Pohdintaa detransitiosta

Tässä kirjoituksessa käsittelen transhoitojen katumista ja detransitota, eli paluuta elämään syntymäsukupuolen yksilönä transition jälkeen. Tiedostan varsin hyvin, etten ole oikea henkilö puhumaan aiheesta, koska olen itse transhoitoihin tyytyväinen transsukupuolinen. Käsittelen tässä kirjoituksessa löyhästi myös mielenterveyteen liittyviä asioita. Mainittakoon, etten ole psykologian asiantuntija, mutta olen ollut lukioikäisestä asti kiinnostunut psykologiasta, joten olen perehtynyt aiheeseen jonkin verran. Varoituksen sanana, tämä kirjoitus ei ole ns. hyvän mielen postaus. 

Kävin katsomassa Ihmisten kirjo-sivuston Instagram-tiliä. Löysin postauksen, jossa kerrotaan, miksi jotkut ovat detransioituneet. Kopioin kommentit tänne, ja kommentoin itse, mitä ajatuksia kyseiset kokemukset herättävät minussa. Mainittakoon, etten voi varmasti tietää kyseisten henkilöiden kokonaisvaltaista elämäntilannetta. En tunne kyseisiä ihmisiä, enkä tiedä, millä tavalla transhoidot ovat järjestetty heidän kotimaassaan. Sain kommenteista kuitenkin sellaisen mielikuvan, että kyse on melko nuorista ihmisistä. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että Informed Consent-mallia, eli tietoon perustuva suostumusta ei pitäisi ottaa käyttöön, kun suunnitellaan transhoitoja.

Korostan vielä, etten voi luonnollisestikaan tietää, miltä detransioituminen todellisuudessa tuntuu, enkä halua puhua heidän puolestaan. Olen sitä mieltä, että jokaisen transhoitoja harkitsevan olisi hyvä perehtyä detrans-ihmisten tarinoihin, minkä vuoksi haluan käsitellä aihetta blogissani. Fakta on, että vaikka jotkut ihmiset hyötyvät transhoidoista, niin valitettavasti kaikki eivät hyödy niistä toivotulla tavalla. 

 

1.  kommentti: "Sukupuolenkorjaus pahensi dysforiaani + tajusin, että kehittelemässäni homomiehen identiteetissä ei ollut mitään logiikkaa....kävin terapiassa syömishäiriön takia, se auttoi minua kehoni kanssa, ja tajusin että dysforialla ja syömishäiriöllä on paljon yhteistä."

Oma kommentti: Henkilö mainitsee, että hänellä oli syömishäiriö, joten todennäköisesti hänen kehoahdistuksensa johtui ainakin osittain syömishäiriöstä. Olen huomannut, että syömishäiriöillä ja transkokemuksella on jonkinlainen korrelaatio. Olen myös itse kärsinyt anoreksiasta, jonka vuoksi olin sairaalahoidossa, ja kävin avohoidossa useamman vuoden. Ennen kuin hakeuduin transpolille, mietin perusteellisesti, oliko minulla selkeästi sukupuolidysforia vai kärsinkö edelleen anorektisesta oireilusta. Lisäksi transpoli oli kiinnostunut vanhoista potilastiedoistani. Jos transhoitoja harkitsevalla on syömishäiriötaustaa, pitää pohtia, mikä johtuu mahdollisesta syömishäiriöistä ja mikä on sukupuolidysforiaa. On erittäin tärkeä miettiä, johtuuko syömishäiriö sukupuolidysforiasta, vai johtuuko transkokemus syömishäiriöstä, vai ovatko ne erillisiä ilmiöitä.

En tiedä, millä tavalla kyseisen henkilön dysforia paheni transprosessin myötä. Olen huomannut, että viime aikoina naisesta mieheksi -transhoitoihin on hakeutunut paljon sellaista porukkaa, joka tavoittelee itselleen poikamaista tai androgyynia ulkonäköä. Oleellista on ymmärtää, että testosteroni on MIEShormoni, jonka vaikutuksia ei voi valita mielivaltaisesti. Lisäksi on erittäin oleellista ymmärtää, että osa testosteronin tuomista muutoksista on pysyviä, vaikka testosteronin käytön lopettaisi. Olen myös saanut käsityksen, että koska transmiehellä on kaksi X-kromosomia, niin transmiehellä on kaksinkertainen mahdollisuus kaljuuntua verrattuna biologiseen mieheen, jonka kromosomit ovat XY. Minulla ei tähän ole mitään lähdettä, mutta olen tämän kuullut monta kertaa transryhmistä. Jos pitää hiuksia tärkeänä, niin tämä seikka on hyvä tiedostaa.

Henkilö sanoo, että hän oli kehitellyt itselleen homomiehen identiteetin. Hän siis pitää miehistä. En tiedä, miten hän tuli siihen johtopäätökseen, ettei homomiehen identiteetissä ollut mitään järkeä, mutta joitakin ajatuksia tuli. Olen itse naisista pitävä transmies, joten en voi puhua miehistä pitävien transmiesten puolesta. Sen verran kuitenkin tiedän, että homo transmies ei ole koskaan samalla tavalla homo kuin biologinen homomies. Erot eivät ole pelkästään fyysisiä, vaan myös kokemusmaailmassa on eroja. Miehistä pitävän transmiehen olisi hyvä myös olla realistinen deittipoolin suhteen. Luonnollisesti tämä soveltuu minuun, eli en minä naisista pitävä transmies ole sama asia kuin biologinen heteromies.

Olen myös joskus miettinyt, että jos heteronainen ilmaisee itseään maskuliinisesti, voiko hän kokea, ettei heteromiehet viehäty hänestä, mikä johtaisi ajatukseen, että homomiehenä olisi helpompaa. Monet heteromiehet kuitenkin haluavat naisellisen naisen, vaikka toki poikkeuksia aina on. Tiedän, että jos sanoisin tämän pohdinnan ääneen transpiireissä, saisin vihat niskaani.

 

2.  kommentti: "Miehenä elämisen realiteetit. Tajusin, että olen enemmän nainen kuin olin kuvitellut. Elin valheessa. Terveyteni mureni. En voinut olla oma itseni, koska minähän olin nainen, olin aina ollut."

Oma kommentti: Nykyään puhutaan paljon siitä, kuinka miehet ovat etuoikeutettuja. Mielestäni tämä on puolitotuus. Miehillä on keskimäärin joitakin etuja verrattuna naisiin, mutta nämä edut koskevat sellaisia miehiä, jotka mahtuvat juuri tietynlaiseen muotiin. Pelkkä miehuus yksinään ei takaa etuoikeuksia. Lisäksi etuoikeuksiin kuuluu aina myös tiettyjä velvollisuuksia. Tämä pitäisi jokaisen transmiehen tiedostaa ennen transhoitoja. Toki nykyään tästä voi olla varsin haastavaa puhua transyhteisössä, joka on täynnä intersektionaalisesta feminismistä voimaantuneita yksilöitä.

 

3.  kommentti: "Tajusin, että väite siitä, etten voisi selvitä ilman sukupuolenkorjausta, olikin valhe. Tajusin olevani lesbo, ja että haluan olla naisten kanssa naisena enkä miehenä."

 

Oma kommentti: Kuulostaa siltä, että kyseinen henkilö on kärsinyt sisäistetystä homofobiasta ja/tai hän on elänyt homofobisessa ympäristössä. Tämän vuoksi olen sitä mieltä, että jos henkilöllä vaikuttaa olevan sisäistettyä homofobiaa, tätä olisi hyvä käsitellä ennen transhoitoihin hakeutumista. 

Valitettavasti on mahdollista, ettei homofobinen ympäristö hyväksy naisista kiinnostuneen transmiehen parisuhdetta sen paremmin kuin naisparinkaan suhdetta. Lisäksi on olemassa ihmisiä, joiden mielestä myös transsukupuolisen kanssa seurustelevat ovat jonkin sortin pervoja kuin myös itse transsukupuoliset.

Tämä on myös hyvä esimerkki, että omaa seksuaalisuutta olisi hyvä pohtia perusteellisesti ennen mahdollisia transhoitoja. Monet ovat valittaneet siitä, kuinka transpolilla kysytään seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Transpoli ei kysy näitä uteliaisuudesta. Seksuaalisuus liittyy sukupuoleen hyvin vahvasti.  

 

4. kommentti: "Tajusin, että ryhdyin korjaamaan sukupuoltani, koska olin ollut nuori tyttö, joka tarvitsi tukea vaikeiden asioiden kanssa. Luulin, että sukupuolenkorjaus oli itseni rakastamista, mutta ei se ollut."

 

Oma kommentti: Transhoidot eivät korjaa mitään muuta kuin sukupuoliristiriidan, kaikilla ei sitäkään riittävästi. Itse olen sitä mieltä, että sukupuolenkorjaushoidot voivat olla itsensä rakastamista, mutta ennen transhoitoja ihmisen pitää pystyä olemaan sujut biologisen sukupuolensa kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että ihmisen pitää pystyä hyväksymään tietyt realiteetit transhoitojen suhteen. Jos ihminen ei tätä kykene hyväksymään, hän tulee ennen pitkään pettymään, ja seuraukset voivat olla ikävät.

Joku voi miettiä, että miten ihmeessä transsukupuolinen voi hyväksyä biologisen sukupuolensa. Todellisuudessa jokainen transsukupuolinen joutuu hyväksymään tämän faktan, jos haluaa elää mielekästä elämää. Hyväksymisellä tarkoitan sitä, että esimerkiksi transmiehen pitää kyetä hyväksymään olevansa erilainen kuin biologinen mies. Lisäksi transsukupuolisen pitää ymmärtää olevansa poikkeusyksilö. Monella transsukupuolisella voi olla palava halu olla normaali, mutta valitettavasti transsukupuolinen on aina poikkeusyksilö. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö transsukupuolinen voisi muilta osa-alueilta olla tavanomainen yksilö, jolla on normaali todellisuudentaju.

Minua ei henkilökohtaisesti loukkaa, jos joku on sitä mieltä, ettei hänelle riittäisi transmiehenä eläminen, ja täten ei halua transioitua, tai jos joku detransioituu vastaavan seikan vuoksi. Olen joskus miettinyt, että jos ihminen on taipuvainen perfektionismiin, niin transprosessi ei välttämättä tuo tarvittavaa apua, koska transprosessi ei luonnollisestikaan ole täydellinen.

 

5. kommentti: "Se, että jouduin koko ajan salailemaan netissä sitä, kuka oikeasti olen, alkoi tuhota minua... Käytin isäni telttamaisia t-paitoja ja leikkasin hiukseni - silti tiesin, että totuus paljastuisi heti, jos kohtaisin ihmisiä irl. Väsyin valehteluun. En halunnut olla trans vaan mies, ja tuo mahdoton fantasia oli elävä helvetti."

