä kutsutaan intersukupuolisiksi. Kaikki ihmiset, jotka menstruoivat, eivät ole naisia, vaikka heidät on sellaiseksi ulkoapäin yritetty määritellä. ”

    Ovat. Intersukupuoliset ovat niin isolta osalta jopa täysin selkeästi, myös ulkoisesti, naisia tai miehiä, ettei tästä ole edes kahta sanaa. Vain naisilla on kuukautiset. Kaikilla naisilla ei ole kuukautisia, yhdelläkään miehellä ei silti ole. Vain naisen lisääntymiselimistöllä voi olla kuukautiset. Kaikki jotka menstruoivat ovat nimenomaan fysiologisessa mielessä naisia.

    Mikset muuten inklusioi miehiä ollenkaan? Menstruoijat ovat siis mielestäsi inklusiivisuutta, mutta kaikki miehet eivät tuota siittiöitä: siittiön tuottajien inkluusio? Esimerkiksi intersukupuolinen poika ei välttämättä tuota siittiöitä testosteronin vähyyden tai Y-kromosomin geenien häiriön takia (Y-kromosomissa on noin 50 proteiinia koodaavaa geeniä, joista useimmat ovat tarpeen siittiöiden kehittymiseen ja hedelmällisyyden ylläpitoon). Miksi et puhu miehistä samoin?

    ”On myös kysyttävä, että miksi biologisen tutkimuksen alueella omaksutut ajatuskulut ovat juuri niitä, joiden varaan haluamme rakentaa yhteiskuntamme. Miksi täysin ihmisen arkielämästä irrallaan olevan tutkimuksellisen tiedon tulisi olla koko yksilön elämän perusta? ”

    Koska ihmiset haluavat määritellä yhteiskunnan todellisuuden varaan, jonka voimme nähdä ja mistä voimme keskustella.
    Koko elämän perustaksi ei useinkaan enää oleteta otettavan vain sukupuolta tai pakottavan sukupuolirooleja biologian mukaan .Toki joissain kulttureissa esim. islaminuskoisissa maissa tämä on hyvinkin vahvaa. Joilain taas koko elämän perusta on uskonto tai uskomukset. Täällä voit valita.

    Kuukautiset, kehon toiminta, raskaus, keskenmeno, kohdunkaulansyöpä, munasarjasyöpä, PMS, endometrioosi jne. eivät kuitenkaan ole irrallaan arkielämästä vaan usean naisen fyysistä todellisuutta ja arkielämää.

    VastaaPoista
  12. (5)
    ”Miksi biologinen diskurssi on yhtä kuin totuus, jota meidän tulee sokeasti seurata, vaikka se ei vastaa elettyä todellisuutta?”

    Biologia tieteenä täyttää tieteen kriteerit. Sinun ei ole pakko seurata tiedettä kuten olet huomannut, voit myös seurata sokeasti ideologiaa ja aatetta. Se ei vastaa todellisuutta, mutta voit valita niin jos haluat. Biologia on luonnontiede joka tutkii luontoa. Se siis, jos mikä, vastaa todellisuutta. Elämme fyysisessä maailmassa ja todellisuudessa ja olemme osa luontoa, vaikka kovin yritämme itsemme siitä irrottaa.

    ”Jos haluamme kunnioittaa ihmisiä autenttisina omina itsenään, emme voi ulkoa päin kertoa, mikä kategoria heille kuuluu. Vaikka kategoria olisi sosiaalisesti sovittu ja rakennettu, nämä identiteetit ovat jokaiselle ihmiselle totista totta. ”

    Ethän sinä halua: et kunnioita Tulenhenkeä autenttisena omana itsenään etkä ketään joka aidosti on eri mieltä. Et myöskään kunnioita tutkijoita etkä tiedettä, etkä kunnioita naisia jotka ovat eri mieltä kanssasi.

    Identiteetti on psykologinen käsite, ihmisen tietoinen käsitys itsestään, joka muuttuu, elää ja saattaa olla myös täysin irrallaan todellisuudesta.

