Olen Twitterissä, jouduin heti blokkiin

Olen Twitterissä nimimerkillä @tulenhenki, ottakaa seurantaan. 

Olen jo joutunut muun muassa erään feministisen puolueen kuntavaaliehdokkaan blokkiin, enkä ehtinyt olla Twitterissä edes vuorokautta. 

Seuraavaksi julkaisen kyseisen kuntavaaliehdokkaan tililtä postauksia, jotka kävin lukemassa uloskirjautuneena. Muiden henkilöiden nimet peitän kohteliaisuudesta, mutta kuntavaaliehdokkaan nimeä en peitä, sillä kuntavaaliehdokkaana hän on sellaisessa asemassa, että kehtaan kritisoida suoraan hänen nimeänsä käyttäen. 

Kaikki alkoi tästä:

Minä kommentoin seuraavasti:

Tämä ilmeisesti tulkittiin transvihaksi, sillä myöhemmin Pöntinen kommentoi: 

Teen nyt muutaman asian selväksi. Minulla ei ole mitään ongelmia transnaisten kanssa. Minä en myöskään edusta ketään muuta kuin itseäni, joten minulla ei ole minkäänlaista tavoitetta päästä "token trans guyksi öyhötysosastoon." 

Minusta on muuten erikoista, että feministisen puolueen kuntavaaliehdokas syyttää transsukupuolisia  transvihasta, vaikka käsittääkseni Pöntinen ei ole itse transhenkilö. Toki olen huomannut, että niin kutsunut liittolaiset tukevat vain sellaisia vähemmistön edustajia, joiden näkemykset sopivat omaan agendaansa. 

Mitä tulee muihin kommentteihin, niin vielä vajaa vuorokausi sitten seurasin lähinnä ulkomaalaisia transsukupuolisia, jotka kritisoivat nykyistä valtavirran transaktivismia. Todella "sakeaa päätä." En myöskään tiedä, kehen "terfiin" viitataan, mutta tuskin kovin transvihamielinen voi olla, jos kerran minua seuraa. 

On mielenkiintoista, että minut tulkitaan vihaiseksi transmieheksi tai jopa trolliksi. Toki jos vihaisuus tarkoittaa sitä, että osaa ajatella vielä omilla avoilla, niin ymmärrän kyllä, miksi minua pidetään vihaisena. 

Lopuksi sanottakoon, että jos minä olisin biologisesti mies, en olisi transsukupuolinen lainkaan. 

Ihmisryhmät, jotka kärsivät nykyisestä valtavirran transaktivismista

 Tässä kirjoituksessa käsittelen ihmisryhmiä, jotka kärsivät nykyisestä valtavirran transaktivismista:

-                              Lapset

-                              Naiset

-                             Seksuaalivähemmistöt

-                             Mielenterveyspotilaat

-                             Perinteiset transsukupuoliset

 

Lapset

Olen sitä mieltä, ettei lapsen kohdalla transsukupuolisuutta voi luontevasti diagnosoida siitäkin huolimatta, että joillakin tapauksilla sukupuoliristiriita kestää aikuisuuteen asti. Itsellänikin oli lapsena sukupuoliristiriitaa, vaikka en osannutkaan sanoittaa kokemustani luontevasti. Tiedän, että jotkut transsukupuoliset ovat kanssani asiasta eri mieltä.

Tällaisilla yksilöillä transkokemus on saattanut olla läsnä jo lapsuudessa, minkä vuoksi he ajattelevat, että transsukupuolisuuden voisi diagnosoida lapsen kohdalla. Ongelma on siinä, että tällä tavalla ajattelevat transsukupuoliset ajattelevat asiaa puhtaasti omasta näkökulmasta. He eivät ota huomioon, että valtaosa sukupuoliristiriitaisista lapsista ei enää murrosiän jälkeen koe ainakaan merkittävää sukupuoleen liittyvää ahdistusta. Olen kuullut sanonnan, että translapsi on vähän kuin vegaani kissa.

Toisin sanoen lapsen vanhemmat ovat myötävaikuttaneet siihen, että lapsi transioituu sosiaalisesti sen sijaan, että olisi muuten sukupuoleltaan epätyypillinen lapsi. Lapset ovat taipuvaisia ajattelemaan asioita mustavalkoisesti. Katsoin kerran yhden videon, jossa eräs translapsi perusteli sukupuolikokemustaan lempiväreillä ja mielenkiinnonkohteilla.

En ole asiantuntija, enkä muutenkaan tiedä lapsista juurikaan (en myöskään pidä erityisesti lapsista, minkä takia en niitä halua), mutta epäilen hyvin vahvasti, kykeneekö tytöksi itsensä mieltävä poika kunnolla ymmärtämään, ettei transnainen voi olla samalla tavalla nainen kuin biologinen nainen. Jos tytöksi itsensä mieltävä poika unelmoi äidiksi tulemisesta, kykeneekö hän ymmärtämään, ettei transnainen voi olla biologisesti äiti?

En sano tätä sen takia, että transsukupuolisuudessa olisi jotain pahaa. Minä elän tällä hetkellä varsin mukavaa elämää, jos en ota huomioon koronavirusta ja transaktivistien sekoilua, joka ajan myötä pilaa myös minun maineeni, osittain on jo pilannut.

Jos lapsen annetaan edes sosiaalisesti transioitua, emme tiedä, olisiko kyseinen lapsi voinut kasvaa ulos sukupuoliristiriidasta. Monet sanovat tosin, että pelkkä sosiaalinen transitio mahdollistaa mielen muuttumisen. Vaikka tämä onkin teoriassa totta, niin epäilen, kehtaako lapsi tai nuori myöntää olleensa väärässä, jos sosiaalisen transition tielle on jo lähdetty.

Olen joskus miettinyt, olisinko minä halunnut lapsena transioitua, jos lapsuudessani olisi puhuttu translapsista. Todennäköisesti olisin halunnut transioitua. Olen kuitenkin miettinyt, että jos olisin transioitunut lapsena, minulla olisi jäänyt tekemättä kaikki se itsetutkiskelu, jonka olen nyt tehnyt. Olisin myös saattanut miettiä, olisinko sittenkin kasvanut ulos sukupuoliristiriidasta.

Mitä sitten sukupuoliristiriitaisen lapsen kanssa pitäisi tehdä? Mielestä tällaista lasta olisi fiksumpaa rohkaista olemaan mieluummin sukupuoliepätyypillinen kuin alkaa puhumaan transsukupuolisuudesta. En sano, ettei lapselle saisi puhua transsukupuolisuudesta iän mukaisella tavalla neutraalisti, mutta kannattaa olla varovainen, ettei vedä liikaa mutkia suoriksi, jotta lapsi ei saisi transhoidoista epärealistisia käsityksiä.

 

Naiset

Transaktivismin ja naisten oikeuksien välisistä ristiriidoista olenkin jo puhunut aiemmin. Tiedän, että aihe on varsin tunteita herättävä ja aiheesta keskusteltaessa on helppo sortua ylilyönteihin. Kuitenkin tämänhetkinen tilanne on sellainen, että jos joku nainen puhuu aiheesta ilman mitään änkyröintiä, niin silti kyseinen nainen leimataan transfoobikoksi, vaikka hän ei sitä todellisuudessa olisikaan. Transaktivistit mielellään haluavat lakaista maton alle transaktivismin ongelmat, josta naiset kärsivät. Nykyään transsukupuolisuuden määritelmä on aiempaa laveampi, joten transporukkaan kuuluu kaiken näköistä hiihtäjää.

On myös fakta, että jotkut itsensä transsukupuoliseksi kokevat ovat pahasti häiriintyneitä yksilöitä. Sanon tarkoituksella itsensä transsukupuoliseksi kokevat, sillä todellisuudessa minun on vaikea uskoa, että kukaan aidosti dysforinen transnainen haluaisi mennä naisten tiloihin ennen kuin näyttää naiselta. Nykyisessä transkeskustelussa ongelma tosin on siinä, ettei tarvitse olla dysforiaa ollakseen trans, ja joillekin pelkän transidentiteetin omaksuneilla tuntuu olevan kyseenalaisia fetissejä.

