”Jos ei voisi seurustella tai harrastaa seksiä yhdenkään transihmisen kanssa, niin kyllä se on transfobiaa.”
Edellä olevan lausahduksen olen
kuullut/lukenut melko monta kertaa. Vaikka itse olen transsukupuolinen,
vastaavat toteamukset ärsyttävät minua suunnattomasti. Mielestäni kaikki
transihmiset, jotka sanovat jotain vastaavaa, antavat itsestään erittäin
vastenmielisen kuvan.
Kaikista oleellisinta on ymmärtää, ettei ole
olemassa mitään asiaa, jonka vuoksi toiselle ei voisi antaa pakkeja.
Transsukupuolisuus ei poikkea tästä mitenkään. Maailma ei ole velkaa
transsukupuoliselle. Seksin harrastaminen ei ole mikään ihmisoikeus, kuten ei
myöskään parisuhde.
Myös ihmisen historia vaikuttaa siihen, kuinka
viehättävänä hänet nähdään. Transsukupuolisuudella on hyvin paljon vaikutusta
ihmisen elämänkulkuun. Minulla on hyvin erilainen kokemusmaailma kuin biologisilla
miehillä, vaikka olenkin läpimenevä transmies. Tästä aiheesta kerron myöhemmin lisää.
Sinkut transsukupuoliset, jotka pistävät yksinolonsa
”transfobian” piikkiin, eivät eroa juuri mitenkään katkerista inceleistä. Transsukupuolinen
voi löytää kumppanin, mutta transsukupuolisen pitää löytää ihmiset, joille
transsukupuolisuus ei ole ongelma. Näin transmiehenä voin sanoa, että on
olemassa naisia, jotka nimenomaan preferoivat transmiehiä. Nämä naiset eivät
tosin ole Kinseyn asteikon 0-kohdassa (täysi heteroseksuaalisuus).
On toki erittäin tärkeä tiedostaa, että transsukupuolinen
voi saada pakit myös muun syyn takia kuin transsukupuolisuuden vuoksi. Ulkonäöllä
ja persoonalla on luonnollisesti merkitystä. Valitettavasti ei ole mikään
salaisuus, että monet transsukupuoliset ovat ihmisinä melko raskaita uhriutumis-mentaliteetin
vuoksi. Lisäksi kitinät transfobiasta tekevät ihmisen persoonasta epäviehättävän.
Mielestäni tämä ilmiö muistuttaa joidenkin miesten kitinää, kuinka naisille ei
kelpaa kiltit miehet (nice guy-syndrooma). Romanttisia/seksuaalisia tunteita ei
voi kontrolloida tasa-arvo-ajattelulla.
Biseksuaali naisystäväni on joskus ollut
huolissaan, että minä sisimmässäni haluaisin olla heteronaisen kanssa. Olen
toki kuunnellut hänen huolensa asiaan liittyen, ja selittänyt, miksi hänen ei
tarvitse olla huolissaan. Lyhyesti sanottuna en haikaile muiden perään.
Miksi ihmeessä yrittäisin deittailla naisia,
joiden seksuaalinen suuntautuminen Kinseyn asteikon mukaan on 0 (täysi
heteroseksuaalisuus)? Tällaisella toiminnalla aiheuttaisin pahaa mieltä
erittäin todennäköisesti sekä itselleni että toiselle osapuolelle. Tällainen 100%
heteronainen haluaa biologisen miehen, jota minä en yksinkertaisesti ole. Tämä
seikka ei kuitenkaan tee olemattomaksi sitä, että olen transmies. Ja miksi minä
edes haluaisin sellaisen naisen, jolle transsukupuolisuuteni on jonkinlainen
ongelma?
Tässä kohtaa joku voi ihmetellä, miten transmies
voi ajatella tällä tavalla. Kenties minun ajatellaan kärsivän sisäistetystä
transfobiasta tai sukupuoli-identiteettini kyseenalaistetaan. Vastaus on, että
minä tiedostan olevani transmies, ja ymmärrän, että olen erilainen kuin biologiset
miehet. Tämän seikan tiedostaminen ei tee minusta itseinhoista ja sisäistetystä
transfobiasta kärsivää reppanaa. Minä olen transmies. En ole asiasta ylpeä,
mutta en myöskään häpeä sitä. Minä olen oma ainutlaatuinen yksilö, joka ei ole muita
ihmisiä huonompi tai parempi.
Olen joidenkin transmiesten kuullut toteavan
jotain tämän kaltaista: ”Olen ihan vaan mies, en transmies, olen ihan
tavallinen mies, jolla on nyt vaan transtausta.”
Olen yrittänyt ymmärtää näitä näkemyksiä. Olen
myös itse pohtinut, olenko minä itse tavallinen mies, jolla nyt on vaan
transtausta. Yritin päästä tähän mielentilaan. Tavallinen on toki hyvin
suhteellinen käsite, mutta tässä yhteydessä siihen takertuminen johtaa sivuraiteille.
Minä
vaikutan ulkoisesti tavalliselta mieheltä, koska ihmiset olettavat minut mieheksi,
joka on aina ollut mies. Mutta kun mietin aikaa ennen sukupuolenkorjausprosessia,
ja vertaan kokemusmaailmaani biologisten miesten kokemuksiin, niin minä olen
kaukana tavallisesta miehestä. Ennen sukupuolenkorjausprosessia yhteiskunta
piti minua tyttönä/naisena huolimatta kärsimästäni sukupuoliristiriidasta. Sillä
on ollut merkitystä elämääni, että synnyin tyttönä. Toki ihmiset usein
olettivat minut ulkonäköni puolesta pojaksi, mutta tämä on sivuseikka. Menen
älylliseen umpisolmuun, jos yritän ajatella, että olisin aina ollut mies.
Nykyään tosin on yleistynyt narratiivi, että transsukupuolinen on aina ollut sukupuoli-identiteettinsä
mukaista sukupuolta. Olen miettinyt, onko tämä kovinkaan järkevää
mielenterveyden kannalta.
Jos pitäisin itseäni tavallisena miehenä, niin
joutuisin vähättelemään omaa kokemusmaailmaani sekä itselleni että muille. Mainittakoon
toki, että kerron transsukupuolisuudestani lähinnä silloin, kun asialla on
merkitystä tilanteen kannalta. Toisinaan haluaisin olla enemmän avoin taustastani, mutta
nykyisessä ilmapiirissä, jossa transsukupuolisuus on menettänyt alkuperäisen
merkityksensä, haluan peittää transsukupuolisuuteni niin tehokkaasti kuin
pystyn.
Joku saattaa miettiä, että vaikutan
kirjoitukseni perusteella katkeralta. En ole katkera. Transsukupuolisuudesta
huolimatta olen pääsääntöisesti tyytyväinen siihen, millainen olen nykyään. Olen
saanut rauhan siitä, että olen hyväksynyt faktat. Ja liittyen tekstin
aiheeseen, deittailu-vaikeudet eivät ole yksinomaan trans-liitännäinen ongelma. Tiedän
paljon ei-transsukupuolisia, joilla on vaikeuksia löytää kumppania.
Järkevintä puhetta aiheesta mitä olen kuullut. Tunnut olevan jalat maassa ja kiinni konkreettisessa todellisuudessa itsesi hyväksyen. Kiitos kun kirjoitat mielenterveysasioista, toivottavasti mahdollisimman moni lukee ja saa mallin miten voi olla trans ja ok maailman ja itsensä kanssa sellaisina kuin ne ovat.
VastaaPoistaKiitos!
Poista