    ”On hyvä pohtia, miksi juuri Sinä olisit pätevä tietämään, minkälainen kategoria toiselle ihmiselle kuuluu. Oletko aivan varma, että ajatuksesi perustuu rationaaliselle tiedolle vai onko mahdollista, että sinä pelkäät muutosta? ”

    Asia mistä olemme samaa mieltä: miksi sinä olet pätevä tietämään, minkälainen kategoria toisille kuuluu? Oletko todella varma että ajatuksesi perustuu järkevälle tiedolle - se nimittäin ei perustu.

    ”Onko mahdollista, että sinä tunnet jollain tavalla identiteettisi uhatuksi ja sen varjolla oikeutat syrjinnän ja vihan? Mistä pääsemmekin sitten TERFeihin. TERF on lyhenne sanoista Trans Exclusionary Radical Feminist”

    Onko mahdollista että näet syrjintää ja vihaa sielläkin missä niitä ei ole? Ja nyt myös pääsemme siihen miksi TERF on seksistisinen: se on vain feministeille ja siis naisille suunnattu, näiden vaientamiseen.

    ”Se ei hassusta ulkoasustaan huolimatta ole haukkumasana, vaan kuvaa sitä, että nämä ihmiset yrittävät sulkea ulos feminismistä ja myös naiseudesta kehot, jotka heidän mielestään eivät ole naisia. ”

    Ei ole hassu ja feminismi todella kuuluu naisille. TERFit ovat feministejä, joiden mielestä feminismi kuuluu naisille ja ajaa naisten asiaa. Naisia joiden mielestä nainen on todellinen, olemassa oleva ihminen ja naisen keho totta.
    He eivät halua penisomaajia naisten tiloihin, jotka ovat naisille taisteltu, koska naiset ovat tarvinneet omat intiimitilat, pukuhuoneet, julkiset vessat, vankilat, turvakodit, keskusteluryhmät, urheilun jne. syystä.

    (Toisaalta, on vaikka kuinka paljon inklusiivisia ryhmiä naisten kartanoa myöten, miksei saa olla muitakin? Keneltä se on pois että naisilla on esim. tukiryhmiä missä todella ollaan biologian perusteella?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Identiteetti on psykologinen käsite, ihmisen tietoinen käsitys itsestään, joka muuttuu, elää ja saattaa olla myös täysin irrallaan todellisuudesta." TÄMÄ! Miten eivät woket tajua tätä? Koska ottavat identiteettinsä ulkoa päin, muiden luomista mielikuvista esim. siitä mitä sukupuoleen kuuluu. Sitten kun eivät sovi tähän mielikuvaan, kiistävät olevansa sukupuolta sen sijaan että kyseenalaistaisivat sen kulttuurisen mielikuvan. Kulttuuri ja biologia menevät heillä sekaisin.

      Poista
  13. (onks tää nyt 6?)

    ”Mutta mitä feminismiä sellainen on, jossa pyritään sulkemaan ulos ja etenkin heitä, jotka ovat sorretussa asemassa? Minkälainen ylimielisyys ajaa ihmistä, jonka ajatus naiseudesta perustuu omaan kapeaan ajatusmaailmaan, jonka perusteella väkivaltaisesti kategorisoidaan muita?”

    Kaikki mikä on naisten on kaikkien, kaikki mikä on miesten on miesten.

