maanantai 22. elokuuta 2022

Translain uudistusta kritisoivien transsukupuolisten kirje kansanedustajille

Minä ja joukko muita suomalaisia transsukupuolisia lähetimme kirjeen kaikille kansanedustajille liityen translain uudistukseen, johon suhtaudumme kriittisesti. Koemme juridisen sukupuolen itsemäärittelyn olevan ongelmallista transsukupuolisten kannalta unohtamatta sitä, millä tavalla juridisen sukupuolen itsemäärittely on haitallista muille ihmisryhmille. Toivon, että tätä kirjoitusta jaetaan mahdollisimman paljon sosiaalisessa mediassa.

Alla on kirjeemme kokonaisuudessaan:


Hyvä kansanedustaja,


Olemme joukko suomalaisia transsukupuolisia, ja monien transasioita ajavien järjestöjen kannasta poiketen suhtaudumme kriittisesti juridisen sukupuolen itsemäärittelyyn. Haluamme tuoda esiin näkemyksemme koskien translain uudistusta, joka on pian tulossa eduskunnan käsittelyyn. 


Mediassa transasioita käsitellään yleensä melko yksipuolisesti, ja transaiheisiin liittyvät kysymykset ovat poliittisesti varsin polarisoituneita. Juridisen sukupuolen itsemäärittelyä kannattavat tahot eivät yleensä vastaa kysymyksiin, jotka käsittelevät itsemäärittelyn ongelmia. Sosiaalisessa mediassa tämä johtaa yleensä kysyjän käyttäjätilin estämiseen. 

   

Monet transsukupuoliset haluavat sopeutua kohdesukupuolen elämään, ja monelle meistä transsukupuolisuus on yksityisasia. Tämä on transsukupuolisten keskuudessa edelleen varsin tyypillinen tapa elää. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että loppupeleissä monella tavanomaisella transsukupuolisella ei ole kovin paljon mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, millaista transasioihin liittyvää politiikkaa eri järjestöt ajavat. 


Olemme poliittisesti varsin monimuotoinen joukko. Meitä kuitenkin yhdistää se, että koemme monet valtavirran transaktivismin tavoitteet haitallisiksi pidemmällä aikavälillä sekä transsukupuolisten että muiden ihmisryhmien kannalta. 


Käsittelemme tässä kirjeessä edellä mainittuja asioita. Lisäksi esitämme kysymyksiä, joihin toivomme kansanedustajien perehtyvän ennen mahdollista lakimuutosta.




Lakiesityksessä mainitaan seuraavaa: "Sukupuolen voi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa korjattavaan sukupuoleen. Sukupuolen korjaamiseen tulee harkinta-aika.”

Tässä dokumentissa kerromme millaisia ongelmia juridisen sukupuolen itsemäärittelyyn liittyy. Tekstissä olevat ulkoiset linkit löytyvät tämän dokumentin lopusta myös tekstimuodossa.


Toivomme, että seuraavia kysymyksiä käsiteltäisiin erityisen tarkasti: 

• Mitä "perusteltu selvitys" käytännössä tarkoittaa? Millaisia ohjeistuksia asian tiimoilta on?

• Onko mitään tekijöitä, joiden perusteella hakemuksen voi hylätä? Tarkistetaanko henkilön taustoja mitenkään?

 • Jos hakemuksen esittäjällä on esimerkiksi seksuaalirikostaustaa, vaatiiko hakemus tällöin tarkempaa selvitystä henkilön vilpittömyydestä?

• Jos hakemuksen esittäjällä on vakavasti todellisuudentajuun vaikuttava mielenterveysongelma kuten skitsofrenia tai psykoosi, voidaanko olettaa, että tällainen henkilö voisi turvallisesti elää transsukupuolisena jonka velvollisuus on ymmärtää transsukupuolisuuden tuomat biologiset ja sosiaaliset reunaehdot?


Juridisen sukupuolen itsemäärittelyyn liittyvistä ongelmista

Pääkohdat:


• On epäselvää ketä sukupuolen itsemäärittelyn mahdollistaminen hyödyttää, ja miten.

• Itsemäärittely lisää byrokratiaa ja hämmennystä sosiaalisissa tilanteissa.

• Itsemäärittely vaikeuttaa persoonallisuushäiriöistä tai mielenterveysongelmasta kärsivien ihmisten avun tarpeen havaitsemista sekä oikeanlaisen hoidon saantia.

• Itsemäärittely on askel pois tutkitulle tiedolle ja lääketieteelle pohjautuvista toimintatavoista.

• Itsemäärittely vaikeuttaa luotettavan terveydellisen ja yhteiskunnallisen tutkimuksen tekoa.

• Itsemäärittely vaikeuttaa kohdennettujen palveluiden ja terveydenhuollon saattamista kansalaiselle.

• Itsemäärittely vie varsinaisilta transihmisiltä uskottavuutta ja lisää negatiivisia ennakkoluuloja heitä kohtaan.

• Itsemäärittely voi tulevaisuudessa vaarantaa transihmisten mahdollisuuden saada hoitoja valtion tukemana jos sen välttämättömyyteen ei enää uskota.

• Maailmalta tunnettujen tapausten perusteella itsemäärittely tarjoaa pahimmillaan mahdollisuuden väärinkäytöksille ja jopa väkivaltaisille seksuaalirikoksille.



Johdanto

Sukupuolen itsemäärittelyssä on suuri määrä ongelmia, joista asiaa intohimoisesti ajavat tahot kieltäytyvät mainitsemasta tai keskustelemasta ollenkaan. Kun asioista esitetään pelkkiä positiivisia puolia, kannattaisi hälytyskellojen jo hieman soida: jokaisessa uudessa asiassa kun tuppaa olemaan kaksi puolta, ja ehdotuksen kannattavuutta punnitaan laittamalla hyödyt ja haitat vaakakuppiin, piilottelematta. Transasioita koskien tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa on maailmanlaajuisesti leviämässä huolestuttava ilmiö: jos ongelmakohdista yritetään keskustella tai epäselvyyksistä kysyä lisäkysymyksiä, kärkkäimmät transaktivistit ja asiaa ajavat järjestöt ovat valmiita sensuroimaan jopa oikeiden, pysyvästi transihmisenä elävien ihmisten ääniä.


Transihmiset eivät siis ole homogeeninen joukko yhdellä tavalla ajattelevia ihmisiä, eivätkä transihmiset koe nimellisesti transasioita ajavien järjestöjen automaattisesti aina auttavan, vaan suorastaan haittaavan transihmisten oikeuksia. Kehottaisimme päätöksentekoon empiirisen ja tieteellisen tutkimuksen, ei tunteisiin vetoavan kiristämisen perusteella. Se että jokin asia ”yksinkertaisesti on oikein” tai että ”muissakin maissa saa” eivät mielestämme ole kunnollisia argumentteja. Suomi voisi nyt olla se länsimaa joka pitää pään kylmänä, tutustuu aidon puolueettomasti siihen mitä uusista muutoksista seuraa muissa maissa, ja päättää vasta sitten kannattaako ihan joka asiassa kiirehtiä olemaan kuin Yhdysvallat tai Ruotsi.




Mitä transsukupuolisuus on ja ei ole

Määritellään ensin mitä transsukupuolisuus on. Transsukupuolinen on henkilö, joka kokee vahvaa ja nimenomaan pysyvää inhoa ja vierautta omaa biologista sukupuolta olevaa kehoaan kohtaan, sekä pysyvästi kokee mieleltään samaistuvansa enemmän vastakkaisen sukupuolen ajatusmaailmaan. Lähes jokainen ihminenhän jossakin vaiheessa elämäänsä sekä miettii identiteettiään että etsii paikkaansa maailmassa, eikä siinä itsessään ole mitään epänormaalia. Samoin, jokainen ihminen jossakin vaiheessa elämäänsä – mahdollisesti useaankin kertaan – todennäköisesti kokee väliaikaista vierautta tai inhoa omaa kehoaan kohtaan. Näin voi käydä jos henkilöllä on esimerkiksi lapsuudenkodin kulttuurista, uskonnosta, traumasta, vammasta, sairaudesta, tai median antamasta kauneusihanteesta johtuvia häpeän tunteita omaa kehoaan kohtaan. Myös esimerkiksi synnynnäiset, aistiprosessointiin vaikuttavat neurokirjon häiriöt voivat aiheuttaa pahaa oloa ja vaikeutta oman kehotuntemuksien sietämisessä.


Kehodysforia siis itsessään voi johtua hyvin monesta eri asiasta, ja voi esiintyä ainakin ohimenevänä lähestulkoon jokaisen elämässä, mutta transsukupuolisuutta epäilevän kohdalla lääketieteellisen diagnosointiprosessin tarkoitus on tutkia kehodysforian todellinen juurisyy, ja saada siitä kärsivälle oikeanlaista hoitoa. Perusteellinen ja oikea diagnoosi ovat sekä yhteiskunnan että potilaan etu. Vasta kun muut syyt on suljettu pois ja varmistettu että kyseessä on nimenomaan transsukupuolisille ominainen pysyvä, sukupuolisiin ominaisuuksiin kohdistuva kehodysforia, voidaan todeta että fyysinen transitio on se hoito jolla kehodysforiaa voidaan lievittää.


Kun hoidot ovat lääketieteellisiä, ollaan todella vaarallisilla vesillä jos tässä kohtaa hylätään lääketieteen asiantuntijan arvio, ja annetaan maallikon diagnosoida itse itsensä perustuen niille käsityksille mitä on sattunut jossain somekuplassa itseensä imemään. Mm. Gender Health Query -sivusto on kerännyt artikkeliinsa yhteen tutkimuksia joissa seurataan transihmisiksi identifioituvien ihmisten sukupuolijakaumaa ajan kuluessa. Tutkimusten laatu ja laajuus vaihtelee, mutta datassa on silti väistämättäkin nähtävissä yhtenäinen vahva trendi, jonka mukaan länsimaissa transidentiteettiä pohtivien biologisten naisten määrä on viime vuosina räjähtänyt yli kaksinkertaiseksi vastaaviin biologisiin miehiin verrattuna. Gender: A Wider Lens podcastin jaksossa on haastateltu nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltialaa, jonka havaintojen mukaan Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvista alaikäisistä on tyttöjä jopa 85-90%, joka on huomattavasti dramaattisempi suhdeluku kuin muista maista tulevassa tutkimusdatassa.


Meidän on vaikea uskoa, että näin räikeän eron voisi selittää pelkällä tiedon lisääntymisellä ja transsukupuolisuuden tunnistamisella. Sen sijaan osa näistä nuorista tytöistä saattaa vahvan ja hyvin mustavalkoisen somevaikuttamisen takia määritellä itsensä transsukupuoliseksi voidakseen olla osa vahvasti ideologista ryhmää, vaikka tosiasiassa taustalla on saattanut olla ongelmia jotka olisivat vaatineet muunlaista ratkaisua ja hoitoa. Ryhmiin kuulumisen tarve kun on täysin normaali osa lapsuutta ja nuoruutta. Jos sukupuolen vaihtamista helpotetaan ja se irrotetaan lääketieteestä, tuleeko terveydenhuolto silloin jättäneeksi jo valmiiksi avun tarpeessa olevat nuoret tytöt oman onnensa nojaan? Mistä syystä nuoret tytöt ovat alkaneet oireilla näin?


Transsukupuolisuutta ei pidä sekoittaa siihen, että henkilö ei vaikkapa pidä niistä sukupuolirooleista joita hän olettaa häneltä odotettavan, ei siihen että jonkin ikävän nuoruuden kokemuksen takia oma seksuaalisuus hävettää, ei siihen että kuukautiset eivät tunnu kivalta, ei siihen että vartalonmyötäiseen vaatteeseen pukeutuminen hävettää koska nuorena oli ylipainon takia koulukiusattu, eikä siihen että tekee mieli ravistella yhteiskunnan vanhoillisia sukupuoliroolikäsityksiä performanssimaisesti pukeutumalla vaatekappaleeseen johon ovat perinteisesti pukeutuneet vain vastakkaisen sukupuolen edustajat. Yllä mainitut viittaavat enemmänkin siihen että henkilöllä saattaisi olla hoitoa vaativa mielenterveyden häiriö, aistiyliherkkyyttä aiheuttava neurokirjon häiriö jota ei olla vielä tunnistettu (mm. autismikirjon häiriö tai ADHD), tai jokin persoonallisuushäiriö. Autismin ja ADHD:n tiedetään olevan biologisilla tytöillä ja naisilla alidiagnosoituja, koska diagnoosien kriteerit pitkälti perustuvat sille kuinka kyseiset häiriöt ilmenevät poikalapsissa. Toisaalta sukupuoli-identiteetin häiriöltä näyttävässä tilassa kyseessä ei aina ole sairaus tai muu häiriötila, joka tarvitsisi minkäänlaista hoitoa tai lokerointia: on yhtä lailla mahdollista, että henkilö ei vaan tyylinsä tai harrastustensa puolesta ole kiinnostunut konservatiivisista mies- ja naisrooleista, ja haluaa elää oman näköistään elämää. Ainahan on ollut ns. poikatyttöjä tai vähemmän maskuliinisia miehiä, ja ne ovat täysin valideja tapoja olla miehiä tai naisia ilman että yksilöitä täytyisi alkaa lokeroimaan tai keinotekoisesti muokkaamaan joihinkin ääripäihin.




Itsemäärittelyn tuomat sotkut ja vähäinen näyttö sen hyödyistä
elämänlaadun parantamisen kannalta


Varsinaisessa itsemäärittelyasiassa aloitamme kysymyksestä "kenen elämää sukupuolen itsemäärittely helpottaa?". Asiaa ajavat väittävät sen helpottavan henkilöä itseään, mutta emme oikein sulata tätä väitettä. Oletetaan, että kyseessä on vaikkapa henkilö joka näyttää aivan yksiselitteisesti naiselta koska hän biologiselta sukupuoleltaan sitä todella on, eikä hän millään tavalla pyri maskulinisoimaan kehoaan niin kuin varsinaisille transmiehille on kehodysforian lievittämisen vuoksi välttämätöntä. Jos esimerkin henkilö vaihtaa juridisen sukupuolensa mieheksi ja vaatii muita käyttämään itsestään tätä nimitystä, se väistämättäkin aiheuttaa ristiriitaisuudellaan pelkkää hämmennystä: henkilö saa varautua joka tilanteessa ilmoittamaan asiasta erikseen, sekä julistamaan muiden tekemien havaintojen olevan vääriä. Tämä aiheuttaa vain lisää stressiä, ulkopuolisuutta, epätoivoa, ja uhriutumisen tunnetta, jotka eivät aivan varmasti auta henkilöä olemaan sinut niiden psyykkisten syiden kanssa joiden takia hän haluaa biologisen sukupuolinimikkeensä kieltää.


Suomessa ei ole sukupuolitettuja pronomineja kielessä. Ketä siis hyödyttää esimerkiksi se, että täysin naisen näköisellä biologisella naisella lukee passissa "mies" tai peräti "muu"? Näillähän ei ole mitään tekemistä ihmisen tunnistamisen kanssa esimerkiksi virastoissa, ja juridisen sukupuolen mainitsemisen koko funktio on mielestämme nimenomaan ihmisen tunnistaminen. Ei siinä ole sen syvempää merkitystä, eivät passit ja henkilökortit ole mitään poliittisia viestintävälineitä, poliittisia ideoitaan voi viestiä sitten vaikkapa somessa.


Sukupuolella todellakin on merkitystä. Ei kaikessa, mutta varsin monessa asiassa. Jos kuka tahansa voisi vaihtaa juridista sukupuoltaan pelkällä ilmoituksella, tämä ristiriita henkilötietopapereissa aiheuttaisi täysin tarpeetonta ja haitallista sotkua esimerkiksi tilastoihin, yhteiskunnan ja terveyden tutkimukseen, sekä palveluiden saavutettavuuteen. Jos halutaan tutkia esimerkiksi tietyllä sukupuolella yleisempiä sairauksia, syrjäytymisen syitä, tyytyväisyyttä, tai mitä tahansa asiaa jossa naisissa ja miehissä on selkeitä eroja, juridisen sukupuolen itsemäärittely sotkee tällaisen jo valmiiksi monimutkaisen tutkimuksen tekemistä luotettavasti. Kun ongelmien syiden löytäminen vaikeutuu, siitä todennäköisesti kärsii koko yhteiskunta, mukaan lukien se enemmistö joka on täysin tyytyväinen biologiseen sukupuoleensa.

Jos kunta haluaisi huolehtia tiettyä sukupuolta koskevasta syöpäseulonnasta, tai muusta terveysasiasta tai palvelusta, juridista sukupuoltaan muuttaneet ei varsinaiset transsukupuoliset helposti jäisivät kohdennettujen palveluiden ulkopuolelle, tai saisivat väärälle biologiselle sukupuolelle kohdennettuja kädenojennuksia. 


Oikeisiin palveluihin ja terveydenhuoltotoimenpiteisiin hakeutuminen jäisi kansalaisen omalle vastuulle, mutta kun tiedotus ei välttämättä enää saavuttaisi henkilöä ja taustalla saattaisi olla mielenterveysongelmia jotka jo valmiiksi vaikeuttavat asioista huolehtimista, henkilö voisi pahimmassa tapauksessa jäädä ilman tarvitsemiaan palveluita. Miten tällaisiin varaudutaan, ja mistä resurssit saadaan? Mielestämme tässä on se riski, että heikossa asemassa olevan yksilön asema voisi heikentyä entisestään.


Juridisten sukupuolen perusteella tehtyä epärelevantiksi katsotun viestinnän sotkujen ja väärinkäsitysten selvittely työllistäisi myös virastotyöntekijöitä aivan turhaan. Ketä tämä palvelee, kun byrokratia tai avun saaminen voivat jo valmiiksi olla ihmisille pitkän odotuksen ja taistelun takana, eikä työntekijöitä ole riittävästi?


Tällä hetkellä kokemuksemme on se, että myös täysin transitioituneet transhenkilöt jäävät helposti erityisryhmää koskevan terveydenhuollon ulkopuolelle sekä fyysisesti että psyykkisesti, koska hoitojen pitkäaikaisvaikutuksista ei joko ole riittävästi tutkimustietoa, tai terveydenhuollossa ei yksinkertaisesti olla tiedostettu sitä että transihmisellä on elämänsä aikana tietyissä asioissa erilaiset terveydenhuoltotarpeet kuin niillä jotka kehollisesti ovat alkuperäisessä biologisessa sukupuolessaan. Kun tätäkään asiaa ei olla vielä hoidettu, onko järjestelmä todella valmis huomioimaan myös ne jotka haluavat vain erilaisen sukupuolimerkinnän papereihin ilman mitään muita seurauksia ja sitoutumista?




Itsemäärittelystä on haittaa transsukupuolisten asemalle
ja sosiaaliselle transitiolle

Pelkällä sukupuolen itsemäärittelyllä ilman transitiovaatimusta tullaan luoneeksi myös kanssaihmisille turhaa stressiä: havainnoimme ympäristöämme ja tunnistamme asioita aiempien kokemustemme perusteella, mutta nyt ihmisten odotettaisiin jonkin marginaalisen pienen ryhmän takia kyseenalaistavan kaiken, ja puhumaan kuin emme yhtäkkiä tietäisikään enää mistään mitään. Idea siitä että "sukupuolta ei saa olettaa ulkonäön perusteella" on absurdi: jokaisella on biologiset piirteet joille ei mahda mitään, ja sen lisäksi identiteetin viestintään käytetään omia vaate- ja tyylivalintoja.


Halukkaat voivat transitioitua jos heidät todetaan transsukupuolisiksi diagnoosikriteerien mukaan. Intersukupuolinen käyttää vaatevalintoja ilmaisussaan siinä missä muutkin, ja hänen intersukupuolisuudestaan kertovat anatomiset yksityiskohdat tuskin ovat millään tavalla relevanttia tietoa päivittäisessä kanssakäymisessä. Ja tämänkö kaiken jälkeenkään ihmiset eivät saisi luottaa omiin havaintoihinsa, vaan kaikkien pitäisi ottaa käyttöön ylimääräinen koukero hienovaraisesta sukupuolen tiedustelemisesta tai kiertoilmausten käytöstä?


Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on sinut biologisen sukupuolensa kanssa, haluaa kuulua syntymäsukupuolensa määrittämään ihmisryhmään, sekä tulla kohdatuksi ja puhutelluksi kyseisen ihmisryhmän jäsenenä tilanteissa joissa sukupuolella siis on oikeasti merkitystä (kuten terveydenhuollossa). Väittäisimme, että kuitenkin vielä tärkeämpää tietyn sukupuolen edustajana nähdyksi tuleminen on nimenomaan transsukupuolisille: me käymme läpi psyykkisesti, fyysisesti sekä sosiaalisesti erittäin raskaan ja kokonaisuudessaan tyypillisesti 5-10 vuotta kestävän prosessin voidaksemme tulla yhteiskunnassa nähdyksi ja kohdelluksi vastakkaisen sukupuolen edustajina. Tuo todellista riittämättömyyden tunnetta että henkilön, joka tekee sukupuolen ilmaisun eteen niin paljon vaivaa, pitäisi nyt alkaa kuulemaan kysymyksiä "mitä sukupuolta olet?" Tämä pätee myös biologisessa sukupuolessaan viihtyviin: jos olet nainen ja käyttänyt paljon vaivaa ja aikaa näyttääksesi juhlissa upealta, miltä tuntuu jos ihmisten pitäisi esittää että on vieläkin jotenkin epäselvää oletko ylipäätään nainen? Eikö omavalintaisesti tehty ulkonäöllä viestiminen voi milloinkaan riittää?


Sukupuolen itsemäärittely aiheuttaa siis haittaa oikeille transsukupuolisille yllä mainitulla tavalla, mutta tapoja on muitakin. Henkilöt, jotka vaihtavat pelkkää juridista sukupuoltaan ilman että siitä seuraa mitään muuta nimittäin tulevat viestineeksi että sukupuolella ei olisi mitään merkitystä eikä se tarkoittaisi mitään. Tosiasiassa sukupuolella nimenomaan on paljon merkitystä, ja sillä on erittäin konkreettisia ja todellisia seurauksia, kuten esimerkiksi se mitä murrosiässä tapahtuu, kuka voi sairastua kivessyöpään, tai kuka voi tulla raskaaksi. Jos väitetään ettei sukupuolta ole olemassa, siinä vedetään matto oikeiden transihmisten jalkojen alta: me emme todellakaan lähde psyykkisesti ja fyysisesti vaikeaan, kauan kestävään transitioon huvin vuoksi, vaan siksi koska meille sukupuolella on nimenomaan niin paljon merkitystä että tarvitsemme hoitoa voidaksemme elää inhimillistä elämää.


Kun mediaan leviää ideoita siitä, ettei sukupuoli merkitsekään mitään ja nuoret kertovat "tuntevansa joinakin päivinä olonsa tytöksi, joinakin pojaksi", näiden henkilöiden laittaminen samaan kategoriaan oikeiden transihmisten kanssa vie transihmisiltä uskottavuutta. Siinä annetaan ihmisille kuva, että kyseessä olisi todella vain väliaikainen pintapuolinen roolileikki ja väliaikainen identiteettihämmennys, joka muuttuu jatkuvasti. Mutta sukupuoli ei ole yhtä kuin vaatevalinnat tai muuttuvat kiinnostuksen kohteet. Ei siinä ole kyse siitä laitetaanko tänään jalkaan housut vai hame, tai tekeekö nyt mieli tehdä puutöitä vai meikkikokeilu. Sellaiset ovat täysin pinnallisia asioita, joista ei voi kertoa paljonkaan henkilön sukupuolesta muuta kuin korkeintaan stereotypioiden kautta, ja niistähän yritämme juuri päästä eroon jotta täydellisesti perinteisten sukupuoliroolien muottiin sopimattomien ihmisten olisi helpompi olla ja tuntea olevansa hyväksyttyjä yhteiskunnan jäseniä omina itseinään. Sukupuolen ilmaisu stereotyyppisen ja pinnallisen roolileikin kautta nimenomaan vahvistaa kaksijakoisia stereotypioita niiden rikkomisen sijaan.


Transihmisten tarve transitioitua pysyvästi on välttämätöntä heidän hyvinvoinnilleen. Jos identiteetistään hämmentyneet antavat sellaisen kuvan ettei tunne ole pysyvä, se saa ihmiset epäilemään transsukupuolisen tarvetta tulla kohdelluksi kohdesukupuolen mukaisesti, ja kyseenalaistamaan miksi Suomessa pitäisi ylipäätään antaa hoitoja verovaroin, jos kyseessä kerran ei ole pysyvä ja vakava tila joka vaatisi monimuotoista hoitoa. Transitioon lähteneet transihmiset ja identiteettinsä pitkäaikaiset pohtijat ovat kaksi eri ihmisryhmää. Hyvinvoinnin saavuttamiseksi me tarvitsemme keskenämme aivan erilaista hoitoa tai tukea, ja yhteiskunnan lähteminen mukaan identiteetin etsijöiden roolileikkiin ei palvele yhteiskuntaa, transihmisiä, eikä etsijöitä itseään.



Itsemäärittelyoikeutta ilman aikomusta transitiohoitoihin
on jo käytetty väärin


Sukupuolen itsemäärittely tai puutteellinen diagnosointiseula (näennäinen ”transsukupuolisuus” jossa vaaditaan itselle esimerkiksi naisen kohtelua varsinaisen transitioitumishalun ja sitoutumisen puuttuessa) ovat jo tuottaneet ongelmia maailmalla, mutta pelkkää ruusuista kuvaa levittävät tahot haluavat lakaista aiheen maton alle. Kun juridinen sukupuoli on pelkkä ilmoitusasia, se vaikuttaa palveluiden lisäksi sukupuolitettujen tilojen käyttöön. Esimerkiksi uimahallissa on sukupuolitetut tilat intimiteetti- ja turvallisuussyistä, ja turvallisuuden sekä järjestyksen vuoksi mies- ja naisrikolliset ovat erillisissä vankiloissa.


Scottish Daily Expressin artikkelissa kerrotaan British Journal of Criminology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, joka viittasi siihen että miespuoliset vangit jotka tuomionsa aikana ilmoittavat identifioituvansa naisiksi vaihtavat juridisen sukupuolensa takaisin mieheksi vapauduttuaan vankilasta. Tämä puolestaan viittaa siihen, että jotkut vangeista saattavat ”identifioitua” naisiksi vain päästäkseen harrastamaan seksiä naisvankien kanssa, tai päästäkseen lähemmäs mahdollisia tulevia uhrejaan. Todelliseen transitioon sitoutumattoman biologisen miehen pääseminen naisille tarkoitettuun tilaan saattaa siis jo valmiiksi haavoittuvassa tilassa olevat naiset vaaraan. Artikkelin julkaisemisesta katsoen edellisen puolentoista vuoden aikana skotlantilaisiin naisvankiloihin oli laitettu 12 transvankia (biologista miestä) jotka oli tuomittu nimenomaan väkivaltaisista tai seksuaalisista teoista. Vain yksi heistä oli käynyt läpi transsukupuolisuuteen liitettävän medikaalisen transition (hormoni- ja leikkaushoitoja), kun loput 11 olivat ainoastaan ilmoittaneet identifioituvansa naisiksi. Suhdeluku herättää ajatuksia.


Ainakin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa on ollut tällaisia tapauksia, johtuen joko sukupuolen itsemäärittelyn laillistamisesta, tai mielivaltaisesta "diagnosoinnista" jossa hakeudutaan tietylle yksityislääkärille jonka agenda on näyttää kaikille halukkaille vihreää valoa – Yhdysvalloissa kun Suomen systeemistä poiketen kaikki on aina lopulta just business.





Esittelemme vielä pari äärimmäistä esimerkkitapausta sukupuolen itsemäärittelyn mahdollisista vaaroista, kun sille tarjotaan väärinkäyttömahdollisuuksia.


Yhdysvaltain New Jerseyssä naiseksi identifioituva, alaikäisenä kasvatti-isänsä 27 puukoniskulla tappanut Demi Minor (s. 1995) oli naisten vankilassa lusimassa 30-vuotista tuomiotaan. Myöhemmin Minor saattoi kaksi naisvankia raskaaksi, ja vasta sitten hänet siirrettiin miesten vankilaan. Transsukupuolisuudesta Minor alkoi puhumaan vasta vankila-aikanaan, ja New York Postin artikkelissa kasvattiäiti pitää Minoria ”manipulatiivisena psykopaattina”, sanoen että hänen transidentiteettinsä on ”vain juoni jolla hän saa huomiota ja paremman aseman itselleen. Hän on omaksunut minkälaista kieltä pitäisi käyttää.” Tiedossa ei ole onko Minorille tehty varsinaista mielentilatutkimusta.


Englannissa useista vakavista rikoksista tuomittu Karen White (s. 1966) pukeutui naiseksi mutta vankilaan mennessään oli edelleen juridisesti mies. Hän ei ollut hakenut minkäänlaisia transhoitoja, eikä ollut ilmestynyt suositeltuihin transpoliklinikan tapaamisiin. Tämä viittasi siihen ettei hänellä ollut halua medikaaliseen transitioitumiseen ja transsukupuolisena elämiseen, vaan naisten asusteisiin pukeuduttiin muusta syystä. White alkoi identifioitumaan naiseksi vasta samoihin aikoihin kun hänet pidätettiin vanhuksen puukottamisesta. Vanhuksen puukottamisen lisäksi hänellä on pitkä ja väkivaltainen rikoshistoria: mm. varkaus, sopimattomat teot lasta kohtaan, itsensä paljastaminen lapselle, väkivaltaisuuksia, useita raiskauksia, mukaan lukien raskaana olevan naisen huumaus ja raiskaus. White on ollut väkivaltainen sekä entistä puolisoaan, tytärtään, että poikaansa kohtaan. Ollessaan naisvankilassa White syyllistyi neljään seksuaaliseen tekoon pakottamiseen, uhreinaan naisvangit. Daily Mailin artikkelissa yksi vankilassa olleista ahdistelun uhreista kertoo Whiten kerskailleen piilottaneensa testosteronitasoa, seksihaluja ja kiihottumiskykyä alentavan lääkkeen huuliinsa nielemisen sijaan. Whitelle tehdyistä mahdollisista mielentilatutkimuksista en löydä tietoa, mutta on lienee selvää että rikoshistoria viittaa hyvin poikkeavaan, persoonallisuushäiriöiseen ja manipulatiiviseen henkilöön joka on erittäin vaarallinen varsinkin naisille ja lapsille.


Väitämme, että tällaista voisi ajan mittaan tapahtua myös Suomessa, jos siihen annettaisiin liian sinisilmäisellä lainsäädännöllä mahdollisuus. Suomessa viime aikoina kohua aiheutti sarjakuristaja Michael Penttilän tapaus. Penttilä kuristi naisia, mukaan lukien oman äitinsä. Penttilän ongelmat alkoivat jo teini-iässä, ja hän mm. seksuaalisin motiivein pahoinpiteli erään tytön ollessaan vasta alaikäinen. Myöhemmissä mielentilatutkimuksissa hänet on todettu erittäin vaaralliseksi. Vankila ei selvästi opettanut hänelle mitään, koska heti vapauduttuaan hän teki uusia naisiin kohdistuvia väkivaltarikoksia.


Oikeusjuttujen edetessä uutisoitiin Penttilän ilmoittaneen että hän identifioituisi lesbonaiseksi. Naisuhrit, mieltymys nahka-asusteisiin ja sadomasokismiin, sekä naisten kuristaminen nimenomaan nahkahansikkailla viittaavat kuitenkin siihen ettei kyseessä ole transsukupuolisuus, vaan väkivaltamieltymys, fetisismi, sekä häiriintynyt naissuhde.


Whiten ja Minorin kohdalla katsomme ongelmatilanteiden tapahtuneen, kun mieleltään sairaita ihmisiä ei olla tunnistettu persoonallisuushäiriöisiksi, ja kun sukupuolen itsemäärittely — jota ei useimpien transaktivistien mielestä saa koskaan kyseenalaistaa — on antanut heille immuniteetin ja pääsyn heikossa asemassa olevien ihmisten lähelle. Tämä on juuri se syy miksi lääketieteelle perustuva transsukupuolisuuden diagnoosi on välttämätön, ja mielenterveysongelmat ja persoonallisuushäiriöt on voitava erottaa oikeasta transsukupuolisuudesta riittävällä varmuudella.


Jos toisen sukupuolen edustajaksi muuttuminen on ilmoittamiskysymys eikä transitioitumishoitoja ja pysyvää toisen sukupuolen edustajana elämistä vaadita ja todenneta, erityisesti väkivaltaiseen fetisismiin mieltyneen sairaan ihmisen on aivan liian helppo käyttää tällaista porsaanreikää hyväksi. Jos kyseessä on pahimmassa ääritapauksessa psykopaatti joka osaa manipuloimalla puhua itsensä mihin haluaa, perusteellinen seulonta ja riittävän kauan kestävä tutkimus tekisi transsukupuolisuuden käyttämisestä vähemmän houkuttelevan tekosyyn päästä lähelle uhreja, koska se ei olisikaan kevyt ja nopea oikotie.


Transpiireissä tiedetään internetissä olevan keskusteluryhmiä, joissa jaetaan vinkkejä siihen mitä transpoliklinikalla pitää sanoa ja mitä ei kannata sanoa, jotta saisi haluamansa diagnoosin. Emme tarkoita että nämä ihmiset olisivat psykopaatteja, vaan huomautamme että systeemiä pyritään huijaamaan jo nyt, ja väärien diagnoosien riski on somevaikuttamisen takia maailmanlaajuisesti kasvussa.


Jos sukupuolen itsemäärittely laillistetaan Suomessa, Michael Penttilän kaltainen ihminen voisi vapaasti kulkea esimerkiksi naisten pukuhuoneissa ja WC-tiloissa. Emme tunne Suomen sukupuolitettuihin tiloihin kuten vankiloihin liittyviä käytäntöjä, mutta jos meneteltäisiin transaktivistien vaatiman täyden kyseenalaistamattomuuden mukaisesti, myös Penttilä tulisi lopulta sijoittaa naisten vankilaan jossa hänen suosikkiuhrinsa – naiset – olisivat valmiiksi satimeen ajettua saalista.

