torstai 20. toukokuuta 2021

Teen muutaman asian selväksi

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka olin liittynyt Twitteriin, ja joutunut feministisen puolueen kuntavaaliehdokkaan blokkiin. Olen nyt ollut Twitterissä jonkin aikaa, ja olen käynyt varsin mielenkiintoisia keskusteluja. Laitan tähän joitakin esimerkkejä saamistani kommenteista ja päivityksistä, joita olen tehnyt, klikkaa tarvittaessa kuvaa isommaksi:






Lisäksi joku on tilannut puolestani Setan uutiskirjeen, ja minusta oli käytetty nimeä Urpo Idiooti:





 Teen nyt muutaman asian selväksi. Minä en edusta ketään muuta kuin itseäni. Minua ovat jotkut luulleet trolliksi, koska tietyn tahon ihmiset seuraavat minua ja puolustin LHB-liittoa. Sanon nyt suoraan, että minä en ole vastuussa siitä, ketkä seuraavat minua ja ketkä tykkäilevät jutuistani. Itse seuraan laidasta laitaan erilaista porukkaa, joten se, keitä itse seuraan, niin tästä ei kannata vetää hirveästi johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Minä en myöskään blokkaa lähtökohtaisesti ketään, paitsi täysin selkeät häiriköt.




Minulla ei ole mitään tekemistä LHB-liitton kanssa, vaikka olenkin ilmaissut tukeni kyseiselle liitolle. Mielestäni liitolle on tarvetta, ja toisekseen kyseinen järjestö ei vaikuta mitenkään elämääni, minkä vuoksi en koe sitä uhkana itselleni.

Yksi syy, miksi kirjoitan tätä blogia, on osoittaa, etteivät kaikki transihmiset ajattele samalla tavalla kuin mitä media antaa ymmärtää. Ylipäätään median antama kuva transihmistä ei kerro koko totuutta kyseisestä ihmisryhmästä. On varsin naiivia ajatella, etteikö transsukupuolinen voisi ajatella tällä tavalla kuten ajattelen.

 Eräs toinen trans sanoi minulle Twitterissä, että olen ainoa hänen tietämänsä trans, joka vastustaa juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Toisessa blogitekstini kommenteissa minulle sanottiin, että kaikki lääkärit, jotka kirjoittavat puoltoja juridisen sukupuolen muuttamiseen, kannattavat juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Mielestäni tuollaiset argumentit eivät ole mikään peruste sille, miksi minun täytyisi kannattaa juridisen sukupuolen itsemäärittelyä.

 Vaikka olisinkin maapallon ainoa trans, joka vastustaisi itsemäärittelyä, sillä ei olisi mitään merkitystä mielipiteeseeni. Todellisuudessa en ole ainoa trans, joka vastustaa juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Monet transsukupuoliset ovat vain tottuneet olemaan hiljaa erilaisista mielipiteistä, koska eivät jaksa vihaa ja maalittamista, jotka mielipiteen tuomisesta seuraa.

Jos tätä blogia lukee joku transsukupuolinen, joka vastustaa juridisen sukupuolen itsemäärittelyä, tiedoksi, että julkaisen mielelläni (nimettömiä) vieraskynäpostauksia toisilta transsukupuolisilta, jotka vastustavat itsemäärittelyä ja suhtautuvat kriittisesti nykyiseen transaktivismiin. Jos jollain on lähipiirissä tällainen transsukupuolinen, tästä asiasta voi vinkata hänelle.



Keskustelupalstojen antia:





 

Joo, onhan tämä varsin rankkaa...


Vitsailut sikseen, en ymmärrä, miten jotkut elävät niin vahvasti kuplassa, etteivät ymmärrä, että nykyistä transaktivismia vastustaa enemmän kuin pieni porukka. Sille on myös syynsä, minkä takia LGB-porukka haluaa irtisanoutua transporukasta. Esimerkiksi kaikki super straight-jutut ovat seurausta siitä, että todella monet transihmiset eivät kunnioita toisten ihmisten rajoja. Vaikka transsukupuolinen olisi kuinka läpimenevä, biologinen sukupuoli vaikuttaa aina jonkin verran elämään ja deittailu on yksi tällainen osa-alue. Kun transsukupuoliset hyväksyvät tämän, heidän on myös helpompi löytää kumppani.

En kirjoita tätä blogia sen takia, että haluaisin polkea muita transihmisiä alaspäin ja nostaa itseni jalustalle jonain hyvänä tolkun transhenkilönä. Olen itse kaukana täydellisestä ihmisestä. En hae hyväksyntää yhtään keneltäkään. En kuitenkaan ole vastuussa siitä, jos jotkut kokevat näkemykseni jotenkin uhkaavina.

