tiistai 1. joulukuuta 2020

Nice guy-syndrooman ja incel-kulttuurin uudistuneet muodot transyhteisössä

”Jos ei voisi seurustella tai harrastaa seksiä yhdenkään transihmisen kanssa, niin kyllä se on transfobiaa.”

 

Edellä olevan lausahduksen olen kuullut/lukenut melko monta kertaa. Vaikka itse olen transsukupuolinen, vastaavat toteamukset ärsyttävät minua suunnattomasti. Mielestäni kaikki transihmiset, jotka sanovat jotain vastaavaa, antavat itsestään erittäin vastenmielisen kuvan.

Kaikista oleellisinta on ymmärtää, ettei ole olemassa mitään asiaa, jonka vuoksi toiselle ei voisi antaa pakkeja. Transsukupuolisuus ei poikkea tästä mitenkään. Maailma ei ole velkaa transsukupuoliselle. Seksin harrastaminen ei ole mikään ihmisoikeus, kuten ei myöskään parisuhde.

Myös ihmisen historia vaikuttaa siihen, kuinka viehättävänä hänet nähdään. Transsukupuolisuudella on hyvin paljon vaikutusta ihmisen elämänkulkuun. Minulla on hyvin erilainen kokemusmaailma kuin biologisilla miehillä, vaikka olenkin läpimenevä transmies. Tästä aiheesta kerron myöhemmin lisää.

Sinkut transsukupuoliset, jotka pistävät yksinolonsa ”transfobian” piikkiin, eivät eroa juuri mitenkään katkerista inceleistä. Transsukupuolinen voi löytää kumppanin, mutta transsukupuolisen pitää löytää ihmiset, joille transsukupuolisuus ei ole ongelma. Näin transmiehenä voin sanoa, että on olemassa naisia, jotka nimenomaan preferoivat transmiehiä. Nämä naiset eivät tosin ole Kinseyn asteikon 0-kohdassa (täysi heteroseksuaalisuus).

On toki erittäin tärkeä tiedostaa, että transsukupuolinen voi saada pakit myös muun syyn takia kuin transsukupuolisuuden vuoksi. Ulkonäöllä ja persoonalla on luonnollisesti merkitystä. Valitettavasti ei ole mikään salaisuus, että monet transsukupuoliset ovat ihmisinä melko raskaita uhriutumis-mentaliteetin vuoksi. Lisäksi kitinät transfobiasta tekevät ihmisen persoonasta epäviehättävän. Mielestäni tämä ilmiö muistuttaa joidenkin miesten kitinää, kuinka naisille ei kelpaa kiltit miehet (nice guy-syndrooma). Romanttisia/seksuaalisia tunteita ei voi kontrolloida tasa-arvo-ajattelulla.

Biseksuaali naisystäväni on joskus ollut huolissaan, että minä sisimmässäni haluaisin olla heteronaisen kanssa. Olen toki kuunnellut hänen huolensa asiaan liittyen, ja selittänyt, miksi hänen ei tarvitse olla huolissaan. Lyhyesti sanottuna en haikaile muiden perään.

Miksi ihmeessä yrittäisin deittailla naisia, joiden seksuaalinen suuntautuminen Kinseyn asteikon mukaan on 0 (täysi heteroseksuaalisuus)? Tällaisella toiminnalla aiheuttaisin pahaa mieltä erittäin todennäköisesti sekä itselleni että toiselle osapuolelle. Tällainen 100% heteronainen haluaa biologisen miehen, jota minä en yksinkertaisesti ole. Tämä seikka ei kuitenkaan tee olemattomaksi sitä, että olen transmies. Ja miksi minä edes haluaisin sellaisen naisen, jolle transsukupuolisuuteni on jonkinlainen ongelma?  

Tässä kohtaa joku voi ihmetellä, miten transmies voi ajatella tällä tavalla. Kenties minun ajatellaan kärsivän sisäistetystä transfobiasta tai sukupuoli-identiteettini kyseenalaistetaan. Vastaus on, että minä tiedostan olevani transmies, ja ymmärrän, että olen erilainen kuin biologiset miehet. Tämän seikan tiedostaminen ei tee minusta itseinhoista ja sisäistetystä transfobiasta kärsivää reppanaa. Minä olen transmies. En ole asiasta ylpeä, mutta en myöskään häpeä sitä. Minä olen oma ainutlaatuinen yksilö, joka ei ole muita ihmisiä huonompi tai parempi.

Olen joidenkin transmiesten kuullut toteavan jotain tämän kaltaista: ”Olen ihan vaan mies, en transmies, olen ihan tavallinen mies, jolla on nyt vaan transtausta.”

Olen yrittänyt ymmärtää näitä näkemyksiä. Olen myös itse pohtinut, olenko minä itse tavallinen mies, jolla nyt on vaan transtausta. Yritin päästä tähän mielentilaan. Tavallinen on toki hyvin suhteellinen käsite, mutta tässä yhteydessä siihen takertuminen johtaa sivuraiteille.

 Minä vaikutan ulkoisesti tavalliselta mieheltä, koska ihmiset olettavat minut mieheksi, joka on aina ollut mies. Mutta kun mietin aikaa ennen sukupuolenkorjausprosessia, ja vertaan kokemusmaailmaani biologisten miesten kokemuksiin, niin minä olen kaukana tavallisesta miehestä. Ennen sukupuolenkorjausprosessia yhteiskunta piti minua tyttönä/naisena huolimatta kärsimästäni sukupuoliristiriidasta. Sillä on ollut merkitystä elämääni, että synnyin tyttönä. Toki ihmiset usein olettivat minut ulkonäköni puolesta pojaksi, mutta tämä on sivuseikka. Menen älylliseen umpisolmuun, jos yritän ajatella, että olisin aina ollut mies. Nykyään tosin on yleistynyt narratiivi, että transsukupuolinen on aina ollut sukupuoli-identiteettinsä mukaista sukupuolta. Olen miettinyt, onko tämä kovinkaan järkevää mielenterveyden kannalta.

Jos pitäisin itseäni tavallisena miehenä, niin joutuisin vähättelemään omaa kokemusmaailmaani sekä itselleni että muille. Mainittakoon toki, että kerron transsukupuolisuudestani lähinnä silloin, kun asialla on merkitystä tilanteen kannalta. Toisinaan haluaisin olla enemmän avoin taustastani, mutta nykyisessä ilmapiirissä, jossa transsukupuolisuus on menettänyt alkuperäisen merkityksensä, haluan peittää transsukupuolisuuteni niin tehokkaasti kuin pystyn.

Joku saattaa miettiä, että vaikutan kirjoitukseni perusteella katkeralta. En ole katkera. Transsukupuolisuudesta huolimatta olen pääsääntöisesti tyytyväinen siihen, millainen olen nykyään. Olen saanut rauhan siitä, että olen hyväksynyt faktat. Ja liittyen tekstin aiheeseen, deittailu-vaikeudet eivät ole yksinomaan trans-liitännäinen ongelma. Tiedän paljon ei-transsukupuolisia, joilla on vaikeuksia löytää kumppania.

 

 

 

 

 

 

 

2 kommenttia:

  1. Järkevintä puhetta aiheesta mitä olen kuullut. Tunnut olevan jalat maassa ja kiinni konkreettisessa todellisuudessa itsesi hyväksyen. Kiitos kun kirjoitat mielenterveysasioista, toivottavasti mahdollisimman moni lukee ja saa mallin miten voi olla trans ja ok maailman ja itsensä kanssa sellaisina kuin ne ovat.

    VastaaPoista

Haastattelu: politisoituneen queer-tutkimuksen negatiiviset vaikutukset transaktivismiin

Tervehdys blogini lukijoille. Tässä tekstissä haastattelen transnaista, joka suhtautuu myös kriittisesti nykyiseen valtavirran transaktivism...