    Kenestä puhut sorretussa asemassa? Naisista, joita raiskataan naiskehon takia? Naisista joita hakataan ja tapetaan perheväkivallan uhrina tuhansia joka vuosi? Vammaisista naisista, jotka ovat vielä heikommassa asemassa? Ulkomaalaisista naisista? Tytöistä joita ympärileikataan koska he ovat tyttöjä? Sijaissynnytyslaitoksista, missä nimenomaan naiset ovat hautomoina rikkaille koska ovat köyhiä? Naista, joita puskaraiskaajat lähtee seuraamaan ja raiskaa koska he ovat naisia, ei koska puskaraiskaaja näkee ”identiteetin”? Naisista, jotka saavat raiskatuksi tulemisesta raipparangaistuksen mm. Iranissa, jos eivät kykene ”kiistatta” osoittamaan tulleensa raiskatuksi? Eivätkä pysty, koska naisen todistus on vain puolet miehen todistuksesta? Naisista joilla on moninkertainen riski joutua ihmiskaupan uhreiksi? Naisista joita pakotetaan prostituutioon? Naisista, jotka eivät saa laillista aborttia edes raiskatuksi joutuessaan tai jotka saattavat jopa saada syytteen keskenmenosta? Naisista joita pakkonaitetaan – tai siis tytöistä? Naisista joita esim. pakotetaan seksiorjuuteen, ja raiskataan niin väkivaltaisesti ettei gynekologinen kirurgikaan aina pysty heitä täysin korjaamaan? Naisista joita on häpäisty jopa synnytyksen ja välilihan repemämän takia? Kun osa edelleen länsimaissakin, kaikella tällä lääketieteellä (mitä niin kovasti väheksyt) kuolee istukan repeämiin naisen kehon takia?
    Naisista joiden pääsy päätöksen tekoon, politiikkaan, ammatteihin ja edes ylipäätään töihin on evätty todellisen sukupuolen perusteella?

    ...Heistäkö sinä puhut? Siitäkö sorrosta ja väkivallasta sinä puhut?


    ”Feminismi on ihan alun alkaen yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivä sorrettujen puolta pitävä liike. Tällaiseen liikkeeseen eivät sortavat ihmiset voi kuulua eikä heidän ajatuksiaan voi feministiseen diskurssiin hyväksyä.”

    Feminismi on edellä mainituista syistä ollut naisten asiaa ja etuja ajava naisasialiike.


    ”On niin ikään loukkaavaa myös muita cis-naisia kohtaan pyrkiä määrittämään naiseus sukuelinten kautta”

    Maailmassa täytyy kestää joskus, että tulee paha mieli. Lisäksi cis-naiset ovat teidän uskonnossanne oleva käsite, Ei muualla ja sinä loukkaat muita naisia.
    Naiseutta ei ole kukaan määritellyt pelkästään sukelinten kautta, mutta lisääntymis-sekä sukupuolielimet ovat kyllä osa naisen kehoa ja naiseutta. Sinä haluat pyyhkiä naiseuden pois ja määrittelemättömäksi esitykseksi. Se on loukkaavaa naisia kohtaan.

    ”Sukupuolen moninaisuuden sulkeminen nk. aitojen identiteettien ulkopuolelle on pahimmillaan koko ihmiskunnan rikkaan sukupuolihistorian halventamista ja kieltämistä sekä pitää yllä sortavia rakenteita yhteiskunnassa.”

    Sinun käytöksesi on naiseuden kieltämistä. Naisten häivyttäminen sekä mahdollisuus puhua totuudesta pitää yllä sortavia rakenteita ja luo niitä lisää.

    ”Feminismi ei voi saavuttaa maailmassa yhtään mitään muutosta, jos päämääränä on sortavan status quon ylläpitäminen. Minä aion siis vastaisuudessakin sulkea oman twitter-feedini ulkopuolelle ihmiset, jotka pyrkivät häivyttämään toisten ihmisten olemassaolon sellaisina kuin ovat.”

    Kieltäydyt jatkossakin keskustelusta sekä myös tieteen yhdestä peruskriteerista: kriittinen keskustelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipiteet tuhoaa olemassaolon on yksi wokeismin (vasemmistolaisen identiteettipolitiikan) perusajatuksia. Siinä olemassaolo olemista tietyssä valitussa termikehikossa. Virtuaalista olemassaoloa fyysisen ja konkreettisen sijaan. Siksi puhe koetaan väkivaltana. Ei nähdä mitä eroa on sormella joka osoittaa kuuta (sanat) ja kuulla itsessään (asiat, joihin sanat viittaavat).

      Poista
  14. (7)
    ”On meidän enemmistöasemassa olevien cis-sukupuolisten velvollisuus tehdä somesta turvallisempi myös vähemmistöille, jotta heidän ei joka kerta tarvitsisi käydä taistoa läpi kun avaavat verkkoalustat.”