Oma kommentti: Kiinnitin huomiota kohtaan ”en halunnut olla trans vaan mies.” Valitettavasti transprosessi ei ole täydellinen, ja biologinen nainen voi parhaimmillaan olla transmies. Kyllähän minäkin mieluummin olisin syntynyt poikana, mutta en voi tuollaista asiaa kontrolloida. Minulle transprosessi on onneksi tuonut riittävän avun. Ymmärrän kuitenkin, että joillekin ihmisille transmiehenä eläminen ei toisi riittävää apua, jolloin voi tuntua, että parempi vaihtoehto on elää syntymäsukupuolen yksilönä.

 

6. kommentti: "Ymmärsin syvällä tavalla, miten haavoittunut kehosuhde minulla on. Ja että minä OLEN yhtä kuin kehoni."

Oma kommentti: Vaikuttaa siltä, että kyseisellä henkilöllä on ollut pahoja ongelmia kehonsa kanssa, eikä transprossessi ole tuonut tarvittavaa apua. Olen samaa mieltä, että ihminen on hänen kehonsa. En ole varma, mutta kyseinen kommentti kuulostaa dissosiaatiolta, joka on havaintoni mukaan melko yleinen piirre detrans-ihmisten tarinoissa. Olen ymmärtänyt, että jonkinlaista dissosiaatiota voi tapahtua myös, jos on traumatisoitunut tai jos kärsii epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Olen myös havainnut, että jotkut transsukupuoliset kärsivät epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, sekä olen havainnut epävakaata detrans-ihmisten tarinoissa.

Tunnen erään epävakaasta kärsivän ihmisen, joka on kertonut, ettei epävakaille ole mitenkään tavatonta, että sukupuoli-identiteetti on jollain tavalla häilyvä. Tuttuni ei itse ole kärsinyt kipuilusta sukupuolensa kanssa, mutta on sanonut, että jos hän tällä hetkellä olisi teini, niin hän saattaisi omaksua itselleen muunsukupuolisen identiteetin, koska epävakaalle on tyypillistä kokea ulkopuolisuuden tunnetta, ja muunsukupuolisuus olisi voinut olla ns. helppo selitys ulkopuolisuuden tunteelle. Kysyin tutultani, mitä mieltä hän on epävakaan persoonallisuuden ja transkokemuksen yhdistelmästä. Kysyin, että pitäisikö epävakauden olla automaattinen este transhoidoille. Tuttuni vastasi tällä tavalla:

”Siinä pitää mielestäni olla tosi tarkkana, ja kuunnella huolellisesti mitä potilas vastaa mihinkin kysymykseen. Eli onko esim. dysforia kausittaista, ja onko se varmasti sukupuolidysforiaa. Ja sitten sen huomiointi, ettei potilas ole ottanut vaikutteita joltain muulta. Uskon, että on ”oikeita” transsukupuolisia, jotka ovat myös epävakaita, mutta sanoisin, että epävakaus pitää saattaa sopivaan hoitotasapainoon ja ehdottomasti painottaisin, että dkt tulee olla käytynä. Eli epävakaa hidastaa hoitoprosessia, mutta sen ei pitäisi olla pysyvä este. Epävakaa on kuitenkin pirullinen hoidettava ja se vaikuttaa niin moneen, joten olisin hoitavana tahona tosi tarkkana. Mutta en haluaisi sitten taas sitä suhtautumista, jossa tulee vaan hylky. Se voi altistaa epävakaan itsemurhalle.”

Mielestäni tuttavallani oli mielenkiintoista pohdintaa. Olen samaa mieltä, että toisaalta transsukupuolisella voi olla joku mielenterveysongelma, joka ei selitä sukupuoliristiriitaa tai  transsukupuolisella voi olla traumaattisia kokemuksia, ja silti hän voi hyötyä transhoidoista. Kuitenkin kun suunnitellaan transhoitoja, on hyvä tiedostaa, ettei transhoidot korjaa muuta kuin kehoa, ja muut ongelmat on hoidettava erikseen. Transhoidot eivät ole kaikkivoipa ratkaisu ihmisen ongelmiin.

 

7. kommentti: "Vanhempani saivat minut ymmärtämään, miten paljon aiheutan haittaa keholleni, ja että minun ei tarvitse mahtua yhteiskunnan määrittelemiin roolimalleihin. Kaipasin myös naisten välistä yhteyttä, jota koin ennen sukupuolenkorjausta."

Oma kommentti: On totta, että hormoneilla on sivuvaikutuksensa ja leikkauksissa on komplikaatioriskinsä. Minulla itselläni asiat ovat menneet harvinaisen hyvin, mutta tiedän tapauksia, joilla terveysongelmia on tullut melko lyhyen ajan sisällä hormoneista. Se, miten keho reagoi hormoneihin, on tapauskohtaista. Lisäksi on myös erittäin tärkeää ymmärtää, että jos henkilön todellinen ongelma on sukupuoliroolit, transprosessi voi johtaa ojasta allikkoon pidemmän ajan saatossa. Tässä kommentissa tulee myös esille, että sosiaaliset suhteet muuttuvat transition myötä, eikä kaikki muutokset ole aina mieluisia.

 

8. kommentti: ”Tajusin, että terveyteen liittyvät komplikaatiot eivät olleet sen arvoisia… Ja sain vihdoin lääkityksen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kun luovuin transidentiteetistä, elämäni on mennyt ylöspäin.”

Oma kommentti: Olen sitä mieltä, että omia tuntemuksia on tärkeä kuunnella. Nykyajan transyhteisössä on se ongelma, että epäilykset ja kriittiset näkemykset kuitataan sisäistettynä transfobiana, mikä on mielestäni väärin.

 

9. kommentti: "Sukupuolenkorjaus tuhosi terveyteni ja eristäydyin ja masennuin yhä enemmän."

Oma kommentti: Kuulostaa surulliselta. Olen pahoillani kyseisen henkilön puolesta. Tässä on esimerkki, jolloin asiat eivät ole menneet putkeen.

 

10. kommentti: "Miesten matkiminen ei riittänyt minulle. Mikään hoito ei tekisi minusta ihmistä, joka on syntynyt mieheksi. Dysforiani takaa löytyi asioita, jotka vaativat käsittelyä. Tarvitsin apua mt-ongelmiini enkä kehoa muokkaavia hoitoja."

Oma kommentti: Tässä korostuu aikaisemmin mainitsema pointtini. Transhoidot eivät tee biologisesta naisesta biologista miestä vaan transmiehen. Kaikille transmiehuus ei riitä. Lisäksi transhoidot eivät korjaa henkilön muita ongelmia.

 

 

Sosiaalinen miehuuteni on seurausta siitä, millainen keho minulla on tällä hetkellä

Blogissani eräs kommentoija kysyi aikaisemmin, mitä tarkoittaa tulla kohdatuksi tietyn sukupuolen edustajana. Toisinaan olen netissä nähnyt kommentteja, voisimmeko sopia, että sukupuoli tarkoittaa pelkästään lisääntymis-biologista sukupuolta. Olen myös törmännyt näkemyksiin, ettei transsukupuolisuutta olisi, jos sukupuoliroolit eivät olisi niin ahtaat. Lisäksi translain uudistus on edennyt eduskunnassa. Tässä kirjoituksessa käsittelen näitä teemoja.

Sanon nyt heti aluksi, että jos joku blogin lukijoista on sitä mieltä, että sukupuoli on pelkästään lisääntymisbiologinen ominaisuus, niin tässä ajattelussa ei mielestäni ole mitään väärää. Haluan vain tuoda ilmi, että minun kohdallani sukupuolella on myös muita ulottuvuuksia. Olen sitä mieltä, että valtaosalla ihmisistä sukupuoli on yksinomaan lisääntymisbiologinen ominaisuus, mutta transsukupuoliset tuovat poikkeuksen tähän sääntöön.

Aikoinaan ennen transhoitoja yritin omaksua näkemyksen, että sukupuoli on puhtaasti lisääntymisbiologinen ominaisuus. Olin vahvasti sitä mieltä, ja olen edelleenkin, etteivät persoonallisuuden piirteet tai mielenkiinnon kohteet määrittele ihmisen sukupuolta. En koskaan edes yrittänyt mahtua perinteiseen naisen muottiin vaan pyrin elämään poikatyttönä. Kuitenkin minulla oli jokapäiväistä elämääni rajoittava kehodysforia, joka ei kadonnut mihinkään, vaikka toteutin persoonallisuuttani ja pukeutumistani juuri niin kuin halusin. Perimmäinen ongelmani ei ollut sukupuoliroolit. Jos minulla ei olisi ollut merkittävää ja pitkäkestoista toimintakykyä rajoittavaa kehodysforiaa, minulla ei olisi ollut mikään ongelma elää maskuliinisena naisena.

Monet ei-transsukupuoliset ovat sanoneet, ettei heillä ole sukupuoli-identiteettiä. He yksinkertaisesti ovat jotain sukupuolta. Mielestäni tämä on varsin ymmärrettävää, koska tämä on normaali tila. Transsukupuoliset ovat poikkeusyksilöitä. Minun sukupuoli-identiteettini on muodostunut sen perusteella, että koin naistyypillisen kehoni niin vääräksi, ja koen paremmin yhteenkuuluvuutta nykyisen kehoni kanssa. Vaikka tulen aina olemaan biologisesti nainen, minulle transmiehen keho on parempi vaihtoehto elää ilman jatkuvaa kärsimystä. Ideaalitapauksessa olisin toki syntynyt poikana, mutta koska tuollaista asiaa ei voi kontrolloida, niin liiallinen märehtiminen asiasta on yhdentekevää.

Olen sitä mieltä, ettei mieltymiseni miesten vaatteisiin tee minusta transsukupuolista eikä myöskään muut persoonallisuuden piirteet, jotka ovat keskimäärin yleisempiä miehillä. Toisekseen minussa on myös ominaisuuksia, jotka ovat keskimäärin tyypillisempiä naisilla. Olen mielestäni jopa varsin feminiininen verrattuna moniin heteromiehiin, mutta en itse koe tätä ongelmana. Transsukupuolisuudesta huolimatta olen oma persoona, enkä sukupuolita mielenkiinnonkohteita.

Olen toki edelleen sitä mieltä, että sukupuoli on vahvasti biologinen ominaisuus, vaikka minun kohdallani sillä on myös muuta merkitystä. Olen biologisesti nainen, mutta sosiaalisesti mies. Oleellista on ymmärtää, että sosiaalinen miehuuteni on seurausta siitä, millainen keho minulla on tällä hetkellä. Sukupuolenkorjaushoidot ovat muuttaneet ääntäni, ruumiinrakennettani ja muuta yleistä olemustani niin paljon, että ihmiset pitävät minua miehenä ulkonäköni perusteella. En voisi esimerkiksi mennä naisten vessaan, vaikka kuinka olen biologinen nainen. Tai voisin mennä, mutta seuraukset eivät välttämättä olisi kovin mukavat. Kun ihmiset näkevät minut, he näkevät miehen. Jotkut lemmikkieläimet, jotka pelkäävät miehiä traumaattisten kokemusten vuoksi, pelkäävät myös minua, koska haisen testosteronille ja kuulostan mieheltä. Eläimet sukupuolittavatkin toiset eläimet/ihmiset pitkälti hajun perusteella.

  

Nykyään käyttämäni testosteroni-injektio, jonka pistosväli on kolme kuukautta.

Mainittakoon, että silloin, kun minulle tehtiin rintojen poisto transhoitojen yhteydessä, olin vielä juridisesti nainen, niin tästä huolimatta minut laitettiin miesten huoneeseen. Olin etukäteen varautunut, että minut olisi laitettu naisten huoneeseen, koska olin vielä juridisesti nainen. Oletan, että hoitohenkilökunta käytti maalaisjärkeä, koska jo tuolloin menin ulkonäköni puolesta miehestä, joskin näytin ikäistäni nuoremmalta. 

Olen enemmän kuin tyytyväinen rintakehääni nykyään. Tässä myös jonkinlainen kuva, että kyllä täällä  nimimerkin takana ihan oikea henkilö kirjoittelee.                      

Olen sitä mieltä, ettei sukupuoli-identiteetti määrittele sosiaalista todellisuutta. Keho määrittelee sosiaalista todellisuutta. Ennen transhoitoja sukupuoli-identiteetilläni oli merkitystä lähinnä minulle itselleni, vaikka toki ystävälliset ihmiset ottivat asian huomioon, ja käyttivät nykyistä virallista nimeäni, joka ei vielä tuolloin ollut virallinen. En kuitenkaan odottanut, saati vaatinut, että olisin oikeasti tullut kohdatuksi miehenä. En ole koskaan halunnut määrätä, kuinka ihmisten pitäisi minua kohdella, koska tällöin kanssakäyminen ei olisi luontevaa. Toki toisinaan ärsyttää, kuinka jotkut ihmiset saattavat tehdä varsin mielenkiintoisia oletuksia pelkästään sen perusteella, koska olen transmies, ja olen syntynyt tyttönä. Kuitenkin kaikki ihmiset joutuvat toisinaan kärsimään siitä, että heistä tehdään vääriä oletuksia, eli en ole tämän suhteen mitenkään erityinen.

On kuitenkin joitakin tilanteita, jolloin tavanomainen sosiaalinen miehuus ei ole transmiehelle mahdollista. Lääketieteen näkökulmasta katsottuna transmies on eri asia kuin biologinen mies. Myös mahdollinen lasten hankinta tapahtuu luonnollisestikin eri tavalla. Jos minä ja naisystäväni haluaisimme lapsia, meidän pitäisi hankkia lapset samalla tavalla kuin naisparit hankkivat lapsia, koska olemme kummatkin biologisia naisia. Tietenkään emme voisi saada yhteisiä biologisia lapsia. Lisäksi transmiehellä on keskimäärin erilainen deittipooli kuin biologisella miehellä, vaikka toki ihmisten deittipooleihin vaikuttavat myös muut tekijät, kuten ulkonäkö, luonne, sosiaaliset taidot jne.

Transhoidot muuttavat siis ihmisen sosiaalista sukupuolta. Kuitenkin transhoitojen pitää onnistua riittävän hyvin, koska muutoin ihminen tulkitaan ulkonäön puolesta edelleen syntymäsukupuolen yksilöksi tai henkilö tunnistetaan transsukupuoliseksi. Edelleenkin pelkällä identiteetillä on merkitystä vain yksilölle itselleen.

Olen blogissani aikaisemmin perustellut, miksi en kannata juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että translain uudistus olisi menossa läpi. Jos ja kun laki menee läpi, juridinen sukupuoli ei enää tarkoita yhtään mitään. Tähän mennessä oikeus muuttaa juridista sukupuolta on ollut poikkeuslupa transsukupuolisille, jotka eivät enää näytä syntymäsukupuolensa edustajilta. Blogini oli linkattu Suomi24-palstalle, jossa törmäsin varsin osuvaan kommenttiin:

”En olisi hyötynyt papereiden muutosta mitään, koska olisin edelleen ollut kaikkien silmissä nainen. Jos paperit saa kohta muuttaa tuosta vaan, sehän on huono asia transihmisten kannalta, koska juridinen sukupuoli menettää silloin merkityksensä, eikä transihminen voi enää "todistaa" sukupuoltaan näyttämällä henkkareita, koska ne voi kuka vaan vaihtaa tuosta vaan.”

Olen toisinaan kuullut kommentteja, että entä jos henkilö ei voi terveydellisistä syistä saada transhoitoja tai jos henkilö näyttää jo valmiiksi sukupuoli-identiteettinsä mukaiselta sukupuolen edustajalta, niin eikö tällöin juridisen sukupuolen itsemäärittely olisi hyvä juttu. Mielestäni ei ole. Terveyteen liittyvät poikkeustapaukset voidaan katsoa yksilöllisesti, mutta yksittäisten poikkeustapausten vuoksi ei ole mielekästä romuttaa koko systeemiä. Ylipäätään psykiatriset tutkimukset ovat eduksi, koska ne myös ennaltaehkäisevät juridisen sukupuolen väärinkäytöltä. On olemassa oikeasti todella häiriintyneitä yksilöitä, joiden ei pitäisi saada transhoitoja, eikä täten myöskään saada oikeutta vaihtaa juridista sukupuoltaan. Psykiatrisilla tutkimuksilla voidaan seuloa tällaiset tapaukset. Toki valitettavasti virhearvioinnit ovat aina mahdollisia.

En myöskään ole koskaan tavannut varsinkaan aikuista ihmistä, joka oikeasti näyttäisi vastakkaisen biologisen sukupuolen edustajalta, enkä puhu tässä nyt transsukupuolisista, jotka ovat saaneet transhoitoja. Toki on olemassa ihmisiä, jotka saattavat luulla lyhythiuksista naista mieheksi. Ennen transhoitoja minä näytin toisinaan nuorelta pojalta, jos minua ei katsonut kovinkaan tarkasti. Nämä tilanteet olivat kuitenkin nopeita kanssakäymisiä, ja jos ikäni tiedettiin, niin mielikuva muuttui melko nopeasti.

Olen blogissani aikaisemmin maininnut, että mielestäni sukupuolidysforia on oleellinen osa transsukupuolisuutta. Jos ihmisellä ei ole sukupuolidysforiaa, miksi hän edes olisi transsukupuolinen? Mitä vikaa on olla esim. transvestiitti tai muuten sukupuoleltaan epätyypillinen ihminen? Transyhteisössä kaltaisiani yksilöitä kutsutaan truscum- ja transmedikalisti-nimikkeillä, ja nykyään nuo termit ovat käytännössä natsin synonyymeja. Itse en mielellään käytä kyseisiä määritteitä itsestäni, koska noihin termeihin liittyy niin paljon olkiukkoilua, jota en itse allekirjoita. Olen muun muassa törmännyt näkemyksiin, kuinka truscumit muka vaativat, että transsukupuolisen pitää olla täysin sukupuolinormien mukainen ollakseen transsukupuolinen tai että vasta transhoidot todistaisivat transkokemuksen aitouden. Olen sitä mieltä, että transhoitoihin mennään itsensä vuoksi eikä muita varten. Ylipäätään en tykkää pohtia sitä, kuka on aito transsukupuolinen, vaikkakin sukupuolidysforia on mielestäni oleellinen osa transsukupuolisuutta.

Joku voi ihmetellä, miten olen sitä mieltä, että transhoitohin mennään itsensä vuoksi, ja samaan aikaan vastustan juridisen sukupuolen itsemäärittelyä. Korostan, että minua ei rehellisesti kiinnosta, mitä aikuiset ihmiset tekevät kehoilleen tai jättävät tekemättä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että teoilla on myös seurauksensa. Jos ihminen on tyytyväinen syntymäsukupuolensa kehoon, eikä halua muokata kehoaan, tämä on pelkästään hyvä juttu. Kuitenkaan tällainen yksilö ei voi vaatia, että hänet nähtäisiin jonain, mitä hän ei kehonsa puolesta ole. Se, millainen keho ihmisellä on, ja miten hän ilmaisee itseään, vaikuttaa siihen, miten ympäristö hänet kokee. Olen jo aikaisemmin tuonut ilmi, ettei identiteetti määrittele sosiaalista todellisuutta. Juridisen sukupuolen tarkoitus ei ole validoida ihmisen identiteettiä.

 

 

 

 

 

 

 

Ajatuksia identiteettipolitiikasta, intersektionaalisesta feminismistä ja transaktivismista

Blogini oli linkattu eräälle keskustelupalstalle. Kävin lukemassa keskustelua, johon blogini oli linkattu, ja törmäsin varsin mielenkiintoiseen kommenttiin. Näytin kyseistä kommenttia naisystävälleni, joka piti kommenttia myös mielenkiintoisena.

Naisystäväni määrittelee itsensä feministiksi, vaikka hän ei samaistukaan nykyiseen intersektionaaliseen feminismiin. Minä itse taas olen transsukupuolinen, joka ei kannata nykyistä valtavirran transaktivismia, enkä myöskään ole intersektionaalinen feministi. 

Päätin toteuttaa tämän kirjoituksen yhdessä naisystäväni kanssa. Kommentoimme löytämääni mielenkiintoista kommenttia, mitä ajatuksia kyseinen kommentti herätti meissä. Kommentti on kokonaisuudessaan melko pitkä, joten jaan sen osiin. Minun ja naisystäväni kommentit ovat osien välissä.

Kommentti alkaa:

”Olen seurannut tätä intersektionaalisten feministien yritystä selittää "gender-ideologiaa" vastustavien ihmisten position joksikin n*tsipositioksi, ja tämä on uusin yritys. Alkeellinen ajatusvirhe tässä on se, että kuvitellaan kaikkien muidenkin toimivan intersektionaalisella tavalla. Koska social justicessa arvovalinnat tulevat valmiiksi annettuna kimppuna, eli että jos kannatat trans-puolta kannatat myös blm-puolta ja niin edelleen - ei ole siis mahdollista valita yksittäisiä aiheita jotka itseä kiinnostavat vaan on adoptoitava ihan kokonainen ideologinen maailmankuva - niin tähän lähteneet kuvittelevat, että muutkin toimivat niin. Oletetaan, että on olemassa täysin samanlainen "toinen puoli", johon kuuluvat ihmiset vastustavat samalla tapaa kimppuna kaikkea, eli että jos he ovat yhdestä asiasta jotain mieltä, vaikkapa tästä itseidentifikaatiolaista, niin sitten tältä ihmiseltä automaattisesti löytyy myös ne mielipiteet jotka menevät sinne n*tsi-laitaan asti. Tämä ei vain ole totta. Ei ole mitään samalla tavalla yhteen linkittynyttä "toista puolta", vaan ne eri mieltä olevat ihmiset muodostavat erilaisia kuppikuntia ja toimivat yhdessä näiden yksittäisten asioiden pohjalta.”