Kun vastakkaisen sukupuolen edustajaksi ilmoittautuvasta väkivaltaisesta seksuaalirikollisesta lopulta puhutaan mediassa, tällaiset "transsukupuoliset" aiheuttavat suurta vahinkoa oikeiden transsukupuolisten maineelle. Me emme missään nimessä halua tulla niputetuksi samaan kategoriaan parantumattomien, meidän identiteettiämme ja ulkonäköämme valeasuna käyttävien väkivaltarikollisten kanssa.



Lopuksi julkaisemme vielä kolmen transsukupuolisen kommentin juridisen sukupuolen itsemäärittelyn ongelmista: 



“Ensimmäinen ongelmallisuus, joka translain ehdotetusta uudistuksesta tulee selkeästi esille, on puutteellisesti tehty vaikutusarviointi. Vaikutusarvioinnista on nähdäkseni tehty vain positiivinen osuus, eli on tutkittu ainoastaan sitä puolta, miten juridisen sukupuolen mielivaltainen vaihtaminen vaikuttaa sitä vaihtaviin ihmisiin. Sen sijaan toinen puoli on jätetty kokonaan arvioimatta. Tarkoitan sitä, miten muuhun yhteiskuntaan vaikuttaa se, että sukupuolenkorjaushoitoja läpikäymättömät ihmiset vaihtavat juridisen sukupuolensa vastakkaiseksi, näin saaden tämän sukupuolen lailliset etuudet.


Uskon monien esimerkkien olevan jo varsin tuttuja, mutta miten esimerkiksi vältetään se, että juridiselta sukupuoleltaan alun perin mies vaihtaa sukupuolimerkinnän naiseksi siinä toivossa, että välttyy kutsunnoilta ja asepalvelukselta? Entä miten voidaan poistaa sukupuolitetuista tiloista päivänselvästi vastakkaisen sukupuolen edustajan näköinen henkilö, jos tämä voi ”todistaa” sukupuolensa henkilöpapereilla? Tai mitäpä jos esimerkiksi jossakin työpaikassa tai opiskelupaikassa on sukupuolikiintiö? Juridisen sukupuolen voisi vaihtaa, jotta pääsee vastakkaisen sukupuolen kiintiön myötä töihin tai opiskelemaan. Vaikka nämä uhkakuvat ovatkin suurelta osin teoreettisia, en ymmärrä, miksi tällainen väärinkäyttö pitäisi edes teoriassa mahdollistaa.


Laki juridisen sukupuolen itsemäärittelystä heikentää meidän lääketieteellisesti transitioituvien transsukupuolisten oikeusturvaa. Juridisen sukupuolen vaihtaminen on tähän asti kulkenut käsi kädessä hormonaalisen lääkehoidon tuomien ulkonäön muutosten kanssa. Näin ollen esimerkiksi transnainen, joka vaihtaa juridisen sukupuolensa naiseksi, muistuttaa ulkoisesti jo jonkin verran naista. Ehdotettu lakimuutos tekisi tästä raskaasta prosessista täydellistä pilkkaa. Kun ulkoisen olemuksen ja sosiaalisen roolin muuttaminen vastaamaan vastakkaista sukupuolta ei merkitse mitään, asetetaan meidät, jotka näemme prosessiin vaivaa samalle viivalle kuin ne, joilla on hatarat perusteet juridisen sukupuolen vaihtamiseen. Lakimuutoksen myötä uskon, että ulkopuoliset ihmiset menettävät luottamuksensa kokonaan juridisen sukupuolen vaihtoprosessiin ja transsukupuoliset menettävät uskottavuutensa.


Transitioituvien transsukupuolisten oikeuksiin kuuluvat myös sukuelinkirurgian mahdollisuus ja Kelan täysikorvattavuus hormonihoitoon. Nämä molemmat mahdollistuvat vasta sen jälkeen, kun juridinen sukupuoli on vaihdettu. Olen henkilökohtaisesti kysynyt minua hoitavilta tahoilta, miten menetelmät näitä koskien tulevat vaihtumaan, jos juridinen sukupuolen itsemäärittely astuu voimaan. En ole saanut selkeää vastausta näihin. Vaadin että vaikutusarvioinnin tekevä työryhmä tekee kattavan selvityksen näiden transsukupuolisten saavutettujen etuuksien säilymisestä mahdollisen lakimuutoksen voimaan astuttua.


Lakimuutoksen lyttäämisestä huolimatta pidän tärkeänä sitä, että transsukupuolisten oikeuksia yritetään ajaa eduskunnassa. Tämä on vain väärä lähestymistapa siihen. Sille on syynsä, miksi juridisen sukupuolen muuttamisprosessi ja lääketieteellinen diagnoosiprosessi ovat tähän mennessä olleet kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Niiden eriyttäminen aiheuttaa ongelmia monella saralla, lisäksi heikentäen transitioituneiden transsukupuolisten oikeuksia.”


– Transnainen, joka pohtii itsemäärittelyn vaikutuksia transsukupuolisten oikeusturvaan



“Juridisen sukupuolen muuttaminen ei voi olla itsemääritettävissä. Nykyinen Suomen menetelmä toimii hyvin: diagnoosi moniammatilliselta tutkimusyksiköltä tulee vaatia ennen lääketieteellistä ja juridista sukupuolenmuutosta. Näin poissuljetaan mahdolliset psykiatriset häiriöt ja muut syyt, joita tulee hoitaa muilla tavoin. Vaatimus transsukupuolisuuden diagnoosista vähentää mahdollisia tilanteita, joissa henkilö on erehtynyt tai sukupuolen muuttaminen ei ole hänelle oikea päätös. 

On myös hyvä, että sukupuolimerkintä vaihdetaan vasta henkilön saatua muokattua ulkonäköään vastaamaan sitä sukupuolta, johon sen haluaa vaihtaa. Näin on helpompi välttää mahdollisia väärinkäsityksiä ja vaikeuksia tilanteissa, kun sukupuolen juridinen merkintä ei vastaa ulospäin näkyvää sukupuolta. Sukupuolen muutos on suuri päätös. On arvostettavaa, että transsukupuolisten elämää tahdotaan helpottaa, mutta hyvistäkin syistä tehdyt päätökset voivat tehdä haittaa.”

– Transmies, joka korostaa lääketieteellisen selvityksen merkitystä transihmisten hyvinvoinnin kannalta


“Vastustan juridisen sukupuolen itsemäärittelyä ihan jo sen takia (ja uskon, että moni tiedostaa tämän), että jos siihen ei aseteta edes jotain kriteerejä (mm. F64.0, transsukupuolisuus), niin ihmiset tulee käyttämään tätä hyväkseen. Miehet voivat helposti vaihtaa sukupuolensa naiseksi päästäkseen mm. naisten suihkutiloihin/vankiloihin/yms. ja osa varmaan yrittää vältellä armeijaan menon tämän avulla.

Minulla on tiedoissani edelleen väärä sukupuolimerkintä, niin olisihan hienoa, jos voisin vain käydä digi- ja väestötietovirastolla ilmoittamassa, että haluan vaihtaa sukupuoleni mieheksi. Mutta tähän on pakko olla asetettu rajoituksia, jotka eivät anna kenen tahansa vaihtaa sukupuolta niin vain. Asiat pitää miettiä tarkasti lävitse ennen kuin lähtee tekemään mitään radikaalia muutosta omaan sukupuoleensa, mikä tulee vaikuttamaan sosiaalisissa kanssakäymisissä, vaikka sitä ei alkuun huomaisi. Lisäksi meillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista ohjeistusta siitä, mitä "perusteltu selvitys" tässä tilanteessa tarkoittaa. Kelpaako perustelluksi syyksi "olen transsukupuolinen" vai pitääkö henkilön oikeasti selittää, miksi hän todellisuudessa haluaisi vaihtaa sukupuolimerkintänsä (mahdollisesti) ilman transdiagnoosia?”

– Transmies huolissaan itsemäärittelyn väärinkäytöistä




Dokumentissa olleet linkit tekstimuodossa:

Dataa transihmisiksi identifioituvien sukupuolijakaumasta
https://www.genderhq.org/increase-trans-females-nonbinary-dysphoria

Podcast, nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala
https://gender-a-wider-lens.captivate.fm/episode/62-pioneers-series-adolescent-identity-with-riittakerttu-kaltiala

Mielenterveyden häiriöt
https://www.terveyskirjasto.fi/lam00002

Autismikirjon häiriöt
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00355/autismikirjon-hairiot

ADHD
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00353/adhd-aktiivisuuden-ja-tarkkaavuuden-hairio

Persoonallisuushäiriöt
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00407

Vankitutkimus Skotlannissa: vankilassa naiseksi identifioituvat ja naisvankilaan pyrkivät vaihtavat sukupuolen takaisin miehiksi vankilasta vapauduttuaan
https://www.scottishdailyexpress.co.uk/news/scottish-news/anger-trans-inmates-revert-males-25840252

Demi Minor, itsemäärittelyn vaarallinen väärinkäyttötapaus 1
https://nypost.com/2022/08/05/trans-prisoner-who-impregnated-two-women-is-psychopath/

Karen White, itsemäärittelyn vaarallinen väärinkäyttötapaus 2
https://www.theguardian.com/uk-news/2018/oct/11/transgender-prisoner-who-sexually-assaulted-inmates-jailed-for-life

Yksi Karen Whiten uhreista kertoo
https://www.dailymail.co.uk/news/article-10406351/I-sexually-assaulted-transgender-rapist-womens-jail

Michael Penttilä, suomalainen sarjakuristaja
https://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_Penttilä


perjantai 8. heinäkuuta 2022

Iltalehti haastatteli minua

Tervehdys lukijoille. Kuten otsikko kertoo, Iltalehti haastatteli minua. Pääset lukemaan jutun tästä.

Monet varmasti ihmettelevät, miten päädyin haastateltavaksi, joten kerron seuraavaksi tästä. Sain kesäkuun 30. päivänä tällaisen viestin blogini sähköpostiin:

 Hei,

Selailin Tulenhenki-blogiasi ja kiinnostuin näkökulmistasi liittyen Prideen ja transaktivismiin. Olen toimittajana Iltalehdessä ja mielestäni aihe voisi kiinnostaa myös lukijoitamme. Mediassa harvemmin tuodaan ilmi, etteivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ole yhtenäinen ryhmä, vaan myös vähemmistöön kuuluvilla voi olla hyvin erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Olisitko kiinnostunut kertomaan aiheesta lisää?

Yst. Terv.

Reetta Malmberg

toimittaja, IL

 

Tästä kaikki siis alkoi. Sovimme seuraavaksi päiväksi haastatteluajankohdan videohaastattelun muodossa. Toimittaja ja minä puhuimme noin 45 minuuttia Priden ja nykyisen transaktivismin ongelmista. Lopuksi toimittaja pyysi lähettämään minusta vielä kuvan. Lisäksi kysyin, onko minun mahdollista nähdä lopullinen haastattelu ennen sen julkaisemista. Toimittaja vastasi, että hän voi lähettää minulle suorat sitaattini, joiden kuittasin olevan ok. Hieman ihmettelin sitaattien vähäistä määrää siihen verrattuna, mitä kaikkea olinkaan sanonut. Ajattelin kuitenkin, että ehkä muita näkemyksiäni avataan enemmän muulla tavalla. 