    Cis-uskovat olette vähemmistössä edelleen, kyseinen kielenkäyttö kuuluu vain ja ainoastaan sinun aatettasi tunnustaville. Ei muille.
    Ja silläkö sinä teet turvallisen somen vähemmistöille, että blokkaat ne väärämielisiksi tulkitsemasi vähemmistöt pois ja levität valheita? Sinä siis vaiennat mielestäsi vääriä mielipiteitä omaavat transsukupuoliset ja seksuaalivähemmistöt ja väität tekeväsi turvallisuutta? Miten se lisää sananvapautta, aitoa hyväksymistä ja turvallisuutta? Taistoahan ei tarvitse käydä läpi kanssasi kun blokkaat hänet ja estät hänen näkyvyytensä kokonaan. Jaajuu, no se onkin näppärää...

    ”Over and out. Paljon olisi tästäkin vielä lisää tarinoitavaa, mutta tässä pieni katsaus aiheeseen. Toivoisin, että jokainen miettisi hetken, että mistä on oikeasti kysymys ennen kuin alkaa syyttää toisia kiusaamisesta. ”

    Joo, todellakin, toivoisin että miettisit hetken, ja lukisit enemmän. Tiedoissasi on vakavia puutteita sekä loogisesta päättelyketjusta ei voida puhua ollenkaan. Tai siis... eihän me edes voida puhua.

    ”Toivoisin niin ikään, että kun mulla hyvin selkeäsanaisesti mun profiilissani lukee, että mulla on asiantuntijatietoa sukupuolesta ilmiönä, että mun ajatuksiani aiheesta voitaisiin kuunnella ilman että ne täytyy joka ikinen kerta kyseenalaistaa kun suuni aiheesta avaan.”

    Se että julistaa itsensä asiantuntijaksi, ei tee asiantuntijaa. Se, että julistaa itsensä asiantuntijaksi ja tuntee olevansa sellainen, ei tee muille velvollisuutta uskoa kyseenalaistamatta ja olla hiljaa.
    Kuten sanottua, jo tieteen kriteereihin kuuluu kriittinen keskustelu eikä sinusta tuolla tavalla voi tulla mitään asiantuntijaa. Se, että omaa mielipiteitä, ei tee asiantuntijaa. Se, että blokkaa eri mieliset tekee kaikukammion, ei asiantuntijuutta – tai hyvää päättäjää, siltojen rakentajasta puhumattakaan.

    (PS. Kiitos ja Anteeksi TH, lupaan etten enää kirjoita näin pitkästi, mutta nyt oli pakko kun oli tähän asiaan liittyen ja hän kirjoitti noin hirveän paljon.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon hyvästä kommentista. Siinä on paljon sellaista asiaa, jota ajattelen hyödyntäväni myöhemmin teksteissäni.

      Poista
  15. Apua, onko tämä todellista! Transsukupuolista sanotaan transvihaajaksi/foobikoksi/terfiksi. Herätkää ihmiset! Oon lähes sanaton, niin hullu tuo keskustelu.

    En oo Twitterissä, mutta oon myös ajatellut liittyä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin on epätodellinen tunne tuosta asiasta.

      Poista
  16. Liityin twitteriin. Oon siis AutumnForever-nimimerkkiä käyttänyt aiemmin. Ja eiköhän minutkin heti blogattu, siis todella moni sellainen joiden juttuihin en kerennyt edes reagoida tai en ollut tietoinen koko tyypistä. Naurettavaa :D

    Mutta niinhän se on kulteissakin, niitä jotka ovat eri mieltä, kartetaan. Heidän juttuja ei saa kuunnella. En ole yllättynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kävinkin seuraamaan sinua. Tuo intohimoinen blokkaaminen on kyllä naurettavaa.

      Twitteriin liittyen, kun puolustin LHB-liittoa ja sanoin, miksi se on tarpeellinen, eikä se toisaalta uhkaa minun olemassaoloa mitenkään transeudestani huolimatta, niin minua epäiltiin trolliksi, jolla on jotain tekemistä kyseisen liiton kanssa. Siis ikään kuin transsukupuolisena en voisi olla tätä mieltä. Toisaalta tämä kertoo aika paljon nykyisen transaktivismin tilanteesta.

      Poista

Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivism...