maanantai 8. toukokuuta 2023

Transsukupuolisuus tulee määritellä, jotta siitä voi keskustella järkevästi

Pidän transideologia-termiä jokseenkin ärsyttävänä. Tämä johtuu siitä, että transsukupuoliset tai laajemmin katsottuna erilaiset trans-sateenvarjon alle menevät ihmiset ovat ideologisesti hyvin hajanainen joukko. Media haluaa toki käsitellä transaiheita helposti varsin polarisoituneesta näkökumasta, minkä takia transsukupuolisten moninaiset näkemykset eivät välttämättä tule tutuiksi, jos ei etenkään omassa elämässä ole kosketusta transjuttuihin. 

Kun puhun perinteisistä transsukupuolisista, tarkoitan tällä sukupuolidysforiasta kärsiviä ja transhoitoja tarvitsevia/läpikäyviä yksilöitä. Tämä porukka on oma viiteryhmäni, sillä olen itse perinteinen transsukupuolinen.Tässä kontekstissa transsukupuolisuuden määritelmä on siis rajattu yksilöihin, jotka kärsivät sukupuolidysforiasta ja tarvitsevat transhoitoja. Oleellista on pitää mielessä, että vaikka perinteinen transsukupuolisuus on objektiivisin transsukupuolisuuden määritelmä, niin tästä huolimatta myös perinteiset transsukupuoliset voivat olla eri mieltä transaktivismin tavoitteista. 

Kuitenkaan nykyinen transaktivismi ei keskity kovin paljon perinteisten transsukupuolisten asioihin. Transsukupuolisuuden määritelmä on kokonaan riisuttu sukupuolidysforiasta ja transhoitojen tarpeesta. Lisäksi meillä on vastikään astunut voimaan laki, jossa juridisen sukupuolimerkinnän saa vaihtaa käytännössä ilman mitään ehtoja, eikä diagnoosia sukupuolidysforiasta/transsukupuolisuudesta tarvita, puhumattakaan transhoitojen aloituksesta.

Tässä kirjoituksessa käsittelen transsukupuolisuuden määritelmää yhdessä transnaisen Tinan kanssa (Twitterissä tinaorkidea). 


Millaisia ongelmia “true trans”-ajatteluun liittyy? 


Tulenhenki: Mikä sinua siinä "true trans" -ajattelussa tökkii?


Tina: Ehkä eniten se, että siinä transition "toimivuus" olisi kaikilla ihmisillä ehdoton kyllä tai ehdoton ei, vaikka tosiasiassa minusta siinä tulee ottaa huomioon muitakin asioita kuin se, että olet jollain tavalla "syntynyt transsukupuoliseksi". Olemme puhuneet tästä aiemmin, mutta tosiaan transitiosta pitäisi myös olla realistinen käsitys ja jollain tavalla valmis elämään niiden sosiaalisten haasteiden ja rajoitteidenkin kanssa. Olen sitä mieltä, että ei ole 100% varmaa tapaa selvittää sitä, kuka hyötyy transitiosta (eli on joidenkin mielestä sellainen "true trans"). Siinä on liian paljon asioita, jotka tulee ottaa huomioon.


Tulenhenki: Ihmisillä on ensinnäkin erilainen kyky sopeutua uusiin tilanteisiin. Lisäksi pakko sanoa varsin epämukava fakta siihen liittyen, kuinka transitiota edeltävä ulkonäkö vaikuttaa vahvasti transition lopputulokseen. Kaikkea ei voi tietenkään ennustaa etukäteen, mutta jos transmiehen lähtökohta on sironaamainen, pituudeltaan 150 cm ja vartalon muodoltaan päärynä, niin tällaisesta transmiehestä ei suurella todennäköisyydellä tule niin miehekästä kuin sellaisesta, jonka kehon piirteet ovat alkujaan olleet vähemmän naiselliset. Tällaiset seikat automaattisesti vaikuttavat siihen, kuinka tyytyväinen transitioon tulee olemaan. 

Mielestäni transsukupuolisena eläminen vaatii tietynlaista luonnetta. Transsukupuolisen on kyettävä tekemään kompromiseja, mutta toisaalta kynnysmattokaan ei saa olla. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät “hyväksy” transsukupuolisia. Lainausmerkit siksi, koska on jossain määrin tulkinnanvaraista mikä lasketaan hyväksynnäksi. Esimerkiksi toiset katsovat tulevansa hyväksytyksi, kun eivät koe transsukupuolisuutensa takia häirintää arkielämässä. Toiset puolestaan kokevat tulevansa hyväksytyksi vasta, jos heidän ulkonäköään kehutaan aktiivisesti tai he saavat paljon treffipyyntöjä. On myös eri asia hyväksyä jonkun transsukupuolisuus kuin pitää jonkun transsukupuolisuudesta.

Transitio vaatii kärsivällisyyttä. Erityisesti muuntohormonien vaikutusten näkymiseen menee oma aikansa. Sen lisäksi, että transsukupuolisen pitäisi ymmärtää tämä, niin myös transsukupuolisen lähipiirin olisi hyvä tiedostaa asia. Vaikka transmiehillä testosteronihoidon vaikutukset näkyvät olemuksessa nopeammin ja voimakkaammin kuin mitä estrogeeni ja anti-androgeeni transnaisten kohdalla, niin tästä huolimatta transmiehen olemuksen kunnolliseen miehistymiseen menee vuosia.

On myös erittäin tärkeä pitää mielessä, ettei transitio ole mikään kaikkivoipa ratkaisu yksilön ongelmiin. Olen toisinaan nähnyt, kuinka jotkut nuoret tytöt tai naiset sanovat, kuinka heidät mahdollisesti otettaisiin miehinä paremmin todesta. Todellisuudessa se, kuinka hyvin joku otetaan todesta on monen tekijän summa.

Sen sijaan, että pohdimme onko transhoitoja harkitseva jollain tavalla “syntynyt transsukupuoliseksi” on paljon käytännönläheisempää miettiä millä todennäköisyydellä hän hyötyy transitiosta toivotulla tavalla. 

Tässä on muutama asia, joka olisi hyvä ottaa huomioon ennen transhoitoihin ryhtymistä:


- Onko sukupuolidysforian kesto ja laatu sellaista, että keholliseen transitioon ryhtymisen hyödyt ylittävät haitat? Tämä on sellainen kohta, jonka takia en kykene puoltamaan alaikäisten kehollisia transhoitoja. On toki totta, että alaikäinen voi kärsiä hyvinkin rajusta sukupuolidysforiasta, mutta valitettavasti alaikäisten kohdalla sukupuolidysforian ja transkokemuksen pysyvyyden arviointi on kyseenalaista. Mielestäni transhoitoihin pitää mennä vasta, jos on ollut vuosia varma, että tarvitsee niitä. Jos tätä tekstiä lukee joku alaikäisten transhoitoja puoltava, haluaisin hänen pohtivan sitä mahdollisuutta, että entä jos alaikäisenä transhoidot aloittanut katuu tai päätyy olemaan muuten tyytymätön transitioon? Alaikäisen kohdalla vastaus ei voi olla “no mitäs läksit”, sillä alaikäiset ovat vajaavaltaisia yksilöitä, joista aikuiset ovat vastuussa. Toki aikuisena transhoidot aloittanut voi myös päätyä katumaan transhoitoja, mutta täysivaltaisella aikuisella on kuitenkin jonkinlainen omakohtainen vastuu valinnoistaan. En toki myöskään tarkoita sitä, että pitäisi istua keski-ikäiseksi asti terapiassa ennen kuin saisi hakeutua transhoitoihin, mutta alaikäisten identiteettikehitys on yksinkertaisesti kesken, minkä takia kehoa muokkaavat transhoidot ovat liian riskialttiita. 


- Onko transhoitoja harkitsevan tavoitteet transhoidoista realistiset? Ymmärtääkö hän, mitä transhoidoilla on mahdollista saavuttaa ja mitä ei?


- Kuinka itsenäisesti transitiota harkitseva pohtii transsukupuolisuuteen liittyviä asioita? Transsukupuoliset kaverit eivät automaattisesti ole pahasta. Kuitenkin jos yksilö alkaa omaksumaan liikaa tietyn tyyppisen sateenkaarikulttuurin ajatuksia ilman minkäänlaista kyseenalaistusta on tämä varoitusmerkki sille, ettei transitiota ole harkinnut tarpeeksi.


- Vaikka transhoitoihin ryhtyessä pitää olla ehdottoman varma, on kuitenkin mielestäni kyseenalaista, jos henkilö ei ole missään vaiheessa miettinyt mitään muuta vaihtoehtoa. Moni transsukupuolinen on ennen transitiota pyrkinyt jollain tavalla sopeutumaan elämään syntymäsukupuolessaan ennen kuin tulee siihen tulokseen, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin transitioitua. Kuitenkin nykyisessä ilmapiirissä minulle herää kysymys, tehdäänkö nykyään tällaista pohdintaa tarpeeksi?


-Ymmärtääkö transitiota harkitseva, että elettyä elämää ennen transitiota ei voi pyyhkäistä olemattomiin? Vaikka transitio muuttaa radikaalisti elämää, ei eletyn elämän ongelmia voi lakaista maton alle, varsinkaan sellaisten ongelmien, jotka eivät liity sukupuoleen mitenkään tai korkeintaan hyvin etäisesti. Jos yksilö on ollut sosiaalisesti kömpelö, ei hänestä transition myötä automaattisesti tule sosiaalisesti taitavaa, jolla kavereita tulee ovista ja ikkunoista.




“Ei ole olemassa transsukupuolisuutta, sillä kukaan ei voi syntyä väärään kehoon, eikä kukaan voi vaihtaa sukupuoltaan.”


Tulenhenki: Somessa välillä tulee vastaan tyyppejä, joiden mielestä transsukupuolisuutta ei ole olemassa. He perustelevat näkemystään niin, ettei kukaan voi syntyä väärään kehoon ja ettei biologista sukupuolta voi vaihtaa.

On totta, ettei biologinen sukupuoli pohjimmiltaan muutu transhoitojen myötä. Olenkin korostanut sitä, että transhoitojen myötä muuttuu ihmisen sosiaalinen sukupuoli.

Keskustelussa ongelmana on usein se, ettei sosiaaliselle sukupuolelle ole yhtenevää määritelmää. Joku tarkoittaa sosiaalisella sukupuolella kokemusta sukupuolesta eli sukupuoli-identiteettiä ja toiset taas sukupuolirooleihin-ja stereotypioihin liittyviä asioita. Sen sijaan minä sekä monet muut transitioituneet transsukupuoliset tarkoitamme sosiaalisella sukupuolella transhoitojen myötä muuttunutta ulkonäköä/olemusta.

Keskustelu sosiaalisesta sukupuolesta johtaa helposti siihen, kuinka joku ihmettelee, ovatko butchlesbot sosiaalisesti miehiä. Minulle tuollainen pohdinta kuulostaa oudolta, sillä yhdistän sosiaalisen sukupuolen käsitteen ihan muihin asioihin. Esimerkiksi tulee mieleen tilanne, kuinka muutama vuosi sitten törmäsin kissaan, jonka sanottiin pelkäävät miehiä. Kyseinen kissa pelkäsi myös minua, koska näytin, kuulostin ja haisin mieheltä testosteronin takia biologiastani huolimatta.

Pitää myös muistaa, että on eri puhua asia sukupuolesta kontekstissa, jossa käsitellään mitä kromosomeja kultakin löytyy labrassa kuin jos on esimerkiksi tekemässä asiakaspalvelutyötä. 

En itsekään usko siihen, että kukaan voisi kirjaimellisesti syntyä väärään kehoon. Olen aina ajatellut, että “syntyä väärään kehoon” on kielikuva, jolla transsukupuoliset kertovat muille, miltä sukupuolidysforia tuntuu. Sen sijaan uskon jonkinlaiseen kehon ja mielen ristiriitaan, jonka taustalla voi olla monenlaisia syitä. Olen taipuvainen uskomaan, että transkokemuksen taustalla on sekä synnynnäisiä että myös psykososiaalisia syitä. Se kuka hyötyy kehoa muokkaavista transhoidoista pitää arvioida tapauskohtaisesti. 


Tina: Transsukupuolisuuden käsite on olemassa silloin, kun sen ilmiön merkitys rajataan jotenkin. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että on kirjaimellisesti eripari aivot ja keho tai että olisi vaihtanut sukupuolta kromosomien ja sukusolujen tasolla tai etteikö syntymäsukupuoli saisi vaikuttaa transsukupuolisen elämässä millään tavalla transhoitojen jälkeen. Mielestäni transsukupuolisuus voi hyvinkin olla olemassa sosiologisena, psykologisena, lääketieteellisenä ja kehollisena ilmiönä, jotta siitä voi keskustella. 


Tulenhenki: On totta, ettei transhoidoilla voi muuttaa kromosomeja tai saada kehoa tuottamaan sukusoluja. Kuitenkin varsinkin aikuisella ihmisellä nämä eivät ole ainoat sukupuolierot, vaan myös sukupuolihormonit vaikuttavat meihin vahvasti ja täten aiheuttavat monia sukupuolieroja. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että sellaiset sukupuoliominaisuudet, jotka tulevat murrosiässä sukupuolihormonien myötä kehittyvät kohdesukupuolen suuntaan joko osittain tai kokonaan muuntohormoneilla. Tämän takia en pidä siitä, kun jotkut ihmiset pelkistävät transhoidot yhteen ainoaan leikkaukseen (alapääkirurgiaan), vaikka todellisuudessa transsukupuolisilla hormonihoidoilla on iso vaikutus moneen sukupuolesta johtuvaan seikkaan. 

Muuntohormonit vaikuttavat rasvakudokseen, lihasmassaan, ihon laatuun, aistikokemuksiin, tunne-elämään, ominaishajuun, transnaisilla rintojen kasvuun ja transmiehillä äänen madaltumiseen sekä karvoituksen lisääntymiseen/parrankasvuun ja mahdollisesti miestyypilliseen kaljuuntumiseen.

Arkielämässä sukupuolitamme toiset ihmiset heidän sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien perusteella. Toki tulkintaa ohjaavat myös esimerkiksi vaatetus ja hiustyyli. Kuitenkin aikuisella ihmisellä sekundaariset sukupuolierot ovat usein sen verran näkyvät, minkä takia pelkkä tyylin muutos harvoin johtaa siihen, että henkilö nähtäisiin sosiaalisesti toisen sukupuolen edustajana.


Tina: Sanoisin, että pohjimmiltaan naiseus ja mieheys pohjaavat täysin biologiaan. Tässä ei olisi mitään epäselvää, jos transhoitoja ei olisi olemassa. Transhoidot kuitenkin ovat "luonnottomia" ja niillä simuloidaan vastakkaisen sukupuolen biologiaa ja tällä on vaikutusta elämässä. Tässä mielessä transhoitoja läpikäyneet transsukupuoliset eroavat vain sukupuolinormeja rikkovista syntymäsukupuolen edustajista. Transhoidoilla on mahdollista saavuttaa sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät normaalin naisen maskuliinisuuden tai miehen feminiinisyyden rajoissa ole mahdollisia. Toki "luonnoton" on helposti sellainen ilmaus, jolla on negatiivinen kaiku. Todellisuudessa "luonnoton" voi olla myös neutraali tapa kuvata asioita, eikä toisaalta "luonnollisuus" kuvasta aina positiivisia asioita. Tämä pätee myös transaiheiden ulkopuolella. 


Tulenhenki: Mitä mieltä olet tästä väitteestä, johon törmäsin taannoin netissä?


"Transyhteisö koostuu ihmisistä, jotka ovat jossain vaiheessa alkaneet uskomaan, että ovat transsukupuolisia. Jotkut lakkaavat uskomasta tähän ja detransitioituvat. Yksikään lääkäri ei osaa suorittaa testiä, joka seuloisi pois ne, joilta usko saattaa joskus loppua."


Tina: Tuossa, että "uskoo olevansa transsukupuolinen" vaikuttaa taas vähän sellaiselta, että kirjaimellisesti uskoo olevansa mies, joka on syntynyt naisen kehoon tai toisin päin ja sitten tätä täytyy muuttaa. Siksi minua aina vähän ihmetyttää, kun jotkut sanovat, että "tajuavat olevansa trans" vähän ennen transitiopäätöstä. 

Minä lähestyn sitä niin, että sen sijaan että meillä olisi jotain "toukkia jotka eivät ole vielä muuttuneet perhosiksi" — henkilöitä jotka ovat transsukupuolisia ilman, että tajuavat sitä vielä — meillä on ihmisiä, jotka vahvasti kärsivät fyysisistä supuolipiirteistään ja haluavat niihin hoitoa, sekä tietysti myös haluavat elää sosiaalisesti toisen sukupuolen edustajana. Se kuka transhoidoista hyötyy, ei ole yksiselitteistä, mutta sitä voi erotusdiagnostiikalla tutkia. Tietysti pitää myös varmistaa, että transhoitojen tuloksista on realistiset käsitykset.


Tulenhenki: Netissä toisinaan sanotaan meidän kaltaisista transsukupuolisista sarkastiseen sävyyn, kuinka me olemme muka ainoita oikeita transsukupuolisia, joiden sukupuolikokemus on aito ja kuinka muut transihmiset ovat vain sekopäitä. Todellisuudessa minusta ei ole kyse siitä, kenen kokemus on aito, vaan siitä, että on eri asia jättää transeus pelkän kokemuksen varaan ja on kokonaan eri asia elää transhoitoja käyneenä transsukupuolisena kuin sellaisena, joka ei koe tarvitsevansa minkäänlaisia transhoitoja. 


Tina:  Joo juurikin tuo, että ilmiöt ovat erilaisia. Transhoitoja läpikäyvät transsukupuoliset eivät ole yhtälaisia transsukupuolisia kuin sellaiset, jotka vain määrittelevät itsensä joksikin, vaikka eivät edes koe tarvitsevansa transhoitoja. 

Kyllä se toki ärsyttää, että jos on millään tavalla "maltillisempi" trans ja vaikka vastustaa juridisen sukupuolen itsemäärittelyä tai muita ongelmallisia asioita nykyisessä transaktivismissa, niin silti pian päätyy johonkin "four horsemen of gender critical -apocalypse" -julkaisuun, jossa kerrotaan kuinka olet “pick me” ja edelleen ajat lapsia transitioon ja kaikkea muuta vastaavaa.Tai vaihtoehtoisesti kuten sinusta Tulenhenki sanottiin, että kärsit pahan asteisesta aivovammasta, koska kuulemma larppaat, ettet ole “samanlainen kuin muut transut.”



Medikaalinen transitio vastaan pelkkä sosiaalinen ilman kehollisia transhoitoja


Tulenhenki: Ärsyttää, kun tietyt ihmiset selvästi ymmärtävät transhoitojen vaikutukset transsukupuolisen sosiaaliselle todellisuudelle, mutta samalla tuntuvat ajattelevan, että transhoitoja tarvitsemattomat, transidentiteetin omaksuneet olisivat yhtäläisiä transsukupuolisia kuin medikaalisesti transitioituneet transsukupuoliset. Tämän vuoksi tuollaisten ihmisten fiksuiltakin argumenteilta putoaa pohja, kun he antavat painoarvoa tuollaiselle identiteetteilylle. 


Tina: Luulen kyllä, että tuollaiset ihmiset ymmärtävät, etteivät ne ole sama asia. Todennäköisesti he ajattelevat, että voivat tavallaan "kiltteyttään" pitää identiteetteilyä yhtä arvokkaana. Äitini on kanssa sellanen, että "kaikki on yhtä arvokkaita". Ja onhan tuo totta, että kaikki ovat ihmisinä yhtä arvokkaita. Minusta tuntuu, että ihmisillä, joilla on “antaa kaikkien kukkien kukkia”-mentaliteetti on toisinaan vaikeuksia tehdä eroja asioiden välille.  Esimerkiksi heillä on vaikeuksia ymmärtää, milllaisia ongelmia transsukupuolisuuden hyvin laveaan määritelmään liittyy. 


