torstai 14. tammikuuta 2021

Sinä, joka harkitset transhoitoja

Tässä kirjoituksessa käsittelen asioita, joita jokaisen olisi hyvä pohtia ennen sukupuolenkorjausta. Toisinaan olen törmännyt kertomuksiin, kuinka sukupuolenkorjaus olisi matka omaksi itsekseen tai että vasta sukupuolenkorjauksen jälkeen ihminen voisi elää autenttista elämäänsä. Minä en ole koskaan pitänyt näistä kertomuksista, koska ne vetävät liikaa mutkia suoriksi. Pidän näitä kertomuksia ongelmallisena, koska ne saattavat antaa liian optimistisen kuvan sukupuolenkorjauksesta.

Ylipäätään pitäisi muistaa, että transhoitojen avulla ei ole mahdollista muuttaa biologista sukupuolta. Syntymäsukupuoli tulee aina vaikuttamaan elämänkulkuun jossain määrin. Rehellisesti olen sitä mieltä, että transsukupuolisena eläminen vaatii vahvaa itsetuntoa, paksunahkaisuutta ja kärsivällisyyttä.

Tässä kirjoituksessa annan realistisia ohjeita sinulle, joka harkitset sukupuolenkorjausta. Osan asioista tiedostin itse ennen transhoitoja, osan olen oppinut kantapään kautta transhoitojen aikana ja jälkeen, ja osan olen oppinut muiden transsukupuolisten kertomuksista.

 

                         Sukupuolenkorjaus ei ole ratkaisu muihin ongelmiisi

Transhoidot korjaavat ainoastaan kehoa, kaikilla ei sitäkään riittävästi. Muista, ettet pääse koskaan syntymäsukupuoltasi täysin pakoon. Älä lakaise muita ongelmiasi maton alle. Jos sinulla on ongelmia sosiaalisen kanssakäymisen kanssa tai koet ulkopuolisuuden tunnetta, tutustu omiin tunnelukkoihisi.

Jos sinulla on historiaa mielenterveysongelmien kanssa, hoida ongelmasi kuntoon ennen sukupuolenkorjausta. Ole varovainen ”sitten kun-ajattelun” kanssa.


              Et voi kontrolloida, kuinka muut sinut todellisuudessa näkevät

 Kun minä lähdin transprosessiin, olin erittäin tietoinen siitä, että osa ihmisistä ei tule koskaan pitämään minua miehenä. Muista, että osa ihmisistä tulee näkemään sinut aina syntymäsukupuolen yksilönä. Osa ihmisistä voi toki puhutella sinua sukupuoli-identiteettisi mukaisesti, mutta on kokonaan toinen asia, pitävätkö he sinua oikeasti sukupuoli-identiteettisi mukaisena sukupuolen edustajana.

En tarkoita, että asiatonta käytöstä tai kiusaamista pitäisi kenenkään sietää. Myöskään kynnysmatoksi ei tarvitse ruveta. Jos joku kehottaa sinut tekemään itsemurhan, voit haistattaa paskat kyseiselle ihmiselle. Sinun ei myöskään tarvitse hyväksyä, jos joku tahallaan käyttää vanhaa nimeäsi, etenkin jos juridinen nimesi on muuttunut.

 

                        Ole kriittinen sosiaalisen median kanssa

 Näitkö juuri sosiaalisessa mediassa komean transmiehen, joka saa paljon huomiota? Ajattelitko, että sinusta tulisi yhtä komea ja suosittu transprosessin myötä?

Ota huomioon, että lääketieteelliset transhoidot ovat hyvin paljon riippuvaisia lähtötilanteestasi ja genetiikastasi. Lisäksi sinun elämäsi on eri elämä kuin toisen elämä. Muista, ettet voi verrata jonkun toisen elämääsi sinun elämääsi. Ota huomioon myös, että ihmisillä on tapana kertoa sosiaalisessa mediassa elämän positiiviset asiat, mutta ikävät asiat jätetään helposti kertomatta.


                  Älä kaveeraa pelkästään transsukupuolisten kanssa

 Minulla on pari transsukupuolista kaveria. Kuitenkin meitä yhdistää myös muut asiat kuin pelkkä transsukupuolisuus. Monet näistä kavereista suhtautuvat kriittisesti nykyiseen transaktivismiin, mutta toki meilläkin on keskenään erilaisia mielipiteitä.

Olen huomannut, että osa transsukupuolista kaveeraa pelkästään toisten transsukupuolisten kanssa tai vähintään kaveriporukka on hyvin queer-henkinen. Tässä kohtaa kuplautuminen on todellinen riski, ja sopeutuminen yhteiskuntaan muuttuu vaikeammaksi.

 

                  Pysy kiinni arjessa sukupuolenkorjauksen ohella

 Opiskele tai ole mukana työelämässä sukupuolenkorjauksen ajan. Elä normaalia elämää sukupuolenkorjauksen aikana. Tämä helpottaa sopeutumista yhteiskuntaan.

 

                

            Transsukupuolisena kohtaat aina joitakin ongelmia

 Transsukupuolisena joudut aina kohtaamaan oudolta tuntuvia kysymyksiä. Varaudu siihen, että valtaosa ihmisistä ei koskaan ymmärrä transkokemustasi.

Toisinaan saatat joutua tilanteisiin, joissa menneisyydelläsi on väkisin vaikutusta. Riippuen siitä, kuinka avoin haluat olla transsukupuolisuudestasi, varaudu siihen, että sinulta kysytään menneisyyteen liittyviä kysymyksiä. Minulta on esimerkiksi kysytty, miksi vanhempani antoivat minulle nimeni. Minä, joka en erityisemmin nauti valehtelusta, olen sanonut, että vanhempani pitivät kyseisestä nimestä. Kolmannesta nimestäni olen onneksi voinut sanoa, että kyseinen nimi kulkee suvussa.

Minulta on myös esimerkiksi toisinaan kysytty armeijasta, josta olen saanut vapautuksen transsukupuolisuuteni vuoksi. Kysymyksiin olen aina vastannut, että minulla on C-paperit terveyssyistä. Onneksi minulta ei koskaan ole kysytty tarkentavia kysymyksiä aiheeseen liittyen.

Kun olen käynyt vanhalla kotipaikkakunnallani, ihmiset eivät tunnista minua. Nämä tilanteet ovat tuntuneet aina todella oudoilta. Pari kertaa olen pysäyttänyt muutaman ihmisen, joille olen kertonut, kuka olen. Olen ottanut riskin, että kyseisten ihmisten reaktio olisi ilkeä, mutta onneksi vastaanotto oli mukava.

Olen kerran joutunut soittamaan maistraattiin vanhojen henkilötietojen vuoksi. Kyseisestä maistraatista ei löytynyt tietoja nykyisellä nimelläni, joten jouduin kertomaan entisen nimeni. Tilanne oli erittäin absurdi, puhelimessa esittäydyin nykyisellä nimelläni, minulla oli selkeä miehen ääni, mutta kerroin entisen nimeni olleen *selkeä naisnimi* . Vastapuoli järkyttyi sen verran, että ilman tarkempaa harkintaa hän antoi tarvittavat tiedot heti suullisesti. Näin jälkikäteen mietittynä tilanne oli erittäin absurdi. Mietin, että millainen tietojen väärinkäytön riski kyseisessä tilanteessa olisi ollut.


            Muista, ettei maailma ole velkaa sinulle transsukupuolisuutesi takia

 Elämä on epäreilua. Se, kuinka mielekästä elämäsi on sukupuolenkorjauksen aikana ja jälkeen, on paljon sinun itsesi vastuulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä ja vastauksia transaiheesta

Tervehdys blogini lukijoille.  Blogini on viime aikoina pitänyt hiljaiseloa. Minulla on ollut varsin pitkään sellainen olo, että olen sanonu...