Naisystäväni on sanonut, että hän ei koe transnaisia uhkana, mutta hän suhtautuu varauksella joihinkin transvestiitteihin. Naisystäväni ei näe itse transvestiittiyttä ongelmana, mutta hän tietää erään transvestiitin, joka käyttäytyy uhkaavasti. Olen ennenkin kuullut vastaavia tarinoita, että jotkut miespuoliset transvestiitit olisivat jollain tavalla häiriintyneitä ja heillä olisi kyseenalaisia fetissejä (autogynefilia?). 

Korostan nyt, että en todellakaan tarkoita, että kaikki transvestiitit olisivat häiriintyneitä yksilöitä. Kuitenkin olen kuullut useamman kerran tällaisista häiriintyneistä yksilöistä, joten aihetta ei voi mielestäni sivuuttaa.

Mitä tulee kilpaurheiluun, niin mielestäni ei ole reilua, jos transnainen kilpailee sellaisissa lajeissa, joissa voimalla, nopeudella ja kestävyydellä on merkitystä. Vaikka hormonihoito vaikuttaa kehon koostumukseen, niin transnaisilla on tutkimusten mukaan transhoitojen jälkeenkin etu verrattuna biologisiin naisiin.

Sen sijaan harrastetasolla erot eivät ole yhtä merkittäviä, ja yksittäinen transnainen ei välttämättä ole automaattisesti ylivoimainen verrattuna biologisiin naisiin. Kuitenkin kilpatasolla mukana ovat huippuyksilöt, jolloin transnaisen tausta tuo epäreilun edun verrattuna biologisiin naisiin. Oma ehdotukseni on, että transnaiset voivat kilpailla sellaisissa lajeissa, joissa biologisella sukupuolella ei ole suorituksen kannalta mitään merkitystä, kuten esimerkiksi ratsastus.

 

Seksuaalivähemmistöt

Olen kuullut, kuinka jotkut miehistä pitävät transmiehet valittavat homomiesten "transfobisuudesta" koska eivät halua olla transmiehen kanssa. Todellisuudessa tässä ei ole mitään transfobiaa vaan nämä transmiehet eivät ymmärrä, mikä seksuaalinen suuntautuminen on, eivätkä he kunnioita muiden ihmisten rajoja.

Olen kuullut, kuinka viime vuosien aikana joiltakin maskuliinisilta lesbonaisilta on kysytty, ovatko he todellisuudessa transmiehiä. En usko, että kysyjät ovat olleet mitenkään pahantahtoisia, mutta näen silti tuollaiset kysymykset ongelmallisena. Tuollaiset kysymykset voivat aiheuttaa sen, että ihminen alkaa alitajuisesti pohtia, että ehkä hän onkin todellisuudessa transmies tai hän voi kokea, että on väärin olla maskuliininen nainen.

Nykyään monet LGBT-järjestöt ovat lähinnä keskittyneet transasioihin, joten LGB-porukan asiat ovat jääneet T:n varjoon hyvin vahvasti. Tästä johtuen monet LGB-ihmiset kokevat, että nykyiset LGBT-järjestöt ovat unohtaneet heidät. Mainittakoon toki, että LGBT-järjestöt tai transjärjestöt eivät edusta minunkaan asioitani, ne edustavat vain tietynlaisten transihmisten asioita. Jos ja kun Suomessa perustetaan LGB-järjestö, tuen sen toimintaa mielelläni.

Tämän lisäksi toivon, että ns. vanhan koulukunnan perinteiset transsukupuoliset perustaisivat oman järjestön, joka olisi poliittisesti ja ideologisesti neutraali. Tai jos tuollaista järjestöä ei synny, niin kaipaisin vähintään enemmän transsukupuolisten blogeja tai muita somekanavia, joissa eri mieltä olevat transsukupuoliset saavat äänensä kuuluviin.