Tulenhenki: Ihan oikeasti kuka hyötyy siitä, että koko porukka määritellään vaan samaksi massaksi, jonka sisäisistä eroista ei saa puhua. Minulle on joskus sanottu, että erilaisten transihmisten luokittelu on turhaa. Mutta siis näin jokseenkin kärjistetysti, jos transeus yhdelle tarkoittaa sinistä tukkaa ja nenärengasta, kun taas toiselle hormoneja ja leikkauksia ja kolmannelle jotain näiden yhdistelmää rusinat pullasta-transhoitoineen, niin eikö se ole ihan normaalia, että ihminen alkaa kategorisoimaan tätä porukkaa?

Rusinat pullasta -transhoidoilla tarkoitan sitä, kuinka erityisesti jotkut muunsukupuoliset (biologiset naiset) haluavat ikään kuin valita testosteronilta tietyt vaikutukset (esimerkiksi äänen madaltumisen) mutta he eivät ota huomioon sitä, että testosteroni vaikuttaa kehoon kokonaisvaltaisesti, todennäköisesti aiheuttaen samalla myös muita asioita (esimerkiksi karvoituksen kasvua kasvoissa ja vartalossa, miestyypillistä kaljuuntumista, hien hajun muuttumista miehekkäämmäksi jne.). He siis saattavat haluta hormonihoidot jonkin yksittäisen piirteen saavuttamisen takia, mutta saavatkin sen ohella myös liudan muita miesvartalon piirteitä, joita eivät olleet suunnitelleet tai toivoneet.

Hormonien vaikutus yksilöön on geneettistä, eli muuntohormonien vaikutuksia ei siis voi valikoida piirre kerrallaan, minkä takia suhtaudun tällaiseen “sukupuolishoppailuun” varsin nuivasti.


Tina: Jos transsukupuolisuus voi tarkoittaa käytännössä mitä vain, kuten helposti omittava identiteetti ilman muita kriteereitä, niin meillä on transsukupuolisia, jotka kehollisesti ja sosiaalisesti eivät eroa millään tavalla syntymäsukupuolensa edustajista. Se sana ei enää kuvaa mitään tiettyä väestöryhmää, joilla olisi omat tunnuspiirteensä. Näin ollen tämän ihmisryhmän asioitakaan ei voi edistää helposti mitenkään.


Tulenhenki: Kun transaktivismissa pyritään edistämään samaan aikaan täysin erilaisten transihmisten asioita, niin siellä ei tehdä ilmiöiden välille mitään eroa. Sen sijaan puhutaan ristiin rastiin kehollisia transhoitoja käyvistä transsukupuolisista ja niistä, jotka vain identifioituvat joksikin, vaikka eivät edes koe tarvitsevansa transhoitoja. Tämä sitten johtaa siihen, kuinka jatkuvasti ajetaan kaksilla rattailla.

Somessa tulee välillä vastaan transsukupuolisia, jotka ovat käyneet läpi kehollisia transhoitoja, mutta samalla sanovat, kuinka sukupuoli ei näy ulospäin. Jos nämä ihmiset aidosti uskovat tuollaiseen, heidän toimintansa on hyvin ristiriitaista. Koska jos ulkonäkö ja sukupuoli eivät liity mitenkään toisiinsa, miksi ihmeessä transmiehet käyvät läpi kehoa maskulinisoivat transhoidot ja vastaavasti transnaiset kehoa feminisoivat transhoidot? Miksi transsukupuoliset kokevat kehollista sukupuolidysforiaa, jos ulkonäöllä ja sukupuolella ei ole mitään yhteyttä? Retoriikka, kuinka sukupuolta ei voi olettaa ulkonäön perusteella puhuu transhoitoja vastaan. Toivoisinkin, että tällaista retoriikkaa puoltavat transhoitoja läpikäyvät transsukupuoliset pysähtyisivät miettivät, miksi toistavat tuollaisia asioita, vaikka itse toiminnallaan (transitioitumalla) viestivät, kuinka sukupuoli ja ulkonäkö liittyvät vahvasti toisiinsa.


Tulenhenki: Mietin, että miksi ihmeessä transeudesta on ylipäätään tullut sellainen kattotermi. Mielestäni kattotermeissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta transeuden kohdalla tuntuu olevan niin, että jos yrittää keskustella erilaisten transihmisten eroista, niin on heti kauhea portinvartioija, epäinklusiivinen transfoobikko. Onko niin kutsutussa trans-sateenvarjossa mitään hyvää? 


Tina: Trans-sateenvarjo voi minusta parhaimmillaan olla suuntaa antava siinä, mitä seikkoja kaikenlaiseen transeuteen yleisesti mielletään liittyvän. Tästä on esimerkkinä tyylimuutokset. Vastakkaisen sukupuolen tyypillisten vaatteiden käyttäjää ilman sukupuolen korjaushoitoja nimitetään transvestiiteiksi ja heidät mielletään kuuluvan trans-sateenvarjon alle. Tämä on kuitenkin melko pinnallista sukupuolen ilmentämisen muuttamista, mutta myös perinteiset transsukupuoliset tyypillisesti ilmentävät tyylillään kohdesukupuolta.


Tulenhenki: Olen tähän mennessä tavannut yhden henkilön, jolla on oikeasti sellainen tilanne, että hormonit voisivat hänen muun terveytensä kannalta olla liian iso haitta. Hänellä on vamma, joka rajoittaa elämää huomattavasti. Hän kärsii sukupuolidysforiasta ja on vaihtanut nimeään ja tyyliään enemmän kohdesukupuolen suuntaan, mutta tällainen pelkkä hyvin pintapuolinen sukupuolen ilmaisu ei ole kovin toimiva kokonaisuus transitiossa etenkään aikuisten kohdalla. Hän on kuitenkin sellainen tapaus, jonka tilanteesta koen empatiaa. Todellisuudessa enemmistöllä terveydentilaan vetoavilla ei ole vastaavaa tilannetta, vaan he eivät yksinkertaisesti halua käyttää hormoneja tai he vetoavat esimerkiksi ylipainoon, johon on kuitenkin mahdollista vaikuttaa elintavoilla.


Tina: Tuollaisessa tapauksessa kyllä joo ymmärtää paremmin, kun on selkeästi rajoitteita, joihin ei elintavoilla voi vaikuttaa. Mutta tosiaan nuo on poikkeuksia ja harvinaisia tapauksia ja minusta on aika lieroa tuollaisten takia sitten sanoa, että kaikki on samaa massaa, medikaalisella transitiolla ei ole painoarvoa ja olet kauhea transmedikalisti portinvartioija, jos muuta ajattelet. Minä en olisi voinut sosiaalisesti transitioitua mitenkään järkevästi ilman medikaalista transitiota (lasken tähän myös ääniterapian ja kasvojen laseroinnin).


Tulenhenki: Ajattelen ylipäätään niin, että transitio on kokonaisuus, joka koostuu yhdessä sekä sosiaalisesta, medikaalisesta että juridisesta transiosta. Tarkoitan tällä sitä, että käytännössä transitio ei ole aikuiselle mitenkään järkevällä tavalla mahdollinen, jos kuvittelee, ettei siihen tarvita fyysisiä kehon ja olemuksen muutoksia, vaan muutetaan pelkkä nimi, sukupuolimerkintä ja käytetään toisen sukupuolen vaatteita. Sosiaalinen transitio tapahtuu fyysisen ja juridisen transition seurauksena, ei itsenäisesti tai ennen sitä.

Tässä kohtaa minulle usein sanotaan, että jotkut transsukupuoliset ovat näyttäneet kohdesukupuolen edustajilta jo ennen medikaalista transitiota. Kyseenalaistan tämän ilmiön yleisyyden näkemäni ja kokemani perusteella varsinkin, jos puhutaan yksilöistä, joilla murrosikä on jo jonkin verran edennyt.

Jotain hyvin harvoja poikkeuksia toki on, mutta koska ne eivät ole isossa mittakaavassa kovinkaan oleellisia, jostain niin marginaalisesta ei ole merkityksellistä lähteä vääntämään, eikä varsinainen pointtini mitätöidy.


Tina: Aina on poikkeuksia joo, mutta kyllä pääasiassa nainen näyttää naiselta ja mies mieheltä. Naisilla on kyllä helpompi omaksua jonkinlainen androgyyni tyyli, mutta on sitten vaikeampi olla kunnolla maskuliininen ilman ulkopuolisia hormoneita.


Tulenhenki: Juuri näin. Käytännössä biologisilla naisilla pelkällä tyylin muuttamisella parhaimmillaan pääsee johonkin androgyyniin kompromissiin, jossa näyttää nuorelta pojalta niin kauan kunnes avaa suun (tämäkin toimii lähinnä tiettyyn ikään asti). Vaikka keholliset transhoidot ovat lähtökohtaisesti kompromiseja lääketieteen ja biologian välillä, niin siitä huolimatta pelkkä sosiaalinen transitio ilman medikaalista transitiota toimii järkevällä tavalla hyvin harvalla aikuisen kohdalla.


Tina: Joo ei se pelkkä sosiaalinen transitio ilman kehollisia transhoitoja juuri toimi etenkään aikuisen kohdalla, kyllä ihmisten biologinen sukupuoli vaan melkein aina näkyy selvästi, jos ei ole muokannut fyysisiä sukupuolen ominaisuuksia.


Tulenhenki: Jos nämä ei-transitioituvat, joilla on transidentiteetti olisivat itse sellaisia, jotka ymmärtäisivät realiteetit, niin suurella todennäköisyydellä minulla ei olisi ongelmia heidän kanssaan. Jos mietin transmieheksi identifioituvia, jotka jättävät homman pelkän sosiaalisen transition varaan ilman medikaalisia transhoitoja, niin fine, jos he haluavat aikuisena näyttää maksimissaan teinipojalta ja sitten selitellä aina itseään, kun avaavat suunsa. Jos tuo on sellaista elämää, johon on tyytyväinen, niin ok. Monet selvästikään ei ole. Olen itse tiennyt muutaman tällaisen tapauksen, ja valitettavasti he vaikuttivat hyvin ahdistuneilta omasta tilanteesta. He valittivat jatkuvasti siitä, kuinka heitä “väärinsukupuolitettiin” tai siitä, kun sosiaalinen todellisuus ei pyörinyt pelkästään heidän identiteetin ympärillä. 

Minä en ole pakottamassa ketään transhoitoihin, jos yksilö kokee, ettei niitä tarvitse. Tällaisesta kuitenkin seuraa jonkinlainen vastuu sen sijaan, että uhriutuu jos ja kun ympäröivä todellisuus ei muutu mieluisaksi. En myöskään hyväksy sitä, että tällaiset yksilöt puhuvat transhoitoja käyneiden transsukupuolisten yli asioissa, joista vain transhoitoja käyneillä transsukupuolisilla on kokemusta. Tämä ei tarkoita, että pitäisin itseäni jotenkin parempana kuin ei-transititioituvia. Pointtina on se, että transhoitoja läpikäyvät transsukupuoliset eivät ole yhtälaisia transsukupuolisia kuin sellaiset, jotka vain identifioituvat joksikin ilman tarvetta transhoidoille. Mielestäni meillä pitäisi olla kokonaan omat termit, jotta asioista keskustelu olisi selkeämpää. 


Tina: Niin, tuollainen, että identifioituu transsukupuoliseksi, muttei käy läpi mitään kehollisia transhoitoja ei välttämättä ole monenkaan kohdalla kovin "kestävä" elämäntapa pidemmän päälle. Etenkin jos on sellainen, että ei kykene joustamaan yhtään ja ahdistuu jokapäiväisestä "väärinsukupuolittamisesta." 


Aidosti transvastaiset ihmiset eivät hyväksy minkään sortin transsukupuolisia


Tina: Sellainen brittiläinen transaktivisti kuin Katy Montgomerie (transitioitunut transnainen) on sanonut, että hänen mielestään on typerää haaskata transsukupuolisten väliseen taisteluun energiaa ja järkevämpää olisi vastustaa yhdessä transvastaisia tahoja. Hän on käyttänyt muun muassa sellaista retoriikkaa, kuinka "transfoobikot eivät hyväksyä loppujen lopuksi sinuakaan, vaikka mitä mieltä olisit". Hän siis on itse transaktivisti, mutta minun arviolta ei ihan kiihkeimmästä päästä siinä mielessä, että pystyy keskustelemaan eri mieltä olevien kanssa. 

Tietenkin ymmärrän, miksi joku ajattelisi noin, mutta minusta transsukupuoliset ovat ideologisesti niin heterogeeninen joukko ihmisiä, että tässä on kyllä aika paljonkin keskinäistä selvittämistä ja keskustelemista. Erityisesti siitä, miksi transaktivismi jakaa transsukupuolisia. 

Kuitenkin tuntuu, että olen tähänastisilla kirjoituksillani antanut aidosti transvastaisille tahoille jo niin paljon eväitä heidän ajatteluunsa, että en tiedä kuinka paljon enää haluan moittia transaktivismi-yhteisöä. Yleensä sanomani on käsitetty väärin tai sieltä on poimittu sellaisia asioita, joita myöhemmin käytetään minunkin oikeuksia vastaan.


Tulenhenki: Ennen kuin kävin kritisoimaan nykyistä transaktivismia, tiesin varsin hyvin, ettei oikeasti transvastaiset ihmiset hyväksyisi minua. Tämä siis muistutuksena heille, jotka sanovat, ettei minua hyväksytä sen paremmin. Oleellista on kuitenkin ymmärtää se, etten tee tätä saadakseni hyväksyntää tai pönkittääkseni omaa egoani. Jos oikeasti haluaisin hyväksyntää, minun kannattaisi näennäisesti olla samaa mieltä valtavirran transaktivistien kanssa. Nyt tällä hetkellä tilanteeni on se, että vihamielisyyttä tulee niskaan joka suunnalta. 

En nyt tässä tekstissä mene syvällisemmin siihen, minkä itse miellän transvastaisuudeksi. Voisin mahdollisesti kirjoittaa siitä joskus oman postauksen. Ehkä tällainen teksti voisikin olla ihan hyvä selvennyksen vuoksi varsinkin sen takia, koska minun on sanottu kärsivän sisäistetystä transfobiasta todella useasti. 

Nykyinen ilmapiiri on ikävästi sellainen, että jos on yhdestä asiasta mieltä X, niin monet tekevät johtopäätöksen, että henkilö on toisesta asiasta mieltä Y, vaikka todellisuudessa olisi mieltä Z.

Esimerkiksi kun sanon, ettei biologinen sukupuoli pohjimmiltaan muutu transhoitojen myötä, tarkoitan tällä sitä, että syntymäsukupuoli vaikuttaa tietyissä tilanteissa transsukupuolisen elämään kehollisista transhoidoista huolimatta. Tässä kohtaa jotkut sitten ymmärtävät minut väärin ja nyanssien erottaminen ihmisillä hämärtyy. Jotkut nimittäin ymmärtävät tuon sillä tavalla, ettei transhoitoja läpikäyneet transsukupuoliset eroaisi millään merkittävällä tavalla muista syntymäsukupuolensa edustajista. Todellisuudessa transhoitojen aiheuttamat keholliset muutokset ovat sellaisia, joiden huomiotta jättäminen on epäkäytännöllistä.


keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Transsukupuolisten tyytymättömiä kommentteja "translain" läpimenosta

Uusi "translaki" meni eduskunnassa läpi äänin 113-69. Jatkossa siis kuka tahansa Suomessa asuva täysi-ikäinen henkilö voi vaihtaa juridista sukupuoltaan käytännössä ilman mitään ehtoja. Tähän mennessä sukupuolimerkintää ovat saaneet vaihtaa ainoastaan transsukupuoliset transdiagnoosin ja transhoitojen myötä. Kuten blogini lukijat tietävät, olen aina vastustanut kyseistä lakimuutosta, joka on altis väärinkäytöille ja heikentää transsukupuolisten oikeusturvaa. On siis ymmärrettävää, että olen pettynyt lakiuudistuksen läpimenemisestä. En muuten aio ikinä äänestää ketään sellaista kansanedustajaa, joka kannatti tätä lakia.

Jos olet transdiagnoosin saanut, transhoitoja käynyt henkilö, joka olet kannattanut tätä lakiuudistusta, jossa kuka tahansa opportunisti voi vaihtaa sukupuolimerkinnän: Älä valita, kun lakiuudistuksen jälkeen sinut yhdistetään opportunisteihin ja itsemäärittelyn myötä tulevien ongelmien takia transvastaisuus lisääntyy. Sitä saa mitä tilaa. Jos meillä aletaan jossain vaiheessa laatimaan säädöksiä siitä, mitä sukupuolitettuja tiloja transsukupuolisten pitäisi käyttää, niin älä kysy, pitäisikö partaäijän näköisen transmiehen käyttää naisten tiloja. On kaksilla rattailla ajamista, jos ensin kannatat sukupuolen itsemäärittelyä, mutta myöhemmin vetoat argumenteissasi transhoitoja läpikäyviin transsukupuolisiin. Olen lopen kyllästynyt tähän totaaliseen epäjohdonmukaisuuteen, jota itsemäärittelyä kannattaneet perinteiset transsukupuoliset harjoittavat. (Tiedän, että transkeskustelussa sukupuolittuneet tilat ovat ikuisuusaihe, josta ei päästä koskaan 100% yhteisymmärrykseen. Henkilökohtaisesti kannatan naisten ja miesten tilojen lisäksi yksittäisiä unisex-koppeja, joita voivat käyttää myös sellaiset henkilöt, joilla on jotain erityistarpeita. Toki tähänkin liittyy omat ongelmansa muun muassa resursseihin liittyen, mutta tästä aiheesta enemmän joskus toiste.) Kysyin neljältä itsemäärittelyä vastustaneelta transsukupuoliselta, miltä heistä nyt tuntuu, kun uusi "translaki" meni läpi.



Transnainen Tina:


Vaikka uuden "translain" läpimeno oli odotettavissa, kyllä se silti tuntui pahalta. Mikä minua henkilökohtaisesti eniten koko lakiuudistuksessa ja sen käsittelyssä turhauttaa on se, kuinka autuaan tietämättömiä lakia tukevat tahot ovat transsukupuolisuudesta ilmiönä. Minusta monella lakia tukevalla taholla on transsukupuolisuudesta nykyajan trendien vääristämä kuva. Ymmärrän, että aihe on harvalle oikeasti tuttu tai läheinen elämässä, mutta kansanedustajia kyllä kannustetiin tutustumaan muun muassa lyhyessä ajassa nopeasti muuttuneihin tilastoihin transoireilusta. En nähnyt lain kannattajilta kertaakaan rehellistä pohdintaa siitä, miten juridisen sukupuolen vaihto auttaa transsukupuolisia konkreettisesti tai halua ymmärtää sitä, miksi transsukupuoliset ovat ennen olleet oikeutettuja juridisen sukupuolen vaihtoon. 

Minulla on syytä pelätä, että uusi "translaki" tulee johtamaan väärinkäyttöihin, joiden johdosta transsukupuolisten yhteiskunnallinen uskottavuus heikkenee, ja mahdollisesti tulevaisuudessa transsukupuolisten saavutettuja etuja aletaan karsimaan. En olisi toivonut tämän lain menevän läpi, ja lisäksi minua pelottaa mitä tavoitteita transaktivistitahoilla seuraavaksi on.



Keski-ikäinen transnainen:


Tämä niin sanottu translaki ja sen ympärillä käyty keskustelu on aiheuttanut minussa suurta ahdistusta. On surullista nähdä näin konkreettisesti, miten transsukupuolisuuden käsitettä käytetään nykyisin väärin ja laajennetaan koskemaan myös aivan muita ihmisiä.

Transsukupuolisuuden nimenomaisena kriteerinä on ollut kehollinen dysforia. Olemme tehneet kaikkemme korjataksemme tätä asiaa lääketieteellisin keinoin. Olemme opetelleet elämään uusissa sukupuolirooleissamme ja pyrkineet kaikella tavalla sulautumaan niin hyvin kuin se on mahdollista. Emme ole mainostaneet itseämme, emme halunneet huomiota tai esittäneet mitään vaatimuksia kenellekään. Me olemme sopeutuneet maailmaan sen sijaan, että vaatisimme maailmaa sopeutumaan meihin. 

Nyt meidänkin puolestamme käyttää ääntä sellainen ryhmä ihmisiä, joka toimii aivan päinvastoin kuin me haluaisimme toimia. Heidän vastustajansa helposti hyökkäävät myös meitä vastaan, koska kuvittelevat meidän olevan samaa joukkoa. Me jäämme tässä täysin jalkoihin. Me, joiden ihmisoikeuksilla tätä epäonnistunutta lakia perustellaan ja yritetään tuputtaa ihmisille. Olo tämän kaiken keskellä on hyvin turhautunut ja avuton.



Transnainen -N: 


Olen turhautunut, se on päällimmäinen tunteeni. Kaikki perusteltu kritiikki vain sivuutettiin ja sille annettiin vain siivu huomiota median toimesta ja ihan viimeisillä hetkillä. Translain uusi revisio ei paranna mitenkään oikeasti transsukupuolisten asemaa. Olemme tähänkin päivään asti omanneet mahdollisuuden korjata sukupuolimerkintämme. Se on toki edellyttänyt lääketieteellisiä hoitoja ja niiden ymmärtämisen sekä tarpeellisuuden selvittäneitä tutkimuksia. Kyseenalaistan suuresti, että mikä ajaa poltteeseen saada vaihtaa sukupuolimerkintää ilman näitä kehoa muokkaavia hoitoja.

Itse koin jatkuvaa riutumista miehisistä piirteistäni, ennen kuin olin ollut hormonikorvaushoidolla naishormoneilla riittävän pitkään ja ne olivat naisellistaneet kehoani. Haluan myös oikaista väärinkäsitystä, että transsukupuoliset kokisivat elävänsä väärässä kehossa. Ei, kehon biologisen sukupuolen piirteet aiheuttavat ahdistusta, koska ne eivät vastaa mielen/aivojen kokemusta omasta kehosta.


Vastaan aiemmin esittämääni kysymykseen "mikä ajaa poltteeseen saada vaihtaa sukupuolimerkintää ilman näitä kehoa muokkaavia hoitoja". Joko se, että transpolilla tutkimuksissa on noussut esille jokin muu, yleensä mielenterveydellinen ongelma, joka voi johtaa sekundäärisenä oireena poikkevaan sukupuolikokemukseen, jolloin on ensin alettu hoitaa sitä. Tai todettu, että henkinen kypsyys näihin hoitoihin ei riitä.


Hormonikorvaushoito vastakkaisen biologisen sukupuolen hormoneilla ei ole vitsi. Siihen sisältyy terveysriskejä, muun muassa, transnaisilla kohonnut veritulpan ja aivokasvaimen prolaktinooman suuresti kohonnut riski. Transmiehillä testosteroni aiheuttaa komplikaatioita kohdussa ja munasarjoissa. Hormonit myös heikentävät lisääntymiskykyä välittömästi käytön aloituksessa ja aiheuttavat pitkässä käytössä pysyvää infertiliteettiä. Naishormoneilla kemiallinen kastraatio on ajanut todennäköisesti Alan Turingin itsemurhaan. Tämä oli vielä 70 vuotta sitten rangaistus homoseksuaaleille.


Näitä muuntohormoneita on kuitenkin helppo tilata internetistä, etenkin transnaisten hormonikorvaushoidon sisältämät estradioli- ja spironolaktonivalmisteet ovat ihan yleisiä lääkkeitä. Sukupuolimerkinnän vaihdolla pelkällä itsemäärittelyllä ja näitä hormoneita laittomasti hankkimalla ohitetaan koko hoitoprosessi.


Katumiset maksaa sitten varmaankin julkinen terveydenhuolto, eikä mikään korvaa tietenkään sitä psykologista ja ruumiillista vauriota enää, jos katuukin näitä hoitoja. Siksi niihin on ja on hyvä olla seula.


En haluaisi, mutta on pakko mainita myös mahdolliset väärinkäytöt, joita on jo nähty muissa itseidentifikaation sallineissa maissa. Mies, ilman transhoitoja, täysin edelleen miehen ruumiilla aiheuttaa ahdistusta jo pelkällä läsnäolollaan naisten tiloissa, saatikka jos vielä fyysisesti käy käsin väkivaltaisesti tai seksuaalisesti. Tämä viha tietenkin ohjautuu sitten etenkin transnaisiin. Koen ahdistusta ja surua siitä, kun luulin vielä joskus, että asemani voisi parantua, ettei tarvitsisi koko lapsuuden kestäneen kiusaamisen jälkeen ehkä enää kestää sellaista. Pelkään olevani väärässä. Tarvitsee muuttaa ehkä tulevaisuudessa jonnekin valtioon, jossa ideologian palo ei hukuta alleen lääketieteellisiä hoitoja.




Kolmekymppinen transmies: 


Haluan kertoa transsukupuolisen näkökulmasta niistä konkreettisista haitoista, joita translakikeskustelussa kukaan ei missään vaiheessa maininnut sanallakaan.

Viimeaikaisen keskustelun pohjalta olen huomannut transsukupuolisen todellisuuden ja arjen kokemusmaailman olevan ihmisille niin täydellisen vieras, että katson parhaaksi yrittää samalla valottaa näitä, jotta saattaisitte edes jotenkin nähdä yhteyden siihen, miksi reagoimme tähän näin vahvasti.

Transsukupuolinen kokee niin monia asioita, jotka eivät yksinkertaisesti tulisi spontaanisti mieleen henkilölle, joka katsoo tätä ulkopuolelta. Mutta myös me olemme oppineet nämä asiat vasta elämänkokemuksen karttuessa, transition jälkeen, kun transsukupuolisen arjesta on tullut totta. Keskustelussa vatvottiin täysin epäolennaisia asioita puhuen transsukupuolisten ohi, vaikka me olemme se ryhmä, joka joutuu kantamaan tästä sekoilusta aiheutuneen mainehaitan, psyykkisen taakan, sekä oikeusturvan heikkenemisen. Me jäimme yksin.

Poliittisessa kielessä tunnetaan käsite hyödyllisestä idiootista. Hyödyllinen idiootti uskoo toimivansa moraalisesti oikein, vaikka tosiasiassa hänet on manipuloitu kannattamaan ja levittämään ideologista propagandaa, jota hän ei itsekään ymmärrä.

Lopuksi ne, joilla ei ole asiasta vahvaa mielipidettä taipuvat olemaan ympäröivän enemmistön kanssa samaa mieltä, koska silloin ryhmässä säilyy sopu ja koska transsukupuolisten oikeudet eivät rehellisesti sanottuna kiinnosta ketään. Ja miksi kiinnostaisivatkaan, jos ne eivät koske itseä?

Kun laki meni läpi, tajusin, ettei minulla ole koskaan ennen transsukupuolisena ollut näin hiljennetty, mitätöity, nurkkaan ajettu ja turvaton olo. Koen nyt aivan uudenlaista turvattomuutta sekä tulevaisuudestani että ympärillä olevista ihmisistä.

Häpeän myös kansalaisena kansanedustajien ja mediankin selkärangattomuutta; Suomessa siis ylpeästi pidetään tieteen hylkäämistä edistyksenä ja annetaan avoimen tiedevastaista propagandaa levittävän ideologisen liikkeen sanella, mitkä ovat jonkin psykiatrisen diagnoosin kriteerit.

Viime vuosina lisääntynyt puhe "sukupuolen moninaisuudesta" on luonut illuusion, että transsukupuolisten asema olisi paranemassa ja ennakkoluulot hälvenemässä. Tosiasiassa transsukupuoliset "kiinnostavat" ihmisiä vain sen hetken, kun meitä voi käyttää hyvesignalointiin tai populismin välineenä. Viimeistään nyt ymmärrän, että transsukupuolisten oikeuksia ei järki- ja tiedepohjaisesti aja tällä hetkellä yhtään mikään taho, jolla olisi sananvaltaa; bussikuskimme on ajokunnoton ja ajokortiton, mutta me voimme ainoastaan istua hiljaa kyydissä.

Vaikka transpoliklinikalle hakeutuvista tietty osa ei edennyt transdiagnoosiin, koska heillä todettiin persoonallisuuteen tai mielenterveyteen liittyvä muu häiriö, täällä katsottiin parhaaksi jättää nekin ihmiset oman onnensa nojaan poistamalla diagnoosivaihe. Nämä transsukupuolisuusideasta fiksoituneet ihmiset, jotka eivät saaneetkaan sitä diagnoosia jonka olisivat halunneet, ovat niitä jotka väittävät diagnoosin olevan ”nöyryyttävä”, ja he ovat ajaneet tätä lakimuutosta voidakseen kiertää lääketieteen ammattilaisten mielipiteet. He näkivät transpoliklinikan jonain ilmaisena irtokarkkikauppana, vaikka lääkärin vastuu on ajatella potilaan etua ja löytää terveysongelman juurisyy.

Diagnoosivaihe oli varsinaisille transsukupuolisuuden diagnoosiin päätyville potilaille toki stressaava ja jännittävä, mutta silti tärkeä prosessi, jossa he pääsivät keskustelemalla myös selvittämään omaa identiteettiään ja odotustensa realiteetteja ennen varsinaiseen prosessiin päätymistä. Jo tällä systeemillä transsukupuolisen saama psyykkinen tuki erittäin raskaan transition kanssa on ollut täysin olematon, vaikka elämän kaikki alueet muuttuvat niin radikaalisti. Ihminen on kokemansa kanssa yksin, mutta kyllä vaan oli varaa leikata se vähäkin ihmiskontakti ja tuki pois!

Äänestyksellä ilmaistiin täyttä piittaamattomuutta haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien hyvinvointia kohtaan. Lakikeskustelussa argumentteina käytettiin asioita, jotka ovat faktuaalisesti vääriä ja lapsellisen helppo todistaa epätosiksi, jos joku transaktivistien huudon alta vaan kuulisi mitään. Keskustelun käymistä yritettiin täysin antidemokraattisesti transaktivistien pyynnöstä jopa kieltää, koska he ovat kännyköillään tottuneet siihen, että kaiken heidän omaa maailmankuvaansa haastavan voi vaan napauttaa pois.

