Entisen transnuoren haastattelu

Törmäsin nuoreen henkilöön, joka aikaisemmin oli määritellyt itsensä transsukupuoliseksi, mutta myöhemmin luopunut transidentiteetistä. Hän on tullut myöhemmin siihen johtopäätökseen, että hänen transkokemuksensa oli todennäköisesti seurausta taannoisesta trans-painoitteisesta kaveripiiristä, joka ruokki hänen dysforiaansa.

"Muuten, nyt kun ei ole kauhiaa määrää muita transihmisiä ruokkimassa dysforiaa, olen tajunnut, etten ehkä koskaan ollut trans."

Mielestäni nykyisessä transkeskustelussa tällainen näkökulma on tärkeää tuoda esille, joten päätin haastatella kyseistä henkilöä blogiini.

 

Kuka olet?

Olen 16-vuotias entinen transmies/poika, nykyään ihan vaan nainen. Vaikka miehen nimellä kuljenkin.

 

Miksi alun perin määrittelit itseksi transsukupuoliseksi, mutta myöhemmin tulit toisiin aatoksiin?  

Olen pienestä asti ollut poikien kanssa ja tullut poikien kanssa paremmin toimeen. Kerran kun olin sairaalassa, siellä oli tyttö, joka oli innoissaan, että sai seuraksi toisen tytön. Hetken ajan päästä ihmetteli, kun pidin enemmän legoista ja sotaleikeistä. Kun löysin transsukupuolisuuden, se kuulosti juuri minulta.

Kyseenalaistin transkokemuksen, kun aloin tulla enemmän toimeen kehoni kanssa ja esim. rinnat ahdistivat koko ajan vähemmän, tällä hetkellä ei ollenkaan. Lopulta tajusin myös, että hoidot tekisivät minut vaan enemmän tyytymättömäksi kehooni muiden fyysisten ongelmien takia. Yhtenä iltana kello 11 vain tajusin, että olen tyttö/nainen.

 

Miten lähipiirisi reagoi siihen, kun et enää määritellyt itseäsi transsukupuoliseksi?

 

Osalle kavereistani kerroin jo samana iltana, mutta suurimmalle osalle vasta myöhemmin, kun olin varmistunut asiasta. Kaverini ottivat asian hyvin, yhtä hörhöä lukuun ottamatta, mutta siitä lisää myöhemmin. 

En ole vieläkään varma onko tämä vain pelkkä vaihe vai onko tämä lopullista, mutta mietin sitä sitten, kun se on ajankohtaista. Äitini oli samoilla linjoilla kanssani, isäni vaikutti helpottuneelta. Vaikutti, koska en ole paljoa hänelle puhunut tästä, muuta kuin, että ei saa sanoa tytöksi. Nyt saa. Veljelleni en koskaan edes jaksanut kertoa olevani trans. Serkkuni kutsuvat minua edelleen sukupuolettomaksi, mikä on oikeastaan aika mukavaa.

Sitten tämä hörhökaveri. Hän kyseenalaisti asian saman tien, ja veti "voi olla trans ilman dysforiaa"-kortin esiin. Jota en siis itse osta ollenkaan. Hän myös kysyi, ottaisinko mahdollisuuden transitioitua vastaan ja sanoin kyllä, mutta se ei minulle itselleni tunnu olevan kovin realistinen tai tavoiteltavissa oleva asia. Kun sanoin, että omasta mielestäni näytän paremmalta, kun ajattelen itseni tyttönä (olen tiedostanut tämän jo pitkän aikaa), hän sanoi, että niin Elliot Pagestakin sanottiin, olettaen että olen tuota mieltä muiden henkilöiden takia. No, en ole.

 Minun piti myös erikseen pyytää häntä, että saisin nauttia siitä olosta, jonka olen saanut, kun tajusin etten ole trans. Tämä kaikki siitä, että ns. ulostuloviestissäni serverillä, jossa molemmat olemme, mainitsin, että haluan edelleen olla poika, mutta ei haittaa, vaikkei se koskaan olisi todellista.

Lisäksi terapeuttini oli sitä mieltä, että ehkä se pahin olo oli vaihe, ja sanoin myös itse, että se johtui hyvin trans-painoitteisesta kaveripiiristä.

 

Millainen tämä trans-painotteinen kaveriporukka oli?

 

Tämä trans-painotteinen kaveriporukka oli enimmäkseen muutamalla discord-serverillä, joiden hiljentyessä sattumalta pääsin heistä eroon. Näistä ajoista on jo jonkin verran aikaa, niin en ihan kaikkea muista. Siellä oli ainakin eräs amerikkalainen transmiespari, joista ainakin toisen vanhempi oli sanonut hänelle, ettei hän voi olla koskaan täysin mies, mikä oli loukannut. Molemmat olivat muistaakseni noin 17-vuotiaita.

Toinen näistä transmiehistä oli ihan fine sen kanssa, että minulle "haluaa olla" on luonnollisin tapa kuvata transeutta (hänen kumppaninsa ei muistaakseni ollut tuossa tilanteessa mukana), siinä missä tämä hörhö veti kauheat kilarit.

Siellä oli myös eräs lontoolainen, joka lähinnä tuli paikalle valittaakseen milloin mistäkin transeuteen liittyvästä. Hän myös kysyi, miksei voinut vaan syntyä tytöksi, miksi hänen piti syntyä transsukupuoliseksi.

Näiden asioiden jakaminen, ja kun he valittivat dysforiastaan ja hoitojen saamisesta, sai minut mukaan siihen. Nämä kolme edellä mainittua muistaakseni suhtautuivat ihan hyvin ei-transeihin (kuitenkin olimme kaikki samalla serverillä ja siellä oli eniten cis-ihmisiä), paitsi tämä jo aiemmin mainittu hörhökaveri, joka kerran sanoi, että cis-ihmiset saavat hänet haluamaan kuolemaa.

 En muista, mistä hänelle tuli tuollainen olo, mutta hän sai varoituksen tuosta kommentista. Myös ennen kuin hän aloitti hormonit, hän valitti jatkuvasti, että kaikki (lääkärit yms.) pitävät häntä "henkisesti epävakaana naisena", näin vapaasti suomennettuna. Jatkuva tuosta valittaminen ja tuon lauseen käyttäminen johti lopulta siihen, että tuo lause bännättiin modien toimesta. Tosin, sitä bänniä ei ollut kovin vaikea kiertää. Tuolloin en ymmärtänyt modien päätöstä, mutta olihan se aivan s**tanan ärsyttävää.

Kävimme myös paljon enemmän tai vähemmän rakentavia keskusteluja siitä, miten määritellään "oikea nimi" ja onko "haluan olla x" oikea tapa kuvata transsukupuolisuutta, koska tämä hörhö kilahti totaalisesti, kun mainitsin asiasta.

 

Mitä mieltä olet nykyisestä transaktivismista?

 

En pidä nykyisestä transaktivismista, koska siinä ei mielestäni ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Biologiaa kielletään, sukupuoli on vain identiteetti ja kenenkään sukupuolta ei saisi olettaa ulkonäön perusteella. Jos olet vähänkään eri mieltä jostain, sinut leimataan transfoobikoksi, TERFiksi ja hiljennetään.

Olen aina kokenut aktivismia kritisoivat mielipiteet enemmän omikseni, myös silloin kun olin trans, vaikka hörhöpiireissä olinkin mukana. Esimerkiksi kun näin JK Rowlingin "ihmiset, joilla on kuukautiset"-sanavalintaa kritisoivan twiitin, olin toisaalta samaa mieltä hänen kanssaan ja toisaalta myös häntä kritisoivien kanssa. Olin tuolloin vielä trans, mutta koin kuitenkin, että Rowlingin kaltaiset mielipiteet vastaavat enemmän omiani.

Kuitenkin kun hörhöporukoissa olin, yritin saada itseni ajattelemaan toisella tavalla. En onnistunut. Myös tämän hörhökaverini kanssa kävimme tästä keskustelun, en muista kovin tarkasti mitä puhuimme, mutta mainitsin, että jos olen trans ja TERF samaan aikaan niin sitten olen. Olen myös aina tiedostanut olevani biologisesti nainen, vaikka biologiantunneilla ahdistikin murrosiästä ja kehon muutoksista puhuminen.

Nyt kun en ole enää trans, koen näkeväni jotkin asiat eri tavalla ja koen että minun on myös helpompi tuoda se esiin. Huomaan myös, että kaikki nämä biologiankieltäjät ovat täysiä sekopäitä, kun heidän touhujaan katsoo ilman mitään trans-filtteriä. Biologisesti sukupuolia on kaksi, sukupuoli-identiteettejä on monia.

 

Mitä ajattelet transitiosta tällä hetkellä?