 

Mielenterveyspotilaat

 

Nykyisessä transaktivismissa painotetaan hyvin vahvasti itsemäärittelyä ja myös sitä, kuinka transhoidoista pitäisi poistaa kaikki portinvartiointi. Tämä on uhka mielenterveyspotilaille, sillä ilman portinvartijointia transhoitohin saattaa päätyä sellaisia yksilöitä, joiden ei koskaan pitäisi aloittaa transhoitoja. Toisin sanoen ihmisten oikeat ongelmat lakaistaan maton alle.

 

 

Perinteiset transsukupuoliset

Olen aika paljon nähnyt netissä kommentteja, kuinka joku on ennen suhtautunut transsukupuolisiin neutraalisti tai positiivisesti, mutta ajan myötä asenteet ovat muuttuneet negatiivisempaan suuntaan. Syynä ei ole mikään yhteiskunnan rakenteellinen transfobia vaan näillä ihmisillä on huonoja kokemuksia transaktivisteista ja heidän tuntemistaan transsukupuolista. Tämä on varsin ymmärrettävää.

Valitettavasti jotkut ajattelevat, että kaikki transsukupuoliset olisivat samanlaisia kuin aktivistit, joten tästä kärsivät sellaisetkin transsukupuoliset, jotka eivät käyttäydy kyseisellä tavalla. Yleisin "transfobian" muoto, jota olen kohdannut, on johtunut siitä, kuinka ihmiset ovat ajatelleet minun olevan samanlainen kuin transaktivistit tai muuten huonosti käyttäytyvät transsukupuoliset.

Jos en ota huomioon dysforiaa, niin kaikesta ärsyttävintä transsukupuolisuudessa on se, kuinka minä joudun kärsimään muiden transsukupuolisten perseilystä, josta en itse ole millään tavalla vastuussa. Joskus haluaisin olla enemmän avoin transsukupuolisuudestani, mutta tällä hetkellä tuo ei ole mahdollista, jos haluan, että ihmiset eivät ala varomaan sanojaan seurassani tai pitämään minua idealistisena hörhönä, jota en yksinkertaisesti ole.

En nyt nosta itseäni mitenkään jalustalle, kun totean nämä seikat. Olen itse kaukana täydellistä ihmisestä. Koen kuitenkin olevani suhteellisen harmiton tapaus, koska en odota muilta jatkuvaa validaatiota, enkä odota, että yhteiskunta ja kieli muuttuvat minun vuokseni. En myöskään hauku ihmisiä transfoobikoiksi, jos he eivät halua seurustella transsukupuolisten kanssa. Sen sijaan transaktivistit ja jotkut transsukupuoliset eivät ole yhtä harmittomia kuin minä, ja koen heidät uhkana transsukupuolisten maineelle.

 

 

 

 

Mietintöjä ROGD-teoriasta, transtrendereistä ja transyhteisön sisäisistä ristiriidoista

Olen törmännyt paljon sellaiseen ajattelutapaan, että jos ei kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä tai suhtautuu siihen muuten varauksella, leimataan hyvin helposti transfoobikoksi tai esitetyt huolenaiheet kuitataan skenaarioiksi, joita transfoobikot viljelevät.

Mielestäni tällä tavalla ajatteleminen on todella laiskaa ja naiivia. On toki totta, että aidosti transvastaiset tahot vastustavat juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Tämän lisäksi on kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät ole mitenkään transvastaisia, mutta eivät silti kannata itsemäärittelyä erinäisistä syistä.

Keskustelupalstojen antia, kun kysytään, mitä mieltä juridisen sukupuolen itsemäärittelystä

Nykyään uutisoinnin perusteella tuntuu, että vähintään 20 % ihmisistä olisi transihmisiä, koska mediassa transaiheesta paasataan jatkuvasti. Viime vuosien aikana transtutkimuksiin on hakeutunut aiempaa enemmän porukkaa. Uskon, että osittain tämä johtuu tietoisuuden lisääntymisestä. Jotkut myös puhuvat ROGD-teoriasta ja transtrendereistä.

 Lisäksi nykyään transaktivismissa painotetaan enemmän identiteettiä kuin dysforiaa, joten transsukupuolisuuden määritelmä on paljon laveampi kuin aikaisemmin. Tämä voi myös osaltaan vaikuttaa siihen, miksi ihmiset päätyvät määrittelemään itsensä jonkin sortin transihmiseksi aiempaa helpommin. Käsittelen näitä aiheita tekstissäni.

 

 ROGD-teoria

 

Ensimmäisen kerran, kun kuulin puhuttavan ROGD-teoriasta (Rapid Onset Gender Dysphoria), pidin sitä täysin huuhaana, kuten monet muutkin transihmiset. Kyseinen teoria viittaa ns. sosiaaliseen tartuntaan, jonka mukaan pääasiassa nuoret tytöt ja naiset omaksuvat transidentiteetin sosiaalisen median ja kaveripiirin myötä, vaikka heillä ei aiemmin ole ollut merkkejä sukupuoliristiriidasta.

Kuten aiemmin totesin, pidin aluksi tuota teoriaa täysin huuhaana. Olen tottunut siihen, kuinka ei-transsukupuoliset saattavat spekuloida erilaisia syitä, miksi joku haluaa transioitua. Tiedän myös, että monet vanhemmat eivät useinkaan suhtaudu oman lapsen transsukupuolisuuteen mitenkään myötämielisesti, vaikka myöhemmin hyväksyivätkin tilanteen.

Aluksi on melko tyypillistä, että vanhemmat vähättelevät lapsensa sukupuoliristiriidan kestoa ja laatua. Itsellänikin on tästä kokemusta, vaikka itse hakeuduin transprosessiin aikuisena. Sain kuulla kommentteja, etten voisi mitenkään olla mies, koska paras ystäväni oli nainen, ja että kyllä lapsena neuvolassa olisi huomattu, jos olisin oikeasti transsukupuolinen. Tällainen kieltoreaktio on melko tyypillinen tapa käsitellä ikäviä tunteita.

Todellisuudessa kärsin sukupuoliristiriidasta ennen kuin olin kuullut koko transsukupuolisuuden olemassaolosta, mutta en osannut sanoittaa kokemustani luontevasti. Teininä olin nuorisopsykiatrian piirissä, ja sielläkin sukupuoliristiriitani tuli ilmi, mutta sitä ei nähty ongelmieni selittäjänä, eikä siihen juurikaan tartuttu. Myöhemmin näistä merkinnöistä tosin oli apua transpolilla, koska minulla oli konkreettisia todisteita siitä, että sukupuoliristiriitani oli kestänyt kauan.

Tämän takia pidin ROGD-teoriaa aluksi täysin huuhaana. Nykyään olen sitä mieltä, ettei se välttämättä olekaan täysin tuulesta temmattu teoria, vaikka se onkin edelleen kiistanalainen teoria, ja suhtaudun vanhempien näkemyksiin edelleenkin varauksella. Kuitenkin tällä hetkellä trans-asiat ovat olleet pinnalla jo pidemmän aikaa, ja somessa on paljon nuoria transihmisiä, joilla on paljon ihailijoita.

Somessa olen nähnyt myös joidenkin transihmisten hehkuttavan, kuinka onnellisia he ovatkaan, ja viimein voivat olla omia itsejään. Tyypillistä näille ihmisille on ollut se, että he eivät ole olleet kovin kauaa transhoidoilla. En sano, että nämä ihmiset valehtelisivat, mutta suhtaudun ylenpalttiseen hehkuttamiseen varauksella.

Havainnollistavana esimerkkinä voisin antaa sen, kuinka olen huomannut, että jos joku hehkuttaa somessa parisuhteensa ihanuutta, niin todellisuudessa parisuhteen tila voi olla jotain muuta, eikä ole tavatonta, että pariskunta eroaa pian. Olen tähän törmännyt useamman kerran jo, etten todellakaan keksi ilmiötä täysin tyhjästä.

En nyt varsinaisesti vertaa parisuhteiden ja transition hehkuttamista toisiinsa. Mielestäni liiallinen vakuuttelu on vain epäilyttävää, oli asia mikä tahansa.

Minulla ei ollut transhoitojen suhteen varsinaista kuherruskuukautta vaan oloni on parantunut pikkuhiljaa. Muistan kyllä, kuinka olin aluksi kärsimätön muutosten hitaudesta, ja minua ahdisti näyttää nuorelta pojalta, sillä halusin näyttää ikäiseltäni mieheltä. Nykyään näytän ikäiseltäni mieheltä, vaikka minussa on edelleen tiettyä poikamaisuutta, koska olen melko lyhyt ja hoikka. 

En itse koe tätä ongelmana. Minulla on myös tuuheat hiukset, vaikka hiusrajani onkin maskuliinisempi kuin ennen transhoitoja. Toisaalta minulla oli melko korkea hiusraja jo ennen transhoitoja, joten ero ei ole kovin huomattava.

Täytyy myös ottaa huomioon, että nuoret ovat helposti vaikutteille alttiita. Toisaalta en näe tätä pelkästään ikäkysymyksenä vaan myös persoonallisuuden piirteenä. Toiset ihmiset ovat helpommin alttiita erilaisille muoti-ilmiöille, lisäksi jotkut mielenterveysongelmat altistavat sille, että ihminen ottaa helpommin vaikutteita ympäristöstä. Yksi esimerkki tällaisesta mielenterveysongelmasta on epävakaa persoonallisuushäiriö.

Minulla on tuttu, joka kärsii epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Hän on kertonut, että jos hän tällä hetkellä olisi teini, niin hän olisi saattanut päätyä pitämään itseään muusukupuolisena, koska se olisi ollut helppo selitys ulkopuolisuuden tunteelle. Mainittakoon, ettei tutullani ole koskaan ollut minkään sortin sukupuolirisriitaa, mutta hän on kärsinyt ulkopuolisuuden tunteesta. Sen verran mitä olen muunsukupuolisten juttuja kuunnellut, heille on melko tyypillistä kokea ulkopuolisuuden tunnetta, joillakin on myös epävakaa personallisuushäiriö.

Olen blogissani jo aiemmin tuonut ilmi, kuinka transhoitoja ei pidä nähdä kaikkivoipana ratkaisuna ihmisen muihin ongelmiin. Olen myös sanonut, että jos koko kaveripiiri koostuu pelkästään transihmisistä, niin tässä kohtaa on kuplautumisen riski. Mieleeni tulee kaksi detrans-ihmistä, jotka ovat sanoneet, että transaikoina heillä tuttavapiiri oli hyvin trans/queer-henkinen. Toinen näistä detrans-ihmistä on jälkikäteen myöntänyt, että hänen tuttavapiirinsä oli väkisinkin myötävaikuttanut hänen päätökseensä hakeutua transprosessiin.

 

Löysin kuvan, jossa ROGD selitetään lyhyesti, joskin tietyllä tavalla stereotyyppisesti:

 

 

                  -Itsemurhalla uhkailu

                  -Sukupuoliristiriidan keston liioittelu

                  -Transprosessi nähdään kaikkivoipana ratkaisuna henkilön muihin ongelmiin

                 -Lähipiirissä on paljon transihmisiä

 

Itse en näe ongelmaa siinä, että enemmän ihmisiä hakeutuu transhoitoihin, JOS nämä ihmiset aidosti hyötyvät transhoidoista. Minua kuitenkin huolestuttaa, että tällä hetkellä jotkut päätyvät pitämään itseään transsukupuolisena liian heppoisin perustein, ja myöhemmin nämä ihmiset katuvat transhoitoja. On erittäin tyypillistä, että etenkin murrosiässä muuttuva keho ahdistaa, ja näitä aikoina kaikki kehoahdistus on varsin helppo luokitella dysforiaksi, kun trans-aihe on niin paljon esillä.

 

Transtrenderit

 

Perinteiset transsukupuoliset ovat puhuneet viime vuosina paljon ns. transtrendereistä. Löysin kuvan, jossa annetaan esimerkkejä tyypillisestä transtrenderistä: 

  - Vähän tai ei lainkaan dysforiaa, sukupuoli on identiteetti eikä kehollinen ominaisuus

  - Monimutkainen ja usein ei-binäärinen sukupuoli-identiteetti

  -Transhoitojen tarve kyseenalaistetaan tai niitä halutaan hyvin vähän

 

Naisystäväni on joskus kutsunut tätä omituista porukkaa flamingoiksi, ja minusta flamingo onkin osuva kuvaus näille ihmisille. Nämä ihmiset olisivat muuten harmittomia, varsinkin jos eivät hakeudu transhoitoihin, mutta he saavat transsukupuolisuuden näyttämään vitsiltä, miksi vuoksi perinteiset transsukupuoliset eivät pidä heistä.