Liberaalille kansalle ei tarvinnut kuin jankuttaa latautuneita sanoja "ihmisoikeus", "transsukupuoliset" ja "transfobia" – sanoja, joista jokainen menetti täysin merkityksensä tässä keskustelussa, koska jokaista niistä käytettiin systemaattisesti väärin. Se, että kuka tahansa voi vaihtaa sukupuolta ilmoittamalla ei ole ihmisoikeus yhtään missään, transsukupuolisilla oli Suomessa jo kaikki samat ihmisoikeudet kuin muillakin. Yhtäkään transsukupuolista ei oltu pakkosteriloitu vaan aiemman lain sanamuotoa tulkittiin tahallaan väärin. Henkilö, jolla ei ole kehodysforiaa, joka vaatii kehon muuttamista ei ole transsukupuolinen, ja se että sateenkaarivähemmistöjä koskevassa asiallisessa keskustelussa nostetaan esiin myös huolia tai kysymyksiä ei todellakaan ole transfobiaa, vaan ihan normaalia demokraattista dialogia.

"Pakkosterilointi" lain perusteena oli puhdas valhe, joten mitään väitettyä "ihmisoikeusrikkomusta" ei edes tapahtunut. Sterilisaatio on kirurginen toimenpide, kun puolestaan steriiliys on tila, joka voi johtua muustakin, tässä tapauksessa yleensä hormonihoidosta. THL:n rekisteristä ei löydy yhtäkään sterilointia transsukupuolisuuden perusteella enkä ole koskaan kuullut transsukupuolisesta, jonka keholle oltaisiin väkisin tehty toimenpiteitä. Lakipykälän sanamuoto ei ehkä ollut selkein mahdollinen, mutta lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksella viitattiin siihen, että juridisen sukupuolimerkinnän vaihto-oikeus käytännössä syntyy, kun henkilö on aloittanut transitionsa eli hormoni- tai leikkaushoidot. Hormonihoidot tai mahdollinen kirurgia aiheuttavat transsukupuolisen lisääntymiskyvyttömyyden, ja niihin transsukupuolinen hakeutuu vapaaehtoisesti omasta tahdostaan. Mieheksi itsensä kokeva kun ei todellakaan halua synnyttää, koska se jos joku on puhtaasti naiskehon ominaisuus. Nykyisin on kuulemma mahdollista tallettaa sukusolujakin ennen hoidon aloittamista.

Me emme olleet edes kiinnittäneet huomiota "pakkosterilisaatiolakiin", koska sillä ei ollut konkreettista vaikutusta. Minun steriiliyttäni ei testattu millään tavalla erikseen silloin kun hoidot aloitettuani vahvistin sukupuoleni. Sen sijaan nyt kun pykälä on poistettu laista, se salliikin kenen tahansa ihmisen vaihtaa sukupuolimerkintää, vaikkei olisi mitään aikomusta mennä myös transitiohoitoihin. Aiempi laki siis suojeli transsukupuolisia varmistaen, että juridinen sukupuolen vaihtaminen on vain transsukupuolisten yksinoikeus ja se tehdään poikkeustapauksena, loogisesta ja painavasta syystä.

Tässä sotkussa kukaan ei missään vaiheessa tullut ajatelleeksi sitä, kuinka tämä voisi vaikuttaa jo transsukupuolisena elävien elämään ja siihen, kuinka tällaisten juttujen jälkeen transsukupuolisiin suhtaudutaan yhteiskunnallisella tasolla. Tämä hyvesignalointishow on ollut ei-toivottua huomiota ja sen seurauksena huomionhakuiset teinit ovat inspiroituneet tästä sirkuksesta niin, että he toivovat koulujenkin opettavan tiedevastaista ideologiaa, joka kannustaa identiteettiristiriitojen syntymiseen ja erittäin vakavalla psykofyysisellä ristiriidalla leikkimiseen sosiaalisia pisteitä tuovana muoti-ilmiönä. Tällainen transsukupuolisuuden karnevalisointi on todella loukkaavaa, ja koulujen pitäisi keskittyä opettamaan tosiasioita ja kriittistä ajattelua, ei sokeaa ideologiaa ja pseudotiedettä. Sateenkaarilippu on kuitenkin myyty ihmisille liberalismin synonyyminä, eli jos yhtään epäröit tempauksen järkevyyttä, olet ”transfoobinen” ja ”oikeistolainen”.

Joka kerta kun missään suuressa mediassa julkaistaan transsukupuolisuutta koskeva artikkeli, sen pohjalle tulee "tietolaatikko" Setalta. Kaiken sanelee Seta, tämä kaiken ylittävä auktoriteetti, joka on täysin eksynyt alkuperäiseltä linjaltaan ja edustaa nyt vain intersektionaalista feminismiä. Koska Seta on kaikkialla ja seksuaalivähemmistöt ovat historiallisesti kokeneet paljon syrjintää, kukaan ei uskalla kyseenalaistaa tätä, vaan aihe on pyhä.

Disinformaation levittäminen on ollut systemaattista ja se on tapahtunut vähitellen, kuitenkin viimeisen 10 vuoden aikana. Setan ja aktivistien no debate -linjalla on varmistettu sitä, että ultraliberaaliin sateenkaarikuplaan ei pääsisi mitään ideologiaa kyseenalaistavia ajatuksia. Canceloinnin pelossa kukaan ei lopulta uskalla kirjoittaa kyseenalaistavia tai huolestuneita artikkeleita tai jakaa uutisia, joissa kerrotaan ulkomailla tapahtuneista väärinkäytöksistä tai transitiotaan katuvista groomauskulttuurin uhreista. Kaikki "väärinajattelijat" estetään Twitterissä ja kuplautuneille kavereille jaellaan estosuosituksia näistä henkilöistä. Kyseenalaistajat leimataan äärioikeistolaisiksi tai transfoobikoiksi, vaikka kyseessä olisi itse transsukupuolisena elävä, humanistinen liberaali. Millainen "sateenkaari-ihmisten oikeuksia ajava" järjestö hiljentää omiaan, transsukupuolisia?

Systemaattinen ideologiapommitus toimi, ja tietyillä somealustoilla sitä vahvistivat algoritmit, joiden periaate on näyttää käyttäjille enemmän sellaista sisältöä mitä he ovat ennenkin katsoneet; se että internet-käyttäjille näytettäisiin räätälöidysti "enemmän materiaalia, joka heitä kiinnostaa" on kaunis ajatus, mutta käytännössä se johtaa myös siihen, etteivät he altistu enää monipuoliselle ja vaihtelevalle sisällölle niin kuin fyysisessä maailmassa. Lopulta ideologinen liike sai vaikutettua äänennälkäiset poliitikot ja sinisilmäiset "totta kai haluan olla aina hyvien puolella" -symppaajat puolelleen. Nämä symppaajathan eivät yleensä oikeasti tiedä transsukupuolisuudesta tai aiheen tiimoilta maailman tapahtumista mitään, vaan saavat tietonsa siitä omasta hyväuskoisesta kuplastaan, jonka sisältö on jo valmiiksi ideologian kannattajien filtteröimä. Koska aihe ei koske itseä henkilökohtaisesti, maailmankuvaksi riittää se, että on nähnyt kivojen uutisten otsikot ja nähnyt miten moni muu peukuttaa näitä tarinoita. Onhan tässä pakko olla kyse hyvästä, ja eihän kukaan halua olla pahojen puolella, varsinkin kun liike on kulttimaisesti sanellut, että kaikki asiat ovat joko absoluuttista hyvää tai absoluuttista pahaa.

 

J.K. Rowlingin tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka vähänkin kriittinen keskusteluyritys huudetaan hiljaiseksi. Aktivistit vastasivat täysin asialliseen keskusteluyritykseen väkivaltaisin, naiskehoa halventavin solvauksin. Myöhemmin Rowlingiin kohdistettiin transaktivistien suunnalta myös pommiuhka. Meillä uutisoitiin ”transfoobisia kommentteja laukoneesta J.K Rowlingista”, eli kuin rikkinäisessä puhelimessa, ”transfobia” muuttuikin faktaksi. Suomessa asiat eivät ole pommiuhkavaiheessa, mutta näin hiljentäminen toimii. Kun on sivusta todistamassa tuota vihan määrää, niin eihän kukaan uskalla kritisoida mitään ääneen vaikka tekisikin mieli. Syntyy kuva yksimielisestä maailmasta, ja tällä keinotekoisella yksimielisyydellä lakikin jyrättiin läpi.

Transsukupuolisista ei ollut tähän asti kenellekään haittaa. Suurin osa ihmisistä ei koskaan edes ajatellut meitä mitenkään, koska sulaudumme yhteiskuntaan ja elämme tavallista elämää muiden joukossa. Elämä oli vakaata, ja meillä oli tässä rauhassa usko siihen, että ajan kuluessa yhteiskunta vähitellen oli muuttumassa ymmärtävämmäksi ja vapaamielisemmäksi, ja ihmiset suhtautuisivat transsukupuolisiin ennakkoluulottomammin.

Meillä oli valtion puolesta tasa-arvo kunnossa: ammattilaisten tiimi diagnosoi pahan olomme syyn tieteelliselle tutkimukselle pohjautuen, saimme diagnoosin, saimme hoitoa julkisessa terveydenhuollossa, saimme vaihtaa juridisen sukupuolimerkintämme ja sulautua yhteiskuntaan muiden joukkoon, mennä naimisiin, tai hankkia lapsia keinohedelmöityksellä.

 Asiat olivat paranemassa omalla painollaan, ja olimme optimistisia tulevaisuudesta. Jossain vaiheessa aktivistien mediasekoilu kuitenkin nosti transsukupuolisuuden koko kansan puheenaiheeksi. Kauhuksemme tämän kampanjan mainoskasvoina eivät esiinny varsinaiset transsukupuoliset vaan "identifioitujat" jotka käyttävät transsukupuolisten vähemmistöstatusta saadakseen huomiota. Transsukupuolisuuden koko pääpointti on pysyvä, omaan biologiseen sukupuoleen kohdistuva kehodysforia, jota täytyy lievittää fyysistä kehoa muuttamalla. ”Transsukupuolisuus ilman kehodysforiaa" on paradoksi, itsensä kumoava argumentti. Sille mihin ilmauksella tosiasiassa viitataan on jo oma terminsä: transvestismi. Transvestiitit, poikatytöt ja muut vastaavat vaan näyttävät yhtäkkiä kadonneen kokonaan, koska ne eivät ole tällä hetkellä muodikkaita sanoja, joten identifioitujat alkoivat tunkemaan transsukupuolisten kategoriaan pyrkien muuttamaan koko sanan merkityksen. Nyt sana ”transsukupuolinen” ei tarkoita enää yhtään mitään.