En todennäköisesti hyötyisi mistään hoidoista toivotulla tavalla tällä hetkellä fyysisten ongelmien takia. Kuljen miehen nimellä, koska en vain jaksa miettiä enää uutta. Ajattelen, että olen enemmän transvestiitti tai tomboy, koska pidän "poikien jutuista" ja vaatteista.

Lisäksi: pääsin dysforiasta eroon todella oudolla tavalla. Aloin katsomaan Supernatural-sarjaa tahdilla 6 jaksoa päivässä ja kaksi kautta viikossa. Sarjassahan on siis 15 kautta. Ja 327 jaksoa.

 

"Ja siis oon itteki joskus vähä miettinyt tätä sukupuoliasiaa..."

Kerroin eräälle kaverilleni, miksi aloin kirjoittamaan tätä blogia. Tässä kohtaa on tärkeä tietää, että kaverini (nainen) on joskus pohtinut sukupuoltaan, mutta tullut siihen tulokseen, että on tyytyväinen syntymäsukupuoleensa.

Minulla on tunne, että tällä hetkellä ihmiset päätyvät pitämään itseään transsukupuolisina tai muunsukupuolisina liian helposti. Lähetemäärät transtutkimuksiin ovat kasvussa. Monet sanovat, että kun näistä asioista tiedetään enemmän, niin tämä olisi todellinen syy ilmiölle. Luulen kuitenkin, ettei asia ole näin yksiselitteinen.

Olen seurannut transyhteisön kehitystä useamman vuoden ajan. Olen tehnyt havaintoja, että transhoitoihin lähdetään aiempaa helpommin perustein, eikä transhoitoihin suhtauduta riittävän realistisesti. Olen tehnyt havainnon, että monia näitä ihmisiä ahdistaa enemmän sukupuoliroolit kuin keho. Myös monilla naisesta mieheksi- transioituvilla on liian ruusuinen kuva miehenä elämisestä.

Dysforian käsite on monella hämärtynyt. Nykyään on jopa kyseenalaista sanoa, että jos ei ole dysforiaa, niin ei ole trans. Monet luulevat, että transhoidot korjaavat asioita, joihin transhoidoilla ei todellisuudessa ole vaikutusta. Monet pitävät transpolin psykiatrisia tutkimuksia haitallisena portinvartiointina, vaikka todellisuudessa tutkimukset ovat ihmiselle pelkästään eduksi.

Minä olen oikeasti huolestunut siitä, että meillä on lähitulevaisuudessa iso määrä ihmisiä, jotka katuvat transhoitoja. Katujien määrä on nousussa jo nyt.

Kun kerroin havainnoistani kaverilleni, hän oli järkyttynyt. Olen tehnyt havaintoja, että tällä hetkellä monet kaverini kaltaiset ihmiset päätyvät pitämään itseään transsukupuolisina. Tämän vuoksi halusin haastatella kaveriani, jotta hän voisi kertoa kokemuksistaan. Haluan tuoda esille, että sukupuoleen liittyvä pohdinta ei ole aina merkki transsukupuolisuudesta.

 

Kuka olet?

Itäsuomalainen 20-30v väliin asettuva sosiaalialan ammattilainen, joka on seurustellut vain naisten kanssa.

"Ja siis oon itekki joskus vähä miettiny tätä sukupuoliasiaa ja tullut siihen tulokseen, että oon ns. poikatyttö ja homo (koska se lesbo särähtää korvaan)."

 

Mikä sai sinut pohtimaan sukupuoliasiaa?

Ehkä se, että en oo naisellinen nainen sai miettimää sukupuoliasiaa. En oo lapsena juurikaan nukeilla tai barbeilla leikkiny, kaverit oli ennen kouluikää lähinnä poikia, meikkasin 13-17v lähinnä "koska niin kuului tehdä", aina tykänny poikamaisista vaatteista. Jo lapsena kinastelin äitin kaa mekkojen käytöstä serkkujen rippijuhlissa tms. Lisäksi tykkäsin näyttää poikamaiselta ~16-24v ja se teki olosta itsevarmemman. Nii varmaan se, kun en istu siihen perinteiseen naisen muottiin.”

Miksi tulit lopulta siihen tulokseen, että olet ns. poikatyttö ja homo?

 En mä haluais olla mieskään  Naisena olemisessa kauheinta on menkat ja ajatus raskaana olemisesta/synnyttämisestä. Mutta oon tyytyväinen siihen mitä oon ja saan naisena pukeutua just niiku haluan, tykätä kenestä haluan ja elää niiku haluan (kunhan en satuta muita ihmisiä tai tee rikoksia jne). Tyyli on ollu rennon poikamainen enemmä tai vähemmän aina ja varmasti sama jatkuu. Hiusten pituus vaihtelee, mutta ei pitkät hiukset tee kenestäkää naista ja lyhyet miestä.

Miksi lesbo särähtää korvaan?

En vaa tykkää miltä sana lesbo kuulostaa. En osaa selittää sen paremmin. Homo on kiva ja sopii mulle paremmin.

 

"Ja sit (aikasemmin) mitä poikamaisempi olin nii sitä itsevarmempi oli, mut nyt on nii isot rinnat, ettei musta semmosta "lautamaista/hoikkaa" poikatyttöä saa ja joskus ajattelin, että pienet rinnat ois siks kivat, mut ei näissä isommissakaan "mitää vikaa" ole eikä ne ole aiheuttanu dysforiaa. "

 

 Miten määrittelet dysforian?

Dysforian määrittely.. varmasti kaikki on joskus tyytymättömiä omaan kehoon, mutta dysforia on mulle sitä, kun rinnat alkaakin kasvamaan ja henkilö itse vihaa/inhoo sitä niin paljon, ettei pysty sietämään itseään. On pahimmillaan itsetuhoinen sen takia. Tai ääni mataloituu, karvat alkaa kasvamaan ja tummumaan ympäri kroppaa ja se tuntuu väärältä. On eri asia inhota omaa ylipainoa, liiallista laihuutta tai pientä lihasmassaa, joihin jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan ilman leikkausta tai hormoneja. Tai olla tyytymätön pituuteeseen tai jalan kokoon, joille periaatteessa ei voi mitään. Ehkä se ei liity dysforiaan tai liittyy, mutta monella on tarve tuntea itsensä kokonaiseksi ja siihen voi vaikuttaa se, ettei pysty olemaan rannalla ilman paitaa (huom. sosiaalisesti hyväksyttävät syyt - naisten nännit/rinnat) tai ei voi pukeutua pieniin hameisiin, kun sieltä näkyy "liikaa”.

 

 ....

"En tajua miten tähän ollaan tultu. Tai siis itsestään selvää, että dysforia kuuluu siihen että on trans eikä pelkkä olen liian laiha/lihava/lihaksikas"

Mitä mieltä olet siitä, kun transryhmissä voi saada varoituksen tai jopa bannit, jos sanoo, että pitää olla dysforiaa ollakseen trans?

 Mun mielestä se kuulostaa uskomattomalta, väärältä ja surulliselta. Oon ite ajatellut teini-ikäisestä asti, jolloin olen tutustunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja löytänyt itseni, että dysforia on oleellinen osa transdiagnoosin saamista/hoitojen aloittamista. Vähän niin kun se pääsyy siihen, että oma kroppa tuntuu väärältä, koska eihän sun "pää ja ajatukset" siinä muutu vaan se ulkonäkö. Sisäisesti olet koko ajan sama ihminen. Haluaisin tietää, että ne henkilöt, jotka varottelee/bannailee tästä asiasta, että mistä he tietävät olevansa trans? Tai mistä kukaan voi tietää olevansa trans, mikä on se syy, että omaa cis:eyttää epäilee/pohtii?

.... 

”Jos ulkonäköö vois muuttaa sormia napsauttamalla haluisin olla hoikka poikatyttö, vähän niiku L-koodin Shane, mutta ei ihan nii hoikka 😃 tai niiku Ellen Page! Mut mun kroppa on semmonen, ettei siitä tulis sellanen, vaikka laihduttais"

 "Ja musta tuntuu, että poikatyttöjen on helpompi olla poikatyttöjä, yhteiskunta ymmärtää paremmin, mut mites sit naisellinen mies... Tai muunsukupuoliset, jotka näyttää ulospäin selkeesti jommaltakummalta sukupuolelta.. kuten viime bb:ssä ollut Kevin."

 

Kuinka tärkeänä koet, että mediassa on esillä maskuliinisia/androgyyneja naisia?

Tärkeänä. Mun mielestä olisi hyvä tuoda esille kaikenlaisia miehiä, naisia ja muunsukupuolisia. Eri vaatetyyleineen, harrastuksineen ja vielä tärkeempää eri kokoisina ja näköisinä ihmisinä. Instagrammissa on ihana suomalainen androgyyni naismalli nimeltä Mia Munini, ottakaa seurantaan 😍