Minulle ei missään vaiheessa kerrottu, että lopulliseen juttuun tulee mukaan Valo Vesikauris "asiantuntijana" kommentoimaan juttujani. Ongelma ei ole siinä, että Vesikauris oli mukana, mutta koin tulleeni tietyllä tavalla huijatuksi, kun minulle ei kerrottu asiasta etukäteen. Toisekseen eivätkö Vesikauriin ja kaltaistensa näkemykset ole aivan tarpeeksi esillä muutenkin?




Tiina Tuppurainen voisi harkita koomikon uraa. Media on käsitellyt transaihetta todella yksipuolisesti, ja äänessä ovat aina samat naamat samoine näkemyksineen ja arvomaailmoineen (=intersektionaalinen feminismi ja woke). 

Olen onneksi saanut paljon hyvää palautetta haastattelusta, mukaan lukien toisilta transsukupuolisilta.





Twitterissä nimimerkki @aivokirurgi kirjoitti haastattelusta seuraavanlaisen analyysin:

”Kiitos @Tulenhenki, kun olet antanut haastattelun! Rohkea ja kaivattu veto. Seuraa ketju, jossa sanon suorat sanani jutun ns. asiantuntijanäkemyksistä.

Asiantuntija on muunsukupuolinen gender-ideologisti, jonka maailmankatsomuksessa ristiinpukeutuminen ja sukupuolistereotypiat ovat transsukupuolisuutta. Hän perustaa asiantuntijuutensa siihen, että on omaksunut netistä käsityksen, jonka mukaan hän on itsekin trans.

Hän näkee sukupuolen henkilökohtaisena asiana. Sukupuoli on lähes poikkeuksetta ilmeinen asia, ja sukupuoli-identiteettikin niin henkilökohtainen, että ihmiset jauhavat siitä koko vitun ajan. Naurettavaa kokea väkivaltaiseksi se, ettei joku puolusta juridista itsemäärittelyä. Alaikäisellä ei ole oikeutta itsemääräämiseen, kuten aikuisilla. Tällä tavoin lapsia suojellaan asioilta, jotka voivat heitä vahingoittaa; esim. että aikuiset vahvistavat lapsen sukupuoliharhaa, ja uskottelevat tälle sukupuolen ilmaisun (tyyli, käytös) viestivän sukupuolesta.

Asiantuntijan mukaan transihmiset saattavat kokea ulossulkemista joistain sateenkaariyhteisöistä. Esimerkiksi LGBTQIA+-yhteisössä ei suuremmin välitetä transsukupuolisista, joiden näkemys ei ole linjassa heidän wokensa kanssa, kuten jutusta itsestäänkin voi päätellä.

Asiantuntijan mukaan on hienoa, että netissä kiinni kasvanut feministinen akkalauma on "löytänyt" sanan kuvaamaan persoonallisuuttaan. Nyt he ajavat omia etuoikeuksiaan oikeiden transihmisten nimissä ja kustannuksella. PS. Uusi Pride-lippu on vitun ruma.

Asiantuntija kertoo, että transihmiset eivät ole keskenään samanlaisia. Tämä pitää paikkansa. Transihmisillä ei enää edes tarkoiteta transihmisiä.

Menstruoiva mies ei faktuaalisesti ole mies, vaikka asiantuntija onkin aivopessyt itsensä someaktivistien TWAW-mantroilla, ja haluaa sen vuoksi korvata biologisen sukupuolijärjestelmän roolileikeillä, jotka tekevät hänestäkin intersektionaalisen uhrin.”

 Kaikista hienointa lienee, että tämä keksittyyn sukupuoleen identifioituva intersektionaalinen feministi ja transaktivisti on twiitannut, että kirjaimellinen transmies on sisäistänyt transfobian. Helvetin härskiä ja äärimmäisen vittupäistä."

*TWAW = trans women are women





Vesikauriin "asiantuntijuudesta" voi olla montaa mieltä. Twitterin kommentteja: 

”Aktivisti =/= asiantuntija. @hsfi ja @yleuutiset nielevät transaktivistien ihmisoikeusretoriikan kyseenalaistamatta absurdeimpienkaan väitteiden totuuspohjaa. @iltalehti_fi ihan pikkuisen yrittää eri näkökulmaa tuoda, mutta ei sitten oikeasti kuitenkaan. #aktivismi #journalismi”

”Miksi annoitte Vesikauriin muuttaa historiaa? Stonewall ja Pride olivat alkujaan homojen ja lesbojen aloittamat. Stonewallin aloitti musta lesbo eikä nämä transihmiset, jotka eivät olleet edes paikalla. T-kirjainta ei edes ollut mukana kuin vasta 90-luvulla. Liian puolueellinen.”

”@iltalehti_fi R. Malmberg ja @tuulitahkokorpi himpun naiiveja toimittajia? Kun Vesikauris&co luovat uusia keinotekoisia "kevyttranseja", kasvattavat he siinä oman leipänsä. "Avustuksen suuruuteen vaikuttavat jäsenjärjestön jäsenmäärä sekä toiminnan aktiivisuus ja laajuus."/Seta”


Juttu on herättänyt paljon keskustelua eri puolilla sosiaalista mediaa:  


"Hyvä Noel. Hyvältä näyttäs näyttävän tämä juttukin äkkiseltään, vaan niin vain onkin sit kuitenkin väännelty ja käännelty jälleen toimittelijan toimesta, ettei vaan kukaan alkais toisinväärinajattelemaan. Miten muuten, onko objektiivittomuus vaatimuksena IL:ssä myös kuvaajille?"

"Noelilla on erittäin asiallisia ja hyvin perusteltuja näkemyksiä. Olisin mielelläni lukenut hänestä laajemmankin haastattelun."

"Luin eilen haastattelusi ja tuli paha mieli puolestasi. Sinulta vedettiin matto jalkojen alta, esim kun annettiin ymmärtää, että lasten ihmisoikeudet ei toteudu, jos uusi translaki ei ole heille sama mitä aikuisille. "Asiantuntija" on aika fanaatikko."

"Vaikka tähän on kaivettu Vesikauris viisastelemaan, mielipiteesi pääsivät kuitenkin julki ja uskon, että monet ovat samaa mieltä kanssasi. Tärkeintä on, että vastakkainen mielipide pääsi julki. Aiemmin täysin hiljennetty."


Lopuksi laitan tähän kevennyksen, jonka on luonut Pakolliset meemit. 






sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Miksi Pride ärsyttää?

Miksi Pride ärsyttää? Tietenkin, koska homot ärsyttävät ja kärsin sisäistetystä transfobiasta.

Vitsailut sikseen. Kuitenkin fakta on, että jos nykyään sanoo jotain kriittistä Pridesta, oletuksena on, että on patologinen LGBT+-vihaaja, joka syrjii vähemmistöjä. Todellisuudessa moni LGBT-aakkoskeittoon kuuluva on todella kyllästynyt Prideen, ja tämä teksti käsitteleekin tätä teemaa.

Pride-kuukauden kunniaksi päätin toteuttaa kirjoituksen, jossa kysyin homo-ja biseksuaaleilta sekä transsukupuolisilta, miksi Pride ärsyttää. Ei ole todellakaan sattumaa, miksi yhä useampi on todella kyllästynyt Prideen, ja vastaava kyllästyminen koskettaa myös niitä, joiden etuja Pride on ajavinaan. 

Seuraavaksi esittelen lyhyesti tämän tekstin henkilöt, ja samalla tuon esille yhden teeman, jota nämä henkilöt käsittelevät teksteissään. Tekstissä on mukana kahden ulkomaalaisen näkökulma, onhan Pride kansainvälinen. 


37-vuotias transnainen: Pride on etääntynyt liikaa alkuperäisestä tarkoituksestaan

Y-sukupolven biseksuaali: Kaikilla sateenkaari-ihmisillä ei ole halua tai mahdollisuutta siirtyä vanhasta uuteen

Transmies vuosimallia 1974: Pride on tulossa itsensä pahimmaksi viholliseksi

25-vuotias transnainen: Nykymuotoinen Pride ei paranna asenteita HLBT-ihmisiä kohtaan

31-vuotias biseksuaali nainen: Kaikki haluavat olla niin erilaisia ja spesiaaleja, jotta vähemmistön vähemmistöt saavat enemmän uhripisteitä

30-vuotias lesbo: Hyvesignaloivia yrityksiä ei kiinnosta Pride pätkän vertaa

Homomies kolmissakymmenissä: HLBT-väen asiaa on vaikea ajaa, jos H, L, B ja T ovat kategorioina dekonstruoitu käytännössä sisällöttömiksi

Kolmikymppinen biseksuaali transmies: Woken myötä epäterveen itsevarmaksi ja uhrimentaliteettikeskeiseksi muuttunut sateenkaarikulttuuri on täydellinen kultti

 

 Allekirjoitan kaikki mainitut näkemykset täysin. Pride ei nykymuodossaan palvele seksuaalivähemmistöjen ja transsukupuolisten asioita vaan se ajaa intersektionaalisen feminismin ideologiaa, jossa seksuaalivähemmistöt ja transsukupuoliset toimivat vain keppihevosina. Olet tervetullut Prideen vain, jos aatemaailmasi edustaa intersektionaalisen feminismin maailmankuvaa. Mikäli edustat jotain muuta arvomaailmaa, et ole tervetullut Pridelle, vaikka olisit kuinka seksuaalivähemmistöön kuuluva ja/tai transsukupuolinen. 

Seuraavaksi päästän ääneen henkilöt, joilta kysyin tätä tekstiä varten, miksi Pride ärsyttää. 

 

 

 Pride on etääntynyt liikaa alkuperäisestä tarkoituksestaan

 

”Pridestä on silmissäni tullut narsistien valtavirtainen keino räikeästi omia ja väheksyä ihmisten todellisia henkilökohtaisia kamppailuja. Firmat liputtavat Pride-lippuja pitääksen väen tyytyväisenä, mutta ne eivät silti juurikaan pyri ymmärtämään itse ongelmia. Siitä on tullut friikkisirkus, jonka perusteella perinteisen LGBT-käsitteen alle lukeutuvat ihmiset sitten leimataan, ja vaatimus "ehdottomasta hyväksymisestä" vain vaikeuttaa hyväksyntää.

 Minusta Pride on etääntynyt liikaa alkuperäisestä tarkoituksestaan, eikä siinä ole enää niinkään kysymys hyväksynnästä, vaan siitä on tullut lähinnä radikaali ja militantti. Veikkaisin, että se vetoaa siksi aiempaa vähemmän LGBT-kansaan.” 

-37-vuotias transnainen, Yhdistynyt kuningaskunta

 

 

Kaikilla sateenkaari-ihmisillä ei ole halua tai mahdollisuuksia siirtyä vanhasta uuteen

 

”Kysymykseen "Miksi Pride ärsyttää?" en voi vastata ilman pohjustusta. Suhtautumiseni Prideen kun ei ole koskaan ollut järin positiivinen, joskaan ei täysin negatiivinenkaan. Asiaan liittynee osaltaan, että identiteettini on lähinnä hetero, mutta suuntautumiseni bi.

Näin näet kirjoittaa myös Setan pääsihteeri Pride-kuukauden kunniaksi: "Lesbojen, homojen ja bi-ihmisten oikeuksia uhkaavat ne, jotka haluavat ylläpitää vanhoja sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, kehollisuuteen, seksuaalisuuteen, perheisiin tai ihmissuhteisiin liittyviä stereotypioita ja normeja." Vaan entäpä ne, jotka eivät pysty samaistumaan tuohon uuteen normiin? Kaikilla sateenkaari-ihmisilläkään ei ole halua tai mahdollisuuksia siirtyä vanhasta uuteen. Sanomattakin selvää, etteivät kaikki muutokset ole autom. edes hyvästä ja sosiaalisia paineita löytyy yhteisön sisältäkin.

Nuoruudessani Setaa kritisoitiin mm. liiasta heteronormatiivisuudesta - vaan nyt tilanne näyttäisi olevan täysin toinen. Toki siihen on syynsä, miksi sateenkaaripuolelle on kehittynyt omaa alakulttuuriaan. Ihmiset ylipäätään ovat erilaisia. Lisäksi sateenkaarinarratiivi on historiallisistakin syistä kietoutunut toiseuteen. Vaan uskaltaisinpa väittää, että näinä päivinä kyse on enenevästi juurikin kulttuurista, kun esim. sateenkaari-identiteetit sen kun vain lisääntyvät ja kuka vain voi periaatteessa olla osa sateenkaariyhteisöä, esim. liittolaisuuden tai queeriyden kautta.

Viimeisimmällä Pridellani huomioni kiinnittyi nuorisoon: mitä kummallisimpiin värikoodeihin. Ilmiö muistuttaa homomiesten huivikoodistosta, sillä erotuksella, että nuo nuoret tuskin viestivät täysin samoista asioista ja täysin samoin motiivein. Herää silti kysymys, mikä on muuttunut, kun niin sukupuolellisia tuntoja kuin seksuaalisuuttakin ruoditaan melko pikkutarkastikin, identiteettejä julistetaan ja ihmisoikeuksien nimissä nuo määritelmät ovat joskus jo pelkkinä identiteetteinä merkittävämpiä kuin fyysinen todellisuus. Ainakin netti on nykyään huomattava osa "todellisuuttamme"? Virtuaalimaailmoissa omaa julkikuvaa ml. "sosiaalista sukupuolta" voi voimallisemmin muokata.

Lisäksi seksuaalisuus oli aiemmin enempi yksityiselämän aluetta. Seksuaalisuuden julkinen rooli ja arvo lie ollut silloin myös rajatumpi? Siinä ympäristössä Pridenkin arvo ja merkitys lienee ollut osin eri. Mutta ylipäätään, jos luodaan rajattomampia ympäristöjä, jossa kaikki on periaatteessa ok ja asioiden kritisointi pahimmillaan uhkaa, niin ihmiset silti tarvitsevat omaa tilaa rajoinensa? Eli ovatko uudet identiteetit ikään kuin heimoväriä, soidintanssia, itsensä koristelua - ja kenties, joskus, myös varoitussignaalia, niin omille kuin muille. Vai onko sekin nyt sitten vihaa antaa ymmärtää, että sateenkaripuoleltakin löytyy omat ongelmansa.

Ei ole sattumaa, että syntyy LHB-liiton kaltaista toimijoita, joissa ihmiset lähtevät omin ehdoin hahmottamaan rajojansa tässä alati muuttuvassa kieli- ja kulttuurikentässä, joka rajattomuudessaan kurkottaa silti kohti ihmisten syvimpiä. Biseksuaalisuus sentään jatkaa jonkinlaisena kattoterminä, mutta lesbous ja homous ovat käsitteinä mukautuneet lähemmäksi nykyistä identiteettipolitiikkaa.

Siispä, näin kahden kulttuurin välistä: Aiemmin Pride edusti itselleni vääränlaisuuttani suhteessa sateenkaarikulttuureihin. Nykyään Pride taas edustaa, niin hullua kuin se onkin, myös muuttunutta heterokulttuuria, jota sitäkään en koe kovin omakseni. Eikä sillä, ettenkö olisi kokenut heteropuoltakin paikoin vaikeana ja vieraana. Oli miten oli, niin rajalinja hetero- ja sateenkaaripuolen välillä on hämärtynyt ja Pridekin osa vanhojen "heteronormien" purkamista, nyt vain syvenevällä otteella ja kummaltakin puolen.”

-Y-sukupolven biseksuaali

 

 

Pride on tulossa itsensä pahimmaksi viholliseksi

 

”Pinkkipesu on ongelma. On selvää, että Pridesta on tullut kaupallinen tuote, jolla ansaitaan rahaa. Toinen ongelma on, ettei Pridea voi arvostella ilman, että leimataan huonoksi ihmiseksi, joka ei kannata monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Pridea myös vietetään päiväkodeissa ja kouluissa, lisäksi Norjan lippulakia on muutettu niin, että julkisissa rakennuksissa on Pride-liputus.

 Koulut, jotka vastustavat Pride-liputusta saavat huonon maineen. Pride alkaa muuttua totalitaariseksi. Pride on tulossa itsensä pahimmaksi viholliseksi. Henkilökohtaisesti en ole koskaan tuntenut kuuluvani Prideen. Pikemminkin päinvastoin. Jos on joitakin paikkoja, joissa minua ei nähdä tai arvosteta, se on juuri Pride.”

-Transmies, vuosimallia 1974, Norja 



Nykymuotoinen Pride ei paranna asenteita LHBT-ihmisiä kohtaan

 

”Suomessa on nykyään Priden suojeluksen alaisilla viiteryhmillä, eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä oikeastaan kaikki merkittävät lailliset oikeudet. Elämässä kohtaamamme haasteet liittyvät siis suurelta osin muiden ihmisten suhtautumiseen meitä kohtaan. Tätä suhtautumista Pride ei nykyisellään ainakaan paranna.

 Pride tuo normalisoiduiksi toivottavat ilmiöt esiin epänormaalilla tavalla. Värikkään paraatin voi ymmärtää eräänlaisena hassutteluna ja huvitteluna, mikä itsessään on ihan okei, mutta en usko tämän olevan paras tapa saada asiaan perehtymättömät ihmiset ymmärtämään nimenomaista asiaa normaalina ilmiönä. Erityisesti tämä koskettaa transsukupuolisuutta, joka on noussut Priden keskiöön lähivuosina, ja joka on normaalisti parhaimmillaan yhteiskunnassa näkymätön ilmiö transsukupuolisten sulautuessa yhteiskuntaan vastakkaisen sukupuolen edustajina.

Pride tuodaan nykyään kasvoille "inklusiivisten" sääntöjen kanssa: mitään ei saa olettaa, mitään ei saa kysyä ja mitään ei saa kyseenalaistaa. Priden sanoman tai toimintatapojen kyseenalaistaminen yleensä leimataankin homo- tai transfobiaksi, mahdollisesti kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi, vaikka kritiikki tulisikin viiteryhmään kuuluvilta. Tämän vuoksi Priden toimintatapojen kriittinen tulkinta on lähes mahdotonta ja on turha odottaa toimintaan nopeita muutoksia.

Aiemmin mainitsin siitä, kuinka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutuminen paranee parhaiten siten, että muiden ihmisten suhtautuminen paranee meitä kohtaan. Pride ja sen mukana tuleva sateenkaaripesu ja aiemmin mainitut säännöt, joiden mukaan tulee toimia, varmasti enemmänkin ärsyttävät tavallisia ihmisiä, kuin muokkaisivat asenteita positiivisemmiksi. Pride yhdistettynä transaktivismin ylilyönteihin ei mielestäni tee hyvää ihmisten mielikuville transsukupuolisista ja näin ollen transsukupuolisten, eikä myöskään seksuaalivähemmistöjen oikeuksille.”

-25-vuotias transnainen

 

 

Kaikki haluavat olla niin erilaisia ja spesiaaleja, jotta vähemmistön vähemmistöt saavat enemmän uhripisteitä

 

”Nykyään en itse löydä Pridesta enää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tunnen oloni ulkopuoliseksi. Fokus on jossakin sellaisessa, joka ei kosketa minua lainkaan, enkä suoraan sanottuna jaksa allyilla asioiden puolesta, joihin minulla ei ole kiinnostusta.

Biseksuaalisuus tuntuu olevan vitsi ja jäävän lahjakkaasti jalkoihin kaiken muun alle. Tätä väheksyntää harjoittaa niin cisheterot kuin Priden kohderyhmäkin. Tiettyjen Pride-tahojen mukaan on syrjivää olla biseksuaali preferensseineen, kun pitäisi olla panseksuaali.

Pride-kulkue itsessään on nykyään enemmänkin juhla ja karnevaali kuin vakavasti otettava mielenosoitus. Erilaisuus on pinnalla, jolloin me tavalliset tavikset ei olla edustettuina. Lippuja on kymmeniä erilaisille vähemmistöille, joiden perässä ei pysy kukaan. Kaikki haluavat olla niin erilaisia ja spesiaaleja, jotta vähemmistön vähemmistöt saavat enemmän uhripisteitä. Pride on muutenkin paisunut niin, että keksimällä keksittyjä juhla/muistopäiviä on enemmän kuin kalenterissa juhlapyhiä.

Transsukupuolisuus ja siihen liittyvät epäkohdat ovat olleet pinnalla jo melko kauan. Tilaa ei ole juuri muulle. Ymmärrän täysin, että tämä alkaa ärsyttää sellaisia, joita transsukupuolisuus ei samalla intohimolla kosketa. Lisäksi Pride tuntuu kulminoituvan tiettyjen ihmisten ja ihmistyyppien ympärille, ja jos et heidän maailmankatsomustaan kannata tai ole oikeanlainen kohderyhmän edustaja tai ally, lynkataan armotta.

Priden paisumista korostaa erilaisten yritysten mukaan tulo. Tämä pinkkipesu on myös ärsyttävää. Sillä, että laittaa logoonsa sateenkaarivärit, ei hirveästi tueta vähemmistöjen oikeuksia ja tasa-arvoa. Itse en ole kohdannut syrjintää tai väkivallan uhkaa seksuaalisen suuntautumiseni vuoksi. Vähättelyä kyllä sitäkin enemmän suunnalta jos toiselta. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole niin paljon viljeltyä rakenteellista syrjintää tai naisvihaa, lähinnä ymmärtämättömyyttä ja ennakkoluuloja.”

-31-vuotias biseksuaali nainen





 

 

Hyvesignaloivia yrityksiä ei todellisuudessa kiinnosta Pride pätkän vertaa

 

”Omasta mielestäni isoin ongelma on Priden kaupallistuminen. Alunperin kyseessä oli yksipäiväinen tapahtuma, joka sisälsi Pride-kulkueen. Sen tapahtuman idea oli osoittaa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat olemassa oleva joukko ihmisiä. Sitten se laajeni Pride-viikoksi ja nyt lopulta Pride-kuukaudeksi ja lisäksi useiksi erillisiksi "tietoisuuspäiviksi", "muistopäiviksi", maailmalla (pääosin vain länsimaissa) jopa erillisiksi LGBT-historiakuukausiksi. Nykyään juhlitaan kotimaan Pride-viikot ja - kuukaudet, sekä kansainväliset Pride-viikot ja - kuukaudet.

 Sateenkaarta näkyy joka paikassa: yritysten mainoksissa ja tuotteissa, kaupunkien liputuksissa, uutisissa ja tv-ohjelmissa. Yritykset ja julkiset tahot (virastot, oppilaitokset, jopa kirkko) länsimaissa pyrkivät noina aikoina osoittamaan kuinka mahtavia LGBT+-liittolaisia he ovat. Tämän lisäksi he tietysti pyrkivät myymään mahdollisimman paljon sateenkaarikrääsää siinä sivussa.

Hyvesignaloivia yrityksiä ei todellisuudessa kiinnosta Pride pätkän vertaa. Ei, mikäli on pienikin mahdollisuus, että se saattaisi vaikuttaa tuottoihin. Siksi kansainvälisillä yrityksillä on erilliset sometilit esimerkiksi länsimaihin ja arabimaihin. Länsimaiden tilit täyttyvät Pride-roskasta, kun taas arabimaihin suunnatuilla sometileiltä ei mitään sateenkaareen viittaavaa löydy.

Uutisointi on yksipuolista. Tietyt järjestöt ja heidän edustajansa kertovat, miten kaikkien LGBTQQIU2S+ -kirjainrykelmän alle kuuluvien ihmisten asiat heidän mielestään ovat. Totuus on, että he eivät edusta kuin pientä osaa suuremmasta joukosta ihmisiä. Toimittajat ja uutistalot tyytyvät näiltä samoilta ihmisiltä saatuihin vastauksiin sen enempää asioita tarkastelematta.

Kun tätä samaa sirkusta seuraa parin kuukauden ajan vuodesta toiseen, se alkaa väkisinkin inhottamaan. Meistä hyvin monien mielestä ainakin seksuaalivähemmistöjen (en aio puhua transsukupuolisten puolesta tästä asiasta, jätän sen heille) asiat Suomessa ja länsimaissa ovat todella hyvin. En esimerkiksi itse ole kokenut oppilaitoksissa, työpaikoilla, harrastuksissa, tai missään muuallakaan koskaan minkäänlaista syrjintää tai häirintää. 

Lisäksi kaikki sukulaiset ja ystävät (yllättäen jopa vanhoillislestadiolaiset ystäväni) ovat minut hyväksyneet juuri tällaisena. Kaikilla ei varmasti ole asiat näin hyvin, mutta ei niitä ongelmia pidä myöskään suhteettoman suuriksi suurennella esimerkiksi puhumalla jostain rakenteellisesta syrjinnästä.”

-30-vuotias lesbo

 





HLBT-väen asiaa on vaikea ajaa, jos H, L, B ja T ovat kategorioina dekonstruoitu käytännössä sisällöttömiksi

 

”Yksi syy, miksi tunnen vieraantuneeni Pride-tapahtumakulttuurista, on sen yhä selkeämpi yhteen nivoutuminen laajemman laitavasemmiston woke-kulttuurin kanssa. Se on selkeästi luettavissa sekä itse Pridejen virallisesta ohjelmistomateriaaleista että Priden yhteydessä esitetyistä mediapuheenvuoroista.

Implisiittisenä oletuksena on, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen merkitsee luontevasti sitä, että kannattaa kaikkia intersektionaalisuuteen kuuluvia poliittisia positioita. Viimeistään vuonna 2022 voi sanoa, että Pride on intersektionaalien suuri seksuaalissävytteinen juhla, jolla on lähinnä tausta homotapahtumana. Aivan viime vuosina tämä on tietysti konkretisoitunut sateenkaarilippujen läpikäymässä muodonmuutoksessa, jonka yhteydessä klassiseen kuvioon on ympätty lisää koko joukko seksuaalisuuteen (ja spesifimmin ”klassiseen” HLBT-väestöön) liittymätöntä sälää. Kyseinen muodonmuutos on tehnyt lipusta paitsi rumemman myös symbolisesti sekavan.

 Plussapuolena tälle kehitykselle voisi toki nähdä sen, että woke-väen kolonisoidessa lipun omilla lisäväreillään, me wanhan ajan homot sun muut saatamme mahdollisesti loppupeleissä pitää vanhan, syrjiväksi koetun lipun itsellämme. 

On tietysti täysin ymmärrettäviä historiallisia syitä, miksi varsinkin vanhemman sukupolven homot (sun muut) tuntevat tiettyä lojaliteettia vasemmistoa kohtaan ja jo pelkästä tottumuksesta näkevät sen itselleen eräänlaisena poliittisena perheenä – olihan lähinnä vasemmisto se osapuoli, joka ajoi meidän asiaamme monet vuosikymmenet. Tällaisesta pitkäkestoisesta ”aseveljeydestä” on vaikea oppia ulos, eikä se välttämättä ole jokaiselle yksilölle pelkäksi hyväksikään, mikäli hän saa poliittisen uskollisuutensa kautta koettua tiettyä turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta ja kokee sen kautta kykenevänsä ankkuroimaan maailmankatsomuksensa johonkin itseään paljon suurempaan ja jykevämpään.

 Toisaalta, mikäli vasemmistolaisten tavoitteena oli (itselleen uskollisen poliittisen vasalliryhmän koulimisen sijaan) aidon tasa-arvon saavuttaminen, on heidän lopulta hyväksyttävä se tosiasia, että tasa-arvo merkitsee myös mahdollisuutta poliittiseen yksilöllisyyteen: seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen ei kaiken järjen mukaan voi vuonna 2022 itsessään merkitä koko valtavirtavasemmistolaisen poliittisen uskomuspaketin omaksumista, mikä kokonaisuudessaan käsittäisi asenteiden ja viitekehysten omaksumista sellaisissa intersektionaalisissa huolenaiheissa kuten maahanmuutto, feminismi, queer-ajattelu, antikapitalismi ja ympäristöliike.

Itse asiassa erityisesti seksuaalivähemmistöillä on mielestäni joitain hyviä syitä suhtautua nihkeästi tiettyihin osiin vasemmiston ajamasta politiikasta. Valtavirran transpolitiikan ongelmista (ja siitä miten se on ristiriidassa LHB-väen, ja laajemmin naisten, intressien kanssa) Tulenhenki onkin kirjoittanut perusteellisesti, mutta ”ongelmallisuuksia” on muitakin: On esimerkiksi hyvin kyseenalaista, etteikö laajamittaisella maahanmuutolla maailman konservatiivisimmista (ja homovastaisimmista) maista voisi olla negatiivisia seurauksia mm. seksuaalivähemmistöjen katuturvallisuudelle.

Tunnen itsekin maahanmuuttajataustaisia homoja, jotka ovat kertoneet siitä konkreettisesta väkivallan uhasta, jota he ovat tunteneet ”omiensa” taholta. Toisekseen miehiä rakastavana miehenä en näe meille psykologisesti terveellisenä tukea aatetta (vallalla olevaa feminismin koulukuntaa), joka käsittelee miehiä ja maskuliinisuutta lähestulkoon ainoastaan patologisoivasti ja negatiiviseen sävyyn.

Mitä tulee nykyvasemmiston suosimaan queer-teoriaan, en allekirjoita mielekkääksi siihen kuuluvaa pyrkimystä kaiken sukupuolisuuteen liittyvän normatiivisuuden itsetarkoitukselliseen purkamiseen ja kyseenalaistamiseen. Queer-ajattelun lainalaisuudet huomioon ottaen olikin vääjäämätöntä, että itse homoseksuaalisuuden käsitteestäkin tulisi queer-väelle lopulta ”ongelmallinen”, sillä silmäyksellä, kun ilmaantuisi (intersektionaalisella asteikolla sorretumpi) ryhmä, joka kokisi sen rajoittavan omia seksuaalisia mahdollisuuksiaan (ns. ”puuvillakatto”).

(Klassisesti määritellyn) HLBT-väen asiaa on vaikea ajaa, jos H, L, B ja T ovat kategorioina dekonstruoitu käytännössä sisällöttömiksi.

Jos minut valittaisiin jonain päivänä Pride-diktaattoriksi, antaisin mahtikäskyn kaikille osallistujille saapua paikalle parhaissa pyhäkoulutamineissaan. Onhan Pridessa kyse (tai ainakin jossakin vaiheessa oli) meidän asiaamme keskittyvä juhlaviikko ja ihmisoikeustapahtuma, ja siksi – halusimme tai emme - kulkue ja sitä ympäröivät tapahtumat toimivat samalla ikkunana yhteiskunnan valtavirralle yhteisöömme ja alakulttuuriimme.

Koska Pridella on roolinsa seksuaalivähemmistöjen julkisuuskuvan muodostamisessa, ei yksittäisten ihmisten tai ihmisjoukkojen ylilyönnit sen kontekstissa ole ainoastaan heidän oma asiansa. Mieleen tulee esimerkiksi surullisenkuuluisat kuvat miesjoukoista kontallaan talutushihnoissa ja nahkakoiravetimissä, jotka leviävät konservatiivien suosimissa ”vaihtoehtomedioissa”, mihin ne on valittu ilmiselvästä tarkoituksena iskostaa vihaa ja vastenmielisyyttä meitä kohtaan.

Tällaisten ekshibitionististen ylilyöntien jälkimainingit voivat olla erityisen vahingollisia Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella, missä asenteet meitä kohtaan ovat yleensä entisestään vähintään nihkeitä, ellei suorastaan avoimen vihamielisiä. Paikalliset homovihaajat kyllä tietävät, mistä tällaista materiaalia löytää ja miten sitä hyödynnetään. Jos puhutaan paikallisemmasta tasosta, on hyvä pitää mielessä, ettei tällainen omien fetissien julkinen esittely ole pelkkä solipsistinen itseilmaisun teko vailla kohdetta, vaan sillä on kyllä vaikutuksensa myös muiden viihtyvyyteen keskikaupungin julkisessa tilassa (jossa kuulemma liikkuu myös lapsiperheitä).

 Mutta eikö olisi syrjintää sulkea ulos kinkyt ja fetisistit (+turrit, queerit sun muut) Pride-kulkueista? Eikö tapoihinsa kangistuneet konservatiivit voi yhtä hyvin pahoittaa mielensä siitä, kun näkevät miesparin Mannerheimintiellä kävelemässä käsi kädessä ja vaikkapa antamassa toisilleen suukon? Miksi tasa-arvon hengessä järjestettyjä kulkueita pitäisi säätää heidän maulleen sopiviksi? No, tähän minä vastaisin, että seksuaalinen suuntautuminen (saati transsukupuolisuus ”vanhanaikaisesti” määriteltynä) ja fetisismi ja kink eivät yksinkertaisesti ole ilmiöinä rinnastettavissa toisiinsa. Seksuaalisessa suuntautumisessahan ei ole kyse pelkästään tavasta harrastaa seksiä (vaikka joidenkin ihmisten käyttäytymisen perusteella voisi toisin olettaa) vaan myös rakkaudesta, siitä kenen kanssa haluaa solmia elämänsä merkityksellisimmän suhteen.

Ei vaadi kovin kummoisia ponnistuksia olla avautumatta viime sunnuntain sidonta- ja kakkaleikeistä työpaikan kahvipöydässä, mutta omien treffi-, seurustelu- ja asuinkumppaninsa sukupuolen salaaminen kollegoilta voi vaatia kokonaisen työsuhteen kestoista fakiirimaista kiertelyä, kaartelua -suoranaisesta valehtelusta puhumattakaan. Toisten seurustelu- ja elämänkumppanit ovat kuitenkin asia, mistä ihmiset yleensä tuntevat tietynasteista uteliaisuutta, ja mistä keskustelu usein lähentää ihmisiä toisiinsa.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että on täysin käsittämätöntä, kuinka ihmiset ylipäätään haluavat tehdä fetisseistään ja kinkeistään julkista tietoa, ja tämä halutaan normalisoida. Ymmärrykseni mukaan seksuaaliseen jännitteeseen kuuluu olennaisesti tunne ja tieto henkilökohtaisen ja julkisen, salatun ja jaetun elämän sekä yleisesti hyväksyttyjen ja transgressiivisten aktien raja-aidoista. Siinä vaiheessa, kun valjakkoleikeistä tehdään Mannerheimintiellä esiteltävä (ja sentimentaalisella kukkahattumoralismilla kaikelta kritiikiltä suojeltu) harraste, se menettää tyystin subversiivisen kiihottavan voimansa. Lopputuloksena on, että siitä kicksinsä saava ”alan väki” joutuu lopulta etsimään jotain muuta, jotain, joka olisi säilyttänyt jännittävän ”ei-hyväksyttävyytensä” - vaikkapa omien ulosteiden syömisen. Loppupeleissä tietty julkisen tilan säädyllisyyden normi tekee kinkyille ja fetisisteillekin hyvää.