Kaivelin piruuttani internetin uumenista 20 vuoden takaisen Setan sivun, jossa kuvaillaan mitä transsukupuolisuus on. Halusin verrata, kuinka Setan tuottaman informaation sisältö on muuttunut. Vanha artikkeli kuvaa transition raakaa realismia kaunistelematta, sekä vastuuta, joka transsukupuolisen on otettava fyysisestä hoidostaan ja sosiaalisesta sekä psyykkisestä transitiostaan. Siinä myös kerrotaan, että keholliseen ristiriitaan voi löytää muitakin ratkaisuja. Transvestiitteja ja transsukupuolisia ei siis sotketa keskenään niin kuin nyt pyritään tekemään, ja vaikeista asioista puhutaan suoraan. Tällaista realismia ja prosessin kunnioitusta toivoisin viestinnältä nytkin, mutta Setan linja on muuttunut täysin. He ovat sotkeneet transsukupuolisen merkityksen, purkaneet naisen ja miehen käsitteet, ja he puhuvat transsukupuolisuudesta pelkästään positiivisena, helppona ja kivana juttuna hiljentäen kaiken keskustelun raskaista realiteeteista tai siitä, kuinka paljon psyykkistä resilienssiä koko projekti tosiasiassa vaatii.

 Näin me olemme pyrkineet elämään ja ottamaan vastuun omista valinnoistamme, mutta uuden polven transaktivistit vaativat nyt meidän nimissämme ympäröivän maailman muuttumista, kielen käytöstä lähtien. Ihmiset ärsyyntyvät, ja saavat transsukupuolisista kuvan huomionhakuisina ja vastuukyvyttöminä aikuisvauvoina.

Meitä pelottavat nyt myös kansan mahdolliset vastareaktiot, ja pelkomme perustuu sille, mitä olemme nähneet tapahtuvan muissa maissa, joissa itseidentifiointilaki on tullut jo voimaan. "Translaki" ei koske pelkkää marginaalista vähemmistöä, vaan jokaista suomalaista, toisin kuin vaikkapa homoavioliittolaki, jonka läpi meneminen antoi suuren hyödyn asianomaisille, mutta ei ollut mitenkään keltään muulta pois.

Mainehaittojen ja psyykkisen taakan lisäksi ulkomailla nähtyjen tapausten perusteella laki voi myös vaarantaa sellaisia transihmisten oikeuksia, joita meillä on tähän asti ollut. Jos esimerkiksi juridisen sukupuolimerkinnän vaihtoa väärinkäytetään niin, että sukupuolitetuissa tiloissa tai tilanteissa esiintyy ongelmia, se lisää vihaa kaikkia transsukupuolisia kohtaan. Osa ihmisistä voi alkaa lopulta vaatimaan, että ilmenneiden ongelmien takia kaikkien pitäisi käyttää vain biologisen sukupuolensa mukaisia tiloja, tai ettei kukaan enää saisi vaihtaa virallisiin dokumentteihinsa sukupuolimerkintää. Tämä tarkoittaisi erittäin vaikeaa elämää oikeille transsukupuolisille, jotka fyysisen transitionsa myötä näyttävät jo kohdesukupuoleltaan, ja joiden kehodysforiaa on hoidettu onnistuneella transitiokokonaisuudella.

Toinen oikeuksiin liittyvä huoli koskee hoitoja. Jos kuka tahansa voi vaihtaa sukupuolimerkinnän ja muodiksi muuttuneesta sukupuoliominaisuuksien shoppailusta tulee tatuointien tai nenäleikkauksen ottamiseen verrattavia esteettisiä mielihaluja, herää kysymys siitä, kenelle tulisi kustantaa hoitoja verovaroin ja millä perusteella. Jos oikeat transsukupuoliset, jotka todella tarvitsevat hoidot voidakseen elää normaalia elämää niputetaan yhteen ristiinpukeutujien ja stereotyyppisistä sukupuolirooleista ahdistuneiden kanssa niin, että meidät nähdään yhtenäisenä ryhmänä, kuinka voidaan tunnistaa, että meillä on tosiasiassa täysin eri ongelmat ja tarpeet? Jos sukupuolen vaihtaminen on täysin erotettu lääketieteestä eli diagnoosikaan ei tee tätä eroa, mikä sitten tekee? Hormonihoito on pysyvä, jatkuva hoito. Voidaanko taata, ettei oikeiden transsukupuolisten hoidon saanti vaarannu?

"Translaissa" transsukupuolisten ryhmään niputetut muut ihmisryhmät (transvestiitit, stereotyyppiseen naisen tai miehen rooliin sopimattomat identiteetin pohtijat sekä muut sukupuoli-ilmaisuaan tutkivat ihmiset) haluavat vain käyttää transsukupuolisten vähemmistöstatusta hyväkseen, vaikka heillä on aivan toisenlaiset tarpeet ja tavoitteet kuin meillä. Kun ihmisryhmät sekoitetaan tällä tavalla keskenään (ei pelkästään ryhmänä transsukupuolisia, vaan myös miehen ja naisen käsitteet), näiden ryhmien jäsenillä ei ole enää mitään selkeästi yhteistä piirrettä keskenään. Tämä johtaa siihen, että kenenkään ongelmia ei voida tunnistaa tai tutkia, eikä kenenkään oikeuksia tai hyvinvointia edistää merkityksellisesti. Kuten tässä kävi: ryhmäämme niputettiin ihan muuta porukkaa, ja nyt se porukka esiintyy transsukupuolisten nimellä ajamassa asioita, joista on meille haittaa. En ole vieläkään nähnyt mitään selitystä siihen, miten joku pelkän juridisen sukupuolimerkinnän vaihtaminen muka hyödyttäisi yhtään ketään, kun se ei muuta ihmisen fyysistä todellisuutta tai muiden ihmisten suhtautumista millään tavalla.

Tämä on se mainehaitta, joka minua ahdistaa: me transsukupuoliset käytämme huomattavan suuren osan elämästämme transitioon ja teemme kaikkemme tullaksemme yhteiskuntaan sulautuviksi, uskottavana ja tasa-arvoisena kohdattaviksi vastakkaisen sukupuolen edustajiksi. Meille sukupuolella on todellakin väliä, ehkäpä vielä enemmän kuin keskivertokansalaiselle. Mutta tämä laki vie nyt sukupuolilta merkitykset kokonaan.

Jos sukupuolella ei olisi mitään väliä, ei olisi myöskään olemassa sukupuolidysforiaa, kehoristiriitaa, tai tarvetta transhoidoille. Tämä laki siis mitätöi transsukupuolisten kokemuksen ja sen kuinka todellinen ja konkreettinen asia sukupuoli on. Häpeän ja käännyn entistä enemmän sisään päin, kun nämä huomionhakuiset ei-transsukupuoliset menevät innokkaina mediaan kertomaan "transsukupuolisuudestaan" päästäkseen viideksi minuutiksi julkisuuden valokeilaan. Ihmisille syntyy aivan väärä kuva siitä mitä transsukupuolisuus edes on.

Väitteet kuten "miehilläkin voi olla menkat”, "mieskin voi synnyttää" tai ”olen transsukupuolinen ilman kehodysforiaa” ovat todella loukkaavia oikeasta kehodysforiasta kärsineelle transmiehelle, jolla on nimenomaan ollut raastava tarve päästä eroon naisen fyysisistä ominaisuuksista. Tuollainen touhu syö uskottavuuttamme ja antaa aidoille transvihaajille syyn sanoa "nythän sinä sanot olevasi mies ja vaadit muita kohtelemaan sinua miehenä, mutta etköhän ensi viikolla ole taas tuolla tekemässä jotain menkkataidetta maximekossa, kun toivot jonkun rituaalin auttavan sinua tulemaan raskaaksi testosteronihoidon lopettamisen jälkeen." Miten muiden ihmisten pitäisi uskoa transsukupuolisen kokemuksen pysyvyyteen ja hoitojen tarpeeseen, kun mainoskasvoina toimivat lähinnä erilaiset ristiinpukeutujat, jotka pyrkivät uudelleenkirjoittamaan biologiaa fiilispohjalta, jotta heidän ei tarvitsisi käsitellä omia ristiriitojaan?

Ymmärrän, että yhteiskunnan nopean tasa-arvoistumisen takia, kun naisen rooli ei ole enää olla pelkkä kotiäiti, nykynuoret ovat hämmentyneitä ja vailla uutta modernin naisen mallia. He eivät tiedä mitä tehdä tällä kaikella struktuurittomalla vapaudella, joten tuoreiden roolimallien puuttuessa he päättelevät etteivät ole naisia ollenkaan. Mutta nyt on aika ottaa vastuuta ja alkaa rakentamaan näitä uusia sukupuolirooleja, joiden ei tarvitse olla samanlaisia kuin ennen. Nyt voidaan nimenomaan rakentaa sellaisia uusia sukupuolirooleja jotka eivät ahdista vaan ovat samaistuttavia. Voidaan sitten rauhassa antaa muiden ihmisryhmien olla omissa kategorioissaan kunnioittaen heidän todellisuutensa erilaisuutta.

Miksi toisin ajattelevia transsukupuolisia ei sitten näy missään? Ymmärrettävistäkin syistä anonyymiä henkilöä ei pidetä julkisessa keskustelussa uskottavana tai tasavertaisia kuin niitä, jotka avoimesti puhuvat nimillään ja kasvoillaan. Transaktivimikriittisten transsukupuolisten on vähätelty olevan vain "muutamia transfoobisia bussin alle heittäjiä", mutta tämän suuntaiset argumentithan osoittavat täydellistä tietämättömyyttä transsukupuolisten todellisuudesta: transsukupuoliset eivät vaihda sukupuoltaan saadakseen sosiaalista hyväksyntää muilta ihmisiltä, vaan lähtevät prosessiin kun mikään muu ei vaikuta korjaavan pitkäaikaista sukupuolidysforiaa. Transitioon lähtemällä transsukupuolinen vaarantaa asemansa yhteisöön kuulumisesta, koska yhteisö saattaa hylätä tai vieraantua, tai parisuhde loppua. Koska trans-status vaarantaa sosiaalisen asemamme, me pidämme asian useimmiten yksityisenä emmekä siksi voi ilmestyä näyttävästi ja sankoin joukoin taistelukentälle.