Tulenhenki: Olen ihmetellyt, minkä ihmeen takia nykyään sateenkaarilipuissa on toisinaan ruskeaa ja mustaa. Mitä tekemistä tummaihoisilla/rodullistetuilla on LGBT-porukan kanssa? Jos haluaa tukea tummaihoisia/rodullistettuja, miksi heitä ei voi tukea erikseen? Minkä ihmeen takia LGBT:hen pitää tunkea kaikki mahdollinen, joka ei varsinaisesti edes liity LGBT-asioihin? En myöskään ymmärrä, miksi nykyfeministit suhtautuvat islamiin niin myötämielisesti, vaikka islam on todella naisvastainen ja homofobinen uskonto.

Naisystävä: Miellän tosiaan itseni feministiksi. Olen vähän sellaista kuppikuntaa, että jos nainen ei ole feministi, hänellä ei ole oikeutta valittaa. Tiedän, julma ajattelutapa. Mutta minun feminismini ei sovi oikein mihinkään lokeroon tai aaltoon. Olen naisasianainen ja omalta osaltani vastustan muun muassa naisiin kohdistuvaa syrjintää työpaikoilla tietyillä aloilla. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että naiset ovat syrjitty vähemmistö ja rakenteellinen sorto jyllää kaikkialla. Uskallankohan edes sanoa tätä ääneen – olen melko islamvastainen. Koen myös, että tämä rodullisten/värillisten/tummaihoisten uhriuttaminen ei oikein sovi suomalaiseen/pohjoismaiseen kulttuuriin. Minusta tuntuu ylipäätään, että nykymuotoinen intersektionaalinen feminismi on adoptoitu Jenkeistä, eikä se sovi sellaisenaan meidän kulttuuriin vaan aiheuttaa enemmän ärsytystä ihmisissä. Mielestäni kun pitäisi sopeutua vallitsevaan kulttuuriin, eikä muuttaa koko yhteiskuntaa vähemmistön ehdoilla elettäväksi. Tämä siis alustuksena sille, että olen samaa mieltä siinä, että ollakseen oikea feministi, täytyy ajatella tietyn paketin mukaisilla käyttöohjeilla. Omaa ajattelua ja valintaa ei sallita tai olet huono ihminen.

Kommentti jatkuu:

”Minä vastaan poliittisilta mielipiteiltäni aika lailla muuten vasenta laitaa, paitsi tulevaa translakiuudista olen jyrkästi vastaan. Ja se on ihan mahdollista siksi, että ihmiset noin pääosin ovat edelleen yksilöitä ja voivat itse päättää, mitä ovat joistain asioista mieltä. Sen ajattelutyön voi tehdä ihan itse. Ymmärrän toki että tämä on haastavaa, kun on itse omaksunut netistä kokonaisen maailmankuvan. Enkä usko siihen pelottelutaktiikkaan että jos olen joissain mielipiteissäni "vähemmän vasemmalla" kuin joissain toisissa, niin sitten kohta luisunkin sinne n*tsien puolelle ja toimin vain heidän käsikassaranaan. Todella naiivia ajatella noin. Valitettavasti tämä uhkailu toimii aika moneen. Se "gender-ideologia" jota tässä ketjussa kritisoidaan on sama asia kuin social justice eli kriittinen teoria. Jos et tiedä mikä se on, se kertoo siitä että olet omaksunut siitä peräisin olevia ajatuksia tietämättä, mistä ne alun perin ovat lähtöisin. Tämä on ihmisille ihan normaalia, tietoa vaihtuu tällä tavoin jatkuvasti. Mutta olisi hyvä tietää mistä puhut, ennen kuin leimaat täälläkin tosissaan esitetyt huolenaiheet joksikin n*tsi-kultiksi.”

 

Tulenhenki: Itse olen luonteeltani sellainen, joka haluaa muodostaa omat mielipiteet sen perusteella, mitä tiedän, ja mitä olen havainnoinut. Pyrin välttämään ”musta tuntuu”-mielipiteitä. Toki pyrin olemaan myös kriittinen omalle ajattelulleni, ja todennäköisesti minäkin katson maailmaa tiettyjen linssien läpi. Näin transsukupuolisena minua toisinaan ärsyttää, kuinka ihmiset helposti tuntuvat olettavan kaikkien transsukupuolisten olevan pohjimmiltaan samanlaisia. Jos transsukupuolisuuteni tiedetään, ihmiset alkavat helposti katsoa minua tiettyjen linssien läpi, linssien laatu toki vaihtelee riippuen siitä, mitä vastapuoli ajattelee transsukupuolisuudesta.

Rehellisesti sanottuna en pidä siitä, kuinka jotkut tahot haluavat käyttää kaltaisiani ihmisiä keppihevosina omien etujen ajamisessa. Minua ärsyttää myös sijaisloukkaantuvat liittolaiset, jotka tuntuvat näkevän enemmän transfobiaa kuin minä itse transsukupuolisena olen havainnut ja kokenut. 

Naisystävä: Olen samaa mieltä, että on väärin olettaa, että jos on jotakin mieltä, niin sitten on automaattisesti myös jotain toista mieltä. En ole itse törmännyt pelotteluun, että kohta olet n*tsi, jos ajattelet vähänkään tuohon suuntaan. Mutta toisaalta en vietäkään aikaa hirveästi näiden aiheiden keskustelupalstoilla. Ihan vaan siksi, koska en jaksa jatkuvaa vastakkainasettelua ja korrektin ja avoimen keskustelun puutetta.

En ole ihan niin kriittinen muodostaessani mielipiteitäni kuin Tulenhenki. Olen enemmän suoraviivaisempi ja ärhäkämpi mielipiteitteni kanssa. Mustavalkoinen voisi joku sanoa. Minullakin oli oletus, että transsukupuoliset ovat homogeenisempi joukko kuin mitä totuudessa ovat ennen kuin olin tutustunut Tulenhenkeen. Tämän käsityksen olin saanut nimenomaan päällimmäisistä keskusteluista mediassa. Mielipiteeni transasioistakin on muuttunut ajan saatossa ja sekin on okei.

 

Kommentti jatkuu:

(sinunkin on viittaus toiseen kommentoijaan)

”Mielenkiintoista muuten että mitä enemmän mitä detransitioitujia on alkanut tulla esiin ja kritisoida entisten transyhteisöjensä kulttimaisuutta, niin samaa vauhtia transaktivistit kaappaavat nämä täysin samat argumentit itselleen. Sen näkee tässä sinunkin viestissäsi. Kiirehditään äkkiä nimittämään ihan joka ikistä muuta toimijaa kultiksi, ennen kuin kukaan ehtii tehdä samaa itselle. Ja suomen transaktivisti-twitterissä sen näkee myös: siellä kultiksi nimitellään toki terffejä eli radikaalifeministejä, mutta myös ihan normaaleja naisia, ja viimeisimpänä ottona kulttiin kuuluvat kuulemma "kaikki cis-ihmiset" eli ihan kaikki jotka eivät ole trans.”

Tulenhenki: En ole detransinoitunut, ja olen itse tyytyväinen transhoitohin. Kuitenkin on valitettavasti totta, että transyhteisö sietää erittäin huonosti erimielisyyttä. Saat toki olla eri mieltä, kunhat olet hiljaa. Monet eri mieltä olevat transsukupuoliset ovat oppineet olemaan hiljaa, koska eivät jaksa sitä paskamyrskyä, joka erimielisyydestä seuraa. Toki varmasti on sellaisiakin yksilöitä, jotka syvällä sisimmässään ovat eri mieltä, mutta omien kokemusten takia eivät halua kritisoida mitään, koska eivät halua loukata ketään. Moni sellainen, jota on aikoinaan kyseenalaistettu paljon, ei halua tehdä samaa muille, vaikka terve kyseenalaistaminen olisikin välillä paikallaan.

Netissä olen toisinaan nähnyt kommentteja, että missä kaikki ”tolkun” transsukupuoliset ovat. Itse uskon, että on paljonkin sellaisia transsukupuolisia, jotka eivät kannata nykyistä valtavirran transaktivismia. Valitettavasti tällaiset transsukupuoliset eivät halua erinäisistä syistä tulla esille omalla naamallaan.

Naisystävä: Kuten mainitsin, en syvällisesti seuraa transkeskusteluja, koska niiden ilmapiiri ei vaan miellytä minua. Enkä koe, että minulla olisi aiheeseen mitään järkevää lisättävää muutenkaan. Olen ehkä alistunut siihen, että kannattaa pitää turpa kii, jos ei halua saada paskaa niskaansa ja pahan mielen. Seuraan sivusta ja toivon parasta…

 

Kommentti jatkuu:

”Älyllistä epärehellisyyttä ja todella röyhkeää. Minua kiinnostaa loputtomasti miten tällainen gender-ideologia eli ympäriinsä leviävä kriittinen teoria muuntaa joistain ihmisistä täysin narsistisia hirviöitä, jotka luulevat voivansa käyttää kaikkia keinoja edistääkseen omia ideoitaan. Näyttää siltä että ideologia nielaisee sisäänsä ihmisen koko persoonan, ja jäljelle jää enää kuori, joka hokee kritiikissä twitteristä oppimiaan lauseita. Ainiin ja tietysti häiriköi sumeilematta muita ja ottaa yhteyttä heidän työpaikoilleen, jos joku meni netissä sanomaan mielipiteensä ääneen.”

Tulenhenki: Olen huomannut tätä nykyä jo etäisempien tuttujeni muuttuneen muutamassa vuodessa kaikesta loukkaantuviksi idealistisiksi hörhöiksi, vaikka aikaisemmin he vaikuttivat olevan hyvin maan tasalla asioiden suhteen. Tämä ilmiö ei liity pelkästään siihen, kuinka he suhtautuvat transasioihin. He ovat omaksuneet intersektionaalisen maailmankuvan. Valitettavasti minultakaan ei ole jäänyt huomaamatta some-aktivistien käytös. En myöskään pidä siitä, kuinka transaktivistit usein kuvittelevat puhuvan kaikkien transsukupuolisten puolesta, ja kuvittelevan, että heidän näkemyksensä edustaisivat kaikkien transsukupuolisten mielipiteitä. Toki tässä voisi joku sanoa, että sen kun vaan menisin julkisuuteen puhumaan omalla naamallani. Rehellisesti sanottuna en kaipaa huomiota, ja todennäköisesti saisin kuulla, kuinka heitän muita bussin alle.

Naisystävä: Minusta tuntuu siltä, että transaktivistit ja intersektionaaliset feministit luulevat tekevänsä maailmasta paremman paikan kaikille junttaamalla omaa ideologiaansa kaikkien naamalle. Valitettavasti tämä epäonnistuu siinä, että valtaosa yhteiskunnasta kuitenkaan ei ole (toivon mukaan) vietävissä heidän käyttämillään tavoilla. Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että jos transaktivistilta kysyy jotakin asiallista, niin hän ei vastaa vaan iskee nenän eteen kymmenen artikkelia, joista pitäisi kysyjän kaivaa tieto esiin. On hyvä joo sivistää itseään, mutta eikö se olisi kaikkien kannalta miellyttävämpää vaan vastata kysymykseen. Ja toinen ärsyttävä asia on kritiikinsietokyvyttömyys. Blokkaamalla toiset ja poistamalla eriävät mielipiteet ei aiheuteta kuin lisää eripuraa.