 Kuten lukija on saattanutkin jo tästä tekstistä päätellä, olen temperamentiltani melko konservatiivinen. Toisaalta hyväksyn kuitenkin, että monen vuosikymmenen kulttuurievoluution tuloksena Pride on saavuttanut tietyn ”riehakkaan karnevalistisen” muodon, johon kuuluu kuitenkin olennaisesti tietynasteinen arkielämään kuuluvien rajojen koetteleminen ja nurinpäin kääntäminen. Sikäli kun tämä koetaan keskeisenä Pride-kokemukselle, en toki haluaisi pilata sitä vaatimalla osallistujilta kuristavaa porvarillista kunnioitettavuutta (saati niitä pyhäkoulutamineita).

 Jos haluttaisiin tutkia, minne soveliaan ja liiallisen rajat voisivat vaikkapa Pride-kulkueessa sijoittua, voisi olla hyödyllistä miettiä vaikkapa Mardi Gras -karnevaaleja, joissa myös (ainakin Etelä-Amerikassa) on tapana esitellä viljalti paljasta pintaa. Kun miettii omaa Pride-asuaan, on hyvä pohtia millaisesta pukeutumisesta voisi niissä joutua ongelmiin. Tällä kriteerillä harkittuna veikkaisin, että perinteiset yläosattomat nahkahomot henkseleineen menisivät vielä läpi, koiravaljakot varmaankaan eivät.

Jos fetisistit, kinkyt, turrit sun muut haluavat marssia kaupungin keskustassa, olisi kaikille paras ratkaisu, jos he perustaisivat oman tapahtumansa, eivätkä imisi itselleen validioivaa jälkihehkua meidän aikoinaan kipeän tarpeellisesta ihmisoikeustaistelustamme. Seisköön heidän asiansa ja aatteensa omilla jaloillaan (tai tassuillaan, sorkillaan…). Sitä odotellessa olen enimmäkseen hyväksynyt sen, että minun ja Priden tiet ovat nyt erkaantuneet.”

-homomies kolmissakymmenissä

 

 

Woken myötä epäterveen itsevarmaksi ja uhrimentaliteettikeskeiseksi muuttunut sateenkaarikulttuuri on täydellinen kultti

 

”Priden suhteen ristiriitaiset tunteeni alkavat jo nimen kohdalla: Seksuaalinen suuntautumiseni ja transsukupuolisuuteni ovat identiteettini vähemmän kiinnostavia ominaisuuksia, ja muut asiat määrittävät identiteettiäni paljon enemmän. Minulla ei ole tapana kokea ylpeyttä varsinkaan asioista, jotka ovat olemassa ilman minkäänlaista omaa työpanostani; en siis koe tarvitsevani mitalia olemassaolostani, mutta työpanoksista sen sijaan on tärkeää tulla positiivisesti huomatuksi.

Pridessa muotoillaan, että sukupuoli-identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen ovat suuri ylpeyden aihe. Mutta entäpä jos se ei aiheuta ylpeyttä, tai se on peräti ollut tai on edelleen suuren häpeän lähde, syistä, jotka eivät tule marssimalla, liputtamalla ja sormien osoittelemisella muuttumaan? Siinä tilanteessa Pride-karkelointi voi alkaa muistuttamaan ns. toksista positiivisuutta, jossa sivuutetaan negatiivisten ja epämukavien tunteiden olemassaolo, ja vedetään väkisin hymynaamari päähän. Good vibes only. Mutta koska jokaisen LGBT-henkilön elämään todennäköisesti sisältyy jossain vaiheessa jonkin tasoinen kriisi joko ohimenevänä tai pitkäaikaisena, minkälaista on olla tällaisen positiivisuuspornon keskellä?

 Kun korostetusti tuntuu, että kaikilla muilla on kiva, ihana ja vapautunut olo, mutta itse on täysin yksin eikä tässä kaikkia aisteja tykittävässä karnevaalissa ole mitään samaistuttavaa? Pride voi siis olla - ja onkin - osalle hyvin vieraannuttava ilmiö.

Viime vuosina olen havahtunut siihen, kuinka woke-ideologia vyöryi Amerikasta liian nopeasti muuttuvassa maailmassa kärvistelevien nuorten mieliin. Yhdysvallathan on yhteiskunnalliselta rakenteeltaan ja historialtaan todella erilainen kuin Suomi, eli samojen mantrojen toistaminen täällä, irti kontekstista, on todella outoa.

Itse ilmiössä ei tavallaan ole mitään uutta: kun maailmassa eletään epävarmoja aikoja ja ihmisiä ahdistaa, massat lähtevät etsimään primitiivistä laumayhteisöä uskonnoista, new age -liikkeistä ja ideologioista. Ryhmittäytyminen vetoaa ahdistuneeseen ihmiseen, koska epävarmoina aikoina on pakko löytää ympärilleen liittolaisia, ja saada absoluuttisen varmat toimintaohjeet sekä varma tieto siitä, kuka on vihollinen, jotta tietää mitä vastaan taistella

Woken myötä epäterveen itsevarmaksi ja uhrimentaliteettikeskeiseksi muuttunut sateenkaarikulttuuri on täydellinen kultti, johon liittyä tällaisena aikana: Siellä lajitellaan tekstikirjamaisesti ketkä kuuluvat meidän heimoomme ja ketkä ovat vihollisia. Siellä annetaan äärimmäisen selkeät säännöt siitä, kuinka kultissa tulee ajatella ja minkälaista kieltä käyttää, jotta jäsenyys säilyy ja mielipahaa aiheuttavia ristiriitoja ei synny. Siellä ollaan omista ideoista niin absoluuttisen varmoja, ettei näennäisesti ainakaan ryhmän sisältä voi tulla enää enempää stressaavaa ja pelottavalla tavalla ristiriitaista maailmankuvan haastamista, vaan kamppailustressin aiheuttaja saadaan suljettua ulkomaailman ja "niiden toisten" syyksi.

Yhtäkkiä nämä yhteiset rivit tuntuvat niin voimaannuttavalta, ja tämä infantiilin yksinkertainen vastakkainasettelu kristallinkirkkaalta selitykseltä kaikkeen mikä elämässä tuntuu ikävältä. Se mikä oli ennen mystiikalla selitettynä "paholaisen tekosia", on nyt "cis-heteropatriarkaatin lihanhimoinen keihäsjuoksu tarunomaisen ja väärinymmärretyn yksisarvisen kintereillä". Laji, jota wokeistit kerääntyvät huutokannustamaan kuin jotain urheiluottelua.


Mutta auttaako tällainen kultti, jossa elämältä on leikattu kaikki terävät kulmat pois? Auttaako se ahdistuksen alkuperäiseen aiheuttajaan eli yhteiskunnan tilaan, auttaako se ihmisen henkilökohtaisiin sisäisiin ristiriitoihin, auttaako se henkiseen kasvuun ja elämässä välttämättömän resilienssin kehittämiseen, ja auttaako se aidon ihmisoikeuksia rikkovan syrjinnän poistamiseen? Mielestäni ei auta.

Sen sijaan tästä mallista tulee mieleen eristäytynyt uskonnollinen kultti, jossa samalla tavalla sanellaan tarkat käyttäytymis- ja identiteettisäännöt, jossa pelätään jonkinlaista kaikkivaltiasta auktoriteettia, jonka jäsenet valvovat toisiaan sääntörikkomusten varalta, ja jossa koko yhteisön voimin hyökätään yksilön kimppuun, joka on kehdannut ajatella väärin tai yrittänyt kysyä jostain aiheesta, joka on liian syntinen, jotta sitä saisi mainita ääneen. 

Kun kriisitilanteessa kulttiin ajautunut ihminen aivopestään tietynlaiseksi, hänen oma henkinen kasvunsa tyrehdytetään ja koko identiteetti alkaa kasvaa sateenkaari-identiteetin varaan. Kultista lähteminen on lopulta äärimmäisen vaikeaa, erityisesti jos yhteydet "väärinajattelijoihin" on painostettu katkaisemaan. Sen groomaamisen kohteeksi joutuminen on erityisen vaarallista nuorille, jotka ovat vaikutteille herkkiä, ja joiden identiteetin kehitys on vielä kesken.

Sosiaalisessa mediassa näen jatkuvasti, kuinka seksuaalivähemmistöjen edustajia hiljennetään ja estetään, kun he ovat täysin asiallista keskustelua yrittäessään sortuneet kiellettyjen asioiden mainitsemiseen. Ilmiönä leviävä omien hiljentäminen on jo merkki, siitä että homma ei kestä päivänvaloa, eikä se myöskään aja niiden vähemmistöläisten asioita, joita se luulee ajavansa. Liike kaipaa uudistusta, koska siitä on tullut vanhuudenhöperö.


LGBT-oikeudet ovat monissa maailman kolkissa äärimmäisen huonossa kunnossa, minkä vuoksi ihmisiä tapetaan. Kuitenkin ihmisoikeuksien, turvallisuuden ja korruptoimattomuuden kohdalla Suomi on yksi edistyneimmistä maista. Parannettavaa löytyy aina, mutta se on normaali demokratian ominaisuus kaikkialla, ja uskaltaisin väittää, että Suomessa LGBT-asioissa epäkohdat ovat marginaalisen pieniä tähän rummutuksen ja raivon määrään nähden.

 On muistettava, että myös perusheterot kokevat arjessaan vastoinkäymisiä, kun yhteiskunnan rattaat pistävät jäykkänä vastaan tai jonkun sanoma asia ei miellytä. Woke-ideologia luo epärealistista oletusta, jonka mukaan olet uhri, kaikki on yhdistettävissä identiteettiisi, ja maailman kuuluu pyytää sinulta julkisesti anteeksi. Näin ei tule koskaan käymään, ja jossain vaiheessa on pakko alkaa elää oikeaa elämää yhteiskunnan osana, tavallisena tervettä resilienssiä harjoittavana kansalaisena identiteetistä riippumatta. Kamppailustressin voi päättää ainoastaan hyväksymällä elämän moninaisuuden, ja huomaamalla mitkä asiat meillä on itseasiassa todella hyvin.

Ironisesti Priden aiheuttama kahtiajako on aiheuttanut minulle lähinnä suurta häpeää koska en halua kenenkään ajattelevan, että olisin osa kyseistä ryhmittymää tai että heidän ajatuksensa edustaisivat omiani.

Toivoisin, että sateenkaarihommissa pysyttäisiin tieteellisissä faktoissa; osattaisiin erottaa mielenterveysongelmat seksuaalisuuteen liittyvistä kriiseistä, purettaisiin haitallinen lauma-ajattelu ja groomaus, ja keskityttäisiin siihen, kuinka LGBT-ihmiset voisivat elää normaalia ja tasa-arvoista elämää yhteiskunnan osana. Itsensä ympäröiminen vain yhdenlaisilla ihmisillä ei ole terveellistä yhtään kenellekään, ja me emme tarvitse lohdutuspalkintoa pelkästä olemassaolostamme.”

-kolmekymppinen biseksuaali transmies

 

Kysymyksiä ja vastauksia transaiheesta

Tervehdys blogini lukijoille.  Blogini on viime aikoina pitänyt hiljaiseloa. Minulla on ollut varsin pitkään sellainen olo, että olen sanonu...