En kritisoi transaktivismia ja juridisen sukupuolen itsemäärittelyä sen takia, että haluaisin olla ilkeä toisille transsukupuolisille. Kuitenkin mielestäni juridisen sukupuolen itsemäärittelyssä on huomattavasti enemmän ongelmia kuin etuja, minkä vuoksi minulla ei ole mitään syytä kannattaa itsemäärittelyä. Ja tähän on turha sanoa, etten vain tietäisi aiheesta tarpeeksi. Minulla on harvoin erityisen vahvoja mielipiteitä, mutta tässä aiheessa näkemykseni on vahva.

Olen itse varsin realistinen ja maltillinen ihminen, enkä pidä minkään sortin fanaatikoista. Siedän melko hyvin erimielisyyttä, mutta erimielisyys pitäisi osoittaa jotenkin rakentavammin kuin tilaamalla minulle Setan uutiskirje Urpo Idiooti-nimellä. Toisekseen transyhteisö on paisunut niin laajaksi viime vuosien aikana, joten yhteisön sisäisiltä ristiriidoilta ei voi mitenkään välttyä. Tämän vuoksi en näe realistisena, että kaikki transihmiset olisivat samaa mieltä asioista.

Lopuksi vielä sanon, että minulla on mielessäni useampi aihe, josta aion lähitulevaisuudessa kirjoittaa, kun minulla on siihen aikaa.

 

 

2 kommenttia:

  1. Hei täältä trenssitakista, kirjoitin tuon kommenttin. :D Olisi ehkä pitänyt sanoa transaktivistit eikä transihmiset, mutta toisaalta maineen pilaajien joukossa on valitettavan paljon transihmisiä.

    Ihmettelen kerta toisensa jälkeen, miksi aktivistit ovat vuorenvarmoja, että nykymuotoista aktivismia katsoo karsaasti vain noin 10 ihmistä koko maailmassa, ja kaikki järjestöt ja anonyymit tilit ovat noiden 10 ihmisen aikaansaannosta. Minä en ainakaan ajattele, että kaikki kanssani eri mieltä olevat ovat yksi ja sama henkilö. Aina, kun uusi LGB Alliance perustetaan, aktivistit huutavat, että se on alkuperäisen järjestön feikkitili. LHB-liitto sai myös noita epäilyjä osakseen. Sen on pakko olla jonkinlainen puolustusmekanismi. Ei kestetä ajatusta, että vähemmistöön kuuluvat, vasemmistolaiset ja entiset liittolaiset voivat olla sankoin joukoin eri mieltä transaktivistien kanssa. Kasvava erimielisyys antaisi aktivisteille syytä itsetutkailuun ("Miksi niin moni homo, bi, trans, nainen ja vasemmistolainen on yhtäkkiä pahis? Ovatko sittenkään pahiksia?") ja siltojen korjaamiseen, mutta en hirveästi luota siihen, että niin kävisi. No, jos he haluavat väen vängällä väittää, että kaikki kriitikot ovat trolleja ja jatkaa siltojen polttamista ja virkamiesten maalitusta (viimeisin on Trans ry:n varapuheenjohtajan uusin harrastus), he kaivavat vain omaa kuoppaansa.

    Urpo Idiootti? Monet transaktivistit tuntuvat jääneen henkisesti 12-vuotiaan tasolle. Aika usein käy niin, että luulen vuodatuksen, haukkumisen ja kiroilun kirjoittajaa lapseksi, mutta kyseessä onkin aikuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kommenttisi oli niin hauska, mutta osuva, joten otin sen mukaan :D

      ”Sen on pakko olla jonkinlainen puolustusmekanismi. Ei kestetä ajatusta, että vähemmistöön kuuluvat, vasemmistolaiset ja entiset liittolaiset voivat olla sankoin joukoin eri mieltä transaktivistien kanssa. Kasvava erimielisyys antaisi aktivisteille syytä itsetutkailuun ("Miksi niin moni homo, bi, trans, nainen ja vasemmistolainen on yhtäkkiä pahis? Ovatko sittenkään pahiksia?") ja siltojen korjaamiseen, mutta en hirveästi luota siihen, että niin kävisi. No, jos he haluavat väen vängällä väittää, että kaikki kriitikot ovat trolleja ja jatkaa siltojen polttamista ja virkamiesten maalitusta (viimeisin on Trans ry:n varapuheenjohtajan uusin harrastus), he kaivavat vain omaa kuoppaansa.”

      Allekirjoitan tämän täysin.

      ”Urpo Idiootti? Monet transaktivistit tuntuvat jääneen henkisesti 12-vuotiaan tasolle. Aika usein käy niin, että luulen vuodatuksen, haukkumisen ja kiroilun kirjoittajaa lapseksi, mutta kyseessä onkin aikuinen.”

      Samaa mieltä. Toisaalta aktivistit ampuvat omaan jalkaansa, kun tekevät tuollaisia temppuja heidän mielestään vääränlaisille transsukupuolisille.

      Poista

Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivism...