tiistai 15. joulukuuta 2020

Transmiesten väitteet, joita en allekirjoita

Olen huomannut tiettyjen väitteiden toistuvan useissa transmiesten haastatteluissa. Itse olen kokenut kyseiset väitteet melko yksioikoisina ja anteeksipyytelyinä miehenä olemisesta. Tässä kirjoituksessa otan kantaa kyseisiin väitteisiin.

 

”Naisoletettuna minua ei kuunneltu. Nykyään voin puhua ihmisten päälle, eikä muut keskeytä.”


Tiedän paljon miehiä, jotka eivät tule kuulluksi. Tunnen kyllä naisia, jotka tulevat erittäin hyvin kuulluksi. Mielestäni tämä seikka ei liity sukupuoleen vaan enemmän ulosantiin ja sosiaalisiin taitoihin. Toisekseen minä en pidä kovin hyvätapaisena, jos joku puhuu muiden ihmisten päälle riippumatta sukupuolesta.

Itse en koe, että minua kuunneltaisiin paremmin kuin aikaisemmin. Koen, että tilanne on pysynyt aika lailla samana. Sen sijaan minulta vaaditaan aiempaa enemmän oma-aloitteisuutta, osaamista ja vastuuta. Ihmiset ovat myös vähemmän empaattisia minua kohtaan. Nämä seikat eivät tulleet toki mitenkään yllätyksenä, koska olin tietoinen ennen transitiota, ettei miesten elämä ole ruusuilla tanssimista. 

Toki ihmiset pitävät minusta enemmän kuin ennen transhoitoja, mutta tämä johtuu siitä, että voin itse paremmin. 

Mainittakoon toki, että olen huomannut parran kanssa saavani parempaa asiakaspalvelua. Ihmiset myös kohtelevat naisia ja miehiä eri tavalla, minkä olen omakohtaisesti saanut kokea ulkonäköni miehistyessä. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, ettei miesten kohtelu automaattisesti ole aina naisten kohtelua parempaa.


”Minua ahdistaa, kun miehet puhuvat naisista alentuvaan sävyyn.”

Paskanjauhaminen ei ole sukupuolisidonnaista. Naiset eivät ole miehiin verrattuna siveydensipuleita. Naiset eivät puhu miehistä sen kauniimmin. On toki olemassa sellaisia miehiä, jotka ovat oikeasti naisvihamielisiä. Usein näitä miehiä yhdistää myös muut ikävät ominaisuudet, enkä viihdy tällaisten miesten seurassa.


”Seksuaalinen häirintä loppui sukupuolenkorjausprosessin myötä.”

Tiedän kyllä, että monet naiset ja jotkut transmiehet ennen transprosessia ovat kokeneet seksuaalista häirintää, enkä todellakaan vähättele heitä. Itse en kokenut lainkaan seksuaalista häirintää ennen sukupuolenkorjausprosessia. Ensimmäiset kokemukset seksuaalisesta häirinnästä olen kokenut vasta miehenä eläessä. Mainittakoon, että näissä tilanteissa on tullut hyvin selväksi, että minut nähtiin miehenä, eli minua ei nähty naisena näissä tilanteissa.

Seksuaalinen häirintä on ilmennyt muun muassa lähentelynä, kähmintänä, väkisin suuteluna ja olen jopa saanut pyytämättä alastonkuvan (naiselta) sosiaalisen median kautta. Ahdistelua on tapahtunut sekä naisten että miesten taholta. Miesten tekemä ahdistelu on tapahtunut tilanteissa, joissa minua on luultu todennäköisesti homomieheksi, sillä osa näistä tapahtumista on sattunut LGBT-ympäristössä. Mainittakoon, että nämä tapahtumat ovat olleet yleisiä LGBT-paikkoja, eli en ole vahingossa päätynyt mihinkään homomiesten tapahtumiin. Koska minua ei noissa tilanteissa ole tunnistettu transmieheksi, niin minua on täten pidetty homomiehenä.


 

”Naiset tulkitsevat ystävällisyyden helposti flirtiksi.”


Monet naiset ovat kyllä sanoneet, että olen harvinaisen mukava mies, koska kuuntelen heitä. Minulle on näiden kommenttien jälkeen tullut tyhmä olo, koska omasta mielestäni minulla on normaalit käytöstavat. Lisäksi olen miettinyt, millaisten miesten kanssa nämä naiset ovat aikaa viettäneet, jos minä olen harvinaisen mukava mies.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä ja vastauksia transaiheesta

Tervehdys blogini lukijoille.  Blogini on viime aikoina pitänyt hiljaiseloa. Minulla on ollut varsin pitkään sellainen olo, että olen sanonu...