maanantai 15. helmikuuta 2021

Ajatuksia identiteettipolitiikasta, intersektionaalisesta feminismistä ja transaktivismista

Blogini oli linkattu eräälle keskustelupalstalle. Kävin lukemassa keskustelua, johon blogini oli linkattu, ja törmäsin varsin mielenkiintoiseen kommenttiin. Näytin kyseistä kommenttia naisystävälleni, joka piti kommenttia myös mielenkiintoisena.

Naisystäväni määrittelee itsensä feministiksi, vaikka hän ei samaistukaan nykyiseen intersektionaaliseen feminismiin. Minä itse taas olen transsukupuolinen, joka ei kannata nykyistä valtavirran transaktivismia, enkä myöskään ole intersektionaalinen feministi. 

Päätin toteuttaa tämän kirjoituksen yhdessä naisystäväni kanssa. Kommentoimme löytämääni mielenkiintoista kommenttia, mitä ajatuksia kyseinen kommentti herätti meissä. Kommentti on kokonaisuudessaan melko pitkä, joten jaan sen osiin. Minun ja naisystäväni kommentit ovat osien välissä.


Kommentti alkaa:

”Olen seurannut tätä intersektionaalisten feministien yritystä selittää "gender-ideologiaa" vastustavien ihmisten position joksikin n*tsipositioksi, ja tämä on uusin yritys. Alkeellinen ajatusvirhe tässä on se, että kuvitellaan kaikkien muidenkin toimivan intersektionaalisella tavalla. Koska social justicessa arvovalinnat tulevat valmiiksi annettuna kimppuna, eli että jos kannatat trans-puolta kannatat myös blm-puolta ja niin edelleen - ei ole siis mahdollista valita yksittäisiä aiheita jotka itseä kiinnostavat vaan on adoptoitava ihan kokonainen ideologinen maailmankuva - niin tähän lähteneet kuvittelevat, että muutkin toimivat niin. Oletetaan, että on olemassa täysin samanlainen "toinen puoli", johon kuuluvat ihmiset vastustavat samalla tapaa kimppuna kaikkea, eli että jos he ovat yhdestä asiasta jotain mieltä, vaikkapa tästä itseidentifikaatiolaista, niin sitten tältä ihmiseltä automaattisesti löytyy myös ne mielipiteet jotka menevät sinne n*tsi-laitaan asti. Tämä ei vain ole totta. Ei ole mitään samalla tavalla yhteen linkittynyttä "toista puolta", vaan ne eri mieltä olevat ihmiset muodostavat erilaisia kuppikuntia ja toimivat yhdessä näiden yksittäisten asioiden pohjalta.”


Tulenhenki: Olen ihmetellyt, minkä ihmeen takia nykyään sateenkaarilipuissa on toisinaan ruskeaa ja mustaa. Mitä tekemistä tummaihoisilla/rodullistetuilla on LGBT-porukan kanssa? Jos haluaa tukea tummaihoisia/rodullistettuja, miksi heitä ei voi tukea erikseen? Minkä ihmeen takia LGBT:hen pitää tunkea kaikki mahdollinen, joka ei varsinaisesti edes liity LGBT-asioihin? En myöskään ymmärrä, miksi nykyfeministit suhtautuvat islamiin niin myötämielisesti, vaikka islam on todella naisvastainen ja homofobinen uskonto.

Naisystävä: Miellän tosiaan itseni feministiksi. Olen vähän sellaista kuppikuntaa, että jos nainen ei ole feministi, hänellä ei ole oikeutta valittaa. Tiedän, julma ajattelutapa. Mutta minun feminismini ei sovi oikein mihinkään lokeroon tai aaltoon. Olen naisasianainen ja omalta osaltani vastustan muun muassa naisiin kohdistuvaa syrjintää työpaikoilla tietyillä aloilla. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että naiset ovat syrjitty vähemmistö ja rakenteellinen sorto jyllää kaikkialla. Uskallankohan edes sanoa tätä ääneen – olen melko islamvastainen. Koen myös, että tämä rodullisten/värillisten/tummaihoisten uhriuttaminen ei oikein sovi suomalaiseen/pohjoismaiseen kulttuuriin. Minusta tuntuu ylipäätään, että nykymuotoinen intersektionaalinen feminismi on adoptoitu Jenkeistä, eikä se sovi sellaisenaan meidän kulttuuriin vaan aiheuttaa enemmän ärsytystä ihmisissä. Mielestäni kun pitäisi sopeutua vallitsevaan kulttuuriin, eikä muuttaa koko yhteiskuntaa vähemmistön ehdoilla elettäväksi. Tämä siis alustuksena sille, että olen samaa mieltä siinä, että ollakseen oikea feministi, täytyy ajatella tietyn paketin mukaisilla käyttöohjeilla. Omaa ajattelua ja valintaa ei sallita tai olet huono ihminen.


Kommentti jatkuu:

”Minä vastaan poliittisilta mielipiteiltäni aika lailla muuten vasenta laitaa, paitsi tulevaa translakiuudista olen jyrkästi vastaan. Ja se on ihan mahdollista siksi, että ihmiset noin pääosin ovat edelleen yksilöitä ja voivat itse päättää, mitä ovat joistain asioista mieltä. Sen ajattelutyön voi tehdä ihan itse. Ymmärrän toki että tämä on haastavaa, kun on itse omaksunut netistä kokonaisen maailmankuvan. Enkä usko siihen pelottelutaktiikkaan että jos olen joissain mielipiteissäni "vähemmän vasemmalla" kuin joissain toisissa, niin sitten kohta luisunkin sinne n*tsien puolelle ja toimin vain heidän käsikassaranaan. Todella naiivia ajatella noin. Valitettavasti tämä uhkailu toimii aika moneen. Se "gender-ideologia" jota tässä ketjussa kritisoidaan on sama asia kuin social justice eli kriittinen teoria. Jos et tiedä mikä se on, se kertoo siitä että olet omaksunut siitä peräisin olevia ajatuksia tietämättä, mistä ne alun perin ovat lähtöisin. Tämä on ihmisille ihan normaalia, tietoa vaihtuu tällä tavoin jatkuvasti. Mutta olisi hyvä tietää mistä puhut, ennen kuin leimaat täälläkin tosissaan esitetyt huolenaiheet joksikin n*tsi-kultiksi.”

 

Tulenhenki: Itse olen luonteeltani sellainen, joka haluaa muodostaa omat mielipiteet sen perusteella, mitä tiedän, ja mitä olen havainnoinut. Pyrin välttämään ”musta tuntuu”-mielipiteitä. Toki pyrin olemaan myös kriittinen omalle ajattelulleni, ja todennäköisesti minäkin katson maailmaa tiettyjen linssien läpi. Näin transsukupuolisena minua toisinaan ärsyttää, kuinka ihmiset helposti tuntuvat olettavan kaikkien transsukupuolisten olevan pohjimmiltaan samanlaisia. Jos transsukupuolisuuteni tiedetään, ihmiset alkavat helposti katsoa minua tiettyjen linssien läpi, linssien laatu toki vaihtelee riippuen siitä, mitä vastapuoli ajattelee transsukupuolisuudesta.

Rehellisesti sanottuna en pidä siitä, kuinka jotkut tahot haluavat käyttää kaltaisiani ihmisiä keppihevosina omien etujen ajamisessa. Minua ärsyttää myös sijaisloukkaantuvat liittolaiset, jotka tuntuvat näkevän enemmän transfobiaa kuin minä itse transsukupuolisena olen havainnut ja kokenut. 

Naisystävä: Olen samaa mieltä, että on väärin olettaa, että jos on jotakin mieltä, niin sitten on automaattisesti myös jotain toista mieltä. En ole itse törmännyt pelotteluun, että kohta olet n*tsi, jos ajattelet vähänkään tuohon suuntaan. Mutta toisaalta en vietäkään aikaa hirveästi näiden aiheiden keskustelupalstoilla. Ihan vaan siksi, koska en jaksa jatkuvaa vastakkainasettelua ja korrektin ja avoimen keskustelun puutetta.

En ole ihan niin kriittinen muodostaessani mielipiteitäni kuin Tulenhenki. Olen enemmän suoraviivaisempi ja ärhäkämpi mielipiteitteni kanssa. Mustavalkoinen voisi joku sanoa. Minullakin oli oletus, että transsukupuoliset ovat homogeenisempi joukko kuin mitä totuudessa ovat ennen kuin olin tutustunut Tulenhenkeen. Tämän käsityksen olin saanut nimenomaan päällimmäisistä keskusteluista mediassa. Mielipiteeni transasioistakin on muuttunut ajan saatossa ja sekin on okei.

 

Kommentti jatkuu:

(sinunkin on viittaus toiseen kommentoijaan)

”Mielenkiintoista muuten että mitä enemmän mitä detransitioitujia on alkanut tulla esiin ja kritisoida entisten transyhteisöjensä kulttimaisuutta, niin samaa vauhtia transaktivistit kaappaavat nämä täysin samat argumentit itselleen. Sen näkee tässä sinunkin viestissäsi. Kiirehditään äkkiä nimittämään ihan joka ikistä muuta toimijaa kultiksi, ennen kuin kukaan ehtii tehdä samaa itselle. Ja suomen transaktivisti-twitterissä sen näkee myös: siellä kultiksi nimitellään toki terffejä eli radikaalifeministejä, mutta myös ihan normaaleja naisia, ja viimeisimpänä ottona kulttiin kuuluvat kuulemma "kaikki cis-ihmiset" eli ihan kaikki jotka eivät ole trans.


Tulenhenki: En ole detransinoitunut, ja olen itse tyytyväinen transhoitohin. Kuitenkin on valitettavasti totta, että transyhteisö sietää erittäin huonosti erimielisyyttä. Saat toki olla eri mieltä, kunhat olet hiljaa. Monet eri mieltä olevat transsukupuoliset ovat oppineet olemaan hiljaa, koska eivät jaksa sitä paskamyrskyä, joka erimielisyydestä seuraa. Toki varmasti on sellaisiakin yksilöitä, jotka syvällä sisimmässään ovat eri mieltä, mutta omien kokemusten takia eivät halua kritisoida mitään, koska eivät halua loukata ketään. Moni sellainen, jota on aikoinaan kyseenalaistettu paljon, ei halua tehdä samaa muille, vaikka terve kyseenalaistaminen olisikin välillä paikallaan.

Netissä olen toisinaan nähnyt kommentteja, että missä kaikki ”tolkun” transsukupuoliset ovat. Itse uskon, että on paljonkin sellaisia transsukupuolisia, jotka eivät kannata nykyistä valtavirran transaktivismia. Valitettavasti tällaiset transsukupuoliset eivät halua erinäisistä syistä tulla esille omalla naamallaan.

Naisystävä: Kuten mainitsin, en syvällisesti seuraa transkeskusteluja, koska niiden ilmapiiri ei vaan miellytä minua. Enkä koe, että minulla olisi aiheeseen mitään järkevää lisättävää muutenkaan. Olen ehkä alistunut siihen, että kannattaa pitää turpa kii, jos ei halua saada paskaa niskaansa ja pahan mielen. Seuraan sivusta ja toivon parasta…

 

Kommentti jatkuu:

”Älyllistä epärehellisyyttä ja todella röyhkeää. Minua kiinnostaa loputtomasti miten tällainen gender-ideologia eli ympäriinsä leviävä kriittinen teoria muuntaa joistain ihmisistä täysin narsistisia hirviöitä, jotka luulevat voivansa käyttää kaikkia keinoja edistääkseen omia ideoitaan. Näyttää siltä että ideologia nielaisee sisäänsä ihmisen koko persoonan, ja jäljelle jää enää kuori, joka hokee kritiikissä twitteristä oppimiaan lauseita. Ainiin ja tietysti häiriköi sumeilematta muita ja ottaa yhteyttä heidän työpaikoilleen, jos joku meni netissä sanomaan mielipiteensä ääneen.”


Tulenhenki: Olen huomannut tätä nykyä jo etäisempien tuttujeni muuttuneen muutamassa vuodessa kaikesta loukkaantuviksi idealistisiksi hörhöiksi, vaikka aikaisemmin he vaikuttivat olevan hyvin maan tasalla asioiden suhteen. Tämä ilmiö ei liity pelkästään siihen, kuinka he suhtautuvat transasioihin. He ovat omaksuneet intersektionaalisen maailmankuvan. Valitettavasti minultakaan ei ole jäänyt huomaamatta some-aktivistien käytös. En myöskään pidä siitä, kuinka transaktivistit usein kuvittelevat puhuvan kaikkien transsukupuolisten puolesta, ja kuvittelevan, että heidän näkemyksensä edustaisivat kaikkien transsukupuolisten mielipiteitä. Toki tässä voisi joku sanoa, että sen kun vaan menisin julkisuuteen puhumaan omalla naamallani. Rehellisesti sanottuna en kaipaa huomiota, ja todennäköisesti saisin kuulla, kuinka heitän muita bussin alle.

Naisystävä: Minusta tuntuu siltä, että transaktivistit ja intersektionaaliset feministit luulevat tekevänsä maailmasta paremman paikan kaikille junttaamalla omaa ideologiaansa kaikkien naamalle. Valitettavasti tämä epäonnistuu siinä, että valtaosa yhteiskunnasta kuitenkaan ei ole (toivon mukaan) vietävissä heidän käyttämillään tavoilla. Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että jos transaktivistilta kysyy jotakin asiallista, niin hän ei vastaa vaan iskee nenän eteen kymmenen artikkelia, joista pitäisi kysyjän kaivaa tieto esiin. On hyvä joo sivistää itseään, mutta eikö se olisi kaikkien kannalta miellyttävämpää vaan vastata kysymykseen. Ja toinen ärsyttävä asia on kritiikinsietokyvyttömyys. Blokkaamalla toiset ja poistamalla eriävät mielipiteet ei aiheuteta kuin lisää eripuraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä ja vastauksia transaiheesta

Tervehdys blogini lukijoille.  Blogini on viime aikoina pitänyt hiljaiseloa. Minulla on ollut varsin pitkään sellainen olo, että olen sanonu...