Transition aikana transsukupuolinen tyypillisesti tarvitsee erityisen paljon yksityisyyttä, kuten murrosikäinen, jonka keho on kehitysvaiheessa. Vaiheeseen liittyy suunnatonta epävarmuutta ja usein häpeää. Murrosvaiheessa on myös erittäin stressaavaa kun ei tiedä kumpana sukupuolena muut ihmiset sinua pitävät. Transsukupuolinen myös pitkän aikaa prosessoi suhtautumistaan muuttuvaan kehoon sekä uusien hormonien värittämään tunne-elämän muutokseen. Entuudestaan tutut ihmiset tulevat tietämään transtaustan, mutta uusille ihmisille transsukupuolinen haluaa olla se henkilö, joka on nyt; menneisyyttä ei haluta avata turhaan, koska siihen liittyy transsukupuolisella kipeitä muistoja kehodysforiasta ja häpeästä, jota transitiohoidoilla on lievitetty niin että sukupuoliristiriidan kanssa voisi elää eikä se aiheuttaisi enää jatkuvaa, invalidisoivaa ahdistusta.

Jokaisen tarina on toki erilainen ja yksilöt päättävät itse kuinka avoimesti haluavat kertoa transtaustastaan, mutta suuri osa transsukupuolisista haluaa vain päästä elämässään eteenpäin, elää tavallista naisen tai miehen elämää ja pitää kipupisteensä yksityisenä, eikä siksi ole julkisesti trans.

Suurin pelko transtaustan paljastumiseen liittyen ei ole välttämättä se, etteivät muut hyväksyisi transsukupuolisuutta – onhan länsimaissa liberaalit arvot ja harva aktiivisesti haluaa kellekään pahaa. Transsukupuolisen näkökulmasta suurempia ongelmia voivat olla esimerkiksi se, että muut ihmiset saattavat tulla levittäneeksi tietoa transstatuksesta eteenpäin tajuamatta yksityisasian levittämisen aiheuttamasta haitasta, sekä se etteivät ihmiset sen tiedon jälkeen pysty suhtautumaan henkilöön enää neutraalisti.

Yllättävä tieto siitä, että joku on transsukupuolinen helposti vaikuttaa ihmisten käytökseen alitajuntaisesti, eivätkä he mahda käytökselleen mitään. Aitojen sosiaalisten suhteiden muodostaminen voi siten transhenkilön kannalta vaikeutua. Tieto jonkun transtaustasta myös helposti vetää muiden ihmisten mielen pohtimaan transsukupuolisen edellistä elämää tai kehon intiimejä yksityiskohtia, josta voi transsukupuoliselle itselleen tulla alaston ja häpeällinen olo. Traumat ovat kuitenkin yksityisasioita.

Tieto trans-statuksesta voi myös hallitsemattomasti levitessään kantautua sellaisen ihmisen tietoon, joka on ihan aidosti transvastainen. Jos sellainen henkilö on jonkinlaisessa portinvartija-asemassa, hän voi esimerkiksi päättää olla antamatta transsukupuoliselle työpaikkaa, asuntoa tai muuta asiaa joka liittyy elämässä etenemiseen. Koska transsukupuolinen ei tiedä, että tietoa hänen statuksestaan on levitetty selän takana, syrjintä ei käy ilmi tai sitä voi muutoin olla mahdoton osoittaa. Transsukupuolisen statuksen salaamisessa on siis kyse sekä yksityisyyden suojasta että tasa-arvon turvaamisesta.

Nämä ovat niitä syitä, miksi moni transsukupuolinen ei voi omalla nimellään ja kasvoillaan osallistua transaihetta koskevaan keskusteluun. Moni kokee, että kehodysforiaa hoitavan transitiohoidon hyöty menetetään, jos heitä ei yhteiskunnassa sen jälkeen koetakaan naiseksi tai mieheksi, vaan ensisijassa transsukupuoliseksi.

Erityisen yksityisyydentarpeemme takia me olemme vähemmistöryhmä, jolla ei ole yhteiskunnassa ääntä transasioissa, vaikka ne koskevat vain meitä. Moni meistä voi vain hiljaa katsoa sivusta kun meidän titteleillämme keppihevostelevat ideologia-uskovaiset tekevät nimissämme ihan mitä huvittaa. Tämä tekee translain läpi jyräämisestä ja niiden muutaman omilla nimillään julkisesti keskustelevan hiljentämisestä ja mitätöimisestä erityisen törkeää. Moni meistä ei voi kertoa kokemuksistaan edes omalle kaveripiirille ja oikaista median luomia väärinkäsityksiä, koska meidän on suojeltava kovalla työllä ansaitsemaamme statusta uudessa sukupuolessa käyttäytymällä aina neutraalisti.

Asioitamme ajavan järjestön perustaminen edellyttäisi oikeiden nimien käyttämistä julkisissa rekistereissä. Lisäksi koska transsukupuolisuus on monelle meistä eriasteisesti kipeä aihe koko loppuelämän ajan, meidän mielenterveydellemme ei ole välttämättä hyväksi ryhtyä transaktivistiksi ja fiksaatoitua aiheeseen kokoaikaisena elämäntyönä. Transitiohoitojen pointti kun on se, ettei sukupuoliristiriidan ajattelu täyttäisi koko elämää. Samoin kun joku ihminen, joka paranee traumasta tai masennuksesta ei voi käyttää loppuelämäänsä vaikeaa menneisyyttään vatvoen, vaan on jatkettava eteenpäin ja luotava elämään kaikenlaista uutta, positiivisempaa sisältöä.

Tarvitsisimme liittolaisia, joille aihe ei ole henkilökohtaisesti liian kipeä käsiteltäväksi, mutta joita aidosti kiinnostaa asianomaisten edun ajaminen tieteelle ja faktoille pohjautuen.

Se saattoi olla minulle henkilökohtaisesti suurin ja välittömin isku, kun tajusin, että liberaalissa tuttavapiirissäni niin moni peukutti ja juhlisti translain läpimenoa yhtään tajuamatta, ettei siinä ole edes kyse transsukupuolisista ja että se vaarantaa sekä minun oikeuteni että maineeni transsukupuolisena.

Olen pitänyt trans-statukseni lähinnä edellisen elämän ihmisten tiedossa, ja ajan kuluessa olen alkanut tiedostaa, kuinka raskasta suuren salaisuuden kanssa eläminen on: menneisyyden varjeleminen, tekosyiden keksiminen kun joku ehdottaa saunomista tai muuta vähäpukeista hommaa, erilaisuuden häpeä, hiljaa pysyminen tilanteissa, joissa haluaisin sanoa jotain mutta ei voi paljastua, elämänkokemuksen radikaalista erilaisuudesta johtuva ulkopuolisuuden kokemus, luottamuspulasta johtuva ihmissuhteiden etenemisen rajoittaminen ja niin edelleen.

Tässä kapeassa tilassa oli ihan tarpeeksi tasapainottelua jo valmiiksi, ja olin alkanut vähitellen tulemaan riittävän sinuiksi uutena itsenäni voidakseni alkaa hieman avautumaan ihmisille enemmän, mutta yhtäkkiä tuntuu, että tämä tulevaisuus onkin peruttu. Kun tajusin, että ihmiset, joihin olen koko ajan luottanut voivatkin kannattaa elämäni vaikeuttamista ja häpeäni lisäämistä, sehän murentaa luottamustani ihmisiin ja yhteiskuntaan ylipäätään.

Ennen tätä intersektionaalisten feministien tai wokeistien nousua ajattelin, että minulle pahaa haluavat ihmiset olivat lähinnä oikealla: oikeistossa oli avoimesti transvihaisia ihmisiä, jotka pitävät transsukupuolisia perversseinä ja vastenmielisinä ali-ihmisinä, joihin kuuluu vapaasti kohdistaa väkivaltaa ja vihapuhetta. Mutta nyt minulla ei ole liittolaisia myöskään vasemmalla, ja heillä on viimeaikaisten tapahtumien perusteella todellista, konkreettista valtaa. Asiaa mutkistaa se, että koska vasemmistolaisten arvoihin kuuluvat vapaus sekä hyvien tai heikossa asemassa olevien puolella oleminen, heistä ei aggressiivisesti käyttäytyvän oikeistolaisen tavoin ole välttämättä helppoa tunnistaa sitä, että heidän toimintansa levittäisi transsukupuolisten maineelle haitallisia käsityksiä. Mukavaan ja hyvää tarkoittavaan ihmiseen on helppo luottaa sokeasti.

Sateenkaarilippu on pitkään ärsyttänyt minua, koska sitä ovat käyttäneet enenevissä määrin tiedevastaiset ihmiset, joiden argumenttien kanssa en ole samaa mieltä. Tämä laki on käännekohta, jossa totean sateenkaarilipun edustavan liikettä, joka aktiivisesti haluaa purkaa olemassa olevat oikeuteni sekä kieltää todellisuuteni transsukupuolisena, jolle sukupuolilla todellakin on väliä. Nyt on vaan pakko sanallistaa se, että siellä missä on sateenkaarilippu, ei ainakaan transsukupuolisten aitoja liittolaisia ole.

Tulevaisuus näyttää, mitä konkreettisia reaktioita laki poikii muulta kansalta, mutta koko lakisotkusta jää joka tapauksessa laaja emotionaalinen haitta sosiaaliseen elämääni, ja yleinen turvallisuuden tunteeni on murtunut. Saan hävetä transsukupuolisuuttani termin kärsimän imagohaitan takia.

Keneen voin tulevaisuudessa luottaa? Mistä tunnistan liittolaisen, kun minulla ei ole julkisessa keskustelussa ääntä, sateenkaarista on tullut valheiden symboli, ja jo eletylle todellisuudelle perustuvan kokemukseni mitätöintiä sataa sekä oikealta että vasemmalta?


sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Kysymyksiä ja vastauksia transaiheesta

Tervehdys blogini lukijoille.  Blogini on viime aikoina pitänyt hiljaiseloa. Minulla on ollut varsin pitkään sellainen olo, että olen sanonu...