Näiden ihmisten vuoksi transhoitojen tarve on kyseenalainen, koska he kovaan ääneen julistavat, kuinka voi olla trans ilman dysforiaa. Nämä ihmiset haluavat kaikkein eniten, että transsukupuolisuus poistetaan sairausluokituksesta, koska heille transeus ei ole sairauden kaltainen tila. Sen sijaan he usein korostavat transihmisyyden iloisuutta.

 

 

Transsexual vs. transgender

 

Englannin kielessä transgender on yleinen kattotermi kaikille transihmisille ja nykyään se myös tarkoittaa transsukupuolista. Toisaalta monet perinteiset transsukupuoliset ovat alkaneet käyttämään transsexual-termiä itsestään tehdäkseen eron transgender-porukkaan. Transgender-porukalla on sinänsä kaunis, mutta naiivi ajatus siitä, kuinka transyhteisö olisi vahvempi, jos kaikki transihmiset olisivat asioista samaa mieltä, ja vetäisivät yhtä köyttä.

Mainittakoon, että nykyinen valtavirran transaktivismi on enimmäkseen transgender-aktivismia, jonka vuoksi monet perinteiset transsukupuoliset eivät pidä nykyisestä transaktvismista. Lisäksi transgender-aktivismiin liittyy hyvin vahvasti intersektionaalinen feminismi ja muu identiteettipolitiikka, jota en voi sietää.

Transgender-aktivismi painottaa vahvasti identiteetin merkitystä. Tästä on seurannut se, että puhutaan miesten menkoista ja naisten peniksistä. Todennäköisesti vaatimukset juridisen sukupuolen itsemäärittelystä perustuvat tähän samaan ajattelutapaan.

Minä itse ajattelen, että transmiehet ovat transmiehiä ja transnaiset ovat transnaisia. Jos olisin biologinen mies, en olisi transsukupuolinen ollenkaan. 

 Jep. Voisitteko ystävällisesti lopettaa miesten menkoista puhumisen? 

Olen biologisesti nainen, mutta sosiaalisesti mies, minkä vuoksi olen transmies. Minä näytän, kuulostan ja haisen mieheltä transhoitojen/testosteronin vuoksi, mistä seuraa sosiaalinen miehuuteni. Toki jotkut ihmiset pitävät minua yksinomaan naisena, ja heillä on oikeus ajatella näin. Näiden ihmisten mielipiteet eivät kuitenkaan vaikuta arkielämääni millään tavalla, minkä vuoksi minulla ei ole tarvetta käydä vääntämään aiheesta kättä heidän kanssaan. 

 

Suomessa ei ole omia sanoja transgenderille ja transsexualille. Tämä myös vaikeuttaa keskustelua, voiko olla trans ilman dysforiaa, sillä transgender on yleinen kattotermi transporukalle, johon kuuluvat myös nämä transtrender-flamingot. Itse samaistun enemmän englannin kielen transsexual-termiin, koska en pidä nykyisestä transaktivismista, joka ajaa lähinnä transgender-porukan asioita, ja on muutenkin hyvin ideologista.

Toki osa perinteisistä transsukupuolisista kannattaa nykyistä valtavirran transaktvismia erinäisistä syistä. Nekin, jotka eivät kannata, eivät välttämättä ole kaikista asioista samaa mieltä minun kanssani, eikä heidän tarvitsekaan olla. Ongelma tulee siinä vaiheessa, jos minulle sanotaan, että näkemykseni ovat jotenkin vääriä, enkä saisi ajatella, kuten oikeasti ajattelen. Minä kannatan vahvasti sanan- ja mielipiteenvapautta myös silloin, vaikka en pitäisikään vastapuolen näkemyksistä.